Ja vuodet ne käy yhä vaikeammiks

 

Elämä ei kohtele lumiukkoakaan silkkihansikkain. Lippa vinossa ja nenä maassa. Lyyhistyminen vain pahenee päivä päivältä. Näin on käynyt minullekin. Kerronko? ... No, olkoon menneeksi, kun kerran niin kiihkeästi haluatte tietää.

---

Kyykkyhaaste jäi loppusuoralla kesken. Tuli liikaa ongelmia lihasten ja nivelten kanssa. Oudointa oli, että selkä kipeytyi. Sehän ei välttämättä liity kyykkäämiseen, mutta olihan se hyvä syy jättää homma sikseen.

---

Lupasin Saukkiksella aloittaa vatsahaasteen, mutta nytpä en aloitakaan. Meni usko saman liikkeen jokapäiväiseen toistamiseen etenkin kun vatsahaasteessa on liikkeitä, joita tuskin pystyn suorittamaan puhtaasti. Olemattomat vatsalihakset ei jaksa pinnistää oikein ja silloin se on taas selkä, joka kärsii. 

---

Mutta ei hätää. Rupean seuraamaan noita kotiohjelmia ja käymään myös kuntosalilla. Joten kun olette nyt ensin haukkuneet minut pystyyn, voitte ruveta taas kannustamaan. 

---

Harkitsen myös ruokavaliota. Siitä en kyllä lupaa ihmeitä, mutta pidän teidät kuitenkin ajan tasalla senkin suhteen. Syömisen kyttääminen on minusta rasittavaa. Nyt on kyllä terveellinen rahka-marja-chia-puuro tässä menossa.

 

 Iso kiitos kaikille kortin lähettäneille. Vaikka itse olen tällä hetkellä kykenemätön postittelemaan, ilahdun suunnattomasti jokaisesta muistamisesta.

---

Kykenemättömyys on kyllä vain saamattomuutta ja laiskuutta. Joku outo alavire basilisko jyllää täällä. Mutta sehän tapetaan!

Retki tilaisuuden tullen (20)

 

Lapsuudenystävä ehdotti tapaamista ja minä vihjaisin paikasta, johon mieli tekisi. Oli kaunis aurinkoinen lauantai ja päästiin autolla paikan päälle, kun ystävän mies suostui kuskaamaan.

Joten, kun tilaisuus kerran tuli, mentiin vanhankaupunginkoskelle. Pääsisihän tänne kävellenkin tai bussilla, mutta kun minulla on edelleen sisällä tuo laiskamato ja saamattomuusloinen, niin ihan on vain ajatuksen tasolle jäänyt talviretki tänne.

Nythän on jo tehty valtuustoaloite padon purkamiseksi, jotta vaelluskalat pääsisivät kutemaan. Minä en oikein osaa valita puoltani tässä kiistassa. Ilman muuta olen kalojen puolella, johan koulutukseni sitä vaatii ja koko ajatusmaailmani. Mutta sitten olen myös ihastunut tähän ympäristöön, alassyöksyvän veden kohinaan ja vanhan säilyttämiseen. Säilyttäminen ja purkaminen eivät tietenkään onnistu yhtä aikaa. Onneksi joku muu - jotkut muut - tekevät päätöksen minun puolestani.

Eiköhän tämä ympäristö kuitenkin jää ennalleen vaikka pato poistuisi.

Mutta enhän minä ympäristön takia sinne halunnut. Koskikara viihtyy näin alkuvuodesta täällä. Sen halusin nähdä ennenkuin se häipyy, sillä pianhan se matkaa takaisin pohjoiseen aloittelemaan pesintäänsä.

Meillä oli tuuria. Heti kun päästiin kosken partaalle, näin linnun kivellä. Valkoinen rintamus paistoi tummasta taustasta vaikka oltiin aika kaukana.

Siellä se sukelteli kuohuviin vesiin

ja nousi näppärästi takaisin kivelle.

 

Välillä se maastoutui rannan padon seinämien läheisyyteen.

