Selityksen makua

Yritän kaivaa kasvimaata esiin, kun on ollut muutaman viikon omillaan. Rasittavaa näin lämpimässä, mutta yritän. On pari muutakin kiireellistä projektia (synttärilahjoja), joten sillä selitän, etten aio täällä käydä kovin usein. Nyt uteliaisuuttani tulin katsomaan, onko joku löytänyt paikalle. Tuli sellainen ihan kiva esitys, että laittaisin kommenttien hyväksynnän päälle, jotta kaikki olisivat samalla viivalla, mutta...

---

Todennäköisesti en jaksa ruveta teitä pisteyttämään. Jos rupeaisin, käyttäisin joulukalenterisääntöjä eli se, joka ekaksi ehtii kirjata oikean vastauksen, saa pisteen. Jos haluatte testata itseänne, älkää katsoko muiden kommentteja ennenkuin olette päättäneet, mitä mieltä olette.

---

Nimesin tämän kesäkisaksi vaikka ajattelin lähinnä, että ehkä olisi kiva lukea päätöntä tarinaa. Ainakin sitä oli kiva kirjoittaa. Eka päivä oli tarkoituksella helppo, jottei kenellekään tule tunnetta, ettei tästä tule mitään. Sadut, tarinat ja taruolennot ovat varmaan kaikille tuttuja, mutta ehkä joku kirjan alkulause vaatii salapoliisityötä. Ainahan voitte ilahduttaa kanssalukijoita mielikuvituksilla selityksillä. Niistä voisin antaa pisteitä. Ja juonenkulkua saa vapaasti arvostella. Yritin muistaa, mitä olen aiemmin kirjoittanut, mutta kun tein tätä pitkällä aikataululla satunnaisina aikoina, olen todennäköisesti unohtanut jotain. Luukut aukeavat sen mukaan, milloin kirjoitin, joten jotkut menee peräti iltamyöhään.

--- 

Luukku 1

"Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän." 

Minä, Kultakutri, Päivänsäteen ja hänen vaimonsa Menninkäisen tyttö, kirjoitan tämän. Itseni tähden minä tämän kirjoitan ja siinä luulen eroavani kaikista kirjoittajista niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa.

 

Teille kaikille lienee tuttua mitä tapahtui kauan sitten kaukaisessa galaksissa, kun hämärä jo maille hiipi. Silloin Päivänsäde Kultasiipi aikoi lentää eestä sen. Mutta kuinkas kävikään, kun Menninkäisen pienen hän näki vastaantuleva. Menninkäinen juuri oli noussut pesästään, koska ennen päivänlaskua se ei milloinkaan voi elää päällä maan. Siinäpä he sitten katselivat toisiansa ja Menninkäisreppana tunsi rinnassansa outoa leiskuntaa, niin outoa, että siltä seisomalta halusi viedä Päivänsäteen kotiluolaan armaaksensa. Päivänsäde kuitenkin valitteli, että pimeys vie hengen häneltä, eikä hän toivo kuolemaa, kun on vielä mies parhaassa iässä. Luritteli siinä Menninkäiselle, että pois täytyy heti mennä, sillä jos ei just nyt kotiin lennä, ei enää hetkeäkään elää saa.

 

Se, mitä tarina ei kerro, on, että Päivänsäde sen verran viivästytti lähtöään, että ehti kellistää Menninkäisen sammalikkoon ja jakaa hiukan lempeään. Sen jälkeen vasta lähti kaunis Päivänsäde. Ihan totuutta ei ole laulun loppukaan. Kyllä Menninkäinen mietti, ja miettii varmaan edelleenkin, miksi toinen täällä valon lapsi on ja toinen yötä rakastaa. Mutta puppua on, että Menninkäinen olisi yksin enää vaeltanut. Sammalikossa pyöriskely ei nimittäin jäänyt tuloksettomaksi. Tuloksena olin minä, roturisteymä. Kultakutri nimen sain, koska isäni periytti minulle kultaiset kiharat. Se pitkä, loistavana hehkuva tukka on kyllä kaunis, mutta julkisesti piilotan tukkani hupun alle. Elämä on muutenkin turhan hankalaa. Menninkäisten maassa ei kaivata moisia. Onneksi muuten olen perinyt olemukseni äidiltäni eli olen pyöreä, persjalkainen, pulleamahainen, vahva työjuhta.