mistä sen saatan tietää
siitä, että on mieleni murhe suurempi tunteeni tulta
ja että
jokaista luuta kolottaa
jokaista lihasta juilii
ruosteiset nivelet kitisevät, kolisevat, kipuilevat
helle salpaa hengityksen
sydämellä on ihan oma rummutuksen tahti, lyö, jos muistaa
silmissä kirvelee, hyppii, kipunoi
voimat valuvat hikenä jalkoihin
jaloista tulee hyytelöä
käsi ei jaksa nousta
ajatus takkuilee
Sellaista se on tulla vanhaksi.
Sellaistakin se on, mutta ehkä tämän vuoden aikana kerron teille vanhuutta toisestakin näkökulmasta sillä kaikki, mitä tänne kirjoitan kertoo vanhuudesta.
"Ethän sinä nyt vielä ole vanha."
Kyllä minä olen. Onhan niitä vanhempiakin, paljonkin vanhempia, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että olen vanha. Vanhuus ei ole minulle mikään ongelma. Se on elämän tosiasia. Se on merkki siitä, että olen elänyt kauan, kokenut paljon, elänyt. Mutta tämän jälkeen en enää iästä, ainakaan omastani puhu kuin ehkä taas, kun vanhenen lisää. halusin vain muistuttaa teitä, että en ole nuori verso vaan vanha fossiili.
Fizban on nuori.
Pihaviljelijätkin ovat, jos ei nyt nuoria, niin ainakin nuorehkoja. He jaksavat, minä en.
Oli mukava aamu, taivas pilvessä, tuuli voimakas, jopa niin voimakas, ettei keittiön ikkunaa voi pitää auki. Tavarat lentelee. Ja kun ikkunaa ei voi pitää auki, läpiveto kärsii. Ja kun läpiveto kärsii, sisälämpö lisääntyy. Sadetta ei kuitenkaan meille suoda. Ja kun en minä jaksa raahautua kasvimaalle, siellä tuskin kukoistaa. Mutta eipä sen väliä näin viimeisenä kesänä.
Kovin paljon ei kuitenkaan näissä rehevämmissä kohdin vielä kuivuus haittaa.
Tämä rinne on malliesimerkki ihmistyövoiman tuloksista. Joku vuosi sitten jättipalsami oli vallannut koko alueen. Mitään muuta ei kasvanut. Ahkerat kädet kitkivät sitkeästi ja jättiläinen katosi.
