sunnuntai 30. marraskuuta 2025

1. adventti

  
 
Pääsin siis avaamaan paketin. Norsuja löytyi. Laumani siis kasvoi. Kiitos, kiitos, kiitos. Ovat ihania ja tarpeellisiakin. Vaikka minulla on näitä mittoja kasapäin, eivät ne ikinä ole siellä, missä pitäisi. Nämähän on niin tyylikkäät, että voin pitää koristeena kaapin päällä. Ovat sitten helposti löydettävissä. 
 

 Minulla on nyt paljon keskeneräisiä neuleita ja aika monta sellaista, mitkä pitäisi aloittaa. Se tuo joulu taas punkee päälle. Olen kyllä nyt ostellut kirjoja lahjoiksi, mutta silti neuleilla olisi kysyntää. Nämä sukat ovat osa mökkisukkasarjaa. Pojan pohjoisenmökki on sisustettu hyvin huolella, tarkka värimaailma ja kuviot. Se ei siis ole sellainen kesämökki, johon viedään kaikki vanha kama. Ajattelin, että niin harkittu sisustus vaatii myös harkitut villasukat. Sukkia on valmiina, mutta noiden sarvien ompelu vie aikansa. Eilen sain nämä vihdoin valmiiksi asti samalla kun kuuntelin loppuun 24 yötä jouluun. Pääsen siis huomenna aloittamaan sen Toiset 24 yötä jouluun. Sen tosin luen, joten se ei edistä näitä sukkia.
 

 Hätäpäissäni olen tehnyt myös yhdet perussukat itselleni. Ei nimittäin kohta ole mitä jalkaan laittaa. Ovat kuluneet kadoksiin kaikki sukkani. Itselle ei ole niin kiva neuloa kuin muille. Nyt neulon valmiiksi ne muiden neuleet, mitä ehdin ja loput annan lahjakortteina tyyliin "Toivomasi pusero tulee sinulle, kunhan se ensin valmistuu."
 

perjantai 28. marraskuuta 2025

Vaihtelua elämään

 

Aamut ovat erilaisia. Tänään katselen tällaista ikkunaa.
 
 
Eilen näkymä oli erilainen.
Eilen unohdin ilmoittautua työväenopistoon, joten ei ole luvassa stressiä aikatauluista kevään mittaan. Aika huonosti kyllä tässä syksyn mittaan osallistuin, joten menetys ei ole suuri.
 

 Nyt odotetaan joulukalentereita. Ihanat ystävät lähettivät minulla yllätyspostia eli adventtikalenteripussukoita. Pääsen siis jo sunnuntaina avaamaan ekan. 
---
Varsinaisia joulukalentereitakin minulla on kolme. Tilasin taas teejoulukalenterin vaikka olen aika huono teen juoja. Jos nyt kuitenkin joulukuun ajan joisin päivällä kupillisen. Näissä Tsaikan pussukoissa on kyllä ainesta useampaankin kupilliseen, joten pitänee juoda myöhemminkin.
---
Viime jouluna sain palapelikalenteria, jota en silloin voinut tehdä, kun oli kesken toinen palapeli. Nyt sitten niiden pussukoiden kimppuun. Olikohan ne jotenkin järjestyksessä viime vuonna? Nyt pitää vain poimia summamutikassa joku pussukka ja toivoa, että saan niistä jotain aikaan.
---
Viime vuonna sain joululahjaksi toiset 24 yötä jouluun. Minulla on vielä kesken kuuntelussa 24 yötä jouluun. Yritän sen saada loppuun vielä tämän kuun aikana. Luulen, että lukien tuo on järkevämpää. Minähän lopetan kuuntelun noin vain kesken tarinan, joten juoni vähän katkeaa. Tätä uutta sitten luen tarinan kerrallaan.
 

 Kun tänään ei tarvitse paljon ulkoilla, voin keskittyä kaikkiin keskeneräisiin neuleisiin. Niitähän riittää. Ja uuttakin pitäisi aloittaa.
 
 

tiistai 25. marraskuuta 2025

Onko 10vuotisjuhla nyt?


