Olen unessa useasti

 

Syysaamu kirpeä koittaa yli heräävän kaupungin

Alkaa olla säät ja maisemat kohdallaan. Harmi, kun Koirapoika herätti pari tuntia liian aikaisin. Sain kuitenkin unta seitsemisen tuntia, joten eiköhän se riitä tälle päivälle. Kohta on pyykkituvalle kiiruhdettava. Viikonloppuna tulee koiranhoitaja taas yöksi tänne. Pitää puhtaita lakanoita olla ylenmäärin. Ja ikivanhan toppiksen voisin taas pyykätä. Se on kiva vetäistä päälle, kun lähtee Koirapoikaa ulkoiluttamaan. On minulla kyllä muutenkin tapana aika oudoissa vaatteissa Koirapojan kanssa kuljeskella. Näin vanhemmiten on ehkä tuo hälläväliä asenne päässyt liiankin hallitsevaksi. Olisko syytä ryhdistäytyä?

Tänään ei pitänyt sataa, mutta kyllä siellä silti tihkuu. Se aiheuttaa pohdiskelua. Kasvimaa kaipaisi talikkoa, mutta märkä maa ei innosta. Oikeastaan se, mikä ei innosta on kankijäykkä olemus. Olen tässä taas sekä kuntoillut että lapioinut itseni aika jumiin. Taidan yrittää leffaa.

Oman kokoista

 

Ikkunat vois taas pestä, mutta hyvä jos edes tulisi imuroitua.

Jollakulla on karvanvaihto ja toisella blääh-olo. Se toinen yrittää ottaa vaarin hesarista lukemistaan soutaja-palomies Jari Saarion ajatuksista:

"On upeaa ylittää itsensä, ja elämä pysyy mielekkäämpänä, kun on tavoitteita, joita saavuttaa. Jokaisella on omankokoiset haasteensa."

---

Minunkokoinen haaste on nyt ensi viikonlopun kurssitapaaminen. Opintojen aloittamisesta on jo 45 vuotta. Sain kyllä paljon hyviä ystäviä, paljon kaikkea kivaa, mutta tuo sosiaalinen elämä on aina hankalaa.

---

Kerron sitten viikonlopun jälkeen, miten hirveän hauskaa oli. 😏

---

Kummasti kyllä jaksan aina kiinnostua noista meren ylityksistä. Tuo Saario aikoo soutaa yksin Atlantin yli ja takaisin. Sellaiset jutut on jotenkin pakko lukea. Itsensä ylittäminen kiehtoo, kunhan siihen ei tarvitse itse ruveta. 😲

 

 Hissukseen hiipii ruskakin tänne. Tuossa pihlajassa toinen puoli on kesäpihlajaa toinen syksyä. Mutta sulassa sovussa elävät.

---

Minua odottaa edelleen kasvimaa. Mukavampaa siellä on syysviileillä puuhastella kuin kesähelteillä. Projekteja ja suunnitelmia riittäisi - riittää. Sanotaan toistaiseksi, että riittää, ettei tule liikaa taas -isiteltyä. Sadonkorjuu on parempi vaihtoehto.

Joskus oli sellainenkin projekti kuin sukkasadonkorjuu. Voipihan se jossain edelleen pyöriä, mutta minä satoilen nyt yksin. Näitä sukkia varten purin kerää loputtomiin saadakseni samanlaiset väritykset. Itselleni eriparisukat sopii hyvin, mutta nämä menee tuonne lahjalaatikkoon, joka on taas tyhjentynyt. Aina pitää olla jotain hätävaraa, jos tulee sukkien tarvista. Näissä on palmikot vain toisella reunalla eli sujuvasti meni neulominen.

 

 Vähän konstikkaampaa, mutta helppoa kuitenkin, kun terät on yksiväriset.

---

Minähän ostin taas jossain mielenhäiriössä joku aika sitten Sissukan molemmat sukkakirjat. Minulla on noita sukkakirjoja ja -lehtiä ennestäänkin melkoinen läjä, eikä niistä paljon tule neulotuksi. Nyt olen antanut vieraille kirjat käteen ja sanonut, että jos löytyy jotain mieleistä mallia, saa joululahjaksi sukat. Mieleisiä on löytynyt. Tässä yhdet.

Lankavärjäys on nyt säilynyt homehtumatta, mutta lankoihin näyttää aika vähän väriä tarttuvan. Jonain päivänä puran tämän ja katson jatkokokeiluja sitten.

