Yksi yö voi kaiken muuttaa

Olin ajatellut mennä heti aamusta kasvimaalle. En mene aamulla, enkä todennäköisesti illallakaan. Iltapäivällä menen pitkästä aikaa talon pyykkitupaan. Olen pessyt pyykit omalla koneella - koska korona. Pakko kuitenkin välillä käydä kuivausrummulla pyörittämässä koiran karvat irti tekstiileistä.

Eilen iltapuolella olin muutaman tunnin leikkimässä viljelijää. Oli kiva taas kaivaa vuohenputken juuria. Perkasin viinimarjan pohjaa. Laitan sitten kanankakkaa ja vuumevuotisia olkia katteeksi, jos vähän hillitsisi heinän kasvua. Ihan turhaa työtä. Fiksumpaa olisi tehdä penkkejä ja istuttaa jotain niihin. Mutta tykkään nyhrätä. Yritän nyt saada yhden nurkkauksen siistiksi. Muu alue rehottaa valtoimenaan kunnes joskus ehdin sinnekin. Onneksi tuolla saa tehdä mitä haluaa, kunhan edes näyttää siltä, että yrittää jotain. Olen onnistunut olemaan sen verran tyly niille sosiaalisille kanssaviljelijöille, jotka päivittelevtä muiden palstojen huonoa kuntoa, että kuvittelen kaiken olevan hyväksyttyä. Lähinaapurit ovatkin nyt oikein mukavia. Toivottavasti pysyvät vuosia.

Olihan tämä aamu pieni yllätys. Nyt paistaa aurinko. Aamulenkillä puista satoi isoja lumiklönttejä niskaan. Koirapojasta oli kivaa.

Lätäkkökuvauksen uudet tuulet.

Tämä lumi varmaan kasteli hyvin kasvimaatakin. Sulaa siihen paikalleen ja imeytyy maahan. Ja onneksi en vieläkään ole istuttanut mitään. (jonain päivänä pitänee sanoa, valitettavasti en vieläkään ole istuttanut mitään...)
---
onnistuin ,muuten, keittämään harvinaisen pahaa kahvia

Vanhuus

Maanantaina teloittaja tulee ja kaataa ison männyn. Pikkuhiljaa puita katoaa, komeita vanhoja puita. Maanantaina sen sitten näkee, onko rungossa lahoa, vai onko tämäkin hätävarjelun liioittelua. Kun puustoa harvennetaan, pitää kohta harventaa lisää. Myrskyt koettelevat yksinäisiä enemmän kuin joukkoa - puita ainakin. Onneksi meillä on vielä tässä ihan nurkilla alueita, jotka saavat elää omaa elämäänsä. Vanha puu kaatuu ja kun kukaan ei ole paikalla, se kaatuu äänettömästi, jää lahoamaan, sammaloitumaan paikalleen tarjoten turvaa ja suojaa lukuisille pienille. Tykkään villistä luonnosta vaikka ymmärrän, että puistojakin tarvitaan. Vielä meillä on tilaa.

Olen vanhojen ihmisten kasvattama. Kasvatusvanhempani olivat nykyistä minua vanhempia, ottaessaan parivuotiaan kotiinsa. Siksiköhän olen aina pitänyt vanhuutta ja vanhenemista positiivisena ajatuksena. Olen ihaillut Japania, Kiinaa, joissa vanhuutta arvostetaan - arvostettiin ehkä joskus. Nyt luen, että japanilaiset vanhukset tekevät rikoksia päästäkseen vankilaan, koska vapaina he eivät selviä. Ei ole rahaa ruokaan, ei asuntoa.

Kirjoittelen näitä aamuisin kahvia juoden. Tänään on kaunis aamu, keväinen vihreys. Lempiharrastukseni on aina ollut ikkunoista uloskatselu. Seuraan elämää oman pesän turvasta. Onneksi suurin osa elämäni ikkunoista on auennut maisemaan, jossa on puita. Asvaltoidun katunäkymän katselu voi olla mielenkiintoista, mutta luonto rauhoittaa, lisää zeniä elämään. En suostu vielä luopumaan uskostani, että itämainen ajatusmaailma vanhuuden arvostamisineen on hyvä.

