lauantai 1. kesäkuuta 2024

Kolme kuvaa KESäkuussa

Vaikeaa, kun "valitettavasti emme voi kopioida kuvia blogiisi"
---
Olen kerrankin ajoissa liikkeellä. Ampiainen tunki makkariin neljän maissa. Heräsin pörinään ja kun olin saanut tyypin taas ulos, ei tietenkään nukuttanut, joten oli hyvä aika aamulenkille.
 

 KESytön kotieläin jahtaa vesikuppia heinäaterian palanpainikkeeksi keskellä villiä kasvimaata.


KESkeneräinen elämä näkyy tietenkin lankalaatikossa mutta myös ulkoharrastuksissa.
 
 
 KESkellä valkoista kukkaniittyä kasvaa puu täynnä valkoisia kukkia - varsinaista väri-iloittelua.

19 kommenttia:

  1. Elämä on aina keskeneräistä. Onneksi. Vielä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä ankeaa, jos kaikki olisi valmista. Siinä sitten vain istuisi ja ihmettelisi.

      Poista
  2. Näin kesyttömänä kesänä villiintyy yksi sun toinen :) Onneksi siitä voi sitten taas kesyyntyä, jos siltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesyyntymistä taitaa väkisinkin tapahtua vaikka suunnittelisi olevansa villi ja vapaaa.

      Poista
  3. Eläköön KESäkuu! Kivoja kuvia ja hauskasti keksitty.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. En ole varsinainen kesäihminen, mutta ihania iltoja on ollut helteen hellitettyä yöksi.

      Poista
  5. KESäkuu on alkanut ja niin myös K-kuvat. Kiitos niistä!

    VastaaPoista
  6. Kivat kuvat kesäkuulle! Ja kivat on myös valmistuneet sukat. Hauska idea tehdä piirakoita eri värisistä langoista. Kyllä nekin vielä paikkansa hakee, aika tavaran kaupittee, sanoi vanha kansa.

    VastaaPoista
  7. Noita piirakoita on niin helppo tehtailla.

    VastaaPoista
  8. Kivaa, kun on keskeneräistä. Mitä sitten tekisikään, jos kaikki olisi valmista? Tylsistyisi.Kesytön taitaa rakastaa villiä menoa.
    Mukavasti nappasit nämä kolme kuvaa.

    VastaaPoista
  9. Kiva kun laajensi haastetta kolmeen kirjaimeen KESäkuu!

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.