maanantai 26. toukokuuta 2025

Minkä taakseen jättää

 

sen joku ohikulkija nostaa puuhun.
 

 Vihreää kaikissa sävyissä näin aamutuimaan.
---
Aimarii kysyi tuolla edellisessä:  
"Jaksoitko enää siivota, kun olit ulkoiluttanut Fizbanin, käynyt taidenäyttelyissä ja laittanut esille usean parin kauniita sukkia?"
---
Kaikkien suureksi yllätykseksi voin kertoa, että en ole vielä siivonnut. Silloin perjantaina lapsuudenystävä soitti, että voisko hän tulla nyt käymään vähän pitemmäksi aikaa. Tokihan hän voi. Olikin kiva juttutuokio, pitkäkin.
---
 Lauantaina törmäsin aamulenkillä kasvimaanaapuriin ja sovittiin treffit kasvimaalle. 
---
Sunnuntaina olin taas aamukahvilla, kun miniä soitti, että nuoremmalla mummotettavalla on näytös Tanssintalolla, jotta haluaisinko tulla mukaan katsomaan. Halusin.
---
Nyt olen taas aamukahvilla ja odottelen, tuleeko jotain yllätystä. Ellei tule, siivoan. Nyt kävi jopa niin iloisesti, että Pöllön lukupiiriin on ilmestynyt uusi kirja, joka löytyy myös tuosta BookBeatista, jonka ilmaisjakso jo luppui, mutta jota päätin maksaa. Nyt voin siis pistää kirjan pyörimään, kun syöksyn kurittamaan pölyä ja tavarakasoja.
 

 Fizban hempeili, kun pääsi metrosta ulos. Olemme aloittaneet jokapäiväisen julkisliikennekokeilun.
 

 Vaikka tuntuu, että kaikki viheriö, aina löytyy jotain vastarannankiiskejä, vaikkapa lehdettömiä puita.
 


 Vaihteeksi auringonlaskuja muualta kuin parvekkeelta. Nyt aurinko taas laskee tuonne talon nurkan taakse, joten pitää mennä muualle. Näiden kovin eriväristen kuvien välillä on vajaa puoli tuntia.
---
Nyt syön aamupalan loppuun ja ihan toivon, ettei tulisi mitään esteitä siivoamiselleni.
 
 

perjantai 23. toukokuuta 2025

Sadepäivän ratoksi


 Päätin käydä ilmoittamassa, että hengissä ollaan. 


Kesä on tullut. Tervapääskytkin ovat jo saapuneet. Tosin tänään niitä ei näy, sen verran rankasti sataa. Mutta toissapäivänä pääsin kertomaan Fizbanille, että nyt voidaan aloittaa parvekeaamut, koska on seuraa. Tosin parveke pitää ensin putsata. Siitepölyä on keltaisenaan joka paikka. Pitää muutenkin aloittaa vaihteeksi siivoustalkoot. Pölyä, sekä siite- että huone- on sen verran, että Fizbakin alkaa vaikuttaa allergiselta. Oliskohan tänään hyvä pölytyspäivä?
 

 Ulkona kukkii ja kukoistaa. Tämä sade tekee kyllä hyvää.
 

 Tuolla vihreyden keskellä, haapojen värimaailman erilaisuus näkyy hyvin.
 

 Monenlaista värimaailmaa oli myös Reidar Särestöniemen näyttelyssä, jossa kävin peräti kahdesti. joku muukin oli siitä kiinnostunut, kun molemmilla kerroilla ovella oli jono.
 

 Särestöniemihän oli luontoihminen ja otti kantaa maalauksillaan. Tässä on susien viimeinen laulu, kun ne surevat elinympäristönsä katoamista, kun ihmistoimet tuhoavat villiä luontoa.
 

Tässä lapinkylä jää veden alle, kun lisääntyvä energiankäyttö vaatii tekojärviä.
 

 Värejä ja muotoja maalari haki suoraan luonnosta, kivien pinnoista, jäkälästä ja sammalesta.
 

 Täällä oli monia tauluja, jotka olisin mieluusti ottanut seinälleni, tauluja, joita voisi katsella uudelleen ja uudelleen. Onneksi voi katsella noita maisemia ikkunoista.
 

Eilen sitten kävin Ateneumissa katsomassa Rajojen rikkojat, joka kerää yhteen Saksassa 1800-luvulla opiskelleiden naisten maalauksia ja veistoksiakin. Tässä mielenkiintoisinta oli historia. Naiset joutuivat monien sääntöjen takia tyytymään siihen, mitä armosta ennetaan. Ei tullut siis paljon kuvatuksi. Tämä vedenneito oli vähän erilainen, kun vedenneidot yleensä. Sen maalasi Elisadeth Jerichau-Baumann 1873.
 

 Toinen minua kiinnostanut taulu on kolmenkymmenen puolalaisen taiteilijan Lucjan Wrotnowskille omistama paletti. Mukana on myös Magdalena Andrzejkowiczin omakuva. Teos on tehty 1886-1887.
 



 Muutamat sukat ovat jääneet tänne laittamatta, joten tässäpä nämä.
 
Siirryn nyt harkitsemaan, josko tekisin jotain. Ehkä en nyt mainosta mitä suunnittelen. Lienee parempi kertoa sitten, jos jotain valmistuu. Sen lisäksi, että intoni tähän bloggailuun on kateissa ja katit hukassa, on moni muukin asia vaiheessa. Mutta palaan taas varmaan joskus ja yritän käydä lukemassa teidänkin kuulumisia.
 
