Tammikuussa tehtyä

Kuukausi on mennyt ja jotain on tullut. Kirjoneuleet voimissaan ja perusväreillä pärjätään..

Unia etsimässä

Piti oikein käydä tarkistamassa, mitä lupasin vuoden alussa ennenkuin aloitin kirjoittamisen. En sentään niin hölmö ollut, että olisin luvannu lopettaa valittamisen,  joten saan jatkaa narisemista. Joku taisi joskus vaatia positiivisempaa otetta elämään, mutta se on hänen ongelmansa. Ja tätähän voi katsella myös yleisen tyytyväisyyden kannalta eli lukija voi olla tyytyväinen omaan elämänasenteeseensa ja tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi.

Ja kappas! Tämän salakavalan ilkeilyn jälkeen omakin elämä tuntuu paremmalta - vai johtuisko siitä, että sain kahvikupillisen hörppästyä. Kyllä se kahvi kummasti vaikuttaa, kun on väsynyt olo. Nukuin ihan liian vähän. Menin ennen puoltayötä nukkumaan, heräsin muutaman tunnin jälkeen, valvoin, nukahdin, heräsin, valvoin, nukahdin, heräsin, valvoin, nousin ylös. Taitaa olla päikkäripäivä.

Lupasin lopettaa laihduttamisen. Se on onnistunut erinomaisesti. Lupasin myös lopettaa kaikenlaiset ruokavaliot ja ruoasta puhumiset, mutta saan kait sanoa, että mahani, joka yleensä käsittelee kaiken mukisematta, on ruvennut valittelemaan vaisusti, joten pitäisköhän sitä kuitenkin kuunnella. Ja kun vaivoista aloin valittaa, haluan myös mainita, että nyt on sellainen aika taas, kun ei silmät suostu tarkentamaan tekstiä. Näitäkin aina tulee.

Valvoessani myös facessa vierailin ja ystävänpäiväsukkia katselin. Olen pahasti jäljessä, kun piti muuta tehdä, mutta kirin tässä koko ajan. Vähän kummastelin, kun siellä oli pitkiä keskusteluja siitä, miten ikäviä kuvioita Nina on tehnyt. Onko hiukan sopimatonta. Ilmainen malli, vapaaehtoinen osallistuminen. Voisko sitä vain vähin äänin jättää tekemättä, jos ei tykkää.

Mutta josko minä omaa projektiani tässä. Pitäisi taas yksi valokuvakirja pikaisesti saada tilaukseen. Mummotettavan synttärit tunkee päälle.

Mukavaa päivää kaikille ;)

Tuhon tietä kuljen?

Illalla, kun vaalit osoittautuivat totaalisen tylsiksi, kurkistin spostiini putkahtaneisiin tarjouksiin ja tein ostopäätöksen. Ostin kameran, jota en tarvitse, johon ei ole varaa ja joka varmaan osoittautuu täysin turhaksi. Kallis se sentään oli. Omituiseksi ostoksen tekee se, että kuvausintoni on totaalisesti laantunut. Nyt sitten aamuäreänä laskin pennejäni, tutkin tilejäni, muistelin tulevia laskuja ja lupauksia ja totesin, että tässä on katastrofin aineksia. Saapas nähdä kuinka mummon käy.

Aamuäreys johtuu liian lyhyistä yöunista. Laitoin kellon soimaan, jotta teen läksyjen loput näin aamusta. En näköjään tee vaan roikun täällä. Kohta onkin syytä ruveta viemään Koirapoikaa ulos ja tekeytyä matkaan.

Känny piippasi, että nuorempi mummotettava tulee iltapäiväksi huomaani. Taidan käväistä kellarista poni-hevos-laatikon.

ps. pitkästä aikaa mahdollisuus tasalukubongaukseen eli joka lähimmäs luku 22 222 hihkaisee, saa jonkin pienen paketin

On hanget, korkeat nietokset

Niin, että lunta on satanut.

