Luukku 20

 

"Punainen väri oli kuin huuto hiljaisessa maisemassa." 

 

Kun vihdoin heräsimme, huomasimme, että olikin tullut nukutuksi seuraavaan päivään.  Söimme siis taas, nyt aamiaisen. Poro söi nyt hillitysti, jotta jaksaisi lähteä vihdoinkin kotimatkalle. Lumikki saattaisi olla jo kiukkuinen. Eilis keitti vielä vahvaa jäkäläteetä, jotta yskä pysyisi aisoissa. Poro lähti reippaasti matkaan, punainen nenä vain vilahti, kun se kääntyi kadunkulmassa vilkuttamaan. 

 

 Meidän loppupäivä meni ihan vain tutustuessa. Eilis sanoi, ettei hän olisi ikinä uskonut, että jollakin menninkäisellä voisi olla kultainen tukka. Eihän kukaan ollut ikinä kuullut, että menninkäinen voisi lisääntyä auringonsäteen kanssa. Sehän soti kaikkia perinnöllisyyden lakeja vastaan.

 

"No, mutta tässä minä nyt kuitenkin olen", totesin. "Asialle ei voi enäämitään."

 

"Eipä niin. Ja olethan sinä aika ihanannäköinen noine hiuksinesi. Tekisi mieli pyytää sinua vaimokseni, mutta en uskalla. Lajiristeymät ovat usein lisääntymiskyvyttömiä ja minä haluan ehdottomasti perheen."

 

Näistä sanoista minulle tuli paha mieli. En minä halunnut Eiliksen kanssa naimisiin, mutta tuskinpa kukaan muukaan minua huolisi. Menninkäisille lapset ovat tärkeitä. Menin siis nukkumaan ikävissä tunnelmissa. Nukuin huonosti. Painajaiset kiusasivat. 

 

Luukku 19

"Eilis Lacey istui Friary Streetin talon yläkerrassa olohuoneen ikkunan ääressä ja näki sisarensa tulevan töistä reippaasti kävellen." 

Olin toivonut saavani vaunut matkalle, mutta sain vain poron. Kyllähän minä porollakin pystyin ratsastamaan, mutta tällä porolla oli kova flunssa, nenä hohti punaisena, räkää valui. pahinta oli kuitenkin yskä. Aina, kun poro yskäisi, minä meinasin lentää selästä pois, sen verran voimallisia yskänkohtaukset olivat.

 

Kaupunkiin kuitenkin saavuttiin ja Eiliksen koti löydettiin. Vaikka Eilis on juridisesti serkkuni, kutsun häntä veljeksi. Menninkäisillä kaikki ovat veljiä ja sisaria. Eilis ihastui, kun yllättäin tupsahdin paikalle, sillä eihän me oltu tavattu koskaan aiemmin. Älkää turhaan ihmetelkö. Tämä on taas menninkäistapoja. Jokainen menninkäinen ilahtuu, kun näkee toisen menninkäisen, sillä kaikki menninkäiset ovat sukulaisia keskenään ja menninkäisten mielestä suku on aina tärkein.

 

Eilis ihmetteli kulkuneuvoani, mutta lupasin kertoa kaiken myöhemmin. Nyt piti saada porolle kuumaa jäkälämehua, jotta hän jaksaisi palata takaisin. Eilis keitti heti saavillisen vahvaa jäkäläteetä. Kun poro oli sen juonut, yskä katosi. Poro kiitti vuolaasti ja sanoi olevansa valmis matkaan. Eilis ei kuitenkaan tätä sallinut, koska vieraille piti tarjota aina ruokaa. Istuimme siis kolmestaan pöydän ääreen. Eilis kaivoi ruokakomerosta kaikenlaisia herkkuja. Ruoka oli todella hyvää, joten söimme itsemme niin pulleiksi, että oli pakko ottaa ruokaperäiset. Pian kaikuikin kolmiääninen kuorsaus Eliksen talossa.