Lainaus netin syövereistä:

Zen (kiinaksi chan, japaniksi zen) kuulostaa mystiseltä. Suoraan käännettynä se kuitenkin tarkoittaa vain “olemisen suoraa kokemista turhia miettimättä”. Yksinkertaistaen zen on siis ajatuksenjuoksun rauhoittamista, mielen lepäämistä, luopumista suorituskeskeisestä ajattelumallista sekä nauttimista tästä hetkestä.

Eilen satoi räntää vaakasuoraan. Hyvä sitäkin oli katsella. Kun sade hellitti, menin bussilla käymään apteekissa ja kaupassa. Pitäisi, ehkä enemmän liikkua kotipesän ulkopuolella. Sähläilin kaikkialla. Vaikea pitää turvaetäisyyksiä, jos muita ei kiinnosta.

Sateenkaari vie luokse satujen

"pyörät pyörii aina vaan, loppua ei näy, liike vain on elämää, väsymätön kello käy ja mieli on kuin erämaa, tiimalasiin sullottu, mut yksi polku siellä on kovaksi tallottu"

---

Tuolla missä illalla oli sateenkaari, lentää nyt joku lintuporukka, muuttomatkalla tietenkin, kohti kotipesää, lapsia ja kesän kiireitä. 

---

Ja kun lapsista tuli puhe, pitänee oikaista jotain äitienpäiväjuttuni ehkä aiheuttamia väärinkäsityksiä. Vaikka en todellakaan tunne itseäni vähimmässäkään määrin hyväksi äidiksi, minulla on erittäin hyvät välit lasteni, heidän puolisoidensa (myös niiden entisten) ja myös lastenlasteni kanssa. Eihän ne lapset paremmasta äidistä tiedä. Lastenlapsilla on kyllä toinenkin mummo, joka tosin on mummi, mutta he ovat avarasydämisiä ja hyväksyvät kaikki.

Lahjoivatkin minua. Osasin tehdä oikein. Tarkistin varmuuden vuoksi.

Lapsilta sain tuuletustornin kesähelteiden varalle. Tosin Koirapoika oli sitä mieltä, että hän sitä enemmän tarttee, kun joutuu olemaan turkki päällä oli sää mikä vain.

Yleensä on äitienpäivänä käyty risteilyllä syömässä seisovasta pöydästä herkkuja. Nyt tuli buffet kotiin juomatarjoiluineen. Herkkuja on jääkaappi pullollaan, joten ei tarvitse vähään aikaan miettiä, mitä söis.

---

Ja nyt on sitten sädekehä kiillotettu ja yritetty todistella, että olen minä hyvä ihminen.

Minua vaivaa jokin jähmeys, saamattomuus, joka ärsyttäisi, jos saisin itsestäni niin paljon irti, että ärsyyntyisin. Tiedän toki syitä moiseen, muitakin kuin koronan pysäyttämä elämä, mutta silti. Onneksi Koirapoika pitää huolen minun ulkoiluttamisesta.

Hän kulkevi kuin yli kukkien

Vaahtera kukkii. Kevään kauneinta aikaa. Ikkunastani näkyy yksi vaahtera vaikka tällä kulmalla pihlaja on aika hallitseva. Pihlajahan on lempipuuni, mutta näin keväällä vaahtera vie voiton.

Ulkoiltiin eilen ystävän kanssa mangolialle asti. Ei vielä ole ihan loistossaan, mutta tuskin osun paikalle, kun kukat ovat täysin auki. Ihan kohtuu pitkä lenkki tulee, eikä edes lenkki vaan edestakaismatka. Mutta onhan siinä matkan varrellakin kaikkea muutakin nähtävää, lintuja

ja rentukoita.

Käytiin sitten kirsikkapuistossakin kansanjoukkojen seassa. Paljon oli ihmisiä, mutta helpompi pitää karanteenietäisyyttä kuin tuolla ulkoilupolkujen tungoksessa. Hieno kukinta tänä vuonna, kun hanami piti perua.