Eilen kävin reippaalla kävelylenkillä Koirapojan kanssa, kun pidin jumppataukoa. Jumpat ei suinkaan ole menneet hukkaan. Kaikenlaisia mukavia kolottavia kohtia on löytynyt kropasta. Tänään ajattelin kokeilla Juoksijan lihasharjoitusta vaikken  noille poluille juoksemaan aio. On kiva fiilis, kun voi kuvitella omistavansa lihaksia. Ja on kiva fiilis, kun ne lihakset kipeytyy. Tarvitsen jostain positiivista tunnetta tällä hetkellä, kun meinaa heilahtaa alakulon puolella.

Olis meillä luistinratakin - tai siis oli. Mutta en osaa luistella, joten ei tartte surra tuotakaan.

Eilen tuossa aamulenkin varrella näytti tältä

Tänään tältä.

Perjantaiaamun aatoksia

Vesisade on loppunut. Lumet ovat sulaneet lähes kokonaan. Pimeys on taas vallitseva olotila. Vielä pitäisi olla plussaa, mutta ensi viikolla sitten lienee ne jääkelit vuorossa. Ihmettelin, kun aikanaan tänne etelään saavuin, miksi ihmiset puhuu pohjoisen kaamoksesta niin surkutellen. En päivättömän päivän alueella ole asunut, mutta aika lähellä, enkä siellä koskaan ollut törmännyt niin pimeään pimeään kuin etelän kaupungin marraskuussa. Nyt tätä pimeää pimeää riittää kuukausikaupalla, kun lunta ei ole. Jotenkin tuo pimeä onnistuu imemään valon myös katulampuista niin, että lamppujen valokiila supistuu pisteeksi pimeyden keskellä. Ei minua kaamosväsymys tai -masennus vaivaa, mutta onhan  auringonvalo aika kiva.

Torstain kirjoittajakurssille oli tullut uusia ihmisiä, nuorempia. Mukavaa, kun on heterogeenisempaa porukkaa, mutta myös vähän ahdistavaa. Ovat tosissaan miettimässä kirjailijoiksi tulemista, käyneet ties miten monilla kurseilla, haluavat keskustella tyyliseikoista. Saa nähdä, miten siellä jatkossa viihdyn. Kyllä minä siellä tietenkin käyn ja kirjoitan omalla tyylilläni omaa elämääni ja yritän pitää suuni kiinni, kun saan rakentavaa kritiikkiä. Eikä kaikkialla ole pakko viihtyä.

Tänään on tarkoitus tavata yksi ystävä ja käydä museossa, joten ei ole kuntosalin vuoro tänäänkään - eikä eilisen Lempeän treenin. Oli tosi omituisia, monimutkaisia liikkeitä, joten jätän sen oman onnensa nojaan. Hyvähän se olisi ranteitakin vahvistaa ja kroppaa väännellä, mutta melkein pelotti, että onnistun vääntämään jotain rikki. Huomasin myös, että tasapaino on oikeasti pahasti hukassa. Olen tiennyt, että se on heikentynyt, mutta en sitä normaali elossa huomaa. Kun yritin vääntää itseäni erilaisille mutkille, huomasin, miten horjuttaa.

Mutta ei hätää tälle päivälle on uusi lehti ja uusi jumppa Treenaa kuin huippumalli. Se nyt sitten seuraavaksi. Mutta Koirapoika tahtoo ensin ulos.

Tekosyyt kunniaan

Vaihteeksi taas kurssipäivä, mutta reppuun pakattu jumppakamat. Sitähän voi olla reipas ja mennä kurssille kuntosalin kautta. Näin sen illalla ajattelin. Rankkaahan se on ja kiire tulee, mutta jos satun ajoissa heräämään. niin menen. On tämä joskus aloitettava. Kohta on kuukausi mennyt. Ja budjetoin puolen vuoden kuntosalikortinkin. Sen kun vain menen ja ostan... Pitihän minulla olla etäPTkin, mutta taitaa olla unohtanut koko jutun. Alunperin ajattelin, että vuoden alusta. Viime vuoden lopussa hän kysyi, voisiko tehdä ohjelman  vasta 7. päivän jälkeen, joka tietenkin oli ok. Sittemmin ei olekaan kuulunut mitään. Eilen ajattelin, että kun ostan kuntosalia, saan parilla kympillä ohjelmankin, joten tuumasta toimeen. Kuntosalille, jos ajoissa herään. 

