Luukku 20

 

"Punainen väri oli kuin huuto hiljaisessa maisemassa." 

 

Kun vihdoin heräsimme, huomasimme, että olikin tullut nukutuksi seuraavaan päivään.  Söimme siis taas, nyt aamiaisen. Poro söi nyt hillitysti, jotta jaksaisi lähteä vihdoinkin kotimatkalle. Lumikki saattaisi olla jo kiukkuinen. Eilis keitti vielä vahvaa jäkäläteetä, jotta yskä pysyisi aisoissa. Poro lähti reippaasti matkaan, punainen nenä vain vilahti, kun se kääntyi kadunkulmassa vilkuttamaan. 

 

 Meidän loppupäivä meni ihan vain tutustuessa. Eilis sanoi, ettei hän olisi ikinä uskonut, että jollakin menninkäisellä voisi olla kultainen tukka. Eihän kukaan ollut ikinä kuullut, että menninkäinen voisi lisääntyä auringonsäteen kanssa. Sehän soti kaikkia perinnöllisyyden lakeja vastaan.

 

"No, mutta tässä minä nyt kuitenkin olen", totesin. "Asialle ei voi enäämitään."

 

"Eipä niin. Ja olethan sinä aika ihanannäköinen noine hiuksinesi. Tekisi mieli pyytää sinua vaimokseni, mutta en uskalla. Lajiristeymät ovat usein lisääntymiskyvyttömiä ja minä haluan ehdottomasti perheen."

 

Näistä sanoista minulle tuli paha mieli. En minä halunnut Eiliksen kanssa naimisiin, mutta tuskinpa kukaan muukaan minua huolisi. Menninkäisille lapset ovat tärkeitä. Menin siis nukkumaan ikävissä tunnelmissa. Nukuin huonosti. Painajaiset kiusasivat.