tiistai 15. elokuuta 2017

Syysmietteitä


Outo on ihmisen mieli - tai tiedä nyt ihmisistä - sanotaan, että outo on minun mieli. Nyt kun vihdoinkin on kesäisempiä säitä, minä mietin syksyä. Johtuuhan se toki siitä, että työväenopistoon ilmoittautuminen on ajankohtaista. Ajattelin kaksi kertaa viikossa jaksavani, yhtenä päivänä espanjaa, yhtenä elämänkertaa. Elämänkertakurssit on joka toinen viikko, mutta voin ilmoittautua kahdelle, kun viikot menevät mukavasti lomittain. Kaikki olisivat päivällä ja minulla on kuntosalille päiväkortti. Tuleekohan tuosta turhan kiireistä elämää? Mutta jos tulee, niin aina voin jättää kesken. Se sujuu minulta hyvin, keskenjättäminen, peruminen.

Tänään siis ilmoittaudun yhdelle kurssille, koiralenkkeilen ja kotipuuhastelen. Otan rennosti ilman muunlaista ohjelmointia eli suomeksi sanottuna laiskottelen.

7 kommenttia:

  1. Voi Repu voi Repu <3
    Ei ole syksy vielä, vaikka tänään alkaakin "syksyn" kässäkerho...10 kertaa ja sitten on joulu :) Hups.

    Vielä on kesää jäljellä, nautitaan siitä, kun ei ole edes mitään hirmuhelteitäkään, niitä Lucifer-helteitä, millä meitä ensin peloteltiin.

    Onko Koirapoika jo toipunut viikonlopun ukkosesta?

    VastaaPoista
  2. Sykst saa, minä en... mitään aikaiseksi=) Kokeilin tuota espanjaa viime syksynä, ekalla tunnilla tuumasin että mitä v****a mä täällä oikein kuvittelen tekeväni? Tunne oli niin voimakas että siihen jäi, onneksi palauttivat kurssimaksun kokonaan ja kirjakin meni kaupaksi heti. Tajusin myöhemmin et olin alkanut toteuttaa ajatusta kahdenkymmenen vuoden takaa ja olevani nyt eri ihminen. Onko Koirapojan nimi muuten oikeasti koirapoika? Jos näin niin todella hienoa, itse jos ottaisin koiran niin se olisi Koira ja kissani nimi Kissa=) Yhdellä tyypillä oli kaksi kissaa - Dia ja Pam;D

    VastaaPoista
  3. Hih. Meidän koiran nimi olisi Kissa.
    Pojalla on tyttöystävän kissa sijoituksessa, kun hän ei saa pitää asunnossaan lemmikkejä. Kissa on jo aika vanha ja aiemmin kaltoin kohdeltu :( Kissan nimi on Tyttö. Poika ja Tyttö tulevat oikein hyvin toimeen, Tyttö on kuulemma jopa vähän mustis tyttöystävälle ja myrtsinä, jos Poika on liian pitkään poissa kotoa - siksi Poika ei voi enää meilläkään kyläillä kuin yhden yön :) (Tyttö ei voi tulla meille kylään kun AM on "alreekinen")

    VastaaPoista
  4. Minulla on kesää kolme kuukautta vuodesta, eli minun syksyni alkaa 1. syyskuuta PISTE

    VastaaPoista
  5. Kesä kestää joulukuun loppuun asti ;) mutta pimenevät illat ja vaienneet linnut tuovat syksyn tuntua. Eikä luontokaan enää ole niin vihreä kuin alkukesästä. Monet kukat on jo kukkimisensa kukkineet.

    VastaaPoista
  6. Mulltakin sujuu tuo keskenjättäminen kyllä hyvin. Jonkinlaista elämäntaparemonttia olisi taas suunnitteilla ja kunnonkohottamista...nähtäväksi jää mitä siitäkin tulee.

    VastaaPoista
  7. Minähän tykkään syksystä, joten ei tämä ole minulle ikävä juttu. Oli taas niin kiva katsoa, kun hanhiaura lensi ikkunan ohi. Se mstkafiilis!
    Koirapojan nimi ei ole Koirapoika, mutta oikea nimi on niin persoonallinen, että senkin blogi löytyisi helposti ja sitähän me ei haluta, vaikka ei se nykyisin oikein viitsi blogata. Ukkosista Koirapoika toipui heti, kun ne meni ohi. Se elää hetkessä, ei mieti menneitä eikä tulevia.
    Nuori ystäväni saa kaksi kissanpentua ja mietti niiden nimiksi Perkele ja Saatana, kun ne ovat kuulemma kuitenkin ne sanat, joita tulee eniten käytetyksi. Ongelma on, kun hän on lapsensa kanssa sopinut, ettei lapsen tartte kiroilla, kun äiti hoitaa sen molempien puolesta.
    Minähän olen espanjaa jo opiskellut ja tykkään siitä. Nyt löytyi sopiva jatkokurssi, sellainen jossa käsitellään asioita, jotka olen kertaalleen jo hutaisten lukenut. Eli ei pitäisi olla liian vaikea. Nyt kokeilen ilmoittautua.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.