Heräsin ajoissa.

Mutta ulkona sataa vettä kaatamalla. Eilen oli kaunis talvi. Nyt on ties mikä. Onko liian rasittavaa mennä kurssille litimärkänä repullinen litimärkiä vaatteita mukana? Helppo vastaus: ehdottomasti on liian rasittavaa! Ei siis kuntosalia tänään.

Mutta eihän tästä lusmuilusta tällä tavalla loppua tule. On ahdistava olo, hengästyttää, ärsyttää. Nyt siis potkua persauksiin. Helppo homma! Entisenä intokuntoilijana olen säästänyt pinokaupalla erilaisia elämäntapa-kunto-jumppalehtiä. Niissä on liikuntaohjelmia joka lähtöön. Siispä niitä testaamaan. Ajatus on tällä hetkellä yksi ohjelma päivässä, tai useampi, sillä tavoite on tunti jumppaa päivässä kotona. Senhän nyt ehtii kurssipäivinäkin. Ja sitten, kun tuonne salille menen, voin tietenkin unohtaa kotijumpan. Nyt on tuossa nenän edessä pari lehteä houkuttelevasti avoinna, pari helponnäköistä mummojumppaa kokeiltavaksi. Siis helpostahan tämä on aloitettava, etten hyydy heti alkumetreillä.

Koomista on se, miten työläältä tuntuu pukea jumppavaatteita kotona päälle. Mieluiten vain kotikuosissa ja villasukissa jumppaisin, mutta se ei oikein toimi. Pitänee opetella ajatukseen, että kotonakin on parempi hikoilla oikein puettuna. Entisenä liikkujanahan minulla on vaatteita, mistä ottaa. Jumppavaatteet myös venyvät tarvittavan määrän.

Noita lehtipinoja on. Laitan kiertoon sellaiset, joissa ei ole mitään varteenotettavaa. Minulle tulee aina kaupassa himo ostaa joku fittneslehti.-  Onkohan se sama kuin toisilla suklaanhimo? - Nyt olen päättänyt, että niin pitkään kun on kotona vanhoja selattavaksi, en uusia osta. Ei niistä huomaa, miltä vuosikymmeneltä ne on. Ehkä pääsen näin turhan rasvan lisäksi eroon myös turhista lehdistä.

Olis muuten käsityölehtiäkin, jos joku tuntee himoa vanhoihin malleihin. Minä yleensä tuolta netistä mallit nappaan. 

Josko tuosta nyt tuollaisen Lempeä treeni koko keholle -paketin aukaisisin näin aamutuimaan, kun Koirapoikakin vielä vetää unta palloon. Ja josko nyt eka kerralla jättäisin nuo jumppavaatteet ihan vain reppuun...

Miten sitä ei viitsis millään...

Saamaton...

...sanoa et saisi koskaan, että olen saamaton

Mitä mieltä te olette aamupuurosta? Onko se hyvä ja kannatettava jutta vai olisko parempi syödä jotain muuta tai olla syömättä? Entäs mitä mieltä olette kalliista luomumunista? Kun ostan niitä, turvaanko kanoille paremmat olot? Pitäisikö minun siirtyä kokonaan luomumaitoonkin? Ovatko sitä tuottavat lehmät onnellisempia? Onko juustoportin tuotteet todella eläinystävällisempiä, kuten he väittävät? Pitääkö maatilalla kasvaneen mummon tehdä valintoja? - Syön suht paljon kananmunia. Häkkikanalan tuotteita saa parhaimmillaan tusinan eurolla. Luomumunista maksaa puolesta tusinasta viitisen euroa. Euroja on  kovin niukasti. Mutta jos on nähnyt kanojen elävän vapaata kanan elämää, kestääkö ajatella kanoja verkkopohjaisessa häkissä, jossa ei ole maata kuopsutettavaksi, ei ortta lepäämiseen, ei mitään? Lehmiä sentään on pakko kohdella jotenkin, jotta niistä saisi maitoa. Onko ruoka vain mahan täytettä tai tylsyyden kestämiseksi tarvittavaa leukojen liikettä?