---

Olin ajatellut ottaa paremman kameran mukaan, mutta jostain syystä en sitten ottanutkaan. Jälkikäteen kyllä harmitti, koska tuskin enää tänä talvena näen koskikaraa. Mutta hyvä, että näin ja jotain kuvia sain.

 

 Pakko ihailla ja ihmtellä lintua, miten se kuohuista välittämättä sukeltaa hakemaan ruokaa ja etenkin, miten se vastavirtaan uimalla palaa takaisin. Todella viehättävä pallero, Norjan kansallislintu, viroksi nimeltään "vesipapp", koska värityksestä tulee pappi mieleen.

Jäistä oli koskessa, mutta ympäristössä vielä jäisempää. Käsivoimin jouduimme raahaamaan itsemme portaita ylös nastakengistä huolimatta. Taisin valita väärän reitin, mutta hengissä selvittiin.

Käveltiin sitten vielä pitkospuita Lammassaareen päin. Ystävä oli ottanut evästäkin mukaan. Ruovikkoa riitti polun varrella ja kotikin näkyy tuolla taustalla. Ehkäpä minä kesällä taas kävelen Koirapojan kanssa tänne.

Lopuksi hyvää ystävänpäivää tämän saamani kortin välityksellä. Harvoinpa on kortti ilahduttanut niin paljon kuin tämä. Tässä on tunnelma ja väritys niin kohdallaan. 

---

Oli minullakin joku ajatus laittaa kortteja, mutta kuten nykyisin niin moni muukin asia, se vain jäi.

 

Taivaiden tuijottelua

Aamutähti Venus loistaa huomattavan kirkkaana juuri aamukahvipöytänäkymässä.  Näyttää aika surkealta näin kuvassa, mutta todellisuus on toinen.

 

Olin joskus teininä ihan avaruushullu. Luin kaiken mitä käsiini sain. Yliopisto vasta lopullisesti paransi minut. Kokeilin tähtitieteen opiskelua. Ei se ollut ollenkaan sellaista kuin pitäisi. Pelkkää laskemista. Mutta onneksi nyt voin vain nautiskella tähdistä. Ja onneksi pienet asiat jaksavat ilahduttaa.

---

Isotkin asiat toki. Sain pitkästä aikaa ajan tohtorille ja lupauksen, että kartoitetaan koko ongelmakenttä. Ehkä olin tällä kertaa vakuuttava. Minun ongelmathan ei ole suuria verrattuna muiden ongelmiin, mutta jotenkin ne häiritsevät elämää. En minä kuuklaile, enkä ajattele niitä huonoja vaihtoehtoja, mutta olisihan se kivempi, jos jokapäiväinen elämä sujuisi ilman suurempia säätöjä. Sitten, jos ratkaisuja ei löydy, voin keskittyä säätämiseen.

 

Nautiskelen myös kamerasta vaikka nykyinen ei olekaan aivan nappijuttu - tai nykyiset. Kaikissa on omat hyvät puolensa. Eikä varmaan täydellistä kameraa minulle ole olemassakaan. Kovasti himottais kokeilla Olympusta, mutta onneksi euroja ei ole. Ja onhan minulla se uusin Nikon lähes käyttämättömänä. Voisin siihen tutustua kunhan kevät edistyy. Josko tulisi suht hyviä kuvia. Sehän on sen verran hyvä, että kuvien laadusta voi syyttää vain itseään.

---

Piäisköhän viedä Koirapoika aamulenkille. Huonokuuloiseen koiraan sopeutuminen on vielä kesken. Komentelen sitä tajuamatta, ettei se kuule, mitä puhun.

Aurinkoa ja linnunlaulua

 

Ei ole mitään asiaa, mutta pakko kertoa, että vesi tippuu räystäistä niin innolla, että  sisälle asti kuuluu vaikka hissinkorjaaja jyristelee porraskäytävässä.

Aamulenkillä linnut lauloivat kuin kevät olisi täällä,

 

aurinko häikäisi,

 

ja  hanki kimmelsi.

