keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kesäpäivänseisaus


Aurinkoisena aukesi aamu, aurinkoisena mutta hyytävän kylmänä. Pakkasin eilen kuntosalikamat valmiiksi, että riennän heti aamusta harrastamaan ruumiinkulttuuria. Tuli muutos suunnitelmiin. Mummotettavien äiti soitti illalla, että vanhempaa mummotettavaa rupesi kovasti surettamaan, kun pitää olla päivä yksin. Niinpä menen Koirapojan kanssa sinne, kunhan saan lusikoitua aamupuuroni. (Tulee muuten tiukkaa hilloa mustista viinimarjoista vähällä sokerilla - mutta kaikki syödään, mitä on tullut tehtyä.)


Ja syömisistä sen verran, että eilen söin seitsemän jälkeen (oikeastaan ihan yhdeksän jälkeen) väinämöisen palttoonnappeja, tuorejuustoa, tummaa suklaata ja kaakaota. Olin jopa tyytyväinen itseeni, kun en lisännyt kaakaoon konjakkia vaikka alunperin ajattelin lumumbaa. Iltasyömiseen oli toki hyvä syy. Tietenkin!


Mentiin mummotettavan kanssa katsomaan tyttäreni ratsastustuntia. Siihen reissuun meni kaikenkaikkiaan  kuusi tuntia, joten jäi syömiset väliin.

Nyt pitänee valmistautua päivään ja mennä leikkimään mummoa. Iltapäivällä tulee pari tuttua käymään, joten kuntoilut siirtyy johonkin tulevaisuuteen.

Nauttikaa valosta kuin viimeistä päivää!

5 kommenttia:

  1. Väinämöisen palttoonnappeja????
    Mummotettavat, oi että rakastan suomenkieltä;D

    VastaaPoista
  2. Kiitos paketista! Tyttären kanssa iltapuhteina avattiin ❤

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas kaille kävijöille.
    Pussin päällä lukee "Väinämöisen palttoonnappeja"

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.