Espanja alkoi eilen. Mitään en osaa. Yritän nyt edes vähän päivittäin tankata.

Tänään alkaa eka kirjoittajakurssi, torstaina toinen. Ei kirjoittaminenkaan nappaa. Puristin aiemmista jutuista lapsilleni ifolorkirjan. Nyt voisin siirtyä eteenpäin, siirrynkin, mutta sanan säilä on kovin tylsä. Saanhan minä ne kotitehtävät puserrettua. Täytyy toivoa, että aiheet olisivat inspiroivia.

Kuntosali, uinti, kävely, aloittamattomia projekteja. Kuvakirja synttärilahjaksi vanhemmalle mummotettavalle pahasti alkutekijöissään. Orkideat lopettelevat kukintaansa, kiinanruusut tukehtuvat pikkuruukuissaan. Valo lisääntyy, siis multaa ja uusia ruukkuja, uusia kukkia, kevättä.

Ulkona kulkee päiväkotijono pieniä hobitteja huomioliiveissään.

Hyvän mielen vuodessa olisi menossa arvoviikko. Edelliset viikotkin on tekemättä, kun en matkalle viitsinyt kirjaa ottaa. Teenpä siis nekin.

Huomiseksi tilasin entiseltä naapurilta parin tunnin kasvohoidon, kalliin. Väitti, että tykkäisin. Katsotaan.

Keitän sen puuron ennenkuin ehditte sanoa, ettei se ole hyvä idea. Tai mitään keitä! Mikrotan.

Oon täällä taas

Kotinurkilla.

Kävin kauniissa maisemissa.

Ihastuin.

Ihastuin toki matkaseuraankin kuten Sus' omalla matkallaan.

Mutta etenkin ihastuin ympäristöön.

Miellytti.

Hurmasi.

Kiehtoi.

Olisihan täällä voinut olla kauemminkin.

Ruveta vaikka viininviljelijäksi.

Mutta kotiin palasin.

Nyt espanjan läksyt odottavat, mutta lankakauppaan on mentävä. Pehmeää kaulaliinaa kuulemma kaivataan. Ja ystävänpäiväsukkiakin ajattelin kalistella. Niihin kyllä löytyi langat - vaikkakaan ei sitä väriä, mitä halusin.

Pöllö istu puussa

Siellä se istui ja poseerasi eilen tottuneesti. Toivottavasti myyriä riittää ja pöllö pystyy joskus nukkumaankin. Ei kait se pöllöllekään ole helppoa olla koko ajan piiritettynä. Sankoin joukoin ihmiset vaelsivat katsomaan. Vaikka kaikki yleensä osaavat käyttäytyä, kyllä  pöllö hereillä oli. Hassua muuten on se, että vaikka olen Lapissakin paljon retkeillyt, eniten olen lapinpöllöjä täällä kotinurkilla nähnyt. Omilla asuinalueillaan niitä on vaikeampi havaita. Täällä riittää, kun katsoo, missä kiikarit, kaukoputket ja pitkät kameranputket kokoontuvat.

Enemmänkin täällä nyt pöllöjä pyöriskelisi, mutta en ole toistaiseksi törmännyt. Huono myyrävuosi ajaa pöllöt liikkeelle.

Tänään tulee vieraita, meidän english club kokoontuu pitkästä aikaa minun luo, kun halusin esitellä poistokirjojani, jos joku vaikka haluaisi. Tämä kirjojen poistaminen on nyt joku kulkutauti. Minullekin on tarjottu paljon vanhoja kirjoa. En ota. Yritän järkeistää noita hyllyjä. Lisäksi minulla on tämä pokkarilinja ja muiden kirjahyllyissä komeita kovakantisia teoksia. Uudet lukemattomat on toki aina mukavia. Sain joulunakin pinon mielenkiintoista luettavaa, joille pitäisi löytyä tilaa.