 
 

perjantai 2. toukokuuta 2025

Korvapuusteja munkeille


Vappu meni menojaan. Munkkien paisto jäi, ajattelin, että jäi lopullisesti. Jos yli viisi vuosikymmentä on joka vappu paistanut munkkeja, niin eikös se yhdelle ihmiselle riitä. Se varsinainen munkkien vaatija on nyt kaukana Japanissa perheineen, joten päätin ottaa rennosti. Paistoin vain korvapuusteja ja pasteijoita Japanista palanneelle suvun osalle. Säästin asuntoni rasvaukselta. Minulla on nyt tarve uudelle vaihteelle elämässä. Näköjään se tarkoittaa asioiden lopettamista. Joskus esille tuppaa ajatus, että jos vain lopetan koko ajan kaikkea, niin mitä minulle jää. Tungen ajatuksen takavasemmalle. Ei nyt innosta uudet aloitukset. Mutta vapun kunniaksi tarjoan näin jälkikäteen teille kaikille uuden korvamadon:

Meil vapauden kaiho soi
nyt rinnassamme toverit hoi
siks yhteistyöhöhön rintamahan käy
Pelastusta köyhille ei ennen näy.

Viha vaino pois
rauha parempi ois.
Sopusointu keskenämme
vallitkoon.

Voi vapaus kuule kutsua
sua itkevät orvot kaipaa.
Olet köyhän kansan pelastus,
siksi vapauslaulut raikaa.

Vaik aamu armas sarastaa
ja aurinkoinen heijastaa,
mut nuo synkät pilvet varjostaapi viel
ja jylhät vuoret onpi vapauden tiel.

Vaikka musta yö
Veljen kättä kun lyö,
niin pilvet haihtuu,
kylmyys vaihtuu tieltämme pois.

Voi vapaus kuule kutsua
sua itkevät orvot kaipaa.
Olet köyhän kansan pelastus,
siksi vapauslaulut raikaa.

Aamuisin, kun herään, päätän ehdottomasti, että tänään en lähde pitkälle lenkille, en vain jaksa. Ja sitten, joka kerta, kun olen puuhastellut ne pakolliset, mitkä pitää puuhastella ennenkuin voi lähteä ulos, tulee ajatus "Kait minä voin edes kunnon aamulenkin tehdä, kun en mitään muuta saa aikaan" ja niin sitä taas mennään. Tänään tosin mentiin ja tultiin bussilla. Vaikka siinä välissä käveltiin, ei tainnut ihan neljää kilometriä tulla. Äly tietenkin taas onnitteli pisimmästä lenkistä. Ehdittiin kuitenkin ennen sadetta ulkoilla.


 Kävin kaupassa ja päätin ostaa kasvimaan täytteeksi sellaisia kukansiemeniä, jotka voi kylvää suoraan maahan. Pitäähän minun siellä osoittaa jotain viljelynaikeita vielä ennen loppua. Osta neljä, maksa kolme oli diili. Kassalla sitten reppua pakatessa huomasin, että minullahan on tässä vain yksi pussi. Huomautin siitä kassalle. Jos olisin tiennyt millaisia seurauksia tällä on, olisin vain kärsinyt nahoissani ja rahoissani. 
"Me tutkitaan asiaa."
Minä sitten odotan ja odotan ja odotan. Ehdotin, että jospa vain jätän tämänkin pussin ja hän antaa rahat. Ei käynyt.
"Me selvitetään."
Ja taas minä odotin.
Ehdotin, että jospa minä vain lähden tästä ja kärsin tappiot. Ei käy.
"Me selvitetään kyllä tämä."
Paikalle tuli myymäläetsivä, joka katsoi minua kuin pahinta rikollista. Tuli myös toinen myyjä. Yhdessä tämä parivaljakko tuijotti minua aikansa. Alkoivat sitten selata läppäriltä kameroita, näin minä oletin, koska he tuijottivat vuoroin ruutua ja vuoroin minua. Sitten pyydettiin kuitti ja tuijotettiin taas ruutua. Tarkistivat ilmeisesti, pakkasinko vain maksamani tavarat. Sain kuitin takaisin. Pari jatkoi näytön tuijottamista vilkaisten minua välillä hyvin epäilevästi. Tarkistivat kait etten pakene. Yritin kyllä selittää, että haluaisin nyt vain jatkaa matkaani, eikä minua kiinosta se 3x69 centtiä.
"Me kyllä selvitetään tämä."
Taas pyydettiin kuittia. Nainen katosi kuitin kanssa jonnekin ja etsivä tuli viereeni seisomaan. Sitten nainen palasi kuitin ja siemenpussien kanssa kysymään, onko nämä ne, mitä halusin. Joo. Joko voisin lähteä. No ei. Etsivä seisoi siinä edelleen, eikä myyjä antanut kuitia ja siemeniä. Nyt he halusivat selittää:
"Kun tavarat on maksettu, ne ovat ostajan vastuulla. Mutta tässä tapauksessa syy oli kassahihnassa. Siemenpussit olivat liukuneet viereiseen lokeroon, josta toinen nainen oli poiminut ne ja laittanut taskuunsa."
Ensi kerralla pidän kyllä suuni kiinni.
 

 Takapihan nurmikolle on tullut iso runko, joka kyllä hyvin toimii penkkinä, jos saa olla siinä. Joskus täällä oli penkkikin, mutta se poistettiin. Tämä runko tietenkin pelotti Fizbania. Kesti pitkään ennen kuin uskalsi mennä lähelle.
 

 Metsässä rungot ei pelota, koska ne kuuluvat sinne.
 



 Kukkia pukkaa ja sananjalkoja.
 

 Nyt siirryn harkitsemaan, teksinkö jotain.