Minkä taakseen jättää

Se saa sinne jäädäkin.

 

Kävin eilen vähän puuhastelemassa. Tuossa alemmassa kuvassa on kitketty. Niitä hesareita kerros ja päälle kitketyt heinät = kuvitelma, että keväällä olisi helppoa ja mukavaa. Jos ei keväällä kuitenkaan tapahdu ihmeitä, niin ainakin näin syksyllä liikunnasta tuo raataminen käy. Onneksi aarissa riittää tulevillekin päiville.

---

Eilen alkoi tuolla terveyskeskuksessani Hyvä elämä -ryhmä, johon minutkin oli sijoitettu. Hain siihen ajatuksella, että kunto kasvaa ja mieli kohentuu, koska ei kait sitä voi käydä tuollaisessa ryhmässä ellei teekin jotain. Jotain realistisia tavoitteita josko... 

---

Kasvimaalla siis sitä kuntoilua eilen hetkinen ja kummasti koko olemus on notkea kuin rautakanki. Eilen oli myös saunavuoroni, joten vähän lämpö sulatteli lihaksia. Sen sijaan tuolla korvien välissä elää edelleen kankeus. Kohta pitää pilatekseen suunnistaa. Arvatkaa vain pyöriikö päässä kaikenlaisia mahdollisia syitä, jotka antaisivat luvan lintsata "vain-tämän-yhden-kerran". On sen verran kuitenkin elettyä elämää ja kokemusta, ettei moiseen harhaan voi tuudittautua. Vain-tämän-yhden-kerran kun tarkoittaa, että tuskinpa enää jatkossakaan. Pilates ja etenkin se venyttely sen jälkeen tekee rautakangille hyvää.

Olisi kotonakin kaikenlaista, mihin voisi tarttua, mutta ei nyt liioitella. Hiljaa hyvä tulee. Ja toimettomuushan laihduttaa, sillä ei makaavan kissan suuhun hiiret juokse. Ei hoppu hyväksi, eikä kiire kunniaksi. Ei tässä olla jäniksen selässä. Eikä koiraa karvoihin katsomista. Vaikka Koirapojalla on oiva turkki, niin on alkanut taas reisiään nyppiä. Pitänee lisätä kipulääkettä.

Totesin tuossa, että kivasti kurssit sun muut tapahtumat osuu sille joka toiselle viikolle eli joka toinen viikko on neljänä päivänä joku meno, joka toinen vain kahtena. Kun totuin tuossa korona-aikana siihen, että koskaan ei ole mitään sovittua, tämä tuntuu aika paljolta. Onneksi käsityökurssit ei yhtään kiinnosta. Niistä voisi tulla riesa, jos niillä rupeaisi käymään.

---

Rupeanpas siis pakkaamaan reppuun jumppamattoa sun muuta.

---

Mukavaa perjantaita teille ja meille!

---

ps. Jasmin, käyn ihan koht puoleen.

Alla tämän taivaan

josta pilvet tekevät harmaaan.

Mitäs hätää tässä, kun pilven takana aurinko paistaa.

Näin kulutan aikaa. 

---

Onkohan kenenkään muun purkkivärjäys homehtunut. Epäilen. Mutta minunpas on. Oli päällimmäiseksi laittanut teepusseja ja kun nyt vilkaisin värjäystä niin totesin, että siinähän on uusi kerros teepussien päällä, komea homekasvusto. Taitava ihminen onnistuu tekemään ihmeitä. Keräsin homehtuneet pussit pois, mutta eiköhän minun liene kohta aika lopettaa tämä kokeilu vaikkei kovin värjäytyneeltä lanka näytä. Ihan just en ehdi (tai siis oikeasti en viitsi, ärsyttää jotenkin).  Ei näyttänyt ainakaan päällimmäisissä langoissa olevan hometta, joten lisäsin vain vettä ja pistin purkin kiinni odottamaan. Pestähän nuo langat pitää vaikka väriä tuskin niistä löytyy. 

Olen saanut valmistakin eli Lofootti-kuvakirjan punnersin loppuun, kun oli alekuponki. Mukavastihan siinä viikonloppu vierähti ja niskat jumittui koneella istumisesta. Tämänkin olisi voinut hoitaa ajan kanssa, mutta näköjään sitä tarvitaan ne dedlainit.