Pitkään tuo english club kokoontui minun luona, mutta sitten yksi osallistuja ilmoitti, ettei hänellä ole varaa matkustaa tänne, joten nyt me kaikki muut matkustamme hänen luokseen.

Tänään on myös pyykkipäivä ja pikasiivouskin pitää tehdä, jotta vieraat mahtuvat. Mutta näihinhän ei mene pitkään, jos aurinko taas nousee, on aika mennä ulos. Olen luullut, ettei pimeys minua hirveästi häiritse, ehkä ei häiritse, mutta kyllä oli ihanaa, kun oli valoa. Nyt on luntakin hiukan enemmän eli valon määrä lisääntyy väkisin.

Joulukalenteri palkinnot on nyt laitettu postiin. Toivottavasti osaavat perille.

Ja minä lähden parin päivän päästä lomalle.

Hyvän mielen vuosi?

 

Huojentunut olo. Yksi projekti saatu loppuun, muiden ajattelin antaa olla. Jokin jääräpäisyys minua vaivaa, kun kesken jättäminen on hankalaa vaikkei kukaan muu edes tietäisi, mitä olen päättänyt tehdä. Näennäisestihän minä jätän kaiken aloittamani, mutta se on vain pintaa.

HEH! Suunnittelen kaupoille menoa ja just radio kertoi, että koko metroliikenne on pysähdyksissä. Asiaan perehtymättä ajatus menee heti länsimetroon. Meillä idässä ei ole ollut mitään ongelmia - tai lähes mitään, jotain muutaman minuutin katkoja kerran pari vuodessa - mutta länteen kun lähdetään, kaikki alkaa takkuilla. Minun kaupoille menoonhan tuo ei vaikuta suuntaan ei toiseen - tai ei tarttis vaikuttaa. Hyvin pääsen kävellen, jos vain viitsin. Nyt en vielä kuitenkaan ole tuonne pimeyteen menossa, joten voin vaikka unohtaa koko shoppailun.

Tehtäväkirjani ekalla viikolla piti löytää kiitollisuuden aiheita, ihmisiä, joiden olemassaolosta haluan kiittää, viime vuoden huippuhetkiä, tehdä kiitollisuuskakku menneestä. Ihan ensi alkuun ei tullut mitään mieleen, mutta sainhan minä sen tehtyä pienellä puristuksella vaikka olin sitä mieltä, että olisi sittenkin pitänyt ostaa vain sellainen bulletti. Mutta viitaten alkukappaleeseen, sillä mennään, mitä on.

Nyt ollaan sitten toisessa viikossa, jonka aiheena on irtipäästäminen, huolirepun tyhjentäminen. Kielteisiä tunteita on suht helppo kaivaa esiin, mutta pelot ja muut huolet? Pelkäänkö minä jotain? No dementiaa, muistisairauksia, mutta... Ja onko minulla huolia? Onko hyviä ehdotuksia? Viikkosuunnitelma tuntuu paremmalta. Siellä pitäisi varata aikaa päästäkseen irti turhista tavaroista (helppoa kuin heinänteko!), turhista tavoista (ihanko noin vain sormia napsauttamalla eroon kaikista piintyneistä rutiineista kuten vaikka ilta-ahmi... ops! - lupasin olla ruotimatta ruokaelämääni), turhista ajatuksista (lobotomia?) 

Otanko siis nyt uutta stressiä hyvän mielen vuodesta?

Jääkaappi huutaa koko ajan sen jälkeen, kun korjaaja kävi toteamassa, että se on kunnossa.

Ruoasta (kirjoitan näin jääräpäisesti tunnustaakseni olevani omaa ikäluokkaani) en siis puhu, mutta voinko ruotia teidän ruokapuolielämää. Miten te suhtaudutte parasta ennen päiväyksiin? Poikani heitää avaamattomatkin pakkaukset pois heti, kun päivänmäärä on ohi. Tyttäreni käyttää aistinvaraista havaintoa syötävyydestä. Minun on tosi vaikea heittää ruokaa roskiin.

