Kun huolettomana juoksentelin koirapuistossa, en todellakaan arvannut, mihin vielä joudun.
Hissihän on jo sinällään kamala paikka, mutta entä kun sen jälkeen mennään ensin bussiin ja sitten metroon.
Metromatka päättyi outoon paikkaan, mutta minähän olin niin onnellinen, kun sain tuntea tukevan maan jalkojeni alla, että otin tyynesti kaiken hässäkän, mitä ympärillä pyöri. Ajattelin, että hyvä, kun kerran hengissä selvisin. En tiennyt, että tämä oli vasta alkua.
Seurasi uusi kulkuväline, juna. Siellä kyllä itketti väkisinkin
etenkin, kun matka kesti tuntikausia. Eikähän koettelemukset tietenkään siihen loppuneet. Vielä piti jollain autolla matkustaa.
Pääsinhän minä lopulta autostakin ulos. Pieniä ulkoiluja oli matkan varrella tehty, mutta kunnon jaloittelulle oli kuitenkin tarve.
Mentiin sisälle mökkiin ja siellä sitten vietettiin aikaa.
Kun mukana oli mökin omistaja, viihdyin ihan hyvin
vaikkakaan minulle ei tarjoiltu makkaraa, enkä päässyt saunaan. Tilanne muuttui täysin, kun mökin omistaja jatkoi matkaa ja jäin mummon kanssa kahdestaan.
Ulkona meni hyvin. Tykkäsin kuljeskella kaikenlaisissa maastoissa, mutta aina sisälle mennessä rupesin valittamaan hyvin, hyvin äänekkäästi ja sitkeästi. Mummo jo alkoi sanoa, ettei vie minua enää ulos. Minähän kuitenkin rauhoituin aikani valitettuani
ja nukuin hyvin mummon vieressä.
Ei mummo kuitenkaan toteuttanut uhkauksiaan vaan kierreltiin mökin ympärillä
ja tutustuttiin myös lähialueisiin.
Suoritin tyylipuhtaita kettuhyppyjä metsästäessäni kaikkia maassa möngertäviä eliöitä.
Porojakin pyöriskeli iltalenkkien ilona. Niitä en metsästänyt, koska en ole porokoira.
Onneksi seuraksemme tuli mummon opiskelukaveri. Kun hän oli paikalla en itkenyt sisääntuloa. Autossa kyllä itkin senkin edestä. Vieraalla, kun oli auto, niin sillä mentiin katsomaan nähtävyyksiä. Nähtävyydet oli mukavia, mutta matkat ihan hirveitä. Tein taatusti kuolemaa.
Ensin käytiin kertämässä Auttikönkään luontopolku. Se oli kivaa, vaikka mummo joutui tuijottamaan koko ajan kengänkärkiään, jottei kompastuisi. Minä viipotin vilkkaasti joka puolella.
Seuraavana päivänä pääsin taas kehittämään keuhkojani, sillä edessä oli vielä pitempi automatka. Tutustuttiin Pentikin aikaansaannoksiin. Olikin tasokas museomyymälä. Ihmisten mielestä oikea rauhan ja harmonian esikuva. Minulla ei ole sinänsä mielipidettä noista seinistä ja pylväistä, mutta oli kiva päästä autosta ulos.
Aikanaan tämäkin ihminen lähti ja jäin taas mummon kanssa kahdestaan - ja aloitin sisääntulohuutokonsertit.
Mummo oli aliarvioinut ruokatarpeeni. Meinasi nappulat loppua. Sain sitten maksalaatikkoa, jonka toki söin, mutta oksensin heti pois. Rajansa se on silläkin, mitä minuun menee. Nappuloilla kuitenkin pärjättiin loppuun asti.
Ja lammessahan riitti juotavaa.
Vietettiin vielä ilta mökin omistajan kanssa, kun hän palasi omilta reissuiltaan. Olin helpottunut, kun ei tarvinnut olla mummon kanssa kahdestaan. En nimittäin uskonut, että hän hallitsisi tällaista mökkielämää.
Aamulla pakattiin ja alkoi taas pitkällinen piina, sillä kotiin tultiin autolla, eikä se matka hoidu tunnissa tai parissa.
Taukoja kyllä pidettiin.
Loppumatkasta oli jo liian väsynyt valittamaan.
---
On kyllä ihana olla taas kotona.
Toivotan ihanaa juhannusta teillekin!