Torstaina 26.11.2015 kirjoitin edellisessä blogissani "Ositettu elämä":
 
1.12. siis alkaa - kaikkien muiden joulukalentereiden lisäksi - joulukalenteri, josta voi voittaa pokkarin. Kyseessä on pieni tarina perusperheestä. Jokaisena päivänä tarinaan kätkeytyy yhden minun kirjahyllyssäni olevan kirjan nimi ihan sellaisena kuin se kirjan kannessa on. Jos tarinassa lukee esim. "Sinä päivänä seitsemän veljestä astui Suomenlinnan lautalle." niin oikea vastaus on Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Se, joka ensimmäisenä oikean kirjan kertoo, saa pisteen. Aattona sitten kerron voittajan eli sen joka kerännyt eniten pisteitä. Päivän luukku avautuu heti puolen yön jälkeen eli sekä yökukkujilla että aamuvirkuilla on etulyöntiasema. Jos joku nyt todistettavasti löytää jutusta jonkin muun kirjan kuin sen, mitä tarkoitan, hän saa puoli pistettä. Uskoisin, ettei tämä välttämättä ole ihan helppo, joten katson ensin, miten rupeaa sujumaan ja päätän sitten, milloin julkaisen oikean vastauksen. Toki kerron sen heti, jos joku osuu oikeaan. Sen jälkeen, kun oikea vastaus on ilmoitettu, ei niitä puolikaspisteitäkään jaeta. Kysyttävää? 
 
Taisi olla niin, että kymmenen vuotta tuli täyteen jo vuosi sitten, mutta liekö tuon niin väliä. Sitä paitsi pari vuotta on jäänyt väliin, kun ei juttu luista. Nyt kuitenkin päätin taas kertoa tarinaa vanhoista tutuista. Onhan siitä jo aikaa, kun viimeksi puhuttiin mammuttiperheen kanssa. Nyt on kuitenkin luvassa aika lyhyttä tarinaa. Yleensä luukut on valmiina marraskuun alussa. Nyt ei ole vielä puoletkaan, joten otan tässä loppukiriä. Ja jotta ei olisi liian helppoa, laitoin mukaan myös vinyylinkansia. Niistä riittää, jos tunnistaa kenen vinyylistä on kyse, koska siellä on myös kokoelmia. Vinyylit on hyvin vanhoja ja esiintyjät valikoitui lähinnä sen mukaan, miten helppoa on poistaa nimiä.
 
Kaikenlaisia pisteitä on tullut jaettua. Nyt pisteen saa, jos löytää jutusta korvamadon. Matona voi olla jonkun laulun alku tai vaikkapa kertsin pätkä tai pätkä ylipäänsä. Joillekin voivat olla helppoja, joillekin mahdottomia. Ja kun te kuitenkin löydätte sieltä vaikka minkälaisia pätkiä, niin minäpä hyväksyn vain sen, mitä olen ajatellut kirjoittaessani. Se on minulle helpompaa. Mukana on itsestäänselvyyksiä, mutta myös vähän vaikeampia suomenkielisiä biisejä. Muutos kirjoista lauluihin johtuu Jääluusta, joka on tarinan päähenkilö. Varmaan hän kertoo aluksi, kuka hän on. Joten ei hätää, jos ei heti tullut nimi mieleen. Pisteen siis saa, kun kertoo laulun ja esittäjän. Mitään puolikkaita tai papukaijamerkkejä ei nyt ole jaossa. Luukut aukeavat taas puolilta öin ja oikean vastauksen käyn kuittaamassa silloin, kun satun olemaan koneella. En nyt aio ottaa tästä stressiä. Älkääpä tekään ottako vaan osallistukaa ihan vain huvin vuoksi. Palkintona on joko pokkari tai suklaalevy.
 
Edellisten  vuosien pistetaulukko 
 
2015
Possu 17
Susanna 11½
Saga 2½

2016
Possu 15
Pöllö 4
Susanna+SusannanMies 3
AnonyymiAnne2

2017
Saga 11
Possu 7
Sus' 5
Laiskiainen 3
AnonyymiAnne 1
Pöllö 1
Susanna 1
 
 2018
Possu 9
Saga 8
Laiskiainen 6
Sus’ 2
Susanna 1
AnonyymiAnne 1
Pöllö 1 
 
2019
Possu 10
Anne 7
Saukkis 5
Saga 1
Marika 1
 
2020 
Saukkis 9
Possu 6 🐦
Beate 4 🐦
Sus' 3 🐦
Laiskiainen 2
AnonyymiAnne 2 
Puikko 2
Marika 1
 
2021
Kirjapisteet:
Saukkis 8
Possu 7
Laiskiainen 4
Sus' 2 
Marika 2  
Pöllö 1
Anne 1
 
Lintupisteet:
Saukkis 12
Laiskiainen 7
Marika 5
Sus' 1
Anne 1

Papukaijat: 