---

Johtuneeko istumisesta vai siitä, etten ole magnesiumia syönyt (olen käyttänyt rahat muuhun kuin pillereiden ostoon - esim koiran pillereihin - tänään kuitenkin kipitän apteekkiin, koska niitä koiran pillereitä taas tarvitaan, voin siinä samalla ostaa omiakin), jokatapauksessa yöllä iski kramppi pohkeeseen. Olipas kamalaa. Ei nimittäin ole aiemmin koskaan ollut, enkä halua toista kertaa moista kokea.

Satanut on kiitettävästi. Muutaman kerran olen kastunut litimäräksi, kun sadetakkini ei näköjään enää pidäkään sadetta.

Mutta syksyn värit hiipivät elämään ja kaikenlaista muutakin kivaa, johon palaan ehkä myöhemmin vaikka valittaminen lienee minulle tyypillisempää. Mutta jos nyt kuitenkin lopetan positiiviseen uutiseen:

Minulla on pyykkitupa varattu tälle illalle ja sopivasti Koirapoika oli käynyt pissalla keittiön matolle. Mattotupakin näytti olevan vapaa, joten voin sitten pyykkireissulla pyöräyttää puhtaat matot keittiöön.

 

takana sinisten silmieni tiedän värin taivaan, sillä päätäni vaivaan

Heräsin syksyyn

 

Ja kyllä se lämmittää sydäntä. Alkaa langat täyttyä muuttojoukoista, puiden lehdet vaihtavat väriä ja ilma raikastuu, kylmenee. Syksyllä minä nousen horroksesta toimimaan. Kesällä jotenkin aina lannistun. Siihen pitäisi ehkä saada muutos, mutta onneksi nyt on kuukausia aikaa uuteen kesään.

Leivoin eilistä vierasta varten punasipulipiirakkaa. 

---

Punasipuli on nyt joka paikassa käytössä. Pitää saada niitä kuoria värjäykseen. Kuvittelen, että punasipulilla tulee muuta kuin sitä haaleankeltaista, joka tuntuu olevan noiden purkkivärjäysten yleisin tuote.

---

Leivoin myös puolukkapiirakkaa - ja yllättäin vieras toi tullessaan puolukkapiirakkaa! Nyt on siis puolukkapiirakkaa vähäksi aikaa.

Koirapojallakin menee taas ihan ok. 

---

Ja minulle soitti se nuori terveyskeskuslääkäri. Sovittiin, että hoidan kolesterolia ruokavaliolla ja mitataan puolen vuoden päästä. Sain myös ajan pieneen operaatioon ja paljon kannustusta. Pitää muistaa sanoa seuraavan kerran, miten suuri vaikutus voikaan olla sillä, että joku oikeasti kuuntelee ja ottaa vakavasti.

---

Menen hoitamaan päivän jumpat.

---

Ja kiitos edellisen postauksen kannustavista viesteistä

Pelastava enkeli

 Päivän kysymykset:

Onko viisasta esitellä holtitonta kodinhoitoaan?

Olisiko parempi vain kiillottaa julkisuuskuvaa?

Mitä sitä luulee saavansa kertoessaan, että järjestely useinkin tökkii?

Toivooko sitä ärsyttävänsä jotain?

---

Veikkaisin, että joku löytää jotain negatiivista tällaisissa postauksissa, mutta tänään minusta tuntuu tältä ja tämä on kuitenkin minun temmellyskenttäni. Tänne tullaan omalla vastuulla.

(olen ruvennut liikaa ajattelemaan, mitä muut ajattelevat - jotkut sanat jättävät syvän jäljen)

Makkari toimii usein kaatopaikkana, koska siinä huoneessa lähinnä nukutaan. Riittää, että sänky on siisti. Mutta silloin, kun on menossa ompelukausi (joka on tuloillaan taas) makkariakin ja sen pöytätasoa tarvitaan. Mutta muutenhan se toimii oivana paikkana, johon voi "siivota" asiat muista huoneista. Nyt onneksi huomenna lapsuudenystävä tulee katsomaan lomakuvia. Vieraat saavat vauhtia järjestelyihini. Isoja roskasäkkejä olen jo varannut. Sekamoolokki saa masun täytettä, kun yritän taas setviä kaikkea turhaa pois. 

---

Mitä te teette joulukoristeille, joilla ei ole käyttöä, mutta joita on kertynyt?

