Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystäviä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystäviä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. huhtikuuta 2026

Tiistai - päivä, jolloin söin hyvässä seurassa

 

Minä kuulun sellaiseen ryhmään, joka kirjoittelee, on vuosikausia kirjoitellut, ja tapaa säännöllisesti lukemaan juttujaan toisilleen, nykyisin lounaan merkeissä. Tänään oli se päivä ja jotenkin päivään ei paljon muuta mahtunutkaan
 

 Jotenkin olin ihan liian aikaisin liikkeellä. Ehdin siis katsella metroaseman seiniä, joista elämä punkee vihreänä. Ehdin myös mennä kirjakauppaan ostamaan uuden vihkon, pinon kortteja ja parit kynät, joilla kirjoittaa niitä kortteja ja ehkä jotain tarinaakin siihen vihkoon. Tapaaminen ei kestänyt pitkään, mutta toimi hyvänä tekosyynä siirtää arkijutut huomiseen. Istuin telkkarin edessä suunnitellen kaikkea, mitä rupean tekemään jonain päivänä, kun on aikaa, tarmoa ja intoa.
 

 Fizban otti osaa suunnitelmiini esittelemällä komean sammalmetsän. Siitä sainkin paljon uusia ideoita.
 

 Fizbankin sai ideoita jostain.
 
 

tiistai 10. maaliskuuta 2026

Hankiaiset

 

alkavat olla ohi, mutta kylläpä oli kiva nauttia tästä harvinaisesta herkusta näillä leveysasteilla. Yhden pääsiäisen muistan, kun tuolla pelloilla pystyi juoksemaan. (Pääsiäisen, koska oli lomaa. Töissä ollessa juhlapyhät olivat erikoisia, koska sai olla kotona. Nythän juhlapyhät ei arjesta eroa. Pitäiskö niitä ruveta juhlimaan, jotta saisi vaihtelua.) Lapsena ajeltiin potkurilla pitkin hankia. Miten on te pohjoisemman asukkaat, vieläkö potkuri luistaa hangen pinnalla?
 

 Vaihtelua oli, kun kävin tapaamassa kurssikaveria. Hän järjesti ihanan yllätyksen runon kera.
 

 Oli ostanut minulle kirjan, joka kertoo yhteisestä kurssikaveristamme, kirjan, jota olen halunnut. Olen innoissani. Tällaisia yllätyksiä ei osaa odottaa.
 

 Fizban on ollut innoissaan lumesta ja jäästä. Lumet hupenee, mutta jäätä riittää ja jäästä kaiveltavia yllätyksiä, esim. rusakon papanoita.
 

 Saharan hiekka tarjoilee meille värikkäitä taivaita. Muistaako joku vielä, kun muutama vuosi sitten lumi oli ihan keltaista, kun Saharasta satoi enemmänkin hiekkaa? Se oli aika outoa.
 

 Nyt on aika siirtyä päivän tehtäviin. Fizban ottaa rennosti. Minä menen ensin tasapainoryhmään ja sitten mummotettavan kanssa kangaskauppaan. 
---
Mukavaa tiistaita kaikille!
 

torstai 26. helmikuuta 2026

Aika rientää, minä en

 
Näin kulutan aikaamaatessani alla tämän taivaanjosta pilvet tekevät harmaansen tiedän, varmaan takana sinistensilmieni päätäni vaivaanalla tämän taivaankun kuluttelen aikaa, kun kuluttelen aikaa
 
Ja mä poltan tupakan ja sitten toisen tupakanja sitten mietin; josko soittaisin jollekinei kukaan soita minulle, soittaisinko sinullekun et kuitenkaan pääsisi tulemaanja makaan selälläni, minun kelloni raksuttaapikkuhiljaa naksuttaaOlen yksin tämän perjantain,vietän yksin tämän perjantain,tämän pitkän perjantain
 
Takana sinistensilmieni tiedän värin taivaansillä päätä vaivaan,tiedän värin taivaan,tiedän värin taivaan
 
Päivä illaksi muuttuu,pelkään että kelloni puuttuu,itsekseen ajan kulkuun suuttuuLakkaa lyömästä,sitten syömästä aikaa poisei riitä että jätättää minut perjantaihinjättää, loputtomaan perjantaihinjättää, loputtomaan perjantaihin
 
Ja mä poltan tupakan ja sitten toisen tupakanja sitten mietin; josko soittaisin jollekinei kukaan soita minulle, soittaisinko sinullekun et kuitenkaan pääsisi tulemaanja makaan selälläni, minun kelloni raksuttaapikkuhiljaa naksuttaaOlen yksin tämän perjantain,vietän yksin tämän perjantain,tämän pitkän perjantain
 
Takana sinistensilmieni tiedän värin taivaansillä päätä vaivaan,
Tiedän värin taivaan
 
---
Minä en kyllä polta tupakkaa, en ole koskaan edes maistanut. Olisi varmaan kannattanut, koska nykyisin netti antaa minulle korjausliikkeeksi lopettaa tupankan polton, sanoo vielä "se yleensä riittää". 
 