 

Luukku 18

 

 "Joitakin vuosia sitten muutin tähän asuntoon."

 

"Ennen tänne muuttamista asuin kolmen porsaan ylläpitämässä rivitalossa. Olihan se muuten ihan kiva, mutta vähän heikkotekoinen, tehty osittain heinistä ja oljista. Puutakin oli jonkin verran, mutta turhan hento rakennelma silti. Ei ollut mikään yllätys, että kun kunnon syysmyrsky puhkui ja puhalsi, kaikki talot romahtivat. Porsaat itse asuivat tiilitalossa, joka säilyi ehjänä. Me vuokralaiset muutimme tiilitaloon väliaikaisesti, mutta kovin ahtaaksi eläminen kävi. Kaikki siis etsivät uuden asunnon jostain muualta. Minulla ei ollut muuta ratkaisua kuin muuttaa takaisin kääpiöiden luo. Eihän se mikään huono ratkaisu ollut, mutta toisin kävi. Kun olin matkalla vuorelle, törmäsin Päivänsäteeseen, joka lupasi pelastaa minut. En varsinaisesti halunnut tulla pelastetuksi, mutta kukapa nainen kykenisi vastustamaan Päivänsäteen kultaisia silmiä. Enpä siis voinut minäkään. Vuodet kuluivat, pikku päivänsäteitä syntyi, elämä asettui uomiinsa. Ja sitten tulit sinä. Mihinkä minä nyt sinut laitan? Päivänsäde haluaisi sinun asuvan täällä. Olet kuulemma perhettä. Mutta oletan, että sinä et halua, koska kerran karkasit."

 

Mietin, mitä sanoisin. Kertoisinko totuuden, että jos ilkeäsilmäistä Lumikkia ei olisi, jäisin mielelläni iskän luo. Ehkä kuitenkin olisi parempi keksiä jotain muuta, joten sanoin:

 

"Kyllähän täällä on ihan mukavaa, mutta ehkä haluaisin olla oman sukuni parissa mieluummin, siis äitini suvun. Kaupungissa asuu yksi serkkupoika, Eilis nimeltään. Voisin ehkä mennä tervehtimään häntä, jos saisin kyydin. Voin toki kävelläkin, mutta matka on aika pitkä."

 

"Eiköhän kyyti järjesty jotenkin. Jos vaikka huomenna lähtisit. Helpompaa ehkä ennen kuin Päivänsäde palaa. Hän saattaa yrittää estää sinua." 

 

 

Ei saa surettaa...

 

leikkittäiskö prinsessaa...

---

Oikeestihan se menee 

"ei saa valittaa, kun meillä vihdoinkin on kesä, jota on niin odotettu"

---

No, en ole odottanut, mutta en valita. Totean vain faktat:

En meinaa jaksaa.

Lämmin on ihan kiva. On kiva, että yöllä ulkolämpötila usein laskee jopa yhden asteen alle kahdenkymmenen. On kiva, että aamulla voi istua parvekkeella hikoilematta, jos ei liiku. On kiva, kun linnut laulaa, tervapääskyt kiitää aamulla ja illalla ja yölläkin taivaalla. On kiva, kun on kukkia ja vihreää.

Ei ole kiva, kun sisälämpötila ei koskaan laske alle kahdenkymmenen neljän. 

Huonosti nukun, mutta niinhän minä usein, jotta entäs sitten.

 

 On kiva, kun linnunpoikasia hortoilee kaikkialla. Variksenpoika vaati palvelua niin kovalla äänellä, että Fizbankin meni katsomaan, mikä hätänä.

 

 Tänä aamuna käytiin kastelemassa kasvimaata.

