Pääsiäissunnuntai - päivä, jolloin tekosyyt juhlivat

Tarkoitushan oli tänään jatkaa siitä, mihin eilen jäin, mutta milloinkas sellainen huvittaa. Jostain tuli mieleen, että olisko sittenkin kiva päivittää sitä talouskirjanpitoa, jonka aloitin vuoden 2017 alussa eläkkeelle jäädessäni ja jota olen sitkeästi ylläpitänyt kunnes viime vuoden marraskuussa en enää jaksanut. Koko päivän kulutettuani olen nyt saanut vuoden 2025 kunnialla päätökseen. Enää olisi tämän vuoden alku, josta siitäkin olen perustaa jo kuopinut. Voipi kuitenkin olle, että vaikka tässä on vielä jotain aikaa puuhastelisin, niin huomennakin lasken euroja, joten pitäiskö ottaa mallia Fizbanista ja oikaista sänkyyn.

  

Fizbania ei kiinnosta, mihin rahat menee. Pääasia, että ylläpito toimii. En ole ihan varma, kiinnostaako minuakaan vai onko kyseessä vain outo tapa kuluttaa aikaa,

 

 

Aina kannattaa valittaa

 vaikkapa ruskan puutteesta

Aamukahvinäkymäni hehkuu auringon paisteessa. Nopeasti väri levisi niihin puihin, joissa vielä on lehtiä. Paljon on ihan paljaitakin. On tuullut sen verran reippaasti, että enemmän on lehtiä maassa kuin puissa,. Siltä se tuntuu vaikka tuskin on totuus. Nytkin tuossa ikkunan ohi leijailee lehtiä vaikkei edes ole kova puhuri. On aika leppeä aamu.

 

 Fizban on kehittänyt jotain terveysongelmia. Yö meni pätkäunin. Nyt näyttää aika normaalilta taas, mutta mennäänpä kuitenkin vaihteeksi viemään kasa euroja tohtorille, kun kerran on aika tilattuna. Kun omistaa koiran, ei ole pulaa siitä, että pääsisi rahaa kertymään.

 

Korttisulkeiset

 

Jokunen päivä sitten käväisin junailemassa ja onnistuin hukkaamaan lompakkoni. Siinä meni tietenkin käteiset rahat (sattui sopivasti olemaan reilun satasen edestä seteleitä) ja kaikki mahdolliset kortit. Ennenkuin huomasin tumpelointini, joku nopsajalka oli ehtinyt jo käyttää korttiani kolmessa paikassa. Kovin monta tuntia siinä ei ehtinyt kulua, parikolme, mutta nopeushan on näissä tapauksissa valttia. Kun huomasin kortin käytön, menetin uskoni, että lompakko palaisi kotiin. Toki ehdin sitä ennen kysellä lompakkoni perään erilaisista paikoista. Lompakossa oli tietenkin paljon kaikenlaisia muitakin kortteja. Onneksi kaiken sulkeminen sujuu näppärästi netissä ja onneksi känny oli hengissä edelleen, joten olin varmuuden vuoksi sulkenut kaikki vähänkin tärkeämmät kortit heti, vaikka ensi alkuun vielä toivoin, että lompsa olisi eksynyt ns. rehelliselle kansalaiselle. Nyt täytyy vain uskoa, että rahat meni tarpeeseen jollekin puutteenalaiselle. Harmitti kyllä aika reippaasti ensi alkuun, mutta eipä enää. Rahaahan se vain oli (ja tietenkin henkilötietoni). Nyt odottelen, että postiluukusta joskus tipahtelee kortteja, muitakin kuin postcrossing. Joskus tulevaisuudessa hankin sitten niitä poliisin myöntämiä.

 

Linnut ovat kovin äänekkäitä. Talitintti on viettänyt paljon aikaa parvekkeella metelöimässä. Yrittää varmaan kertoa jollekin vastakkaisen sukupuolen omaavalle, että täällä olisi pesäkoloa tarjolla. Talitiainenhan on usein pesinyt tuossa parvekkeen nurkan lähellä räystään alla. Talitiainen on aika maltillinen, mutta korpeilla menee tosi lujaa. Niitä on, paljon ja hyvin puheliaita.