Keittiö on yleensä se paikka, joka minulla on aina kunnossa. Mutta nythän on ollut tiedossa, että sunnuntaina siivotaan, joten jotain on ehkä jäänyt tekemättä. On myös menossa vaihteeksi keräilyä, sipulin- ja avokadonkuoria ja siemeniä (siis avokadon ei sipulin) taatusti tarvitaan.

Olen nimittäin aloittanut purkkivärjäyskauden. Aloitin teellä, koska ylivuotisia teemuruja oli saatavilla. Tässä on paljon rooibosta ja vihreää teetä, mutta myös sitä perusmustaa. Pussithan oli helppoja, mutta irtoteen kanssa jouduin säveltämään. Onneksi puutarhavarusteista löytyi kateharson jämiä. Niistä tein nyyttejä. Ohjeissa kun neuvottiin, että irtoteetä on siiten vaikea saada irti langasta. En yhtään tiedä, miten pussukat toimivat, vai toimivatko. Sen näkee joskus kuukauden kuluttua. Ajattelin nimittäin antaa langoille kunnon mahdollisuuden värjäytyä. Sinä aikana ehdin sitten kerätä noita kuoria seuraavaa satsia varten. Lankavarastoissani on tuntemattomia valkoisia lankoja. Kuvittelen että jotain seiskaveikkaa, mutta varma en ole, joten tulevaisuus on yllättävää.

Bussipysäkillä

 

Sen verran pelästyin ja suutuin eilen, että otin iltalenkillä kuvan siitä eilisestä tapahtumapaikasta, kun sitä on vaikea muuten selittää. Oltiin siis Koirapojan kanssa tässä edessä näkyvän suojatien kohdalla oikealla. Bussi tuli tuolta, missä kuvassa näkyy tuleva pikkuauto. Bussi pysähtyi pysäkille. Näin, että sen perässä on autoja, mutta koska nekin joutuvat pysähtymään, lähdin ylittämään tietä. Tuossa keskikaistan kohdalla näin, kun vasenta puolta eli tuossa, missä on poispäin menevä auto, kiitää joku autolla kohti meitä. Tässä on siis periaatteessa vierekkäin kaksi yksisuuntaista katua, välissä sen verran korkea koroke, ettei auto siihen pääse. Suojatien jälkeen tie jatkuu normaalina sekä tässä edessä, että tuolla takana.

---

Tämä nyt vain selitykseksi, ettei kukaan luule minun luottavan autoilijoihin pätkääkään. En yleensä lähde bussin edestä tien yli vaikka siinä olisi suojatie. Eikä niissä yleensä kyllä olekaan. Tämä on poikkeus ja siksi siinä on tuo koroke. Ja on tällä tiellä nopeusrajoituksetkin, kun tämä on vain jonkinlainen "kylätie".

---

Tuossa eilisessä oli sekin juttu, että joutuihan se auto hiljentämään, kun kuski näki meidät. Samaan aikaan sitä vastaan tuli tietenkin autoja, jotka näkivät meidät suojatiellä, mutta  vaikka olivat kauempana (olin tietenkin katsonut, että hyvin ehditään yli ennenkuin ne autot ovat suojatien kohdalla) eivät mitenkään voineet olla varautuneita siihen, että meidän takana on vielä vastaantuleva auto., jonka on pakko ajaa eteenpäin kunnes pääsee koukkaamaan omalle kaistalleen.

Autoilijat!

 Päivän tavoite:

Pysy hengissä!

Onneksi ei ilta- vaan aamulenkillä tapahtui seuraavaa:

Suojatie on bussipysäkin edessä. Suojatiellä ja myös siinä bussipysäkillä on keskuskoroke jalankulkijoiden turvana. Niinpä, kun bussi pysähtyi ottamaan matkustajia, kävelin huolettomasti suojatielle, koira tietenkin edelle. Kun pääsin bussin ohi näin silmäkulmassa liikettä. Sieltäpä joku kiireinen autoilija kaahasi vastaantulevien kaistaa eteenpäin, kun ei ollut aikaa pysähtyä bussin taakse. Säikähdin aikalailla. Ehdin alta pois ja ehti se kuskikin takaisin omalle kaistalleen korokkeen jälkeen ennenkuin vastaantulijat siihen törmäsivät. Mihin joillakin on niin kiire? Kuolemaan? Olen kyllä oppinut varomaan kaksikaistaisilla paikoilla, koska jos se reunimmainen auto pysähtyykin suojatien eteen, niin toista kaistaa painetaan surutta. Mutta tuollainen käytös on jo jotain ihan uutta.

