maanantai 16. maaliskuuta 2026

Mukavasti aika kuluu


 mutta tuloksia ei kovin kiihkeästi synny. Minähän aloitin tämän palapelin joulukuun alussa. Välillä tämä oli toki tauolla, mutta nyt taas päivät menee tätä tuijotellessa. Joskus joku pala löytää paikkansa. Mutta periksi ei anneta. Jonain päivänä näette valmiin kuvan - tai ainakin lähes, voipi olla, että matkan varrella jokunen pala on kadonnut.
 

 Kun lumet ovat vähenneet
 

 on taas lavennettu lenkkejä.
 

 Hyvässä seurassa tehtiin kevään eka pitkä lenkki ja nythän sitten jatketaan päivittäin. On tuo fysiikka ruvennut temppuilemaan. Kiltisti julkinen sairaudenhuolto tutkii sisintäni. Pitää toivoa, etteivät enää keksisi mitään sisuskalua tarkasteltavaksi, kun jokaisesta tutkitusta löytyy vikaa, ei heti tappavaa, mutta hitaasti kiduttavaa. Fizban totesi, että tee jotain äläkä valita.
 

 Kiitokseksi hyvistä neuvoista vein Fizbanin koirapuistoon pelaamaan palloa. En vie toiste. Ei suostunut lähtemään pois, koska ei voinut luovuttaa palloa minulle. Eikä välittänyt vaikka lähdin pois puistosta. Asiaan lienee vaikuttanut se, että isojen koirien puolella oli oikein lauma, josta tietenkin joku olisi syöksynyt aidan läpi Fizbanin pallon kimppuun, jos Fizban olisi irroittanut hampaansa. 
 
 


18 kommenttia:

  1. Kouluunko Fizban on lähdössä, kun koulubussia vilkuili?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fizban luki facesta, kun joku lajikaveri kertoi, että kouluruoka on hyvää. Oli koko tunnin ajan saanut syödä herkkuja. Minä sanoin, että me oltiin koulussa ja Fizban erotettiin, kun ei yhtään totellut.

      Poista
  2. Lumi on meiltäkin sulannut aika vauhdilla. Mutta kävelyteille ei oikein viitsi mennä, kun ovat yhtä mutavelliä. Pitää pysytellä asfalteilla.

    VastaaPoista
  3. Kuvan perusteella voisi luulla, että olet lenkkeillyt Fizbanin kanssa ihan tosi pitkälle ja välillä matkan varrella jopa uiskennellut.

    VastaaPoista
  4. Joku selvästi oikein nauttii ulkoiluistanne 😊 Ehkä se ajattelee saavansa sinutkin kuntoon, kun vain tarpeeksi juoksuttaa sinua pitkin maita ja mantuja.

    VastaaPoista
  5. Oi, tuo koulubussi onkin erikoinen ilmiö täälläpäin. No kun kerran ihastuu koirapuistoon, niin kukapa sieltä lähtisi mielellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en viitsi loputtomiin olla, joten koiraparka joutuu vain sopuetumaan.

      Poista
  6. Ihanaa kun jää ja lumi sulaa ja pääsee kunnon lenkille. Ihanat nuo Fizbanin rennot kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava on lenkkeillä, mutta kyllä huomaan, miten vähälle jäi talvella.

      Poista
  7. Fizban käyttäytyy ihan niinkuin lapsikin käyttäytyy monta kertaa vastaavassa tilanteessa! -DD

    VastaaPoista
  8. Kerran ohikulkiessa seurasin kun jonkinlainen vinttikoiranpentu ei halunnut lähteä koira-aitauksesta... vikkeläjalkainen oli väistellessään ruokkijaansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on toosi noloa, kun joutuu jahtaamaan koiraansa koirapuistossa.

      Poista
  9. Näyttää amerikkalaiselta koulubussilta 💛
    Hyvät kuvat Fizbanista.
    Kiva että viihtyi, vaikka olikin vaikea lähteä pois.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.