Saisinkohan aikaan postauksia vähän tiheämmällä tahtia. Läppärin avaamiseen on jotenkin iso kynnys, mutta jos aamukahvini maustaisin some-elämällä. Kokeilen nyt, koska kynnys postaamiseen vain kasvaa, kun aikaa kuluu. Jos tämä onnistuu, yritän päästä jopa niin pitkälle, että kävisin lukemassa muiden kuulumisia.
Nyt on oiva tilaisuus, koska lukemani kirja ärsyttää. Maustan yleensä aamukahvini kirjalla ja viikonloppuisin naapurin hesarilla. Nyt luen Robert Galbraithin kirjaa Sysimusta sydän. Olen tykännyt kovasti näistä Robin&CormoranStrikejutuista. Nyt tämä yli 1000 sivua pientä tekstiä ei hirveästi houkuttanut. Tuollaisen järkäleen sängyssä lukeminen on vaativaa, etenkin kun uniapneahärpäke rajoittaa pään asentoja. Mutta alku oli hyvin lupaava, entistä taattua tarinaa. Juttu lätsähti pahasti melko pian. Tarjolla on sivukaupalla verkkokeskusteluja, parhaimmillaan kolmea yhtä aikaa, rinnakkain. Hillittömän ärsyttävää. Asian olisi voinut hoitaa fiksumminkin vaikka kyse on nettikiusaamisesta. Välillä on kyllä ihan hyvää perustekstiä, mutta koko ajan tulee noita eri nimimerkkien eri kanavilla olevia tokaisuja. En jaksa yhtään miettiä, kuka on kukin. Mieluusti hyppäisin noiden sivujen yli kokonaan, mutta tällaisena pedanttina lukijana tietenkin kahlaan kaikki läpi. Sivumääräkin olisi pysynyt järkevänä, jos nuo olisi jätetty välistä, etenkin, kun keskutelujen taukoja on myös otettu mukaan eli sivulla ei välttämättä ole kovin monta sanaa.
Ja mitähän nyt säistä toteaisin.
Aamulla oli melkoinen yllätys, kun ulos ei oikein nähnyt lumisateelta. Siellä sitten raahustin Fizbanin perässä kuorruttuen lumiakaksi. Fizban oli tavallistakin ärsyttävämpi ryntäillessään päättömästi lumen keskellä. Kun tultiin sisälle tuli tauko lumisateeseen, mutta nyt taas lumilämpäreitä leijuu alaspäin tiheänä mattona. Hyvää on se, ettei tuule, eikä ole kovin kylmää. Minulla olisi tänään kirjoittajaryhmän perinteinen kevätlounas, mutta jos lunta tulee tätä vauhtia, kiusaus jäädä kotiin kasvaa ylipääsemättömäksi. Ainoa syy, miksi lähtisin, on se, että meille on varattu pöytä. En haluaisi, että varauksen tekijälle tulee paha mieli. Mutta ehkäpä kohta laitan viestin, etten tule.
Kokonaanhan minä en voi sisäänjumittua. Koiraa on ulkoilutettava, koiran mielestä paljon, minun mielestä välttämätön riittäisi. Mutta kait se on pakko antaa toisen ottaa ilo irti lumesta. Oletus kuitenkin on, että tässä on edessä useita lumettomia kuukausia.
Minähän olen jo ehtinyt ajatella kasvimaan kesääkin.
Viime Halloweenina naureskelin, että minullahan on kasvimaa vain, jotta lapset saa kurpitsoita juhliin. Olen yleensä ostanut jonkun siemenpussin sen kummempaa miettimättä, en ole edes osannut ajatella, että niitä on monenlaisia. Nyt kävin Fizbanin kanssa siemenkaupassa ja kun Fizbania jännitti uudessa paikassa, seisoskelin kauan hyllyjen ääressä. Niinpä selvisi, miksi kurpitsat kasvavat joskus jättiläisiksi, joskus vain kohtuullisiksi. Syy ei olekaan minussa vaan lajikkeessa. Viime vuonna oli Baby Bearia, joten ei tullut sellaisia kuin niinä vuosina, kun oli Gele Reuzenia. Tänä vuonna pitäisi sitten tulla kaikenlaisia. Ostin vielä tuota Uchkiki Kuria, jota ilmeisesti ei ole koskaan ollut. Odotamme siis innolla tulevaa kurpitsakesää etenkin, kun hajoitin vanhan kompostini repimällä siitä reunat pois, kun kuvittelin häkittäväni koiranpentua. En häkittänyt. Ne entiset kompostin reunat on olkkarin nurkassa. Vien ne kasvimaalle ja teen niistä sinne leikkikehän Fizbanille. Peitän vanhan kompostin kurpitsoilla. Tilasin myös säkllisen hevosenlantaa, jota voin sekoittaa myös kurpitsojen iloksi siihen kompostiin. Huono puolihan tässä kurpitsakasvatuksessa on, että ne pahuksen kurpitsat itivät heti. Niistä tulee sellaisia honteloita roippanoiota, jos on pitkään sisällä kasvatettava. Jos säät lämpenevät, voin pitää taimia ainakin päivät parvekkeella. Silloin olisi toiveita järkevistä taimista.
---
Ei tarvinnutkaan perua. Muut olivat jo peruneet ja siirtäneet päivää. Kannattaa olla hidas.
