Ne hehkuttavat, ihmiset.
Minä alan pikkuhiljaa selvitä henkiin, kun syysmyrsky riepottelee puita, aamut ovat pimeitä ja mukavasti palelee, jos ei pue lämpimästi.
Onhan kesässä paljon hyvää, joissakin kesissä pelkkää hyvää. Mutta viime kesä oli silkka hengissäsäilymiskamppailu. Ja vaikka tykkään haasteista, liika on liikaa.
---
(Tämäkin rikkaruoho kykeni puhkeamaan kukkaan keskellä kuusimetsää vasta syksyn tullen.)
Saattaa olla, että hiukan liioittelen. Mutta eihän kunnon draamaa synny, jos pysyy tiukasti pelkissä tylsissä tosiasioissa.
Nyt alan jokatapauksessa uskoa, että vielä on elämää, vielä on tulevaisuutta, vielä tästä suosta noustaan.
---
(Vaikka soistahan minä tykkään. Huono kielikuva siis tuossa, mutta ehkä ymmärrätte.)
Koirapoikakin alkaa olla ennallaan. Aika kuuro se kyllä on. Minun on välillä vaikea muistaa, ettei sille kannata puhua, ellei se näe minua. Kyllä se jotain kuitenkin kuulee vielä, mutta... Onneksi sitä ei tunnu haittaavan elää hiljaisuudessa. Jotkut koirat alkavat ulvoa ja haukkua kuurouduttuaan.
Harrastin taas lankashoppailua, väriä vaihteeksi.
Yhdet sukatkin väänsin, tällaisen ikuisuusprojektin. Joskus kauankauansitten neuloin tyttärelleni painajaissukat yösukiksi, koska hänellä on painajaispyjama. Olivat liian erinomaiset. Olen yrittänyt uudestaan samanlaisia. Ei ole onnistunut. Josko nyt olisi sopivat. Joululahjaksi saa joka tapauksessa.
Olenhan minä myös mainostanut, etten syö suklaata. Varmuuden vuoksi pitää kuitenkin olla varastoa kotona, jos vaikka himottais. Nuo mousset on uusia tuttavuuksia, toiset lemmikkejä. Jouduin pakettia hakemaan. Samalla oli hyvä shoppailla. Ja kun tuohon Lidliin menee, tulee samalla askeleita. Sinne kun ei kovin näpsästi julkisilla pääse. Ehkä otan sen vakikaupaksi. Muutama kilometri kuitenkin vain.
Alkaa kirkastua. Koiralenkille siis. Ja jossain vaiheessa myös sauvoja pitää ulkoiluttaa.
Kelloni nimittäin läväyttää minulle pokaalin fanfaarien kera, jos onnistun pitämään sykettä tarpeeksi korkealla tarpeeksi kauan. Ja se onnistuu parhaiten sauvomalla. Uiminenkin kävisi ja hikijumppa, mutta sauvomista voi harrastaa ulkona. Siinä pitäisi sitten kunnon kasvaa sykkeen kanssa samaan tahtiin.
Suella on jotain lauantaibiisejä, joten tässä minun perjantaierikoinen.
---
Menemme ulos.
Katoppa, oli tuossa Lukijat kohdassa Lue nappi, niinpä sain itteni sinne ...olen katsonut monesta blogista, ettei ole tuota nappia. Luulin että ne on poistettu,
VastaaPoistaKesästä olen samaa mieltä kanssasi, ehkä tästä noustaan vielä. Vaikka en ole syksyn ystäväkään ikinä ollut.
Täällä ei neulominenkaan suju, jotenkin kai pöly ahdistaa. Tai sitten on joku tauti tullut, kun aivastuttaa jne Sitä on liikkeellä, kuulemma.
Maskin kanssa koetan neuloa ne sukkani kuitenkin valmiiksi.
Hienoja pilviä siellä ja poikakaveri siellä vaan selällään rellottaa :D
Kyllä syksy on minunkin lempiaikaa...vaikka keväästäkin kyllä tykkään..:)
VastaaPoistaTämä kesä oli vähän liian lämmin makuuni.
Koirapoika osaa ottaa rennosti.
Hyvä, että asiat ovat nyt paremmin.
Sun täytyy silirapsia antaa enempi koiruuspoijjaalle!! Kosketusta vähän peliin niin ei tarvi puhua;)
VastaaPoistaJA omatkin okstitosiinit alkaa virrata!!
Kyllä on taas kirjoneulesukat joissa vaaditaan tarkkuutta ja taitoa, hieno lahja. Syksyn henki toi meille voimakkaan pohjoistuulen ja sai kaipaamaan lämpimiä vaatteita. Laitoin tänään ohuen pipon, kun korvia paleli eilen. Ensimmäiset keltaiset lehdet ovat irronneet puista, mutta vielä ei riitä haravoitavaksi asti. Nyt on todella kaunista!
VastaaPoistaKauniit langat ja neuleet, nautin näistä syksyn viileistä ilmoista, ja varmaan moni muukin, ja koirat myös.
VastaaPoistaHyvää syksyn jatkoa!
Syksy lämmittää mieltä. Koirapojan on kyllä pakko edes teeskennellä kuulevansa. Kukas minun murheitani muuten kuuntelisi?
VastaaPoista