Yöllä on satanut, mutta jos päivän mittaan maa kuivuu, olisi taas edessä sitä kitkemistä ja kuopimista. Kurpitsapurkeissakin näkyy elämää, joten ehkä niidenkin viljely onnistuu. Sain lahjaksi kukansiemeniä, mutta ne eivät ikinä itäneet - tai siis ainakaan vielä. Ovat viikon jos toisenkin mullassa piileskelleet. Istutin vanhaan multaan, kun silloin uutta ei ollut saatavilla. Ilmeisesti siemenille ei kelpaa ihan mikä vain.
---
Ei tarvitse mennä kasvimaalle. Sataa lunta. Ihan hyvä, ette ole ehtinyt kylvää mitään.

Tyhjennä roskakori

Onnea nyt sitten kaikille äideille mangolian kukan kera, koska se kuuluu tänään asiaan. Minun olisi parasta olla sotkeutumatta koko äitiyteen, mutta en näköjään uskalla repiä itseäni irti yhteisön paineesta. Minulla oli äiti, josta sanottiin "ei se ole sinun äitisi" ja minulla oli äiti, josta sanottiin "sinun pitäisi olla kiitollinen, kun hän on sinua yhdeksän kuukautta sisällään kantanut" ja minä olen äiti, joka ei näe äitiyttä mitenkään ansioiksi.

Kohta on kieloja vaikka kerättäväksi asti. Kielo on kaunis kukka, mutta on se myös melkoinen rikkaruoho, jonka leviäimistä mikään ei voi pysäyttää - kuin päässä pyörivät ajatukset.

Mutta siis päivän aiheeseen eli tyhjennä roskakori, kysyi läppäri ja hujautti melkoisen määrän kuvia ja muuta sälää pois häiritsemästä. Olisipa yhtä helppoa puhdistaa oma kovalevynsä joutavasta pohdiskelusta. Mutta ei. Paljon hyvää ja kaunista katoaa johonkin, hautautuu surkeiden sattumusten ja junnaavien ajatusten alle. Ei ole roskakoria, johon voisi siirtää sen, mitä ei halua säilyttää. Ei. Se on ja pysyy. Sen sijaan tärkeitä asioita, nimiä, paikkoja, sanoja, saa kaivella ja kaivella ja kaivella, eikä niitä muista, kunnes jonain hetkenä ne ykskaks pulpahtavat esiin kristallinkirkkaina, silloin, kun on jo liian myöhäistä.

Onnea isille myös! Miehet ovat tarpeen. Asunnossani asuva mies tuli kertomaan, että on aamulenkin aika, joten menen pois pilaamasta teidän juhlapäiväänne.

Ruudun läpi

Onkohan laiskuus, saamattomuus tai jokin saanut totaalisen yliotteen, kun en viitsi edes parvekkeelle mennä taivaita kuvaamaan. Ikkunan läpi vain kännyllä tähtäilen.

Entisessä kännyssäni oli sen verran tasokas kamera, että totuin sillä kuvia ottamaan. Tässä uudessa ei ole, mutta kunnianhimoni kuvaamisen suhteen on hiipunut nollaan ja edelleen vain kännyyn turvaudun. Luonteeni heikkous on juuri siinä, että innostun helposti, mutta vielä helpommin luovutan. Pitäisi ulkoiluttaa joskus noita hyviä kameroita ja ehkä vähän muistutella, miten kuvataan.

Neulomisessa ei onneksi ole koskaan ollut sen kummempia tavoitteita. Rutiinilla vain menemään. Äitienpäiväsukkiin tuli aika lyhyet varret. Olisko syynä se, ette käyttänyt seiskaveikkaa vaan sockia. Vähän harmi, kun ihmisillä tahtoo olla pitkät kintut. Mutta eiköhän nämäkin päädy johonkin. Jos olisi parempi väri, voisin jättää itselle. Pitsineulekin sujuu nykyisin, kun muutamat olen jo väkertänyt.

Eilen sitten posti tuli, akkarikin ja ennenkaikkea ihania ylläreitä. Kiitos paljon. Postin saanti on aina mukavaa, yllätyspostit parasta.

