Retki kukkia tuoksutellen (36)

 

Kun parvekkeen alla leviää kukkameri,

jossa on orvokki jos toinenkin

ja toki jokunen voikukka, piti houkutella vesijuoksukaveri kukkaretkelle

kirsikkapuistoon.

Hanami oli viime viikonloppuna,

vaikka osa lajikkeista oli vasta aloittelemassa.

 

 

 Mutta olivat vanhimmatkin rusokirsikat vielä täydessä kukassa. Muistan, miten surkeilta pienet puunalaut näyttivät 15 vuotta sitten. Silloin oli vaikea uskoa, miten hieno tästä tuleekaan.

Onhan ne uskomattoman kauniita, kun niitä on paljon

mutta myös yksittäin. Näillä yleisimmillä on tällainen yksinkertainen kukka

ja uudemmilla kerrottu.

Kauniita ovat kaikki.

Isot lehdettömät poppelit sopivat hyvin vastakohdaksi

kuten vaalenvihreä koivukin.

 

Puiston laidalle on istutettu pari pientä mangoliaa, jotka ei vielä kukkineet.

Jatkoimme matkaa japanilaistyyliseen puutarhaan, josta teenkin oman postauksen, kun näitä kuvia on taas kertynyt.

Matkalla tuoksuteltiin vielä kukkiva vaahtera

ja kuusi.

 

Retki ketunleipiä maistellen (14)

Retkihaaste junnaa hitaasti jälkijunassa ja siellä on muutamia kohtia, joiden viimeinen mahdollisuus tänä vuonna alkaa olla käsillä, joten jokunen kuva koiralenkin varrelta. Eikös koiralenkkejäkin voi laskea retkeilyksi, etenkin, jos ne on pitempiä.

Ketunleivistähän tulee väkisinkin mieleen lapsuus, maistellessa ainakin. Suu muistaa.

Nyt niitä riittää maisteltavaksi.

Kun muu aluskasvillisuus on vasta heräilemässä talvihorroksestaan, loistavat valkoiset kukat kauas. 

---

 Koirapoika vähän ihmetteli, että mitä täällä kapuillaan rinteillä - ja syökö tuo nainen heinää vaikka minulta se on kielletty (Koirapoika saa heinästä pahoja oksennuskohtauksia, sellaisia, että jalat menee alta, joten siltä on heinänsyönti kielletty - minä en oksentanut)

 

Kevät edistyy muutenkin. Mustikkasatoa odotellaan.

---

 Retkeilyhaasteen lisäksi moni muukin asia junnaa paikallaan, joten josko tästä puuhastelemaan.

Juhlimista

 

Kotiutuminen muutaman huonosti nukutun yön jälkeen on juhlaa minullekin mutta etenkin Koirapojalle. Meitä on siis kaksi, eli paljon, juhlimassa.

Aamukahvi ikkunan ääressä.

Elämä jossain ulkona.

Silmissä kevään vihreys. 

Mielessä uupumus.

Kukkiva vaahtera kertoo:

Elämä jatkuu

aika kuluu.

Antaa luvan vain istua, katsoa.

Puiden takaa

kalliolta 

huutaa varis:

Koivunoksaan korkealle

minä pesin,

minä!

ei mikään peippo.

Ikkunan takana istun minä.

Ajattelen.

Ei kaikki ulkonakaan ole nuorta

keväänvihreää.

Tarvitaan kulunuttakin

taustaksi uudelle elämälle.

Vanhan varjossa on pienten turvallista

olla

elää

kasvaa.

Kuka kaipaa tasaista pintaa

tasaista elämää?

Jännä elämä

 Kun nyt olen tässä koneella ja kohta lähden mummoilemaan taas joksikin aikaa, niin kerronpa vielä kuvin ja ehkä sanoinkin elämäni viime aikaisesta kulusta.

Kengät löytyivät asiantuntevan myyjän avustuksella. On käveltykin ja toimivat niin hyvin kuin voi kenkien olettaa toimivan moniongelmaisissa jaloissa. Oli tuuriakin eli alea osui kohdalle monia kymmeniä prosentteja ihan etsimättä.

Nukkuminen on ollut katkonaista ja vähäistä. Olisko kuu syypäänä.

Kyläiltiin.

Isäntäväki ilmoitti mielipiteensä vieraista kovin selväsanaisesti.

Aurinko on taas saapunut matkallaan lähelle talon nurkkaa.

On pilveillyt

ja paistanut.

Koirapoika on jaksanut ulkoiluttaa minua ahkerasti ja kävelykilometrikisa pitentänyt lenkkejä.

Näköjään runsas kävely on pitentänyt jalkojakin ja pienentänyt päätä. Koirapojalla on kyllä neljä jalkaa edelleenkin.

Nyt on kovinkin vihreää.

Retki juhlan kunniaksi (35)

 

Äitienpäivän kunniaksi suunnattiin Bosgårdin ravintolaan syömään

ja nauttimaan keväisestä päivästä.

Säähän oli juuri ulkoiluun sopiva eli rakeita heitteli välillä niskaan.

Välillä toki paistoikin vaikka tuuli oli hyytävän kylmä koko ajan.

Maaseutumaisema oli kuitenkin mukavaa

ja seura parasta mahdollista.

Taivaalla leijaili merikotka,

kukissa ahersi muurahaisia ja pörriäisiäkin.

Äitinä olo ei ole hassumpaa.