alkavat olla ohi, mutta kylläpä oli kiva nauttia tästä harvinaisesta herkusta näillä leveysasteilla. Yhden pääsiäisen muistan, kun tuolla pelloilla pystyi juoksemaan. (Pääsiäisen, koska oli lomaa. Töissä ollessa juhlapyhät olivat erikoisia, koska sai olla kotona. Nythän juhlapyhät ei arjesta eroa. Pitäiskö niitä ruveta juhlimaan, jotta saisi vaihtelua.) Lapsena ajeltiin potkurilla pitkin hankia. Miten on te pohjoisemman asukkaat, vieläkö potkuri luistaa hangen pinnalla?
Oli ostanut minulle kirjan, joka kertoo yhteisestä kurssikaveristamme, kirjan, jota olen halunnut. Olen innoissani. Tällaisia yllätyksiä ei osaa odottaa.
Fizban on ollut innoissaan lumesta ja jäästä. Lumet hupenee, mutta jäätä riittää ja jäästä kaiveltavia yllätyksiä, esim. rusakon papanoita.
Saharan hiekka tarjoilee meille värikkäitä taivaita. Muistaako joku vielä, kun muutama vuosi sitten lumi oli ihan keltaista, kun Saharasta satoi enemmänkin hiekkaa? Se oli aika outoa.
Nyt on aika siirtyä päivän tehtäviin. Fizban ottaa rennosti. Minä menen ensin tasapainoryhmään ja sitten mummotettavan kanssa kangaskauppaan.
---
Mukavaa tiistaita kaikille!






Kannattaa nauttia nyt ihanasta säästä. Meilläkin oli 5 astetta lämmintä ja kuulin ekan titityyn. Pielisellä on jo vettä jään pällä. Jäät ovat jo arvaamattomat
VastaaPoistaTäällä päin pohjoisempana ei ole ollut hankiaisia. Ensin oli vain (ohuelti) pakkaslunta ja nyt ei ole ollut yöpakkasia. T Saukkis
VastaaPoistaMursun kanssa viime viikolla puhuttiin, että ei tainnut tänä vuonna olla hankiaisia - tai me puhuttiin hankikannosta - kun ei juuri ollut suojakelejä joiden perään olisi ollut pakkasia. Oli vain pakkasia.
VastaaPoistaPäijänteelle oli jo paikka paikoin noussut vettä jäälle, eikä se tainnut ihan kokonaan ollut jäätynytkään; siltojen alta virtapaikoissa oli sulaa kovista pakkasista huolimatta.
Mutta rusakoita meillä riittää 😄 Alkuillasta ne menee kylälle päin ja parin-kolmen tunnin päästä ne tulee takaisin päin. Käyvät kai baarissa. Johonkin tohon meidän ja naapurin rajalle ne menee, sinne jäljet johtaa ja jos oikein tarkkaan katsoo, niin on siellä tainnut olla jotain erimielisyyksiäkin.
Niin ja tuosta kirjasta piti sanoa: upean lahjan sait! Se, että sinulla on ollut noin hieno ihminen kurssikaverina, on jo hienoa!
PoistaVoi että, niin hankiaiset kuin saharan hiekka jäi näkemättä. Mitä lienen touhunnut. Lumet sulaa hupsahti, paitsi kasoista. Luin lehdestä että oli ollut noita hienoja valoilmiöitä hiekasta.
VastaaPoistaPääsiäinenkin tulee. Virpojatkin, kävi viime vuonna. Tulee noloja tilanteita kun ei ole kuin karkkipussi tms yksi. Pitäs varmaan varautua.
Mulla on pääsiäinen ollut töissä ihan eri fiiliksillä, eli töissä. Ei se ollut mitenkään erikoista, että sijainen on kaikki juhlapyhät töissä. Siitä tuli ongelmaa, että bussit eivät kulkeneet, piti keksiä muu kulkuneuvo eikä siellä Pohjois-Karjalassa yleensä vielä silloin päässyt pyörälläkään vielä.
Ihana Heli Laaksosen runo! Fizbanin rentoudesta voisi ottaa oppia.
VastaaPoistaHeli Laaksonen on kivan värikäs tyyppi.
PoistaSöpöläinen koirakaverimmehan se siellä! 🐕
VastaaPoistaOlin jotenkin hypännyt tämän postauksen
ohi kiireissäni, nyt vasta huomasin! 🐾
Tasapainoa nyt kaivataankin.
Meillä sitä harjoitellaan torstain tanssiryhmässä. 🎶
Pitäisi harjoitella myös tasapainoa tämän ajankäyttöni suhteen.
VastaaPoista