Eilen en sitten mennyt kasvimaalle, kun oli niin vaikea päättää. Kävin Koirapojan kanssa pitkällä kävelyllä, jossa Koirapoikakin uupui - minä tietenkin. Tänään heräsin hirveän myöhään, joten... Odottelen kuitenki, jos iltapäivällä alkais pilveillä.

Ankatonta elämää

Eilen ei jaettu postia ollenkaan. Aku puuttuu.

Kasvimaalla olin hyvässä seurassa. Menen varmaan tänäänkin, mutta seurasta en vielä tiedä. Koirapoika uupuu tuolla auringossa seisoskeluun. Nyt ei vielä löydy varjoa edes puskien juuresta. Pitää punnita asioita. Otanko koiran ja olen vain tunnin tai puolitoista vai menenkö ilman koiraa ja nyherrän loputtomiin. Ensin pitää kyllä kotona vähän puuhastella eli tiskata kaikki sotketut astiat ja imuroita heinät lattialta. Ei ole edes pilviä luvattu taivaalle.

Tässäkin olisi kitkemistä ja kuokkimista. Olisi kanankakkaa levitettäväksi, penkkejä tehtäväksi

ja olkia levitettäväksi.

Olen sellainen nyhertäjä tyyppi. Tykkään kitkeä tarkkaan, kerätä monivuotisten juuret kokonaan pois ja viedä ne roskiin. Voikukasta olen lähes kokonaan päässyt ja juolavehnästäkin monin paikoin, mutta vuohenputkea ei lannista mikään. Sitähän voi syödä, joten kannattaisko siirtyä ihan vain sen viljelyyn. Toinen sitkeä ruokakasvi on nokkonen, joka kasvaa naapurin vadelmien seassa ja ryömii kaikista esteistä välittämättä minun puolelle. Sitä taas eilen revin metritolkulla pois. Tämä kaikki siis tapahtuu viljellyllä osalla aariani.

Erikseen on ne alueet, joihin en tunnu ehtivän minään vuonna. Ne elävät omaa elämäänsä.

Jokunen sitkeä monivuotinen, viinimarjojen ja vadelman lisäksi, kestää minun hoitotoimenpiteet, lipstikka ja ruohosipuli ainakin. Ja raparperi. Rönsyleinikki menee melkein rikkaruohoksi leviämisintonsa ansiosta.

Puutarhanhoitoni etenee reunoilta keskustaan. En halua, että naapurit pääsevät valittamaan minun palstan tunkemisesta heidän tontillaan, joten raja-alueet yleensä kitken ekaksi. Ei kovin järkevä systeemi. Fiksumpaa olisi ensin tehdä penkkejä, kylvää ja istuttaa. No, ensi viikolla ehkä jotain kylvän johonkin, kunhan vesi alkaa putkissa virrata. Olen liian laiska raahaamaan purosta. Pitkä kävelymatka.

Eilinen iltataivas oli mukavan tumma. Hienot sävyt, joita kuva ei tietenkään toista.

Kaasua, komisario Reppunen

Elän kaasutaloudessa eli kokkaan talouskaasulla. Pidän kaasulla kokkaamisesta, koska se kaasu on nopea. Tosin mikään jälkilämmöllä hauduttaminen ei onnistu ja uuni on konstikas. Mutta kun olen kymmeniä vuosia kaasun kanssa elänyt, olen tottunut. Vävypoika ensi alkuun kauhisteli, kun keittelin vappumunkkeja rasvakattilassa, jonka alla sininen lieska paloi, mutta hänkin on jo tottunut.  Varmaan jonain päivänä minut pitää eristää kuumasta rasvasta ja kaasusta, mutta ei vielä. Nyt oli ennen ja jälkeen arki- ja peruspyhän kaasuputkien remontti ja olimme päivät ilman kokkausmahdollisuutta. Mutta nyt taas pelittää. Kun putket oli kaivettu esille, vei koiralenkki niiden ohi. Totesin, että remontti taisi olla ihan asiallinen.
---
Olikin laitettu jatkoaikaa viikon loppuun eli suht iso remontti putkistossa.