Pöllö 🐦🐦 🐦 🐦 🐦 🐦 🐦 🐦 🐦 🐦 🐦

Marika 🐦 🐦 🐦 🐦 🐦
Sus' 🐦 🐦 🐦 🐦 🐦
Possu 🐦 🐦 🐦 🐦 
Laiskiainen 🐦 🐦 🐦 
Saukkis 🐦 
 
2022
Kirjasarjan voitti Saukkis 7 pisteellä
Kansisarjan Pöllö 15 pisteellä
Papukaijamerkit meni tasan, joten siitä ei sen kummempaa.
Mutta laskin myös yhteispisteet eli kaikki kolme sarjaa. Silloin järjestys on tämä:

Pöllö 18
Laiskiainen 12
Possu 11
Saukkis 8
AnonyymiA 4
Puikoillanikin 4
Beate 2 
 
 

maanantai 17. marraskuuta 2025

uusi postaus - uusi viikko - uusi elämä

 

Aamukahvilla kotona. Olin pitkän viikonlopun mummoilemassa. Sehän on mukavaa minustakin, mutta Fizbanista erityisesti. Se oli niin innoissaan, että aloin epäillä sen pitkästyvän meidän normielämässä, kun joutuu mummon kanssa kyhjöttämään. Yrittäähän se mummokin muistaa leikityttää koiraa, mutta selvästi ei niin innolla kuin teinit.
 

 Sammutin valot, jotta saisin paremman aamunäkymän. Tuli vielä huonompi. Ikkunan pesun jälkeen ripustin nurkkaan punaisen jouluvalonauhan, joka sitten jaksaa hehkua kaikkialle. Nurkkaan laitoin, kun tämä minun keittiön ikkuna on talon ulokkeen nurkassa ja ikkunastani on suora näkymä naapureiden ikkunoihin. Saattaa nimittäin olla, etteivät kaikki rakasta ympäri vuorokauden helottavaa punaista valoa.
 

Kun nyt ei ole uutta koirakuvaa, laitan kissakuvan. Kortti, joka ilahdutti.
---
Eläimistä puheenollen. Minä tykkään vompateista. Tyttäreni lähetti minulla vompattikuvan ja nyt facessa joka toinen kuva on vompatti. Tulee tunne, että minua seurataan, jokaista askeltani tarkkaillaan. 
---
Minun pitäisi varmaan ilmoittaa, että käyn minä joskus tarkkailemassa teidän blogeja. Ehkä jonain päivänä jätän jonkun viestinkin.
 

 Oikeasti ulkona nöyttää tuolta. Ei lunta, mutta eipä liukastakaan.
 

keskiviikko 12. marraskuuta 2025

Positiivista

 
"asiallinen naispotilas, asuu yksin, omatoiminen ja aktiivinen"
Eikös tämä ole kovin positiivinen lausunto, kun menee päivystykseen tutkituttamaan päänsä. Onnistuin nimittäin kompuroimaan sen verran, että katsoin aiheelliseksi käydä katsomassa lääkäriä. Siinä sitten kului kuusi tuntia hyvinkin rauhallisella päivystyspolilla. Kuusi tuntia, koska päänsä kolauttaneita on seurattava vähintään kuusi tuntia. Selvisin siis hengissä. Ohjelmaan tuli muutoksia, päätä särkee ja harmittaa oma hölmöys, mutta muutenhan tässä sujuu, paineetkin ovat palanneet normeiksi. On tässä muutenkin syynätty, miten mummo voi, otettu verta, filmiä ja muita näytteitä, tavattu mukavia lääkäreitä ja hoitajia, todettu, että hyvältähän tuo näyttää. Tuo on vähän kaksipiippuinen juttu. Tietenkin on tosi mukava, että kaikki arvot on normivaihtelun sisässä, mutta olisi kiva, jos joku kertoisi, miksi ei silti tunnu hyvältä.
 