Oltiin sen verran myöhään lenkillä, että aurinko oli noussut. Myöhään, koska jumituin eilen katsomaan taas kerran Poliisiopistoa. Miksiköhän huonot elokuvat jaksavat koukuttaa kerran toisensa jälkeen? Otanko elämän liian vakavasti ja tarvitsen siksi höpöhöpöä?

Nyt olisi syytä selvitä häikäistyksestä. Olisi kaksi kiireellistä ja yksi välttämätön. Välttämättömän voi aina siirtää hamaan tulevaisuuteen, koska se on siivous. Mutta kiireelliset on eri juttu. 

---

Ajattelin kintaat neuloa vanhemmalle mummotettavalle synttärilahjaksi. Syntymäpäivä on tänään eikä kintaista ole muuta valmista kuin ajatus päässä. Mutta ei ole tullut juhlakutsua, joten ei tartte vielä todeta, että eipä siitäkään ajatuksesta tullut mitään.

---

Toinen kiireellinen on espanjan läksyt. Kurssi on ollut etänä, enkä ole viitsinyt konetta avata. Mutta 28.2. alkaa lähiopetus. Pitäisi siis edes vähän petrata, kun se ope kuvittelee, että kieliä opitaan keskustelemalla. On vaikea keskustella, jos ei osaa yhtään sanaa. Pitäisi opetella sanomaan edes "en tiedä". 

Haasteita

 

Aika tasaväristä on elämä, mutta blogitutut järjestää haasteita.

---

Suuri paasto aukeaa Puikoillanikin-blogissa. Lupasin osallistua sekä lanka että kangaspaastoon ja lisäksi paastota myös kirjojen, lehtien, suklaan, karkkien ja punaviinin ostosta. Lankoja ja kankaita pyrin myös vähentämään ja lehtiäkin voisin laittaa kiertoon ja on vielä jokunen kirjakin odottamassa loppusijoituspaikkaa, että jos nekin siinä paaston aikana poistan kotoa. Suklaata ja karkkeja ei ole, mutta punaviiniä kyllä. Ehkä säästän ne paaston jälkeiseen aikaan. Tosin ennen paastoa pidän yhden koronapunaviini-illan hyvässä seurassa, että voihan olla, ettei sen jälkeen ole mitään säästettävää.

---

Hyvä Mieli haaste on Sus'-blogissa. Ensin ajattelin, ettei minulla ole siihen mitään. Minähän yritän pysyä erossa ihmisistä. Menneisyyttä muistellessa tuli mieleen useampikin tien poskeen sammunut ihminen, jota olen sen verran herätellyt, että olen voinut jättää nukkumaan ja muutamaa ostoskassia olen kantanut, vaikka vastaus avuntarjoamiseen on useimmiten "Kyllä minä pärjään". Me vanhat mummot, kun haluamme osoittaa olevamme itsenäisiä. Mutta yhtenä syksynä sain hyvän mielen pikkutytölle, joka itkuisena tuli vastaan aamun koiralenkillä. Kun kysyin, onko joku hätä, hän sanoi, ettei tiedä, missä koulu on. En tiennyt minäkään, kun koulun nimi oli muuttunut. Tyttö oli laitettu bussiin, käsketty jäädä tietyllä pysäkillä ja kävellä tiettyä polkua. Yhdessä sitten löydettiin se koulu ja tyttö rauhoittui jo siinä vaiheessa, kun otin kädestä kiinni ja sanoi, että kyllä me yhdessä selvitään. Siitä tuli hyvä mieli sekä tytölle että etenkin minulle.

Meidän taloyhtiön lumityöt hoitaa asukkaat itse. Meidän pihalla pari naista kaivoi autojaan sunnuntaina kinoksista, jotta maanantaina olisi helpompi lähteä töihin. Ja siinä sitten samantien lapioivat kaikki muutkin sellaiset parkkipaikat, joilla ei ollut autoa, myös vieraspaikat ja autollisistakin sen, mitä saivat siitä auton ympäriltä otettua ja sitten vauhtiin päästyään koko meidän talon etupihan. Ilmeisesti väsymys sitten teki tepposiaan, kun vielä lopuksi rakensivat ison lumiukon. Minä en osallistunut muuten, mutta kun satuin koiran kanssa paikalle juuri, kun valittivat, ettei ole porkkanaa, kävin hakemassa suurimman porkkanani nenäksi.