Yöllä oli taas kuutamo ja Koirapojalla taas jotain masuhäikkää.

Illalla oli hempeää näkymää

 

ja päivällä poutapilviä.

---

Tänään en ole kuvia ottanut, enkä ehkä otakaan - ellei nyt jotain satu. Mutta otan käsittelyyn taas ämpärilistani:

---

Kohta 50. Treenaa itsesi hyvään kuntoon

Juokse puistossa, nostele käsipainoja, opettele joogaa - olisihan toki hienoa päästä varttuessaan vielä todella hyvään ruumiilliseen kuntoon ja kohdata iän mukanaan tuomat vaivat kehon ollessa huippukunnossa. Etuna on myös se, että fyysinen aktiivisuus lisää mielihyvähormonien eritystä ja mieliala kohoaa lihaskunnon kasvun myötä.

---

Tänään alkaa pilates, lempilajini, jonka pariin pääsen pitkästä aikaa. 30 päivän haastekin on käynnissä, joten uskallan ruksata tämänkin kohdan. Joku kyyninen tietysti siellä ajattelee, että ei siitä taaskaan tule mitään, mutta ajatelkoon. Täällä on ajattelun vapaus. Pakkohan ei jokaista ajatusta ole kuitenkaan sanoa ääneen. 

---

On vaihteeksi pumpattu verta pullotolkulla ja todettu, että kaikki ok - no kolesteroli oli hippusen yli, mutta sydän takoo tasaisesti. Tapasin taas terveyskeskuksessa aivan ihanan nuoren lääkärin, joka jaksoi kuunnella ja paneutua. Noin yleisesti voisin muodostaa sellaisen asenteellisen mielipiteen, että nuoremmat lääkärit ovat empaattisempia ja vanhemmat naiset tympääntyneimpiä. Mutta tulos ei ole tilastollisesti pätevä sillä otoskoko on pieni. Nyt on edessä kolmen kuukauden tsemppikierros ja sitten keskustelen taas tohtorin kanssa siitä, että tarvitaanko jotain lisäkeinoja vai onko kaikki ok.

Sitä on taas tullut tuhlatuksi. Tilasin adlibriksen alesta mummotettavalle yhden kirjasarjan ja samalla sitten ohimennen yhden sukkakirjan. On kyllä ihania malleja. Kukahan neulois...

---

Ja kiitokseksi teille, jotka sitkeästi jaksatte kommentoida, otos viimeaikaisista taivasnäkymistä. Taivaissa on ollut kaikenlaista.

Joka kerta lämmittää, kun huomaa uuden kommentin, mutta eniten tietenkin ne, jotka muistavat minua säännöllisesti.

Niukasti

Päivän tavoite:

Älä tavoittele taivaita vaan tyydy siihen mitä on. 

 

Muuttolinnut kokoontuvat matkaa varten. Minulle riittää se, että muut pääsevät.

Niukasti syntyi kesällä neuleita. Mitä lienen puuhastellut. Pari kaulaliinaa kuitenkin niistä langoista, joista pyysin teiltä keväällä vinkkejä. Ylempi Novitan Elegiasta, joka osoittautuikin yllättävän mukavasti. Sitä olen ahkerasti käyttänytkin. Alempi on Hobbiin Twisteriä, pehmeää kuin mikä, mutta myös aika lämmin, kun on tiivistä neuletta.

Perussukat Sockista

Miraculous Ladybug eli leppäkerttusukat mummotettavalle lahjaksi

 

ja tyttärelle saapassukat. Tämä on joku Nina Laitisen malli, mutta en jaksa etsiä nimeä. Joku talvijuttu se oli, valkoisesta tehty ohjeessa.

 

 

Vaikken taivaita tavoittele, katselen sinne kuitenkin ahkeraan.

Lapsuuteni

Repolainen haastoi minut. Ensin ajattelin, että mitä minä teille avautumaan. Sitten ajattelin, että ihan samahan se on, mitä kukin miettii mielessään. Elämät on erilaisia. Lapsena sain kuulla kaikenlaista, koska satuin syntymään erilaiseen elämään. Mutta siinähän opin sitten kaikenlaista. Myös sietämään.

25 faktaa lapsuudesta

1. Missä synnyit?

• Äitini oli ensi synnyttäjäksi liian vanha, joten hänet kiidätettiin kaukaa nälkämaan rajoilta Helsinkiin Naistenklinikalle. Siellä minä sitten synnyin äitini iloksi.
  

