torstai 31. heinäkuuta 2025

Ihmeparantuminen

 

Kävin eilen sepelvaltimoiden varjoainekuvauksessa ja selvisin siitä suht kivuttomasti. Nyt käsi on vielä paketissa, mutta eiköhän kaikki ole ok, kun paketin avaan tänään. Ajattelin avata vasta iltapäivällä, kun olen ensin käyttänyt Fizbania ulkona. Vävy on hoitanut ulkoilutukset eilen. Ovat nytkin yhdessä aamulenkillä. Eihän minulta ole kielletty koiran ulkoilutusta, mutta olen ottanut varman päälle. Vielä pitää pari päivää olla varovainen. En saa nostella mitään yli kilon painoista asiaa, en urheilla, riehua tai muuta. Elämä vasemman käden varassa on hankalaa. Huomaamatta otan oikeankin käyttöön.
---
Sydäntä on tutkittu tämä vuosi. Sieltä löydettiinkin heti ekassa tutkimuksessa häikkää, johon sain lääkkeen, joka aiheutti erittäin epämukavaa oloa. Olen sitä kuitenkin syönyt. Vaihdoin aamusta iltaan, koska nukkuessa ei haittaa vaikkei jalat kantaisi. Ilmeisesti jatkan pillerin napsimista, koska eilen kävi ilmi, ettei oireita ole ja suonet ovat kunnossa. Aiemmin jo rakenteet ja lihas todettiin toimiviksi. Joten tohtori totesi minut terveeksi. Borrelioosin varalta sain kyllä tukevan, pitkän antibioottikuurin. Fizbanilta sain taas lahjaksi yhden punkin, jonka puremaa pyysin lääkäriä katsomaan, kun kerran oli lääkäri paikalla.
 

Koska neulomistakaan ei suositeltu, pitää tyytyä lukemiseen ja hikoilemiseen. Heti aamusta oli sisälämpö 27,5 astetta. Ei se monta astetta kohoa päivän mittaan. Tämä on sellainen peruslämpö, mitä kiviseinät on varastoineet näinä lämpiminä päivinä. Parvekkeelle ei vielä aurinko paista, joten siellä on suht mukaa istua.
---
Tuohon kesäkisaan palaan kunhan jaksan. Kiitos kaikille osallistuneille. 
 

14 kommenttia:

  1. Lukeminen ja hikoileminen ovat näiden päivien juttu. Neulomisen voi suosiolla jättää myöhemmäksi. Minun käteni ainakin hikoavat aivan tajuttomasti, jos yritän villalankaa käsitellä.
    Hieno homma, että olet päässyt tutkimuksiin ja sinusta pidetään huolta. Borrelioosi kannattaa hoitaa hyvin, sanoo tämä nimim. Kokemusta on.
    Lopuksi mammuttimaiset kiitokset kisan järjestämisestä. Se oli mielenkiintoisen haastava. Jään kaipaamaan joka-aamuista kysymystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kyllä jo tänään aloittaa neulomisen. Synttärit puskee päälle.

      Poista
  2. Hyvä, että olet päässyt tutkimuksiin.
    Borrelioosi on nyt aika yleistä, koska punkkeja on joka paikassa. Kannattaa malttaa hoitaa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo antibioottikuuri on aika kattava. Tosin nyt kun katselen sitä puremakohtaa epäilen koko borrelioosidiagnoosia, mutta syön silti kuurin loppuun.

      Poista
  3. Tohtorille lähtee täältä kiitokset, että on parantanut sinut, ja tietenkin perheellesi joka on ollut apuna, tänäkin aamuna, kunnon vävy 😍
    Pihamme heinikko on pitkää kuin mikä - tarkoituksella - ja eilen kun kävin aitan ovea kuvaamassa, pukeuduin oikein kunnolla punkkien varalta: lämmintä 30 astetta ja olin kuin naparetkelle lähdössä.. hyvä etten pilkkihaalaria päälleni vetänyt...