Vähän on ukko kallistunut, mutta onneksi saanut olla muuten rauhassa. Joillakin pikkuihmisillä kun on hirveä vimma särkeä kaikki.

---

Tuossa reunassa näkyy pikkuisen roskalavannurkkaa. Meillä alkoi eilen kolmen kuukauden mittainen saunaremontti. Remontin alku aiheutti sellaisen yllätyksen, että vesi meni poikki. Minulla oli kannussa hiukan vettä joten sain tilkan aamukahvia ja hiukan huuhdotuksi silmiä. Olin jättänyt sunnuntaina käymättä suihkussa. Ajattelin, että aamulla ennen leffaa. No, en. Piti mennä likaisella tukalla ihmisten ilmoille. Olen myös tottunut juomaan aamulla ensi töikseni mukillisen vettä. Nyt ei ollut mitä juoda.  Vettä tulee nyt, mutta sen vesikatkon seurauksena kylppärin patteri on jääkylmä. Laitoin ilmoituksen. Kait ne joskus tulee korjaamaan. Kun asun täällä ylhäällä, on aina vesikatkon jälkeen sama tilanne. Paine ei riitä.

---

Meillä asuu myös joku, joka tykkää rikkoa hissin nappuloita. Nyt oli survonut ekan kerroksen nappulan irti ja niin syvälle sisään, että on pakko jäädä kakkoskerrokseen.  Kohta lähden raahaamaan pyykkejä pyykkituvalle, mutta yksi kerros sinne tänne on ihan sama. Pyykkitupa on tuolla kolmen talon takana. Sinne on pari pihaa ja yhdet jäiset rappuset. Mutta minähän olen vanha mummo eli pärjään.

---

Se leffa oli Pienmonten tryffelinmetsästäjät. Oikein hyvänmielenleffa. 

Minä leivon

nykyisin hyvin harvoin. 

---

Mutta tänään teki mieli aamukahville jotain. Etsin teeleipien ohjeen, juustoteeleivät Valion sivuilta, kun on juustoraastetta jääkaapissa ja se pitäisi käyttää pois homehtumasta.

---

Kun olin leiponut, mietin, miksi minä aina etsin ohjeen ja teen sitten, mitä huvittaa. Nyt korvasin maidon piimällä, kun jääkaapissa oli vanhaksi menneen piimän jämät. Piimää oli enemmän kuin ohjeessa. Lisäsin ylimääräisen kananmunan, kuten teen yleensäkin. Vehnäjauhot korvasin sämpyläjauhoilla, koska en tykkää pelkistä valkoisista vehnäjauhoista - paitsi pullassa. Leivinjauhetta laitoin varmaan tuplamäärän kuten juustoraastettakin. Jauhojen joukkoon murskasin sipsipussin loput. En oikein tykkää noista sipseistä. Ovat ehkä vähän liian tujuja. Suolaakin laitoin reilulla kädellä ja valkosipulijauhetta vielä reilummalla ja lopuksi kunnolla paprikajauhetta. Lopputulos on hyvänmakuinen, mutta kovin mureneva.

---

Näin käy aina, kun yritän noudattaa jotain reseptiä. Lapset joskus pyysivät tekemään jotain ruokaa, josta olivat tykänneet. Mutta ei minun kokkauksista koskaan tule samanmakuisia, samanlaisia vaikka kuinka yrittäisin.

---

Joskus kyllä teen syötävää myös ihan ilman reseptiä. Niistä sitä vasta tuleekin mielenkiintoisia.

 

 Sipsit ovat kovin koristeellisia.

---

Ja paastosta kyseltiin. Minulla on langanostolakko, mutta voin lankapaastotakin samalla. Onko niin, että paastoon sisältyy vähentäminen ja lakko on vain sitä, ettei lisätä? Tänä vuonna en kyllä palkitse ketään.