 2. Onko sinulla sisaruksia?

• Ei. Lapsena usein kaipasin sisaruksia, kun kaikilla muilla oli. Olin siinäkin suhteessa outo.
  

3. Olitko päivähoidossa?

• Kai tähän voi vastata kyllä. Aika pian kävi selväksi, ettei vanhemmistani ole lapsen huoltajiksi, joten päädyin emäntäkouluun, jossa tulevat emännät harjoittelivat johdollani lastenhoitoa. Jossain vaiheessa kasvoin liian isoksi, eikä minulla oikein voinut enää harjoitella. Sain sitten epäviralliset kasvatusvanhemmat sukulaisten joukosta. Tämä epävirallisuus aiheutti minulle ongelmia siihen asti kunnes olin itse täysi-ikäinen ja voin vastata virallisestikin elämästäni.
  

4. Kuuluiko lapsuuteesi lemmikkieläimiä? 

• Kasvatusvanhemmillani oli pientila, jossa oli hevonen, viisi lehmää, kukko ja kanoja, sekä suomenpystykorvakoira. Kaikesta vahtimisesta huolimatta urokset pääsivät narttukoiran luo ja sain sitten ihan ikioman pennun. Iloa ei kauan kestänyt. Koirani jäi auton alle. Silloin koirat juoksivat vapaina pitkin kyliä. 
• Oli minulla lemmikkeinä myös rupikonnia. Keräilin niitä metsistä. Kannoin pihalle ja "hoidin" niitä. Kiittämättömät otukset palasivat öisin takaisin metsään, josta minä ne sitten taas raahasin hoidettavaksi.
  

 5. Muistakos vielä aikaa, kun ei ollut turvavöitä, turvaistuimia eikä pyöräilykypää?

• Muistan tietenkin kaiken omituisen, joista suurimmalla osalla teitä ei liene aavistustakaan. Vasta toisella kymmenellä opin ajamaan pyörällä. Sitä ennen ei ollut mahdollisuutta opetella. Pyöräilykypärän hankin vasta korkeassa keski-iässä, mutta lapseni matkustivat vauvoina jonkinlaisessa turvakaukalossa. Isompina sitten ihan irrallaan takapenkillä
  

6. Millaisia leikkejä leikit, muistatko lempileluasi?

• Perinteiset käpylehmäjutut ja kaikenlaiset hipat, kiipeilyt, vaeltelut täyttivät päiväni. Siivouspäivänä leikin mattokääröillä. Ne olivat nukkejani. Sain kerran yhden guttaperkkapoikanuken (olin poikaa toivonut!) tuliaisiksi. Unohdin sen hellalle ja sen pää paloi. Oli pakko heittää se pois vaikka itkin solkenaan ja yritin selittää, että voi sillä silti leikkiä. Kasvatusisäni teki minulle kyllä pienen reen mutta ei hevosta. Reellä sitten leikin.
  

 7.  Mikäs sinusta piti tulla isona?

• En muista, että olisin ihan pienenä kuvitellut tulevani joksikin. Kait minulle ajateltiin piian tai pientilan emännän osaa. Mutta melko pian päätin ruveta kirjailijaksi. Oli nimittäin kirjoista pula ja ajattelin, että voisin itse kirjoittaa luettavaa.
  

 8. Olitko kiltti, vai "kauhu"kakara?

• Olin villi, kuritta kasvanut. Kiltiksi minua ei kait kukaan sanonut, mutta tuskin kauhuksikaan.
  

9. Olitko "avainkaulalapsi" vapaa tulemaan ja menemään? Vai tiesikö vanhemmat tarkkaan missä milloinkin liikuit?

• Ei silloin maalla ovia lukittu, joten ei ollut avaimiakaan. Luuta pönkäksi ovelle, jos kaikki lähtivät pois kotoa. Luuta oli merkki vieraille, ettei isäntäväki ole kotona. Kulkijat saivat kyllä mennä sisälle, jos oli tarvis.
• Olin kyllä naapureihinkin verrattuna harvinaisen vapaa vaeltelemaan. Kasvatusvanhempani eivät ehtineet minua paimentamaan. Kuljeskelin koiran kanssa lähimetsiä. Jos menin naapuriin leikkimään, siitä yleensä ilmoitin, mutta muuten tuskin kukaan tiesi, missä olin.
  

