Pääsin siis avaamaan paketin. Norsuja löytyi. Laumani siis kasvoi. Kiitos, kiitos, kiitos. Ovat ihania ja tarpeellisiakin. Vaikka minulla on näitä mittoja kasapäin, eivät ne ikinä ole siellä, missä pitäisi. Nämähän on niin tyylikkäät, että voin pitää koristeena kaapin päällä. Ovat sitten helposti löydettävissä.
Minulla on nyt paljon keskeneräisiä neuleita ja aika monta sellaista, mitkä pitäisi aloittaa. Se tuo joulu taas punkee päälle. Olen kyllä nyt ostellut kirjoja lahjoiksi, mutta silti neuleilla olisi kysyntää. Nämä sukat ovat osa mökkisukkasarjaa. Pojan pohjoisenmökki on sisustettu hyvin huolella, tarkka värimaailma ja kuviot. Se ei siis ole sellainen kesämökki, johon viedään kaikki vanha kama. Ajattelin, että niin harkittu sisustus vaatii myös harkitut villasukat. Sukkia on valmiina, mutta noiden sarvien ompelu vie aikansa. Eilen sain nämä vihdoin valmiiksi asti samalla kun kuuntelin loppuun 24 yötä jouluun. Pääsen siis huomenna aloittamaan sen Toiset 24 yötä jouluun. Sen tosin luen, joten se ei edistä näitä sukkia.
Hätäpäissäni olen tehnyt myös yhdet perussukat itselleni. Ei nimittäin kohta ole mitä jalkaan laittaa. Ovat kuluneet kadoksiin kaikki sukkani. Itselle ei ole niin kiva neuloa kuin muille. Nyt neulon valmiiksi ne muiden neuleet, mitä ehdin ja loput annan lahjakortteina tyyliin "Toivomasi pusero tulee sinulle, kunhan se ensin valmistuu."



Onpa hienot norsumitat, tyylikkäät. Samoin on pojan sukat tyylikkään näköiset, sopii kyllä pohjoiseen tyyliin sarvineen kaikkineen. Välillä on hyvä muistaa myös itseään lämpimillä neuleilla.
VastaaPoistaVau, hienot norsumitat.
VastaaPoistaEnpä ole aikaisemmin kuullutkaan harkituista villasukista!
Onpa jännä, kun on tuollaisiakin puikkomittoja tms. Hienot! Onnea!
VastaaPoistaVarmana on hieno mökki!
Mulla on taas sellainen ongelma, että neulon vaan ja tulee aina liian pieniä, eli omilla mitoilla. Mulla on pieni jalka. Pitäisi taas kuljettaa nuo sukat jonnekin hyväntekeväisyyteen, voisi neuloa lisää ja ostaa lankojakin taas. Vielä on pari kerää joista voisi neuloa. Mutta neulomista haittaa tuo kasa entisiä sukkia.
Oi, mitä mittoja 😮! Minulla on yhdet lapaset kesken, tein niitä hyväntekeväisyys-tempaukseen, mutta eivätpä ehtineet sinne. Itselle pitäisi myös saada uudet paksummat lapaset, viime talvena neulotut osoittautuivat liian ohuiksi. Neulotko koiruudelle nuttuja, tai pitääkö hän "vaatteita"?
VastaaPoista