Jäljet lumessa -retki (5)

 

Aina, kun on lunta, meillä on käynnissä Jäljet lumessa -retki. Lumen myötä Koirapojan elämä saa ihan uuden vaihteen. Lumessa jäljet näkyy ja myös tuoksut voimistuu - tai siis hajut - hassua käyttää tuoksu ja koira sanoja samassa lauseessa - ainakaan tällaisen peruskoiran kyseessä ollen - ehkä joku hienostofifi on yhtä tuoksun kanssa.

Mutta otin sitten minäkin yhden reissun jälkien kannalta.

 

Sukkapakettia vietiin. Oli jälkiä lumessa ihan polun verran.

Jälkiä polun vieressä

 

ja varsinaisia ryntäyksiä puskien luo.

Aina ei polun tekeminen onnistu täydellisesti, kun monta oman tiensä kulkijaa suuntaa samalle reitille.

Kun katsotte tarkkaan, näette tuolla puiden välissä menninkäisten asumusten katonharjoja.

Nyt on polut taas peittyneet lumeen ja kaikki muutkin jäljet. Juuri saivat lumikasat pihalta poistetuksi tuonne suojelualueen viereiselle lumenkaatopaikalle ja nyt pääsevät kasaamaan uusia. Lumentiputtajatkin kiersivät eilen täällä. Hyvä se on välillä siivota. 

---

(Miten tuo kuulosti siltä, että minunkin pitäisi?)

Sataneesta lumesta johtuen Koirapojan lenkki oli vähän tylsä. Kukaan muu ei vielä ollut kahlannut ulkona ja kaikki entiset merkit koirien elämästä olivat hautautuneet lumen alle. Onneksi ikkunasta voi tarkkailla, kun naapurusto herää lenkille.

Minulla on ongelma. Kävin eilen vähän kauempana kaupassa, kun oli muka pakko täydentää varastoja. Ostin sitten tarjouksesta myös dentastixejä. Kotona huomasin, ettei tarjousta ollut otettu huomioon eli olin maksanut 15,50, kun tarjous oli 10,00. Nyt sitten mietin, viitsinkö matkata hakemaan pari euroa, pari, koska bussilippu maksaisi 2,80. Mutta ärsyttää! Ehkä ei pitäisi kerätä kuitteja. Toisaalta voisinhan minä samalla täydentää varastoja sen verran, että tuo bussimatka tulisi korvatuksi. Tuo omankylänkauppa on sen verran hintava, että helposti säästää muutaman euron, käymällä jossain muualla. Mutta voi olla, että laiskuus voittaa ärsytyksen.

Olen myös ruvennut lakonrikkuriksi. Piti pitää kirjojen ja lehtien ostolakkoa. Eipä se kauan kestänyt. 

Kaarrokeneuleet ostin, kun ajattelin laajentaa isompiin neuleisiin. Tosin kukaan ei halunnut, kun kysyin. Mutta voinhan minä silti tehdä. 

Tuo toinen kirja on Pöllön ansiota.

Mä seuduilla näillä

 

oon tunnettu kalamies

(jokaiselle päivälle oma korvamato)

 

Yhdet sukat valmiiksi helmikuun alkuun. 

---

 Oli siitä omituinen tammikuu, ettei mitään valmistunut. Yleensä kyllä joka kuukausi olen jotain sentään saanut loppuun. Josko helmikuussa sitten enemmän ihan vain perussukkaa.

 

Minähän lupasin nurjan puolenkin näyttää, kun Sohvan Emäntä sitä joskus noin yleisesti kyseli. Kuuluis tietenkin sanoa, että "ei se nyt oikein onnistunut... tämä on nyt vain tällainen", mutta enpä sano. Minusta se näyttää oikein hyvältä. Sidon langanjuoksut aina vähintään kolmen silmukan välein. Kun paljon neuloo kirjoneuleita, tulee siihenkin rutiini ja langansitomiset menee automaattisesti. 

---

Josko laittaisin jotain hehkuvanpunaista seuraavaksi työn alle niiden perussukkien oheen.