JESSS! Nyt tuli ilmoitus, että itämetro pelittää, länsi ei. Voisin minä silti kävellä, mutta tuskin. Ehkä mieluummin vien Koirapojan kunnon lenkille.

Menen miettimään huoliani.

Ahistaako?

 

Yritän tässä koota kirjoitelmiani kokoon, lapsuutta sanoiksi, ifolorkirjaa lahjaksi lapsilleni tekstivoittoisesti. Kursseilta on paljon valmista, mutta silti ottaa aikaa. Toiveena olisi saada se painatukseen ennen perjantaita, mutta vuorokaudessa on niin vähän tunteja jaettavaksi kaiken kesken. Minulla on ilmiöimänen kyky ruuhkauttaa tekemisiäni. Kaiken maailman ideat pursuavat yhtä aikaa ilmoille ja kaikelle löytyy joku dedlaini ihan heti tai ainakin just. 

Kirjoittajakurssit ovat tehneet selväksi, etten halua kirjailijaksi kuten lapsena kuvittelin. Minulla ei ole mitään halua julkaista mitään kirjoittamaani missään muuten kuin kertoa omasta elämästäni lapsilleni ja mummotettaville. Tämä helpottaa kursseilla olemistakin, kun ei tarvitse kiinittää huomiota ohjeisiin vaan kirjoittaa ihan, mitä itse haluaa. Tiukka ohjeistus ahdistaa, kun minussa asuu kiltti koululainen, joka yrittää aina tehdä niin kuin ope käskee. Siksi tarvitsen syitä, joilla lannistan sen kiltin tytön.

Olisi niin kiva valokuvatakin, tehdä hienoja sommitelmia, muokata, suunnitella, osata. Nyt tyydyn lähinnä karsimaan noita järjettömiä kuvamääriä, kansioimaan, poistamaan. Ja tietenkin napsimaan uusia poistettavia. Kuvaamisintoni onneksi vähenee aina, kun rupean vanhoja selaamaan. Nytkin pitäisi poimia vanhemman mummotettavan osalta vuoden kuvat ja tehdä synttärikirja. Tosin nyt huomaan, ettei hänestä ole paljon kuvia, kun hän on nyt jo niin iso, ettei tykkää olla kuvattavana. Teen siis ohuen kirjan.

Tänään on kuitenkin mummoilua melkein koko päivä, joten ei tartte miettiä, mihin aikansa käyttäisi. Ja jos en täällä narisisi, ehtisin enemmän.

Mukavaa, kun on aavistus lunta ja pikku pakkanen. Eilen paistoi aurinkokin. Se oli kyllä outoa!

Lumi on jo peittänyt...

...peikot lammikossa.
(Outo ilmiö oli ulkona, kun heräsin. Maassa kevyt valkoinen peite. Hyvä juttu. On ollut niin pimeää, ettei ajatuksiaan näe. Voisi sataa lisääkin lunta.)

Mutta siellä ne seisoivat tukevasti käpälät vedessä vielä pari päivää sitten, kun hetkeksi jätin purkamisen ja neulomisen ja kävin lenkittämässä Koirapoikaa hiukan eri maisemissa. Koirapoika ansaitsisi enemmänkin ylipitkiä lenkkejä, mutta kaikenlaiset projektit tuppaavat päälle. Lisäksi meillä joku/jotkut älykääpiöt räjäyttelevät talon nurkalla raketteja edelleen joka ilta. Yritän suhtautua ihmisiin lempeästi, mutta nyt pintaan tunkee toive, että räjäyttäisivät itsensä. Moni koira täällä jo pelkää pimeää niin paljon, ettei iltalenkeistä meinaa tulla mitään. Koirapojalla onneksi toistaiseksi tyttöjen hajut vievät voiton ja lenkit sujuu paitsi sitten, kun se jokailtainen ilotulitus on iskenyt. Yritän ajoittaa lenkkeilyn oikeaan aikaan, mutta aina ei onnistu. Jos pamautukset alkavat vasta yhdeksän jälkeen, lenkit on ehditty tehdä, mutta eilen esim. eka kerran räjähti puoli kuusi ja kun parin tunnin päästä Koirapoika oli rauhoittunut sen verran, että kokeiltiin ulos menoa, heti, kun oli päästy sata metriä eteenpäin, räjähti lähellä niin, että tanner tärisi. Eikä tartte syyttää lapsia, aikuiset miehet siellä miehisyyttään purkavat.