 10. Oliko sinulla rakas unikaveri, entä valot pois vai päällä nukkuessasi?

• Koira nukkui usein vieressäni. Valoja nyt ei muutenkaan turhaan polteltu, eikä meillä ollut sähköjäkään. Pelkäsin kyllä pimeää.
  

11. Millainen oli ensimmäinen koulupäivä - mitä siitä muistat?

• Sehän oli kamalaa. Silloin piti istua pulpetissa hievahtamatta. Aika vaikeaa ihmisenalulle, joka on tottunut olemaan vapaa. Olin ensimmäisellä luokalla koko ajan jälki-istunnossa. Sopeutuminen sivistyneeseen maailmaan otti koville. Mutta koulusta tykkäsin.
  

 12. Lempiaineesi koulussa? 

• Rakastin kaikkea uutta, oppimista, kirjoja. Äidinkieli oli varmaan koko kouluajan lempparini. Laskento sujui itsestään ja käsitöihin olin niin tottunut, ettei opettaja uskonut minun itse tehneen töitäni, joten sain aika kehnoja käsityönumeroita. Yllättäin olin myös aika hyvä liikunnassa ja urheilussa. Kait se loputon metsien ja kallioiden koluaminen oli vaikuttanut.
  

 13. Kiusattiinko sinua koulussa - tai kiusasitko itse muita?

• Kyllä minua kiusattiin koko ajan ensimmäiset neljä vuotta. Kaikenlaista pilkkaa ja nimittelyä tyyliin "ei sulla ole kotia, eikä edes äitiä". Vaikka suurimmalla osalla naapureitakaan ei ollut mitään muotivaatteita, olin minä kuitenkin siitä huonoimmasta päästä. Olin köyhä kunnanelätti. Kasvatusäitini oli taitava käsityöläinen, mutta meni aina käytännöllisyys edellä, kasvunvaraa ja kestävää.
• Neljännellä luokalla sain turpaanikin, potkimista ja pahoinpitelyä nimittelyn lisäksi.
• Mutta minä kyllä tykkäsin koulusta koko ajan.
• Voipi olla, että kun pääsin sitten siihen suositumpaan joukkoon, kiusasin muita jättämällä heidät pois porukasta, mutta aktiivisesti en ketään kiusannut. Muistin liian hyvin, miltä se tuntuu.
  

 14. Mieleen jäänyt koulumuisto?

• Paljon on hyviä muistoja, mutta ehkä parhaiten muistan yhden katkeran. Opin varhain lukemaan, mutta kirjoja ei ollut. Kun pääsin kouluun, olin kuullut, että siellä on kirjasto, josta saa lainata lukemista. Odotin sitä päivää intopiukeena. Ja sain kylmän suihkun niskaani. "Viikoksi saa lainata vain yhden kirjan, jottei läksyt jää tekemättä." Siinä viikossa ehtii sen kirjanlättänän opetella ulkoa. Kaikki saamani koulukirjat olin tietenkin lukenut läpi jo ekana iltana.
  

 15. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?

• Kiva, kertovat muut. Nuori ja kaunis. Minulle jäi tunne, että tykkäsi enemmän niistä kilteistä hyvinpuetuista tytöistä. Varmaan näin olikin. Minä olin aika hankala tapaus, kuriton, taipumaton.
  

 16. Millaisia ystävyys-suhteita syntyi varhaislapsuudessasi?

• Ihan vasta viime vuosina on jotain lapsuustuttuja tullut elämääni. Jouduin (vai pääsin?) muuttamaan niin usein, ettei kiinteitä suhteita syntynyt etenkin, kun olin jonkinlainen koditon vaihdokas kaikkialla. Mutta on ollut nyt mukava muistella menneitä entisten leikkikavereiden kanssa.
  

17. Keräilitkö jotain?

• Niiden rupikonnien lisäksi? Lapsena en mitään. Mutta vähän vanhempana sitten kyllä etenkin kirjoja, ettei enää koskaan tulisi tilannetta, ettei ole lukemista. Ja kortteja, kirjeitä, kun päästiin siihen vaiheeseen.
  

 18. Harrastuksesi?

• Lapsena en harrastanut mitään paitsi sitä metsissä haahuilua. Ompelua ja neulontaa kyllä. Ja lukenut olisin, jos olisi ollut mahdollista.
  