 

 Marjoja tulee taas eli heti, kun kykenen olemaan ulkona päivälläkin, menen keräämään. Vadelmia olisi varmaan jo nyt, mutta en pysty en kykene. Onneksi tein päätöksen lopettaa viljelijänurani. Koska tästä hyvin suurella todennäköisyydellä vanhenen, enkä nytkään mitään jaksa, niin ensi kesänä olisi vain stressiä.

 

 Tänä vuonna yritän vain saada kurpitsoita pojan perheen Halloweenjuhliin. Ne on ainoa syy, miksi raahauduin kastelemaan. Näyttävät olevan hengissä. Todennäköisesti käyn toistekin ruiskimassa vettä. Minä avaan kännystä säätiedotuksen aina yhtä toiveikkaana. Ja aina se näyttää helteitä niin pitkälle eteenpäin, kun jaksaa.

 

 Päivänä muutamana jossain ukkostikin. Ei meillä.

 

 Hyvin kasvit pärjäävät toistaiseksi. Ei edes kallioilla ole palanutta ruskeaa kuten monina kesinä. Mutta jos säätiedotukset pitävät paikkansa, vielä ehtii.

 

 Fizban laiduntaa ilolla.

 

 Eilen aamulla käytiin miniän viljelyksiä kastelemassa. Pojan perhe on nyt Lapissa, mutta suuntaavat Pohjois-Norjaan. Oli kuulemma napapiirilläkin yli 30 astetta. Mutta onhan se toki matkailuvaltti niille, joiden kotimaassa alkaa olla yli neljäkymmentä. Pohjoisessa on kuulemma myös verenimijöitä luvuttomasti ja siitä johtuen kaikki autotiet täynnä poroja. Minähän tykkään eläimistä, mutta verenimijöiden suhteen on rakkaus vaikeaa. Yritän ajatella, että tervapääskyt tarvitsevat ruokaa, mutta kun olen kauttaaltaan paukamilla, tökkii.

 

 Eilen oli kaunista usvamaisemaa.

---

Minähän en siis valita, mutta saanko sanoa marraskuussa:

"nyt ei saa valittaa, kun vihdoinkin on saatu kunnon syksy ja pimeä, jota on odotettu" 

---

Neljä vuodenaikaa, joita rakastan, takaa sen, että jokainen saa, mitä haluaa vaikka joskus jako on epätasainen. Suon teille kesäihmisille kesän. Nautin minäkin kesästä ajoittain. Tänään pitäisi mennä apteekkiin ja samalla ruokakauppaankin. Bussillahan sinne pääsee, enkä toistaiseksi ole pyörtynyt, joten hyvin se menee.

 

 Onneksi on nuori koira, joka viihtyy tuulettimen katveessa. Huonostihan se syö aina, mutta eipähän liho liikaa. Ei se oikein juokaan, mutta mitäs minä muuta voin kuin tarjota vettä ja ruokaa. Fizban tekee omat päätöksensä. Aamuisin tehdään pitempiä lenkkejä ja iltaisinkin sen mukaan, kun varjoja löytyy. Päivällä piipahdetaan pari kertaa pikaisesti. Mutta kyllä se syksy tulee ja päästään taas ihan kunnolla liikkumaan.

---

 Sitä odotellessa kerron, että kyllä pisteitä saa kirjailijastakin hän, joka ensin tietää ja Anna Laine on kyllä Pakkasen kirjojen päähenkilö ja luukussa 14 kansikuva on tunnistamatta, kuten toki tänäänkin. Mukavaa, että jaksatte.

 

 Tällaiset auringonlaskut on nyt harvinaisia, mutta vielä tulee niidenkin aika. Tämä oli silloin, kun muualla ukkosti.

 

 

Luukku 17

"Vai, että tapanina on päivä jo mukamas kukonaskelta pitempi, Anna Laine puuskahti."