Tuli postia. 

Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Yritän saada luetuksi pian. Leffat, etenkin kotimaiset sujuu tuon purkamisen kanssa lukemista paremmin, mutta eikös sekin ole hyvä, että ne tulevat katsotuksi.

Kiitos paljon.

Menen purkamaan eilisen illan neulomukset.

3.1.2018

Yltiöpositiivisen elämänasenteeni ansiosta nautin siitä, ettei meillä ole tuollaisia lumimaisemia kuin oli uuden vuoden pakopaikassa. Kun on vain mustaa maata, ei liukastele ja kun on märkää ja plussaa, voi kumppareilla liikkua huomiota herättämättä. Uusi vuosi on siis alkanut ja sujuu ihan sutjakkaasti. Turhaa puuhastelua on kertynyt, mutta se ei vaikuta oikeastaan muuhun kuin palkintolautakunnan toimintaan. En ole teitä unohtanut, mutta palkintojen postitus viivästyy monestakin syystä. Odotelkaa. Lupaan, että ennenkuin uusi kalenteri aukeaa, vanhan palkinnot on postitettu. Laiskiaisen osoitetta ei ole, joten sellaisen voisin haluta.

Nyt poistun tuonne keskipäivän hämärään pienelle lenkinpoikaselle, jottei lupaukset kaadu alkuunsa. Viettäkää hämäränhyssyä nyt, kun siihen on vielä mahdollisuus. Kohta kevään ankara valo valtaa kaikki sopukat, eikä masentuneille oli mitään piilopaikkaa ja yltiöpositiivistenkin elämään hiipii kaikenlaisia ajatuksia, kun armoton auringonkilo tanssittaa pölyhiukkasia pitkin asuntoa. Siihen asti otetaan rennosti.

TÄRKEÄ TIEDOTE:
Tietooni on tullut, että tontut ovat säikähtäneet Axel Smithin tapauksesta eivätkä uskalla ilman virallista lupaa kyylätä ihmisten nurkissa kuvaamassa tuhmuuksia. Korvatunturillahan siirryttiin muutama vuosi sitten digiaikaan, tallennettiin teot ja tapahtumat droneilla, jottei tonttujen tarvinnut juosta ympäriinsä. Toisaalta tontut lihoivat vielä kiivaampaa tahtia kuin Repu, joten hyvää niillekin tekee siirtyä jalkapatikkaan ja vanhoihin kynä-muistikirja tekniikoihin.

Uuden Vuoden lupaukset

Niin yksimielisesti kehoititte lupauksia välttämään, että pakkohan se on luvata

Lupaan siis vuoden 2018 aikana

1. mahdollisuuksien mukaan elää omannäköistäni elämää välittämättä ympäristön paineista tai ihmisten mielipiteistä.
2. yrittää nähdä ja tunnistaa noin sata lintulajia.
3. viettää vähintään 24 täysipainoista päivää määrittäen ihan itse, milloin päivä on ollut täysipainoinen.
4. liikkua päivittäin luonnossa elleivät ylipääsemättömät esteet tule kiusaksi.
5. tehdä ainakin 12 pitempää luontoretkeä.
6. olla sosiaalinen ainakin kerran kuussa eli viettää useampi tunti ystävien, tuttavien tai kylänmiesten kanssa.
7. tehdä kiltisti ja valittamatta Hyvän mielen vuosi -kirjan tehtävät.
8. lopettaa kaikki laihduttaminen, ruokavaliot ja kaikenlainen sääntely, kohottaa sen sijaan kuntoa - ja tietenkin tehdä, mitä Pt määrää.
9. neuloa, lukea, katsoa leffoja, käydä museoissa, näyttelyissä, konserteissa, teatterissa, leikkiä mummoa, hoitaa Koirapoikaa, käydä kurssit, kirjoittaa, opiskella, istua terassilla, katsella taivaita, auringonnousuja ja -laskuja, kuuta, tähtiä, haistella sadetta, tuulta, multaa, kukkia, yrittää kasvimaan hoitoa, huutaa, itkeä, nauraa, olla, elää
10. olla onnellinen.

