Kulttuuripäivä

 

Pitää aloittaa kauempaa, kun olen tänne lisäillyt kuvia, joita en ole teille esitellyt. Tässähän on muutamana päivänä satanut, joten luonto kukoistaa, myös viljelty. Ja ei, tämä ei ole minun kasvimaani. Tämä on meidän piha, jossa yksi asukas jaksaa hoitaa kukkia kaikkien iloksi. Tuntikausia hän istuttaa, kitkee, kastelee, kuokkii ja kuopii. Jälki on upeaa. Ei mene raataminen hukkaan. Tässä väkisinkin miettii, pitäiskö minunkin käydä katsomassa palstaani.

Sadepäivinä onnistuttiin säännöllisesti lähtemään lenkille juuri, kun kaatosade alkoi. Kastuttiin tehokkaasti. Tänään on aurinkoista ja niin oli eilenkin.

Onni on ystävät, jotka huolehtivat minunkin museokortin ulkoilutuksista. Eilen tapasin tällaisen ystävän.

---

Ohikulkiessa tuli katsotuksi Kim Simonssoni Sammaljätit. Näistä tykkäsin kovasti. Herttaisia hyvänmielen lapsia, jotka tekijän mukaan eivät tarvitse aikuisia vaan pärjäävät omillaan. Huomionarvoista on myös, että nämä lapset kommunikoivat keskenään suomenkielisellä viittomakielellä. Kun en osaa viittomakieltä, en tiedä, mitä he sanovat. Voin siis kuvitella millaista on olla kuuro, kun kaikki muut puhuvat ääneen.

Varsinaisesti matka suuntautui taidehalliin, jonka ulkopuolella olikin tuttu hahmo.

Maalauksista tykkäsin, etenkin näistä kahdesta. Kupariveistokset ahdistivat, joten niistä ei ole kuvia. Ne olivat pelkkiä naamioita ilman aivoja, ilman takaraivoa, tyhjiä päitä. Hienoja ilmeitä niissä oli, mutta jostain syystä onttous vaivasi minua tavattomasti. Veistokset, joista tykkäsin olivat kokonaisia, kuten tuo pienokainen, joka tyynesti katsoi yllään leijuvaa valtavaa kiveä. Ei pelännyt, että kivi hänet murskaa. Oli vain utelias, utelias varmaan, koska oli pieni lapsi. Aikuinen olisi kauhistunut tulevaisuuden edessä. Olisiko syytä ottaa lapsesta oppia, eikä miettiä, mikä kaikki voi mennä pieleen.

Se, mistä tykkäsin tavattomasti oli Toijan ateljee, joka oli siirretty Taidehalliin. Sinne kannatti jonottaa. Uskomattoman rikas ympäristö täynnä keskeneräisiä ja valmiita töitä, kaikkea, mitä tekemiseen tarvitaan ja myös kaikkea, mistä saa inspiraatiota, pieni rauhaisa nurkkaus nojatuolineen ja kirjahyllyineen seinä täynnä kristillistä symboliikkaa, aivan uskomatonta. Täällä olisin voinut olla vaikka kuinka kauan. Ja kaiken tämän keskellä hyväntuulinen taiteilija työsti teoksiaan, jutteli vieraiden kanssa, näytti viihtyvän häkkieläinolossaan. Tätä suosittelen kaikille. Jonottakaa kärsivällisesti. Se kestää, koska kaikille annetaan mahdollisuus viipyä ateljeessa niin pitkään kuin on tarvis. Vahtimestari huolehtii, ettei paikalla ole liikaa ihmisiä.

Toinen vahtimestari ihastui StarWarspaitaani ja vinkkasi, että ateljeessakin on aiheeseen liittyvää. Olin vain ottanut yleiskuvan, joten piti palata ottamaan kuva yksityiskohdastakin. Tuolla se on pöydänkulmalla pikku kuvassakin.

---

Tästä riittää iloa pitkäksi aikaa.

Käveltiin takaisin toista kautta ja saatiin uusia näkymiä kaupunkiin kiertämällä Pikkuparlamentin tontti. Tuolla kaukana näkyy Oodi, joka on aivan erinäköinen tästä kuvakulmasta.

Käveltiin vielä Kiasman eteen katsomaan NewYorkista tuotua Nina Beierin teosta Women & Children. Teos on rakennettu taiteilijan löytämistä eri aikakausilta peräisin olevista pronssipatsaista, joiden silmistä vesi virtaa suihkulähteeseen. Tämä on minusta groteski, kammottava. En halua mennä uudestaan katsomaan.

Päätettiin retki kahvilla ja pullalla, kuten asiaan kuuluu, vaikka pulla olikin croissant.

---

Ja minä päätän taiderunoilun tähän ja lähden ilman koiraa kasvimaalle rikkaruohoja tappamaan, jotta tuntuisi siltä kuin olisin tehnyt jotain.