 

Matka sujui nopeasti. Olisin mielelläni jatkanut pitempäänkin, mutta Brunetti kaarsi isäukon kartanon pihaan, laski meidät alas ja lennähti takaisin taivaalle häviten pilvien taakse. Mitään tervetuloseremonioita ei ollut järjestetty. Pihalla oli vain keittäjä, Anna Laine, joka kiroillen juoksi kukon perässä. Tarkoitus oli kait tehdä päivälliseksi Coq au vin, mutta kukko oli toista mieltä. Lumikki komensi keittäjän tekemään jotain muuta ruokaa ja jättämään kukon rauhaan ilmoittaen samalla, että meillä on nälkä ja tarvitsemme kakkua ja kahvia heti. Keittäjä hävisi kyökkiinsä itsekseen mutisten ja me menimme kartanoon. 

 

Kun olimme päässeet istumaan, Lumikki alkoi tuijottaa minua sanomatta sanaakaan. Kahvi tarjoiltiin ja juotiin täydellisessä hiljaisuudeaa. Olihan se aika  kuumottavaa, mutta päätin, että minä en avaa keskustelua, vaikka huomsin, että Lumikin suupielet alkoivat kiristyä. Minä en olisi se, joka ensimmäisenä antaa periksi. Jos Lumikki luuli lannistavansa minut, hän kyllä erehtyisi.

 

Kun hiljaisuutta oli jatkunut ties kuinka kauan, Lumikki antoi periksi ja alkoi kertoa: 

 

Luukku 16

"Brunetti seisoi ikkunan ääressä ja flirttaili kevään kanssa." 

Kääpiöiden luona oli mukavaa, mutta pitihän sitä kotiinkin palata. Kurpitsavaunut oli palautettu omistajilleen, mutta ei hätää. Kotimatka sujui mukavasti lohikäärmeen selässä. Viimeinen lohikäärme eleli kääpiöiden naapurina silloin, kun ei ollut matkustelemassa maailmalla. Hän tarjosi mieluusti meille kyydin Päivänsäteen luo. Minä yritin selittää, että menisin mieluummin menninkäisten luo, mutta kukaan ei välittänyt minun mielipiteistäni. Jätettiin siis meluisat jäähyväiset, pakattiin mukaan hirveitä määriä ruokaa ja muutamia kauniita kiviä. Minäkin sain meripihkasta tehdyn kaulakorun, jossa oli mukana ruskeita timantteja. Ajatelkaa: ruskeita timantteja! Kun hämmästelin väriä ääneen, tokaisi lohikäärme:

 

"Ruskea on kuninkaallinen väri. Onhan minunkin nimeni Brunette." 

(Kuten tiedätte Brunette tarkoittaa yleiskielessä ruskeaa.) 

"En ymmärrä, miksi sinunlaisellesi mitättömyydelle on annettu RUSKEITA timantteja. Se on melkein pyhäinhäväistys!"

 

Lohikäärme oikein kiehui närkästystä. Minun teki mieleni sanoa, mitä ajattelen jonkun liskon kuninkaallisuudesta, mutta vastoin tapojani hillitsin itseni. En kuitenkaan halunnut riidellä tuon mahtavan eläimen kanssa. Tyydyin siis vain ihailemaan maisemia, joiden yli lensimme.

 

Luukku 15

 

 

"Jones, Kartano-nimisen maatilan isäntä, oli lukinnut kanalan yöksi, mutta hän oli niin humalassa, ettei muistanut sulkea kanojen kulkuaukkoja." 

Atlantiksen vierailu ei todellakaan kestänyt kauan. Pian olimme taas kuivalla maalla. Vaunut keikkuivat vauhdilla vuoriston halki ja pian koputimme kääpiöiden ovelle. Kääpiöt hyppivät innoissaan Lumikin ympärillä. Jälleennäkeminen oli riehakas. Meidät melkein kannettiin vuoren sisään isoon saliin. Lumikki esitteli meidät toisillemme. Olipa outoja nimiä: Lystikäs, Nuhanenä, Viisas, Jörö, Unelias, Ujo, Vilkas. Ilmeisesti nimet oli annettu luonteen mukaan.