 Että mitäkö olen tehnyt nämä hienot talvipäivät?
On ollut mummoystävällinen talvi eli ei liukkautta. Nyt, kun ilma lauhtui, saapunee liukkauskin tai sitten ei. Mutta hieno talvi on ollut, lunta ja pakkasta ja paljon aurinkoakin.
 

 Mummoilemassa oltiin Fizbanin kanssa kahteen otteeseen monta päivää.
 

 Oli synttäritkin. Yhdet sukat sain valmiiksi. Nyt on keskeneräisiä vain.
Olen käynyt leffoissa, tavannut ystäviä, käynyt kurssilla, jättänyt käymättä jollain kurssilla.
 

 Suurin syy, miksi en ole bloggaillut on tämä pahuksen palapeli. Minä yleensä avaan läppärin aamukahvilla ja silloin myös tänne kirjoittelen. Nyt on keittiön pöydällä oleva keskeneräinen palapeli vienyt kaiken huomion. Se ei vain edisty. Mutta tänään siirrän sen pois nenän edestä. Kutsuin työkaverin punaviinille viikon alussa, joten pitää vähän raivata tilaa eli siivouspäivä vaihteeksi luvassa. Hyvä päivä sille. Ulkona lumisade tihenee tiiviisti. Illalla olisi ompelukurssi. Nyt sen kanssa kamppailen, menenkö vai jätänkö.
 
Nyt olisi siirryttävä päivän aiheen ääreen, mutta josko ensin vähän möllöttäisin...
 
 

lauantai 31. tammikuuta 2026

Raitaa

 

kutoi aurinko taivaalle. Kovin hempeällä mielellä näyttää olevan. Jättää jäähyväiset tammikuulle. Eikä aikaakaan, kun on taas kevät ja kesä ja syksy ja talvi. Vuosi kiitää sellaista vauhtia, ettei perässä pysy.
---
Kipakkaa pakkasta on ulkona. Fizban käyttää Mumakin ylisuurta takkia, kunnes oma saapuu postin mukana. Eilen illalla tilasin pompan, kun sain vinkin alesta. Nyt vähän harmittaa, kun valitsin postin toimittamaan paketin. Varmaan kaikki muut vaihtoehdot olisi olleet nopeampia. Mutta jos ilma ehtii lämmetä ennen paketin kotiutumista, niin onpahan ensi talveksi valmiina lämmintä päälle. Siihen asti Fizban kulkee viitta lepattaen. Joudun kyllä aika paljon komentamaan ennenkuin suostuu pukeutumaan. Töppöset olisi tarpeen, mutta millainen tappelu siitä syntyisi.
 

 Kävin eilen Hyvinkäällä ystävää tapaamassa. Yritin saada hänelle kuvan kuusta, koska minullehan kuu näkyy aina. Eipäs ollutkaan taivaalla.
---
Minähän en toki siivonnut makkaria vaikka lupasin, joten se olisi edessä nyt - tai joskus... On tulossa synttäreitä ja lahjasukat on kesken. Mieluumminhan minä neulon kuin siivoan. Katsotaan miten käy. Tänään on myös pakko käydä apteekissa, joten ei hyvältä näytä makkarin tilanne. Silloin torstaina heti aamusta siirsin pyykkituvan maanantaille, jotta jää aikaa siivoamiselle. Puhtaat kirjavat lakanat sentään laitoin sänkyyn, mutta siivoamisesta näyttää muodostuvan jatkokertomus, jota jäämme seuraamaan kasvavalla mielenkiinnolla.
 

 Repolainen
teki näin hienot kortit synttärisankareille eli mummotettavalle ja hänen isälleen. Oletan, etteivät he seuraa blogiani, joten uskallan laittaa kuvat etukäteen.
 

