lauantai 2. elokuuta 2025

Kaikki loppuu aikanaan

 
Jopa meidän kuivakausi. Yöllä satoi ihan reippaasti. Sateet siis tulivat, mistä tulee miueleen, että se "Sateet tulivat" on edelleen lukemattomana tuolla hyllyssäni. Urheilupuiston ikuisuusprojektilta löytyi lätäköitä.
 

Urtsilla myllätään ihan kunnolla. Paljon on kaivettu isoja puitakin pois, mutta ilmeisesti joku on kuitenkin tarkoitus jättää paikalleen.
 
 
Aika tylsännäköistähän se puuttomana on. Nyt kuitenkin pääsee lenkin tekemään jostain pujotellen. Aamulenkillä olikin ihanaa, kun melkein paleli. Kosteaahan kyllä edelleen on.
---
Lopetetaanpa kesäkisa nyt kokonaan.
Olin pettynyt, kun tarinan loppuun tuli vain kaksi ehdotusta. Kiitos niistä Puikoillanikin ja Pöllö. Aika konsevatiivisia loppuja tekin tarjositte, joten kerron, miten siinä oikeasti kävi. 
 
Kultakutri, sekarotuinen menninkäistyttö (siis naisoletettu. sukupuolikin oli ilmeisesti välillä hukassa) ja puusta nikkaroitu Pinokkio ihastuivat ja rakastuivat kuten tarinan loppupuolella oli helppo havaita. Kun Kultakutri oli käynyt esittelemässä sulhasehdokkaansa sekä äitimenninkäiselle että isäpäivänsäteelle, piti puhua tulevaisuudesta. Menninkäiset olisivat mieluusti ottaneet nuorenparin asumaan johonkin koloon, mutta päivänsäteet olivat vähän nyreinä ajatukseen, että näin outo pari tulisi heidän keskuuteensa. Niinpä nuori pari palasi Geppetton verstaalle. Geppettohan oli onnessaan, kun hänen ei tarvinnut olla enää yksin, joten hän päätti järjestää isot hääjuhlat. Häät olivat riehakkaat. Kultakutri kutsui mukaan kaikki matkalla tavatut ihmiset, eläimet ja muut otukset. Menninkäiset toivat mukanaan saaveittain sammalsienimuhennosta, päivänsäteet tarjosivat auringossa lämmennyttä hunajasiitepölyjuomaa, kääpiöt toivat monta säkillistä jalokiviä, karhuilta tuli karhunsammalta, piparkakku talosta pipareita ja niin edelleen. loputtomasti kaikkea hyvää ja kaunista. Outojen vieraiden alkukyräily hälveni sitä mukaa kun vatsat ja päät täyttyivät. Loppu oli silkkaa ilonpitoa ja tanssia.
 
Häiden jälkeen kaikki palasivat koteihinsa, mutta nuoripari toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi kaikkialle. Lumikki ja äitimenninkäinenkin ystävystyivät. Lumikki totesi, että kyllä monet oudotkin ovat ihan kivoja.
 
Geppetto rakensi Kultakurille ja Pinokkiolle talon omansa viereen. Siellä Kultakutri ja Pinokkio elivät onnellisina elämänsä loppuun - ehkä elävät vieläkin. Kultakutrin salainen toive äitiydestä toteutui, kun Geppetto rakensi puusta kaksi lasta, tytön ja pojan. Olivathan ne aika mielenkiintoisennäköisiä, kun niissä oli sekä Kultakutrin että Pinokkion piirteitä, mutta molemmat mummot, Menninkäinen ja Lumikki, palvoivat lapsukaisia.
 
Sen pituinen se.
 