Minun aurinkoni nousee

vaikka maa vain siihen muuttaa suhdettaan.

Hyvää alkavaa vuotta 2018 kaikille!

Nyt on taas mukava aloittaa uusi elämä, mutta josko ensin katsotaan, miten mennyt on sujunut ja sen pohjalta uutta aloitellaan.

• PAINOa 
• on tullut puolisen kiloa lisää, mutta siinä se on kahdeksankympin tienoilla pyörinyt koko vuoden, vaikka jotain yrityksen tapaista on ollut. En nyt viitsi asettaa sen kummempia kilotavoitteita tälle vuodelle. Alkaa vaikuttaa vähän naurettavalta koko homma. Mutta tietenkin hiljaisuudessa yritän ja toivon ja merkkailen. Vilkaisin vähän menneisyyttäkin. Vuosi sitten painoin 81,0 kiloa, kaksi vuotta sitten 77,4 kiloa ja kolme vuotta sitten 75,5 kiloa. Voisiko sanoa, että laihduttaminen ei ole mennyt ihan nappiin.
• LANKOJA
• piti myös vähentää. Niitä oli vuoden alussa 20 kg 650 g ja vuoden lopussa 24 kg 562 g. Eipä siis sanottavaa vähenemistä täälläkään. Puollustukseksi sanon, että en paljon ostellut (vähän toki suureen tarpeeseen), mutta sain mummojen jäämistöjä, laadukkaita vuosikertoja, mikä tietenkin on hyvä. Lankapaastoa kyllä ajattelin pitää tänäkin vuonna, mutta heti oli pakko tilata täydennystä, kun mummotettavien herkkä iho kaipaa vaihteeksi värejä, joita ei pehmolangoissa ole kotona. Mutta yritän nyt kuitenkin lähinnä kuluttaa. Aika vähiin jäi tuloksetkin viime vuonna vaikka omasta mielestäni vain neuloin koko ajan: sukkia 24 paria, säärystimiä 2, kynsikkäitä 3 ja kintaita 1 sekä jotain pientä lisäksi. 
• KULTTUURIn
• saralla ainoa, mikä onnistui oli leffat. 61 elokuvaa vuodessa on ihan hyvä, vaikka suurimman osan katsoinkin kotona. Voisin ryhdistää leffateatterissa käyntiäni. On se kuitenkin niin paljon antoisampaa, kuin kotona toljottaminen. Mutta hyvä tulos kuitenkin.
• Kirjojen kohdalla tulos on surkea. Vain 28 luettua kirjaa, kun edellisvuotena oli 52. Siispä lukeminen kunniaan tänä vuonna.
• Uskomatonta on myös tuon museokortin käyttö, vain 6 kertaa koko vuoden aikana. Pitäisin kyllä minimivaatimuksena kerran kuukaudessa, kun on mistä valita.
• Konserteissa kävin 6 kertaa ja se on ihan ok ottaen huomioon lippujen hinnat.
• Teatterissa voisin kyllä käydä enemmän kuin kerran
• LIIKUNTA
• oli silkkaa aloitusta ja keskeyttämistä, joten siihen olisi syytä saada oikeasti ryhtiä. Nythän minulla PTkin tukena (kiitos Saga!) ja myös yksi minuuttikisa käynnissä, joten ei pitäisi olla kannustuksesta kiini.

Siinäpä niitä suunnitelmia. Pitäiskö tehdä myös lupauksia. Joskus olen tehnyt. Nyt jään miettimään. Olen tällä hetkellä paukepaossa korvessa. Mietin siellä, lupaanko vai enkö. Palaan asiaan, kunha olen siirtynyt sivistyksen pariin.