sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Sattunutta


Sunnuntai 20.5.2018 klo 9:00

Kesä on saapunut ikkunan taakse. Nopeasti se kävi, kun nämä helteet löysivät meidät. Ja kun aikaa kului ja uneton yö vaihtui pitkän unen yöhön, päätin unohtaa ikävyydet ja jatkaa vain omanlaista oloa.


Eilen oli hanamissa, joka ei ollut nimensämukainen, kun kirsikankukat olivat jo varisseet. Mutta lämmintä oli ja muutenkin rattoisaa.


Torstaina käytiin mummotettavien kanssa toteamassa, että Barbiesta on moneksi.


Oli ihan katsomisenarvoinen vaikkei Barbie ole koskaan kuulunut elämääni. Minun lapsuudessa niitä ei näkynyt, tyttäreni leikki eläimillä ja poneilla, ei barbeilla ja mummotettavilla on muita hahmoja.


Paljon oli näitä keräilyjuttujakin. Ja tärkeintä, että mummotettavat viihtyivät.

4 kommenttia:

  1. Niin kauniita kukkia on hedelmäpuissa meilläkin päin ihmisten pihoissa. Barbiet tai oikeastaan halvat jäljitelmät olivat minulle vauvanukkeajan jälkeen hyvin tärkeä leikki. Sille ommeltiin vaatteita ja sillä leikittiin. Suloisia muistoja liittyy asiaan, vaikka mitään noin hienoa ei ollutkaan. Mielikuvitushan se leikin tekee. Onpa mukava lukea, että sai hyvät yönet ja annoit harmeille piut paut! Hyvää kesänjatkoa, sillä kesähän nyt on.

    VastaaPoista
  2. Barbiesta on moneksi paitsi naimisiin.....häämekkokin ollut kaapissa jo vuosikymmeniä=)
    Hyvät yöunet on tärkeä asia, nukkkumisiin=)

    VastaaPoista
  3. Possu on kyllä leikkinyt barbeilla lapsena.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.