Kun hoitokoira meni kotiinsa, olemme Fizbanin kanssa aamulenkkeilleet vajaat viisi kilometriä joka aamu. Minun pitää yrittää pitää kuntoa yllä, vaikka tai koska, terveys reistailee ja uupumus on perus olotila. Siinä kierrellessä tulee joskus mukavia ylläreitä. Tässä kuvassa, kuten näette, on liejukana, jota en koskaan aiemmin ole onnistunut näkemään. Olen jonkun kerran jopa matkustanut johonkin rannalle etsimään, kun olen kuullut, että siellä on nähty. Nyt oli ihan yllätys. Kuulin vielä vastaantulijalta, että se on täällä joka vuosi. Joten tänne ensi vuonnakin. Lintumääräni ei ole kovin kummoinen tänä vuonna, kun en ole jaksanut lähteä niitä tietentahtoen metsäsätämään.

 

 Tänään oli aurinkoinen, mutta kylmä aamu. Treenattiin taas bussimatkailua, jotta päästiin vilkaisemaan tätä hulevesilammikkoa. Nyt Fizban olikin kuin tottunut matkailija. Ei ollenkaan tärissyt sylissä. Hieno juttu. Jatkamme siis mieluiten päivittäin, jos mahdollista.

 

 Olin vielä töissä, kun tätä lammikkoa alettiin rakentaa. Tarkoitus oli testata erilaisten kasvien kykyjä huolehtia hulevesistä, estää niiden huuhtoutuminen vesistöihin ja mieluusti myös puhdistaa lannoitejäämiä. Tässähän on maanviljelystä ympärillä. Alku oli aika koominen. Joku siinä yritti opinnäytetyötä saada aikaan. Istutti kosteikkoon erilaisia kasveja. Hanhet kävi ne sitten syömässä. Hanhet istuivat rannalla odottamassa istuttajien poistumista ja tyhjensivät alueen heti, kun ihmiset poistuivat. Tutkijat sitten kokeilemaan erilaisia karkoituskeinoja. Perinteiset linnunpelättimet lähinnä huvittivat hanhia. Musiikkiakin kokeiltiin, mutta hanhien mielestä oli rattoisampaa syödä, kun voi samalla kuunnella musiikkia. Sitten kokeiltiin ampumista, lähinnä tietenkin vain ääniä, koska hanhet on rauhoitettuja. Laukausten ääniä, kovia, kaikui sitten ympäristössä satunnaisesti. Hetken hanhet pysyivät kauempana, mutta toki pian huomasivat, etteihän tässä mitään hätää. Jäin eläkkeelle ennenkuin selvisi, miten homma ratkaistiin, mutta ilmeisesti jotenkin, koska nythän lammikko voi hyvin.

 

 Monenlaisessa ympäristössä on ehditty kuljeskella. Kaunista ja mukavaa on. Kasvimaatakin pitäisi varmaan vähän huoltaa, kun vasta vuoden lopussa irtisanon sen. Mutta jaksamisen kanssa on niitä ongelmia. Pitää käydä ostamassa kukansiemeniä, kunhan niitä rahakortteja tipahtelee postista. Kurpitsoita lupasin vielä kerran kokeilla kasvattaa.

 

Ja nyt kun  kaivelin kaappeja, totesin, että onhan minulla siementen jämiä vanhastaan. Ei muuta kuin kasvamaan. Multaakin on parvekkeella jossain pussissa, joten esikasvatus käyntiin. Kun ei tässä nyt olla (eikä kyllä ole koskaan oltukaan) sadon perään, hyvin ehtii. Ehkä vaihdan siivouksen kasvatukseen tänään. Neulonut toki olen, mutta niistä joskus myöhemmin. Olen myös pyykännyt, pessyt mattoja ja ikkunoitakin taas. Yläkerran naapurin parvekkeelta oli jotain roiskeita lentänyt ikkunaan. Ne tietenkin ärsytti, joten piti pestä.

 

 Mukavaa vappua kaikille!

---

Pitäisköhän toivottaa samantien juhannustakin. Bloggailuintoni on jotenkin hukassa. Mutta yritän kuitenkin. 