 

Salin keskelle isoon pöytään oli katettu juhla-ateria. Pakko sanoa, että kyllä maistui, niin paljon, niin herkullista, ettei tosikaan. Kääpiöt pahoittelivat, etteivät munat olleet ihan tuoreita vaan eilisiä. Koko kanalauma oli nimittäin lähtenyt omille teilleen. Niillä oli kuulemma tapana huvitella välillä leikkimällä munan piilotusta. Ne kävivät munimassa luolaston onkaloihin ja odottivat, että kääpöt etsivät piilot. Huvinsa kullakin.

 

Viivyimme kääpiöiden luona viikkokausia. Vaikka olimme vuoren sisällä, siellä ei ollut pimeää. Kiiltomatolamppujen ja soihtujen valo heijastui tuhansina säteinä luolan seinistä. Seinät olivat nimittäin täynnä timantteja ja muita jalokiviä. Kääpiöt louhivat lisää joka päivä. Kääpiöt olivat kovia laulamaan. "Ain laulain työtäs tee" kaikui luolan uumenissa aamusta iltaan hakkujen säestäessä rytmillisesti. Ei hasumpaa porukkaa ja vieläpä sopivankokoisia ja -muotoisia.

 

Luukku 14

 

 "Taru Atlantiksesta, uponneesta mantereesta, oli kiehtonut ihmisten mieliä niin pitkään, että Atlantiksen löytymisellä olisi luullut olevan merkittävä uutisarvo."

 

Minä siis matkasin Lumikin hienoissa kurpitsavaunuissa kohti uutta seikkailua. Vaunut olivat hienot, mutta oudot. Ne oli selvästi rakenettu pyöreästä kurpitsasta, eikä se edes ollut oudointa. Niitä veti hevosten sijaan hiiret. Kun ihmettelin vaunuja, lumikki totesi lainanneensa ne ystävältään, koska hänen omat vaununsa olivat pajalla korjattavina.

 

 Päästäksemme kääpiöiden luo, jouduimme ylittämään valtameren. Olin vaikuttunut siitä, miten hienosti kurpitsavaunut kelluivat, mutta suuremman vaikutuksen teki se, että vaunuja vetävät hiiret muuttuivat delfiineiksi. Aloin epäillä, ettei tämä kylmäsilmäinen nainen, jonka kanssa matkasin, ollutkaan ihan tavallinen. Hänellä taisi olla jotain taikavoimia.

 

Ja todentotta! Yllättäin meidät ympäröi ilmakupla ja vaunut sukelsivat meren syvyyksiin.

 

"Käymme vain pikaisesti Atlantiksessa palauttamassa sieltä lainaamani kirjan. Sinä voit odottaa täällä vaunuissa, koska et osaa hengittää vedessä. Jatkamme pian matkaa."

 

Välitilinpäätös

  

lapsuuteni "mehiläiskukka" 

 

Ajattelin ilahduttaa teitä tämän hetkisellä pistetilanteella.

• kirjan alkulauseet
• Pöllö 9
• Anonyymi 1
• Saukkis 1
• Puikoillankin 1
• kansikuvat
• Pöllö 8
• Anonyymi 1
• sadut
• näistä olette keksineet niin paljon sellaista, mitä minä en edes tiennyt, että kaikki saa pisteitä
• arvonnassa mukana
• Pöllö
• Enkulin käsityöyt
• Anonyymi
• Rita A
• Sartsa
• Puikoillanikin
• Aimarii
• Päivi
• Emilie
• Sini
• Saukkis
• Ronja

Ronjalle: ihan omia juttujahan nämä on, satunnaisesti ilman käsikirjoitusta tai suunnitelmaa suollettuja sanoja..