 

tiistai 4. marraskuuta 2025

Yllättäjät


Elämä jaksaa tietenkin yllättää aina, mutta muiltakin onnistuu. Äsken kahvimuki yllätti lorauttamalla kahvia puserolle, kun suuhun piti. Läppärini yllätti ensin vaatimalla rahaa ja sitten sotkemalla kaiken. Jostain lienee suuttunut, kun ei suostu enää edes kuvia ottamaan vastaan. Tämä kuvalakko tosin koskee vain uutta kännyä. Vanha on ok. Sain uuden kännyn kesällä synttärilahjaksi, mutta käyttöön vasta halloweenina, koska edellisen käyttäjän piti tyhjentää se ensin. Känny toimii kyllä kännynä ja muutenkin, se on tämä läppäri, joka jaksaa kiukutella. Atk-tukeni on pohjoisessa ja kovin kiireinen.En siis ole kovin toiveikas tilanteen korjaantumisen suhteen.
 

 Onneksi sain vanhoja kuvia talteen jollain kepulikonstilla. Uusiakin voin toki ottaa ja siirtää vaikka tänne vanhalla kännyllä ja saattaahan tuo kamerakin pystyä yhteistyöhön. Mutta ehkäpä ei tämä postausnopeus kaikesta tästä johtuen ainakaan kasva. En ole mikään vempaimien rakastaja muutenkaan ja hillittömästi ärsyttää sellaiset, jotka ei toimi. Ja oma osaamattomuus ottaa päähän. Ei kuitenkaan niin paljon, että viitsisin opetella jotain läppärin sielunelämää. Menen siis neulomaan. Keskeneräisiä on, valmista ei.
 

 Yhdet SaiPa-sukat tein naapurin tyttärelle. Paljon tuli virheitä, mutta en viitsi korjata.
---
Olisi mentävä myös kirjoittajaryhmän kanssa syömään ja keskustelemaan. Eipä huvittaisi, mutta varmaan menen. Kivahan siellä on, kun pääsen eroon tästä lähtemisen vastustamisesta.
 
 
 

maanantai 15. syyskuuta 2025

Kiinteyttää todistetusti jo neljässäkymmenessä päivässä

 

Minulla oli kymmenen päivää sitten siivouspäivä. Se jatkuu edelleen. Pitäisköhän hankkia joku tehoseerumi, jottei päivät venyisi. Tämän pitkän päivän aamuna päätin, että tänään on pyykkipäivä. Toivottavasti se on lyhyempi.
---
Fizban on sentään tyytyväinen, kun korjasin vanhoja leluja. Musta rotta on ehdoton lemppari. Häntääkin on vielä sen verran jäljellä, että siitä saa kiinni. Fizban tuhoaa tosi vähän mitään, mutta rotan kuono piti kursia kokoon. Nyt on vaalea rotta, mutta se ei herätä samanlaisia intohimoja kuin musta. Musta oli iltaisin aina suussa lutkutettavana, joten nyt elämä hymyilee taas.
 

 Oli sovittu autollisen ystävän kanssa retkeilyä meren rannalla. Peruttiin sateen takia. Siirtyi johonkin hämärään tulevaisuuteen, että voipi siirtyä viikkoja, kuukausia, vuosia. Mutta tänään siis retkuilen vain Fizbanin kera lähiseuduilla.



 On tässä välillä retkeilty metromatkan päässä
 


 Bussillakin on siirrytty johonkin,
 

 Mutta enimmäkseen on pyöritty ihan vain lähiseuduilla,
 

 seurattu urtsin remontin edistymistä
 

 ja peurojen touhuja pelloilla. Oli jopa valkohäntäemo kahden lapsensa kanssa. Kun emo tuijotti Fizbania, lapset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja iskivät kiinni maitobaariin.
 

 Ihan yksin ei ole tarvinnut koko aikaa retkeillä.
 

 Mutta ei Fizban ole syypää blogitaukoon. Syy löytyy tästä kuvasta. Levitin palapelimaton keittiön pöydälle. Sehän täyttää koko pöydän. Palapeli edistyy hyvin hitaasti, joten saattaapi taas kestää, kun jaksan läppäröidä näin hankalasti eli läppäri sylissä.
 

On tässä keksitty myös syitä tuohon siivouspäivän venymiseen. Työväenopiston syys pyörähti käyntiin. Joitain kursseja sentään peruin, mutta jokunen jäi, sellaisiakin, jotka vaativat tutustumaan metron remontointiin. Odotan kiihkeästi, jotta remontti valmistuu ja pääsen noista busseista eroon. Niihin kun tulee tungos keskellä päivääkin. Millaista lienee työmatkaliikenteen aikaan. 
  

Olen valloittamassa ihan uutta maailmaa eli menin taideterapiakurssille. Pitäisi siis mennä kauppaan hankkimaan jotain värejä. Ajattelin kyllä pysytellä minimissä, koska ainakaan toistaiseksi (siis yhden kerran jälkeen, kerran, jossa puhuttiin vain niistä välineistä) en tunne syvää halua maalaamiseen. Valitsin kurssin, koska nyt ei innosta mikään kirjoittajajuttu ja koska on hyvä, joskus venyttää rajojaan.
 