---

Unihdin: Kävin eilen leffassa. StarWars Sithin kosto. Sisällemennessä kaksi nuorta miestä keskusteli takanani.

 

"Tämä tulee olemaan sinun paras päiväsi.Kun olet seitsemänkymmentä ja eronnut kolmesti, tämä on yhä paras päiväsi ikinä."

 

Minun oli pakko kääntyä sanomaan

 

"Minä olen seitsemänkymmentä, mutta eronnut vain kerran."

"Tämä on silti sinunkin paras päiväsi." 

"No näitä on ollut ennenkin."

 

Mutta oli se mukavaa, vaikka olen kyseisen leffan nähnyt jo kahdesti teatterissa ja usein kotona. Ennen oli niitä aikoja, kun ensi-iltoihin mentiin pukeutuneina leffan henkilöiksi. mutta oli kiva, kun nyt paikalla oli uutta sukupolvea.

 

 

Talousihme

 

Aamuvirkut lasinorsuni siinä ihastelevat auringonnousua. Olen parina yönä nukkunut hyvin, viime yönä jopa niin hyvin, että älykellonikin mielestä erinomaisesti. Kunnon yöuni, kyllä tekee hyvää, vaikka kaikenlaista hässäkkää elimistössä on edelleen. Positiivista on, että sain pitemmän lääkäriajan omalääkärille, jota en ole koskaan edes nähnyt. Oliskohan niin, että tuo omalääkärijuttu sittenkin toimii jollain tasolla? Katsotaan sitten, kun aika tulee reilun kuukauden päästä. Odotellessa yritän parantaa elintapojani ja samalla tuota elimistön tilaa. Tänään on taas mummojumppa ja tällä viikolla alkaa myös kuntosaliin tutustuminen. Mummojumppa on kyllä hyvää, ohjaaja on erinomainen. Erityisesti tykkään siitä, että hän käy ahkerasti korjaamassa, jos tekee väärin. Jotain kotijumppaakin olen kokeillut. Se on tätä alkuinnostusta, jonka toivotaan tietenkin muuttuvan rutiiniksi. Syödäkin yritän terveellisesti, ainakin edes sinnepäin.

Sylikoiran mielestä syöminen on edelleenkin ylimainostettu juttu. Tokihan yksi syy on se, ettei herkkuja tarjoilla vaan aika tavalla sitä yhtä ja samaa sapuskaa. Mutta kunnossa se on, vatsa toimii, kuntoa reissaamiseen ja riehumiseen riittää ja uni maistuu. Taitaa vain pitää paikkansa se yleinen uskomus, että alkuperäiset koirarodut osaavat ihan itse säädellä syömistään eivätkä muutu pulleroiksi. Minä olen selvästi liian pitkälle jalostettua rotua, kun keskikeho vain kehittyy yhä pulleammaksi ja kaikenlainen ruoka maistuu ylenmäärin.

Meidän talossa on kuollut ihmisiä, useampia, joku sairaalassa, joku kotona ja joku itse näin päättäneenä. Tuntuu ankealta, kun olen kuitenkin kaikki tuntenut vuosikausia, jutellut pihalla ja yhteisillä hissimatkoilla. Vaikka ei mitään syvällisempiä keskusteluja olekaan käyty, koskettaa, koskettaa lähes kaikkia pitempään tässä asuneita talon asukkaita. Elämän rajallisuus on tosi asia.

---

Niin, tuo outo otsikko? Tänään tuli eläke ja se oli aloittaessa päällimmäisenä, kun olin katsonut tilit, lainat, velat ja muut. Minulla on ollut jo kauan tapana käydä tilipäivänä raha-asiat läpi. Katson, mitä on tullut ja mitä laskuja menee ennen seuraavaa tilipäivää. Kirjaan jäljelle jääneen eli käyttörahat kännyn kalenteriin. Sieltä sitten miinustan jokaisen oston, joten tiedän aina, mitä minulla on käytössä. Sitten voin turvallisin mielin päättää, mihin ne eurot käytän. Säästöönhän ei jää mitään, mutta sillä pärjään, mitä on, eikä tarvitse valittaa rahapulaa. Kaikkea ei aina saa, mutta on yleellisyyttä, kun voi itse päättää asioiden tärkeysjärjestyksen.