13 kommenttia:
Olipa mukava kertomus vaikka ei ehkä sinusta ihan ollut niin mukavaa aina. Mutta kyllä se on niin että kaikenlaiseen uuteen on hyvä totutella vähitellen. Onhan se hienoa kun on oma mummo kuitenkin matkassa mukana. Ja hienoa kun matkasta selvisitte. Oikein hyvää Juhannusta!
Voi sinua Fizban-parka! Kaikkialle sinäkin joudut menemään sen Mummon kanssa! Ja niin monessa eri kulkuneuvossakin vielä matkustamaan.
Ei ihme, että itkettää!!
Vaan toisaalta, eihän se itku auta. Parempi vaan tottua menoihin niin säästyy Mummoltakin hermot!
Oma koti kullan kallis. Mukavaa juhannusta teille!
Kivasti kerrottu ja kuvattu reissu koiran silmin. Fizban kulta oli varmaan tosi väsynyt sen kaiken tohinan jälkeen,meillä ainakin ollaan oltu! Vaikka mukavan näköiset maisemat siellä ja se on hyvä että voi juoda vettä suoraan lammesta,niin on iso vesikuppi vieressä koko ajan. Kävitkö uimassa? Hyvää Juhannusta toivottaa Tara ja Emäntä.
Ei se Fizban auta itku markkinoilla ei maailmalla - reissussa on ihan mukavaa, kun keskittyy maisemiin ja uusiin asioihin.
Hienosti teillä reissu meni, koti-ikävä se tietysti kalvaa aina meitä ihmisiäkin. "Kylässä hyvä, kotona paras". Hyvä se on Fizban mummoakin välillä ulkoiluttaa ja tuulettaa 😉🥰
Eläydyin täysillä koiran hämmennykseen ja kärsimykseen, alkaen toteamuksesta että hissi on kamala paikka. 😎🙃😀 Mikä helpotus kun jännittävä raportti päättyi kotiin paluuseen!
Voi pieni kesakkokuono, ollut kovin jännä reissu toisella. Kyllä sitä vähitellen tottuu reissaamiseen, kun noin nuorikin vielä olet. Matkustaminen avartaa, sanovat. Reissun jälkeen sitä osaakin sitten arvostaa omaa petiä ja tuttuja tuoksuja.
Mukava alkukesän reissu ja uusia maisemia kierrettäväksi. Onneksi oli tutut matkakaverit, niin kammottavista automatkistakin selvisi. Junassa on varmaan mukavampaa matkustaa? T Saukkis
Jännittävä reissu takana, onneksi turvallisessa seurassa. Hyvä on matkailla välillä, nauttia uusista paikoista ja sitten tulla omaan kotiin lepäämään ja odottamaan uusia seikkailuja. Onnellista juhannusta!
On sinulla Fizban ollut aikamoinen kokemus. Olet kaupunkilaiskoira ja nyt sinut on viety maalle ja vielä erilaisilla vempeleillä, junilla ja muilla. Kivaa se on kunhan totut, usko pois.
Voi, Fizban-parka! Olen kyllä kuullut, että matkailu avartaa, mutta en tiennyt se voi tarkoittaa myös keuhkojen ja äänihuulten avartamista. No nyt ääni avattuna ja itkut itkettynä ja elämä taas raiteillaan. Mutta jos nyt rehellisiä ollaan, niin eikös se mökkireissu ollut kuitenkin mukavaa vaihtelua.
Ihana postaus ja on kyllä Fizban ollut reipas kaiken kokemansa keskellä niin hyvin meni. Hyvä se on totutella uusiin asioihin.
Maalla oli mukavaa. Ulkona on aina mukavaa, mutta kaikki ne suljetut, liikkuvat jutut oli kauheita. Yritin päästä pois, mutta ei auttanut. Mummo uhkaili, että uudestaankin mennään. Onneksi se ei ole nyt ehtinyt.
Voi sinua Fizban, melkoisen reissun teit. Kyllä reissaamisessa isompikin väsyy, saati pieni koira. Tiesit kuitenkin, että mummo pitää sinusta huolen, vaikka vissiin komenteleekin.
Minä kävinmyös Auttiköngäällä kiertämässä sen polun. mitä tykkäsin ja onneksi siellä oli koiraväelle omat reitit niillä kohden, kun metalliportaat ja kävelysillat olisivat olleet paha juttu tassuillesi.
Minäkin uskon, että joku kerta mummo vie sinut uuteen reissuun, kunhan itsekin vähän lepäilee, että jaksaa.
Lähetä kommentti