 

Kävin pari kertaa kasvimaata hillitsemässä, se nimittäin rönsyilee ihan omiaan. Reissun jälkeen huomasin, että mukaan oli tarttunut tyyppi, jota ensi näkemältä pidin hirvikärpäsenä. Tarkempi tutkinta osoitti, että olin väärässä. Se oli hirvikärpäsen serkku, lintukärpänen. En ole edes tiennyt, että sellainenkin on olemassa. Aina sitä oppii uutta.

 

 Fizban tietenkin keräilee punkkeja, joita onkin tänä vuonna oaljon. Olen pitänyt Fizbania mukana vaikka se syö kaikkea, mitä löytää, heinää tietenkin ja keppejä, oksia, lahopuuta, mutta myös multaa, juuria, matoja. Ei sen maha tästä varsinaisesti pidä, mutta kait senkin täytyy saada nauttia kesästä.

 

 

 Ja kyllähän se nauttii. Nämä eivät ole kasvimaalta vaan ihan vain polkujen varrelta.

 

 Vielä kasvaa luonnonkukkiakin.

 

On olluit minulle mieleiset kesäsäät eli ei hellettä. Märkää on kyllä riittänyt. Meidän sisämeri on ollut voimissaan. Fizbanhan ei tykkää vedestä, mutta uteliaisuus voitti. Pakko oli mennä tarkistamaan, mikä ihme juttu tuolla keskellä lammikkoa on. 

 

 

Luukku 13

 

 "Talven tuulet riehuivat ulkosalla, mutta vuorenkääpiöiden saleihin Kharolisvuorten uumeniin myrskyn raivo ei yltänyt."

 

Kun viikko oli kulunut ja kissa yhä kierteli luolasta toiseen sepittelemässä juttujaan, aloin kyllästyä rauhalliseen arkeen. Kun on kerran päässyt maistamaan seikkailun hurmaa, sitä jää aina kaipaamaan. Pikuisena menninkäisenä on kuitenkin vaikea kehittää elämäänsä seikkailuja, vaikeaa vaikka omistaisi kuinka kultaiset kiharat.  Apua ilmestyi kuitenkin paikalle - tosi oudosta lähteestä.

 

Isäukko oli tietenkin myös kuullut, että olen löytynyt. Niinpä hän karautti paikalle hevosellaan mukanaan vaimonsa Lumikki. Äiti oli aika närkästynyt, mutta koska hyvät tavat ja kohteliaisuus ovat tärkeintä, hän pyysi myös Lumikin puolukanlehtiteelle. Oli kiehtovaa kuunnella kankean kohteliasta keskustelua näiden niin erilaisten naisoletettujen välillä. Koska yhteisten puheenaiheiden löytäminen oli vaikeaa, päätyi keskustelu lapsiin. Isäukkohan olisi ollut enemmän yhteinen heille, mutta jostain syystä häntä ei edes mainittu. Molemmat koettivat löytää  jotain hyvää sanottavaa toisen kakaroista. Hätäpäissään Lumikki totesi:

 

"Tuo Päivänsäde on kyllä reipas ja rohkea. Minun lapseni ovat arempia selviämään etenkin pimeässä. Olen usein pyytänyt heitä mukaani, kun menen kyläilemään kääpiöiden luo. Tiedätte varmaan, että minä asuin osan nuoruuttani vuorenkääpiöiden saleissa."

 

"Ei voi olla!" Minulta pääsi ennenkuin ehdin muistaa, etten puhu tuolle kylmälle naiselle.

 

"Kyllä se on totta. Käyn edelleen tervehtimässä näitä kasvatusisiäni säännöllisesti. Olen itseasiassa menoss nyt sinne päin. Tämä on matkan varrella, joten päätin tulla alkumatkan yhdessä Päivänsäteen kanssa, joka halusi tulla varmistamaan, että olet hengissä. Vaunuissani on kyllä tilaa, jos haluat tulla mukaan."

 

Mitäpä luulette, halusinko?