 Pyykkipäivän kunniaksi pesin osan koruistani: Minulla oli ystävä, joka näitä teki ja möi, joten näitä on. Näillä oli hintaa sen verran, että kannattaisi käyttää enemmänkin. Nyt voin taas leikkiä joulukuusta, kun ovat puhtaita. Olivat todella likaisia! Pitää pestä tänään loputkin. Tulee se pyykkipäivä hoidetuksi vaikken enää viitsisi raahautua pyykkituvalle. Voi nimittäin olla, etten enää viitsi. Eikös se ole niin, että siirrä huomiseen kaikki, minkä voit jättää tänään tekemättä.
 

 Fizbanin elämään on viritelty verkkoja. Joku/jotkut älykääpiöt ovat alkaneet paukutella. Voipi olla ilotulituksia, toivon kyllä, että ampuisivat toisiaan. Minulla on sitten nyt taas ääniarka koira. Tulevaisuus ei näytä ruusuiselta. Paukuttelua varmaan jatkuu, koska ääliöt ovat loppumaton luonnonvara. Niin hyvin onkin tähän asti mennyt, mutta nyt on ollut vaikeaa. Fizban ei uskalla mennä parvekkeelle, eikä oikein makkariinkaan ja ulkona kulkee häntä koipien välissä kauhua silmissä. Ja jotta kaikki olisi täydellistä, Fizban kävi tohtorilla ja verikokeissa oli häikkää. Mutta mehän porskutetaan.
 

Sain postcrossingissa aivan loistavan itsetehdyn kortin Kiinasta. Tämä puhuttelee minua niin paljon, että ajattelin antaa tiedänkin nauttia. Lohikäärmeet ovat lähellä sydäntäni. Kiinalaisilla lohikäärmeillä ei ole siipiä, ne ovat suojelevia, jumalallisia olentoja eli aika erilaisia kuin länsimaiset. Tykkään kyllä siivekkäistäkin. Ja minähän olen kiinalaisessa horoskoopissa lohikäärme.
---
Siirsin pyykkipäivän torstaihin!
 
 

keskiviikko 3. syyskuuta 2025

2/6


Vanuttuneen villasukan kuusihaasteen (Ota summassa 6 erilaista käsityölehteä. Toteuta jokaisesta lehdestä yksi juttu, ohjeen mukaan. Eli niin hyvin kuin pystyt ja kykenet ohjetta noudattamaan. Mikä tarkoittaa sitä, että saa soveltaa. Ja: Materiaalit pitää löytyä kotoa. Ja: Toteutus siinä järjestyksessä kuin lehdet ovat pinossaan.  #kuusihaaste     🌲 ei tarkoita puuta ) tokakin on valmis. Kynsikkäät kaksinkertaisesta pörrölangasta tasona neulottu. Outo tapa, mutta kynsikkäitä voisin samasta langasta tehdä lisääkin, mutta ihan vain sukkapuikoilla. Kuva ei ole kovin onnistunut, mutta kynsikkäät meni jo eteenpäin lahjuksiksi, joten uusia kuvia en saa. Vein valmiin parin Hyvinkäälle.
 

 Seuraavana pinossa on tällainen eli tuo Kotiliesi Käsityö on ihan eri lehti vaikka kannen fontissa on yhtäläisyyksiä.
 

 Tässä on taas, mistä valita. On useita sukkia Nallesta, joten voipi olla, että sellaisiin hairahdan. Nyt kuitenkin teen taas jotain muuta.
  

 Olen ollut kovin liikkuvainen ja sosiaalinen. Töölönlahdella tapasin entisen työkaverin, johon törmäsin keväällä sattumalta vuosien jälkeen.
  

Kansalaistorilla oli hienot istutukset
 

 ja lahden vesimylly tekee edelleen sähköä.
 

 Sinisessä kahvilassa käytiin kahvilla.
 

 Espoon puolella olen kiertänyt parina päivänä museoita, leikkikalumuseossa
 

jossa oli myös Tokiopäivä
 

 pukuja ja gosplaytä.
 

Korumuseo on leikkikalumuseon ja
 

kellomuseon kanssa samassa rakennuksessa. 
 
 
Tänään olimme Emmassa, joka on ihan liian suuri.
 

Tekstiilitaidetta halusin nähdä
 



 ja näinkin
 


 mutta eksyin muutakin katsomaan. Pitäisi ehkä mennä piakkoin uudestaan.
 

 Se alkaa olla syksy.