19. Mitä kuului perheesi loma-aikoihin? 

• Ei pientilan elämässä ole lomia. Kun ei pitänyt hoitaa lehmiä tai tehdä peltotöitä, käytiin marjassa ja sienessä, korjattiin vaatteita ja työkaluja.
  

20. Olitko äidin vai isän tyttö, kumpi piti kuria?

• Ei minulla mitään kuria ollut. Kasvatusisäni kuoli, kun olin juuri aloittanut kolmannen luokan, joten kait minä sitten äitin tyttö olin. Tosin aika pian sain selvitä ihan omillani.
  

 21. Oliko perheessäsi tupakoijia, entä käytettiinkö alkoholia- koska itse kokeilit ensimmäisen kerran?

• Klubiaski kuului asiaan. Sen kanteenhan tehtiin kaikki rakennuspiirrustuksetkin. Minä en ole toistaiseksi edes maistanut tupakkaa. Mutta passiivista tupakointia tuli kyllä harrastettua pitkään.
  
• Perinteisesti miehet joi ja pieksi perhettään naapurustossa. Minun kasvatusvanhempani olivat sen verran vanhoja, että riehuntavaihe oli ohi. Talossa kyllä asui ajoittain näitä riehujiakin, mutta minun ei tarvinnut pelätä. Kasvatusisäni oli isäntä talossaan ja minä hänen suojeluksessaan. Maitotilipäivänä kasvatusisäni toi kauppalasta tullessaan pari pulloa karjalaviiniä. Sitten istuttiin kolmestaan tuvan pöydän ääreen, minä ja kasvatusvanhempani. Äiti, raitis ihminen, otti puoli kahvikupillista, minulle kaadettiin puoli korkillista ja sitten kilistettiin. Se oli mukavaa. Mutta sain naapureilta valistusta, että viina on vaarallista ja rupesin viisi vuotiaana raittiiksi. Ja raittiina pysyinkin parikymmentä vuotta.

22. Lempiruo'at lapsuudessa? 

• No, se perunakukko, kuten on usein mainittu. Ja metsäkanalintu, riista yleensäkin. Pientilalla syötiin lähiruokaa ihan kirjaimellisesti ja kaikki oli hyvää. Perunaa ja sitä ns. karjalanpaistia, karjalanpiirakoita riisistä ja perunasta, kalaa ja mätiä kutemisaikaan kulhottain, marjoja, ruisleipää, voita, kermaa, maitoa ja pullaakin. Mutta ei karkkia, hedelmiä, keksejä. Kaupasta ostettiin kahvia, suolaa, sokeria. Suunnilleen kaikki muu tuli pelloista, metsistä ja järvistä.
  

23. Saitko pukeutua mieleisiisi vaatteisiin, vai "puettiinko sinut lapsuudesta nuoruuteen asiaan kuuluvasti"?

• Kuten jo tuolla aiemmin mainitsin, minut puettiin "järkevästi", ei mitään hömpötyksiä.
• Teini-iässä sitten rupesin ompelemaan itse vaatteeni. Kuljin muodin ylimmällä aallonharjalla. Olin tunnettu kotikonnuillani mielenkiintoisista vaatteistani. Silloin päätin ruveta isona muotisuunnittelijaksi.
  

24. Suosikkisi telkkarista ja C-kasetilta?

• Telkkariin törmäsin vasta toisella kymmenellä. Naapurissa kävin silloin katsomassa Monkeesia.
• Kasettisoitinkin astui kuvaan lähempänä aikuisuutta. Olen siis fossiili
  

25. Lapsuuden vaikutukset aikuisuuteen?    

• Sain kuitenkin paljon rakkautta. Minuun uskottiin. Kun se tärkein ihminen uskoi minusta vain hyvää, en voinut pettää niin vilpitöntä uskoa, joten pysyin kaidalla tiellä seurasta huolimatta. Opin myös kulkemaan omaa tietäni niin vahvasti, ettei minua edes yritetty houkutella syrjäpoluille vaikka liikuin usein aika epämääräisessä seurassa.
  
• Opin suvaitsevaisuutta, ymmärtämään erilaisuutta. Se on ehkä parasta. Ja tietenkin opin nauttimaan luonnosta, olemaan yksin, pärjäämään, löytämään iloa elämääni ilman rekvisiittaa. Ja kaikesta huolimatta löysin kirjat ja kirjoittamisen. 

 

 Tästä voi jokainen halutessaan ottaa haasteen vastaan.