Ja sitten tuloksiin:
 
Pöllö oli ylivoimainen. Onnittelut. Jotain palkintoa tulee. 
Palkitsen myös Saukkiksen, Puikoillanikinkin ja Anonyymin (anonyymiltä tarttisin osoitteen)
Kaikille muille laitan kortin, jos vain saan osoitteita. Muut löytyy nyt navetan lisäksi tuolta listasta "arvonnassa mukana"
---
repukoi@gmail.com
--- 
Jos/Kun pistelaskussa on virheitä, suhtautukaa suopeasti. Tässä on puoli päivää sujahtanut tiehensä postauksia kaivellessa. 
 
  • kirjan alkulauseet
    • Pöllö 16
    • Saukkis 5
    • Puikoillankin 4
    • Anonyymi 1 
  • kansikuvat
    • Pöllö 19
    • Saukkis 3
    • Puikoillanikin 2
    • Anonyymi 1
  • sadut
    • näistä olette keksineet niin paljon sellaista, mitä minä en edes tiennyt, että kaikki saa pisteitä
  • arvonnassa mukana
    • Pöllö
    • Enkulin käsityöt
    • Anonyymi
    • Rita A
    • Sartsa
    • Puikoillanikin
    • Aimarii
    • Päivi
    • Emilie
    • Sini
    • Saukkis
    • Ronja

 

 Punaisella merkattu ne, joita kukaan ei tiennyt. Sinisellä yksi väärä nimi.

Tässäpä ne kirjat, joiden ensimmäinen lause oli mukana: 

  1. Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen
  2. Haruki Murakami: Ensimmäinen persoona
  3. Lemony Snicket: Surkeiden sattumusten sarja * Ankea alku
  4. Haruki Murakami: Vieterilintukronikka
  5. Satu Rämö: Hildur 
  6. Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko
  7. Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran
  8. Jeff Vandermeer: Hävitys
  9. Yoko Ogawa: Muistipoliisi
  10. Tishikatzu Kawaguchi: Ennen kuin kahvi jäähtyy
  11. Anneli Kanto: Rottien pyhimys 
  12. Joel Dicker: Alaska Sandersin tapaus
  13. Margaret Weis - Tracy Hickman: Talviyön lohikäärmeet
  14. Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
  15. George Orwell: Eläinten vallankumous
  16. Donna Leon: Haurasta lasia
  17. Outi Pakkanen: Toinen kerros
  18. Saara Turunen: Sivuhenkilö
  19. Colm Tóibìn: Brooklyn
  20. Ragnar Jonasson: Lumisokea 
  21. Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari
  22. Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton 
  23. Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla
  24. Hanya Yanagihara: Pieni elämä
  25. Donna Leon: Verikivet
  26. Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu
  27. Outi Pakkanen: Seuralainen  
  28. Frank Herbert: Dyyni, ensimmäinen osa 
  29. Haruki Murakami: Tanssi tanssi tanssi 
  30. Robert Galbraith: Sysimusta sydän 
  31. Outi Pakkanen: Julma kuu

Kirjan kansikuvia luukuissa

  1. Miguel de Cervantes: Don Quijote
  2. ei
  3. Héctor Garcia (Kirai), Frances Miralles: Ikigai 
  4. Terry Prachet: Noitia maisemissa 
  5. J.R.R.Tolkien: Taru sormusten herrasta 
  6. Margaret Weis – Tracy Hickman: Kevätaamun lohikäärmeet
  7. Robert Holdstock: Holvi metsään  
  8. Tove Jansson: Muumipappa ja meri 
  9. Robert Holdstock: Alkumetsä
  10. Hannu Mäkelä: Syksy Venetsiassa  
  11. Umberto Eco: Ruusun nimi 
  12. Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
  13. Margaret Weis - Tracy Hickman: Talviyön lohikäärmeet 
  14. J.R.R. Tolkien: Gondolinin tuho  
  15. Douglas Adams: Linnunrata
  16. George R.R.Martin: Miekkamyrsky 1, Tulen ja jään laulu, osa 3, nide 1
  17. Ilkka Auer: Hyinen hauta
  18. ei 
  19. Dougal Dixon: Ihmisen jälkeen, tulevaisuuden eläinkunta
  20. ei   
  21. Noble Smith: Konnun kootut viisaudet
  22. Joonas Suotamo, Hippo Taatila: Roar- elämäni wookiena
  23. ei 
  24. Ilkka Auer: Sysilouhien sukua
  25. Neil Gaiman: Pohjoisen mytologia
  26. Elizabeth Marshall Thomas: Peurankuu
  27. ei
  28. J.R.R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta
  29. Henri Thoreau: Elämää metsässä  
  30. Mikko Rimminen, Kyösti Salokorpi: Hämärä luonto
  31. Stephen Baxter: Mammutit: Pitkähammas