    Kiitos kesäkisasta: tunnustan, että sain apua Mursulta, mutta sehän ei kai ollut kiellettyä?

    Lukemisiin - ja hikoilemisiin - ota kepeästi loppukesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole sen kummemmin punkkeja varonut. Fizbania pitäis varmaan varoa. Se on kova poika keräilemään punkkeja. Kantaa niitä sitten sänkyynkin.
      Tottakai apua saa ottaa mistä vain.

      Poista
    2. En minäkään hirveästi punkkeja varoja - saanut kai lapsena jonkinlaisen "punkkirokotuksen", kun niitä oli jatkuvasti: meillä oli koira ja Äiti piti iltaisin meille molemmille punkkitarkastuksen.
      Silloin -70 -luvulla oli se usko, että punkit elää lepissä ja leppiä meillä oli vaikka kuinka.
      Yhtenä vuonna Suomi Meloo kiersi Itä-Suomea ja kehotettiin ottamaan punkkirokotus. No otin, se sisälsi kolme rokotetta. Sitä kolmatta ei apteekista saanutkaan, oli loppu, ja minulle sanottiinkin, että ei sillä niin väliä ole, kun olet ottanut jo ne kaksi - ei sillä kolmannella mitään virkaa enää ole.
      Rahastusta vain siis.

      Poista
  4. Huojentavaa on, että sydän on todettu terveeksi, ja että oireet ovat helpottaneet ja että keksit, miten pystyt käyttämään näköjään toimivaa lääkitystä. T Saukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin taitaa lääkitys tehota ainakin toistaiseksi.

      Poista
  5. Hienoa että sinua hoidetaan kuntoon 💚
    Vasurilla minäkin koetan pärjäillä hiirikäteni kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt huomaa, miten riippuvainen on oikeast kädestä.

      Poista
  6. Auts, punkin pahalaiset.... borrelioosi osaa olla todella salakavala... aiheuttaa vaikka ja mitä... joten hyvä kun sait kuurin... minä joutunut kerran 3vrk:si tippaankin, aiheutti sepsiksen, kun tohtorit vain atooppiseksi ihottumaksi ja hematoomiksi epäilivät kiemurtelevaa punkki"tatuointiani" - fyssari vasta osasi epäillä borrea... hermoihin saakka oli päässyt. No joo.. silti uskalletaan fillaroida puskissa... ehkä olen jo immuuni.
    Pahoittelut, etten kesäkisaan voinut osallistua... ei ole vahvinta alaa! Iloa elokuiseen eloon terveeksi todettuna... ja hyvä kun tutkitaan ja poissuljetaan... huomenna taitaa olla juhlaa! Ihanaa päivää rakkaiden kera!!

    VastaaPoista
  7. No jopas...on se sydän tärkeä kyllä. En tiedä oletko ennen kertonut. Näin itäsuomalaiset geenit ja vanhempien perinnöt omaavana olen vähän peloissani ollut sydämen kanssa. Mutta kun verenpaine on hyvä, vaikka välillä on tykytyksiä (mutta kun on myös kilpirauhanen tuhottuna) koetan vaan selvitä.
    Aina muistan neuleita aloittaessani, että äiti sai rintakipuja neulomisesta (alle 60senä sepelvaltimotauti) eikä voinut neuloa, mutta virkkaaminen onnistui.
    Ja punkkeja pelkään, joskus oli punkki liian pitkään ja siitä tuli joku reaktio, mutta eipäs tule mentyä näyttämään.Välttelen heinikoita, yksin kun on, ei kukaan tee punkkitarkastuksia itelle. Lapsena todellakin oli punkkeja monesti, mutta ne kai oli silloin terveitä punkkeja :D ilman borreliaa.
    No koetahan olla varovainen siellä.

    VastaaPoista
  8. Hyvä kun on sydän tutkittu ja lääkkeet saatu.💗👍Minä söin viime kesänä ab-kuurin borrelioosiepäilyn vuoksi, kyllä siinä saa pillereitä popsia.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.