torstai 17. elokuuta 2017

On se kaunis!


Uusi imuri uudella matolla. Pelittihän se vanhakin, mutta kun en jaksa piiskata mattoja, tarvitaan hyvä ja etenkin hiljainen imuri. Ja kun se sattui olemaan vielä punainen ja tarjouksessa, niin eipä muuta kuin lainaraha käyttöön ja shoppailemaan. Minulle aina tulee näitä hälläväliä-kausia, jotka estävät säästeliään elämäni vaikutuksia näkymästä pitemmällä tähtäimellä. Mutta mielestäni rahan tarkoitus on tehdä elämästä miellyttävämpää. Tulevaisuuteen ei voi kuitenkaan varautua, joten ratkaistaan ongelmat sitä mukaa, kun ne tulee eteen. (Jotkut kyllä ovat sitä mieltä, että huonosti minulle käy tällä huolettomuudella. Voi olla, mutta olipahan edes hetken hauskaa. - tosin tässä taitaa olla edessä myös läppärikaupat ja uudet silmälasit eli kun kaikki luotto on tuhlattu, on edessä pakollinen ryhtiliike - siitä sitten aikanaan...)


26. Sukutarina
Korpinkehän toinen osa kääntää kaiken päälaelleen ja loppuu ihan väärin. Haluaisin tietää, miten tässä loppujen lopuksi käy, mutta kolmatta osaa ei vielä ole. Harmittaa, mutta josko saisin joululahjaksi. Eiköhän tyttäreni huolehdi asiasta.

Koska tuo lukuhaaste on vaiheessa, laitan sinne kaiken lukemani eli näin (pitäähän sitä lukea se, mitä muille sysää)


29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
21. Sankaritarina
 

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

Lukuhaastessa tilanne on 27/50 eli yli puolen välin jo - tai vasta. Mutta ei heitetä kirvestä nurkkaan tai hanskoja naulaan ennen kuin vuoden lopussa.
Erilaiset yritykseni eivät muutenkaan ole nyt myötätuulessa. Paino on taas hivunnut ylös ja kesäni loppuu ihan tuotapikaa. Possun kesä kestää vuoden loppuun, minun elokuun viimeiseen päivään. Mutta vielähän tässä ehtii ottaa loppukirin - kunhan nyt ensin syön. Ja langatkin ovat plussalla, kun saan kaikkien elämästä poistuneiden vanhusten langat. Onneksi eurot sentään ovat miinuksella. Muuten voisi epätoivo iskeä näinkin positiiviseen ihmiseen.



Aurinko laski eilenkin ja aamu alkoi tihkusateisena. Kursseille olen ilmoittautunut. Nyt olisi asiallista valmistautua eli kerrata espanjan alkeita. Nyt olisi myös tilaisuus, kun yhden lääkärioperaation ansiosta en pääse kuntosalille tai uimaan tai muutenkaan mihinkään aktiviteettiin vaan voin hyvällä tekosyyllä lojua sisätiloissa. Saatan keksiä mukavamppakin puuhastelua.

15 kommenttia:

  1. Jaan imuriinnostuksen=) Ostin oman uuden muutama kuukausi sitten, vieläkin hyvä mieli, juttelenkin sille;D Imuriin kannattaa pitäää hyvät välit.

    VastaaPoista
  2. Punainen imuri on silmän ilo!

    VastaaPoista
  3. Tästähän me ollaan puhuttu:

    http://mustaheppa.sarjakuvablogit.com/2017/08/16/valintoja/


    ;DD

    VastaaPoista
  4. Kaunis imuri, onnea! Meillä on sininen ja valittu pienen kokonsa perusteella ja suodatuksen... Muistelen ensimmäistä ostamaani imuria, National ja tajouksesssa opiskeluaikana. Oli muuten kiva peli! Siinä oli kaksi suurta pyörää ja edessä pieni tasapainon vuoksi, mutta se liikkui todella vikkelästi kun sitä vähän nykäisi ja homma hoitui. Siitä asti olen uskonut suurten imurinpyörien tarpeellisuuteen ja aina sellaiset etsinyt. Peritty lanka on hyvä lahja, ei tarvitse maksaa perintöveroa... Pikaista ja rentouttavaa paranemista!

    VastaaPoista
  5. Voih Repu ja Sus' - te imurien ystävät: meillä on imuri joka kaipaa käyttöä ;) (imuri tykkää kun sitä käyttää ja meidän imuri on liian vähällä käytöllä)

    Repulle siis onnittelut uudesta imurista, hienon värisen ostit!

    VastaaPoista
  6. Meillä on myös punainen imuri. Samsung ja pölypussiton...enkä enää ikinä osta pölypussillista imuria =).

    VastaaPoista
  7. Käärinliinoissa ei ole taskuja! Joten antaa palaa vaan.
    Meillä on keskuspölynimuri. Tykkään, varsinkin kun en itse sitä juurikaan käytä. Olen hyvä ohjeistamaan muita imurin käytössä.

    VastaaPoista
  8. Korvatunturillakos se Repu asuu, kun kesä niin äkkiä loppuu? ;)
    Onnea imurille. Se on ainakin pukinpunainen.

    VastaaPoista
  9. On Possulla kevätkin. Se alkaa heti joulun jälkeen. Pimeän ja synkän syksyn voi hyvin hypätäkin yli. :)
    Kiitos etukäteen kortista!

    VastaaPoista
  10. Kommentteja lukemassa, osui numero 11,101 pahus, miksi en tullut kymmentä myöhemmin......

    VastaaPoista
  11. Kyllä kelpaakin imuroida,hieno! ja olipas upeita taivaskuvia♥ Paranemisia sinne ja mukavaa elokuun jatkoa🌸

    VastaaPoista
  12. Syksy ei ole pimeä ja synkkaä vaan värikäs, lämmin, pehmeä.
    Sus voi yrittää uudestaa.
    Kiitos Päde :)

    VastaaPoista
  13. Pirteän värinen imuri! Minäkin tarvitsisin uuden imurin, nykyinen pysyy kasassa teipin avulla, on pysynyt jo pari vuotta (teippausta on kyllä uusittu vähän väliä). Mutta kun on oikeasti köyhä, ei voi noin vain mennä ostelemaan imuria.

    VastaaPoista
  14. Minunkin vanha imuri toimi vain tiiviisti teipattuna. Jeesusteippi rulettaa.
    Köyhyyteen en ota kantaa. Olen huomannut sen määrittelyn kovin vaihtelevaksi ja suhteelliseksi. Minä voisin käyttää rahani viisaammin, mutta se ei ole koskaan ollut ongelma ;)

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.