Aurinkoinen aamu, mutta taidan silti mennä kasvimaalle päivällä. Aurinkoihottuma on viheliäinen vaiva, mutta on niitä pehempiakin ongelmia. Eilen oli ihan kesälämpö. Koirapojan kanssa metsissä vaelleltiin, kun odotettiin ilmoitusta, milloin olkipaalit tulevat. (Aion hoitaa kitkemisen, peittämällä koko kasvimaan olkikatteen alle.) Lintubongaukseni on edennyt huonosti, kun on noita liikkumisongelmia. Nyt on satakieli ja haarapääsky hoidettu. Pitäisi päästä veden äärelle, vesilintuja näkemään. Ja pitäisi mennä ulos myös kameran kanssa. En tykkää näistä kännykuvista. Mutta näillä nyt mennään.

Punaiset viinimarjani näyttävät tänäkin vuonna kasvavan rehevästi. Olen pari kertaa kasvimaalla käynyt. Se on kyllä mukavan rentouttavaa, kun ei ole stressiä sadosta tai niistä rikkaruohoista vaan voi rauhassa itsekseen nyhertää.

Savuinen, sumuinen elämä

Eilen merisavu työnteli lonkeroitaan puiden välissä. Nyt aamulla taivas peittyy usvaan. 

Minä olen vaipunut jatkuvaan koomaan. Haahuilen ympäriinsä, makailen sängyllä kattoon tuijottaen, selaan nettiä tarttumatta mihinkään. Tällä viikolla on kyllä pakko mennä isoille kaupoille tai ainakin kävellä lähimpään Lidliin. Vessapaperi taas loppuu - ja moni muukin juttu. Talouden kannalta tämä kotikaranteeni on kyllä hyvä juttu. Rahaa säästyy mutta elimistö rapistuu.

Odottelen muutoksen tuulia puhaltamaan pölyt päästäni.

Joka menneitä muistelee

Nyt on Game of Thrones selvitetty. Tykkäsin loppuratkaisusta kovasti. Henkiinjääneet pääsivät sopiviin asemiin ja oikeisiin maisemiin, eikä mikään ollut itsestäänselvää kuten ei koko sarjassa. Tänään voisin pitkästä aikaa katsoa jonkin elokuvan tuolta hyllystäni. Eilen tuli puhetta Kill Billistä, josta tykkäsin tosi paljon silloin aikanaan. Nyt mietin, pitäiskö muistoja verestää vai kadottaisko leffa hohteensa uudestaan katsottuna. Avatar voisi myös olla sellainen katsomisenarvoinen, kun tuossa ruudussa on nyt kokoa. Katsotaan, katsotaanko.

Toistasataa noutomunkkia paistoin. Lapset noutivat. Oli niin hirveä viima, ettei edes kuviteltu mitään yhteistä ulkopiknikkiä. Kaikki munkin taisi tulla syödyksi. Syöjiä oli yhteensä kahdeksan, sillä itsekin sitten jokusen söin. Lämpiminä, juuri paistettuina ne on kerran vuodessa hyviä.

Noutopiknikissä oli monenlaista herkkua. Ei kaikkea voinut kerralla syödä, mutta on nekin nyt selätetty. Naapuri sitten piti huolen, että mässäys jatkuu. Antoi mätiä pari purkkia sillä varjolla, ettei saa niitä itse syödyksi. Nehän on kulutettava pian, koska mäti ei pitkiä aikoja säily. Keitä puikuloita niiden seuraksi. Sipulia pilkoin juuri posket märkinä. Smetanaa ei ole, mutta sama naapuri toi maustamatonta tuorejuustoa, joka hyvin käy sipulin ja mädin seuraksi. Ei ihme, jos maha ei kutistu.

Naapurit ovat koristaneet oven edustaa. Innokkaita puutarhureita asuu rapussa useampiakin. Nyt olisi pilvien suhteen hyvä palstasää, mutta märkää on. Pitää iltapäivällä katsoa, josko hetken piipahtaisin omalla viljelmällä.