Sadut ja legendat

  1.  luukku 1. Päivänsäde ja Menninkäinen, Kultakutri
  2.  luukku 7. Helinä keiju 
  3.  luukku 7. Lumikki
  4.  luukku 9. Hannu ja Kerttu
  5.  luukku 11. Saapajalkakissa 
  6.  luukku 14. Tuhkimo
  7. luukku 15. Atlantis 
  8. luukku 16. Tove Jnsson: Viimeinen lohikäärme (Näkymätön lapsi)
  9. luukku 18. Kolme pientä porsasta
  10. luukku 19. Petteri Punakuono 
  11. luukku 21. Kolme pukkia 
  12. luukku 22. Peppi Pitkätossu 
  13. luukku 24. Kultakutri ja kolme karhua
  14. luukku 27. Peter Pan, Saku Sammakko
  15. luukku 29. Pinokkio 


 

perjantai 1. elokuuta 2025

Elokuu

 

Onpa ihana aamu. Viileä, vilvoittava tuuli puhaltelee ikkunasta. Taivaalla on pilviä. Oliskohan kesä kohta taas ohi. Ilmankosteus on kyllä sen verran suuri, että hiki tuli aamulenkillä. Vai voiko sitä sanoa hikoiluksi, onko se enemmän vain kastumista? Joka tapauksessa nyt olisi pitkästä aikaa tunne, että olen elossa ja voisin tyhtyä kaikenlaiseen aktiivisuuteen. Täytyy kuitenkin vielä ottaa rauhallisesti. Ranteessa on muutaman sentin mittainen vesikello. Kudosnesteet riehaantuivat sen tiukan siteen alla. Pelästyin, kun avasin käsipaketin. Hoitaja katsoi kuvia, epäselviä, vasemmalla kädellä otettuja, heilahtaneita ja totesi, ettei tarvitse huolestua rakkula joko kutistuu itsestään tai puhkeaa. Yritän nyt sen verran varoa, ettei puhkeaisi.
---
Käänsin kalentereista uuden lehden. Elokuun kasvis on kesäkurpitsa. Tuli hassu olo. Kesäkurpitsaa on yleensä ollut niin, ettei tiedä, mihin sitä laittaisi. Nyt pitänee ostaa. Outoa. Kasvimaalle pitää joku päivä kuitenkin suunnistaa. Marjat talteen viimeistä kertaa. Ensi syksynä joku muu poimii ne. Olen helpottunut ajatuksesta. Tänään kuitenkin olen vielä vain kotona.
---
Odotin innolla, miten te päätätte kesäkisan tarinan, mutta vain yksi päätös tuli. Harmi, mutta kiitos Puikoillanikin. Kesäkisaan palaan joskus. Piti askarrella palkintoja, mutta pitänee tyytyä kaupan tarjontaan. 
 

 Fizbanin kanssa toki ulkoillaan. Fizbanista on ollut tosi mukavaa, kun on päässyt muiden kanssa lenkille. Eilen poikani kävi illalla ulkoiluttamassa ja toi samalla lohta ja siikaa. On nyt herkkua.
 

 Illalla oli taas tosi kaunis auringonlasku. Pilvet antaa ilmettä taivaalle.