Jos kyyneleet helmiä ois

 

olisiko helmikuu silloin itkukuu?

 

 

No nyt on kyllä vain tavallinen helmikuu ja voin todeta, että johonkin katosi tämänkin vuoden ensimmäinen kuukausi. Voisi olla pieni petrauksen paikka tai ainakin jonkinlainen mietintähetki.

---

Kuntokuuri nytkähtelee eteenpäin. Kyykkyjä alkaa olla jo niin paljon, että rasittaa. Hauiskäännöistä piti luopua, jotta kykenisin muuta tekemään. Liikaa kipeytyi kädet. Aurinkotervehdyksissä jumitin selkäni, joten siirrän nekin syrjään. Tasapaino vain jäi. Tilalle ajattelin ottaa kaksi maksullista (tai ainakin toisen) ohjelmaa, jotka olen hankkinut. Toinen on treenaakotona.com, jota voin kyllä suositella kaikille. Aloitin sieltä neljän viikon kevyen kurssin Rapakunnosta kohti terästä. Siellä olisi myös joka viikolle valmis ohjelma, mutta tuo kurssi nyt kiehtoo. Toinen maksullinen on kännyssä oleva FustraSeniori, jossa on kaksi lihaskunto-ohjelmaa viikossa ja lyhyt aamunavaus muina päivinä sekä kaikkea ns. kannustavaa. Just tuo fustra ilmoitti, että olisi aamunavauksen vuoro.

---

Että miksikö minulla on näitä?

No, treenaakotona.com laittoi sopivaan aikaan tarjouksen vajaalla satasella koko vuoden treenit. Olen sieltä silloin tällöin jotain tehnyt. Siellä on kyllä treenejä joka lähtöön ja kivat ohjaajat. FustraSeniorissa onnistuin survomaan itseni ilmaiseen kokeiluryhmään, jonka jälkeen tuli tarjous kolmellakympillä vuosi. Fustraa olen tehnyt ehkä ahkerammin, kun se aina muistuttaa treenien alkamisesta. Tosin niitä voi tehdä milloin vain - molempia voi tehdä milloin vain.

Neulominen ei edisty, kun en tykkää tästä mallista vaikka sen itse halusin aloittaa. Kunhan nämä synttärit on hoidettu, neulon pelkkiä perussukkia jonkin aikaa, jotta lankavarastot hupenee.

Lintujakaan ei kerry. Olen kyllä harkinnut koskikararetkeä, mutta taitaa taas jäädä. Tässä lintuharrastuksessa huono näkö ei ole paras ominaisuus. Pikkulintujen tunnistaminen on aika toivotonta. Koskikara olisi helppo ja muutkin vesilinnut, mutta niitä varten pitäisi matkustaa veden ääreen.

Sitten tuolla on vielä se elämänsiivous, joka ei edisty yhtään. Perussiivouskin jäi taas pelkkään keittiöön. Minkähän takia siivoaminen on minulle nykyisin niin vastenmielistä. Joskus tykkäsin. Pitänee yrittää ottaa taas torstaisiivous tavaksi.

---

Retkihaaste on suht aikataulussa, koska ajattelin, että yksi retki viikossa olisi tavoite.

---

Lukuhaaste ei tietenkään edisty mihinkään, kun nyhvään koko ajan tuon Murakamin kanssa. Murakamilla on muuten sellainenkin erityispiirre, että henkilöiden vaatetus tulee kerrotuksi hyvin tarkkaan. Se on minusta outoa.

En nyt lupaile nyt tämän enempää mitään vaikka hälyttävästi nämä kuukaudet kuluvat. Onneksi en kovin tarkkaan yksilöinyt tuota tavoitettani - en kait? --- pitää käydä tarkistamassa --- Onneksi en ollut luvannut kuin epämääräisiä -isi-juttuja.

Onneksi Koirapoika huolehtii ulkoilusta.

---

On muuten jäänyt espanjan läksytkin tekemättä. Joten mitähän minä olen tehnyt???

Pari ifolorkirjaa nyt kuitenkin. Ja paljon valokuvia.