 Onneksi kullanmuru voi hyvin. Tuossa taitaa vähän murjottaa, kun ei saanut pelkkää puuroa aamulla vaan tarjottiin nappuloita. Varmaan se eläisi pelkällä Yrjölän puurollakin, koska lisään siihen vähärasvaista naudan jauhelihaa ja paljon porkkanaraastetta. Tuntuu kuitenkin, että ehkä siinä jäisi jotain tärkeitä aineita pois, joten yritän aina ujuttaa mukaan myös noita nappuloita, joissa kait on kaikki, mitä tarvitaan. Meillä on nyt (siis Fizbanilla, ei tietenkään minulla) säännölliset ruoka-ajat - no, silleen säännölliset, että kolmesti päivässä tarjotaan ruokaa ja jos ei kelpaa, otetaan kuppi pois. On se vähän parantanut tuota ruuan menekkiä, mutta ei Fizban silti liho - enkä minä laihdu. 
 
Eikä talvi ole vielä yllättänyt autoilijoita eikä muitakaan.Taidan pestä ikkunoita tänään, kun ei edes vettä sada.
 

tiistai 4. marraskuuta 2025

Yllättäjät


Elämä jaksaa tietenkin yllättää aina, mutta muiltakin onnistuu. Äsken kahvimuki yllätti lorauttamalla kahvia puserolle, kun suuhun piti. Läppärini yllätti ensin vaatimalla rahaa ja sitten sotkemalla kaiken. Jostain lienee suuttunut, kun ei suostu enää edes kuvia ottamaan vastaan. Tämä kuvalakko tosin koskee vain uutta kännyä. Vanha on ok. Sain uuden kännyn kesällä synttärilahjaksi, mutta käyttöön vasta halloweenina, koska edellisen käyttäjän piti tyhjentää se ensin. Känny toimii kyllä kännynä ja muutenkin, se on tämä läppäri, joka jaksaa kiukutella. Atk-tukeni on pohjoisessa ja kovin kiireinen.En siis ole kovin toiveikas tilanteen korjaantumisen suhteen.
 

 Onneksi sain vanhoja kuvia talteen jollain kepulikonstilla. Uusiakin voin toki ottaa ja siirtää vaikka tänne vanhalla kännyllä ja saattaahan tuo kamerakin pystyä yhteistyöhön. Mutta ehkäpä ei tämä postausnopeus kaikesta tästä johtuen ainakaan kasva. En ole mikään vempaimien rakastaja muutenkaan ja hillittömästi ärsyttää sellaiset, jotka ei toimi. Ja oma osaamattomuus ottaa päähän. Ei kuitenkaan niin paljon, että viitsisin opetella jotain läppärin sielunelämää. Menen siis neulomaan. Keskeneräisiä on, valmista ei.
 

 Yhdet SaiPa-sukat tein naapurin tyttärelle. Paljon tuli virheitä, mutta en viitsi korjata.
---
Olisi mentävä myös kirjoittajaryhmän kanssa syömään ja keskustelemaan. Eipä huvittaisi, mutta varmaan menen. Kivahan siellä on, kun pääsen eroon tästä lähtemisen vastustamisesta.
 
 
 

lauantai 1. marraskuuta 2025

Marraskuu

  
 
MarraskuuEilen torin laitaan kasvoiMandoliinipuu
MarraskuuNyt on sen kuoreen kirjoitettuBeibi I love youMä kapakassa juopottelinSylissäni dinosauriin luu
MarraskuuTänään huoneeni mä sotkinKun sua taas niin ikävöinNyt kaipuun kaatopaikkaa täälläKuivakurkku rotta isännöi
 
Ohi syyskuunLäpi repaleisen lokakuunKaipuun kaljakori kiliseeYli taivaanPäivät niinkuin varisparviRaahautuuMua vaivaaIkävistä ikävinMilloin beibi palaat takaisinEtkö tiedäVoi yksinäisen miehen viedäMarraskuu
 
MarraskuuTaas TV syliin paiskooPalavia halkojaan
Marraskuu Käy ihmiskunta sormi suussaKansakouluaanVaan eihän täällä liekit uhkaaTäällä pikkuhiljaa pohjaan poltetaan
MarraskuuKaiken tämän keskellä suaHiljaa ikävöinMä topin kanssa kellarillaRistinollaa pelaan päivin öin