tiistai 11. kesäkuuta 2024

Lähihistoriaa

 

Kauniin illan kunniaksi katselin kuvia ja päätin jakaa niitä teidänkin kanssa.


On kävelty ja ihasteltu luonnonihmeitä, kuten haapojen levittämiä pumpulipilviä.


Ruusujen kanssa piti ihan poseerata.


Onneksi muihin kukkiin pääsi tutustumaan lähemminkin - tai vaikka jättää tutustumatta.


Metsiäkin tutkittiin,


monenlaisia metsiä.


Käytiin myös avarammilla alueilla.


Siellä oli jotain outoa.


Oli pakko nousta ihan takajaloille seisomaan, jotta näkisi paremmin.


Suu loksahti ällistyksestä auki, kun päästiin lähemmäs.


Kaikkien kokemusten jälkeen oli pakko levähtää sekä ulkona



että sisällä.


Nyt odottelen huomautuksia palstaviljelyni puutteista. Huomautuksia tulee varmasti, sen verran palstallani kasvaa heinää ja rikkaruohoja. Vieraslajeja ei pitäisi löytyä toisin kuin tästä naapuripalstalta. Tämä ei taida selvitä pelkällä huomautuksella vaan joutuu lunastukseen.



Säitähän on riittänyt kaikkeen. Kivasti sade on kastellut viljelyksiä ja kivasti myös toiminut tekosyynä välttää kitkemistä. Olen minä joskus kuitenkin käynyt jotain raatamassa.

14 kommenttia:

  1. Riemastuttavan ihastuttavat ja liikuttavat kuvat koirasta 🧡
    Hauskin ehkä tuo missä hän on menossa puskaan häntä kiekuralla, tai sitten se missä hän seisoo pystyssä melkein mangustiasennossa.

    VastaaPoista
  2. Elämä on Fizbanille joka päivä ihme. Koskaan ei voi tietää, mihin hajut vievät.
    Ihanaa, että on satanut ja keli on viilennyt.

    Kauniita taivaskuvia ja onneksi täältä löytyy vielä metsää, peltoja ja polkuja.

    VastaaPoista
  3. Koirakaveri saa sinutkin kulkemaan oudoilla poluilla :) lehmät olivat varmasti todellinen nähtävyys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehmiä käydään usein katsomassa, mutta elämän ensimmäiset on aina ihmeitä.

      Poista
  4. Fizban tutustuu maailman ihmeisiin. Ilmanko siinä leuka loksahtaa. Mutta nuo nukkuma-asennot ovat aivan parhaita.

    VastaaPoista
  5. Oih - rullasin Fizbanin kuvia ees- ja taas... niin monia asentoja, ilmeistä puhumattakaan, vaikka ne ei näy - niin osasin arvailla...
    Ihana postaus - ihanaa on uutuuden innolla tutkailla ympäröivää maailmaa... minusta voisi saada samanlaiset kuvasarjan uusissa ympäristöissä, hih... Ihanan uteliasta kesän jatkoa teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen taas sitä kuvasarjaa Repolainen uudessa ympäristössä.

      Poista
  6. Kauniita kuvia. Fizban sai ihailla ja tutkia niin monen näköisiä maisemia ja luonnon ihmeitä, että taisi ihan tulla ähky. Tutkimisen jälkeen on hyvä huilata, itse kunkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet reitit on aina jänniä, mutta hyvin sitä pärjätään niillä samoilla vanhoillakin.

      Poista
  7. Ihanat kuvat, ainakin ihmettelyä kun ihan lehmiä ollut. On siinä järkytystä. Ihana ihmettelijä.
    No, onhan lupiineissa se hyvä puoli että luuloni mukaan ne keräävät juuristollaan typpeä maahan. Seuraava sitten saa hyvän maan :))

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.