sunnuntai 29. joulukuuta 2024

Lopun alkua


On tälle vuodelle. Kiinanruusun rääpäle päätti tehdä yhden loistavan kukan. Minä yritän kalenterihuivia saada johonkin jamaan, mutta nyt menee taas kaikki aika Ifolorkirjan parissa. Pitäisi saada äkkiä valmiiksi, kun on luvassa alennusta ja helmikuussa tarvitaan.
---
Minä onnistuin myös tuudittautumaan muutaman lumettoman päivän aikana niin huolettomaan tilaan, että eilen sitten nyrjäytin nilkkani mustalla jäällä. Könkkäilen hyvin, hyvin hitaasti ja vaivalloisesti minilenkkejä Fizbanin kanssa. Vävypoika on kyllä käyttänyt pitemmillä lenkeillä.


Koska kukaan ei ilmeisesti ole katsonut Dyyni elokuvaa, niin kerrotaan, että kuvassa Paul Andreides ratsastaa Arrakisplaneetalla hiekkamadolla. Arrakista kutsutaan myös Dyyniksi. Sillä on kaksi vihreää kuuta.

keskiviikko 25. joulukuuta 2024

Uskollisuus palkitaan

"valkeata joulua keskellä hankien"
Siinäpä oiva laulu tällekin päivälle.

Jouluhan on lahjojen aikaa, mutta ennenkuin rupean kehuskelemaan saamisillani, puhun vähän antamisesta ja palaan tuohon Millin elämään.

 Joulukalentereihinhan liittyy kilpailu ja palkinnot. Olenpa siis pitänyt kirjaa siitä, ketkä jaksavat käydä kommentoimassa vaikken minä käy vastavierailuilla, enkä edes vastaa kommentteihin. Tässä taitaa olla selvä kahden kärki, Purulaari ja Puikoillanikin kommentoivat yhtä ahkerasti, joten saisinko osoitteet, jos vaikka kirjeen lähettäisin. (repukoi at gmail.com). Myös Laiskiainen, enkulin käsityöt ja Emilie ansaitsevat oman kortin, joten heiltäkin haluaisin osoitteet. Jos olen laskenut jonkun kohdalla väärin, saa valittaa. Yritin pysyä laskuissa.

  1. Purulaari *****************
  2. Puikoillankin *****************
  3. Laiskiainen *******
  4. enkulin käsityöt ******
  5. Emilie *****
  6. Sartsa ****
  7. Rita A ****
  8. SusuPetal ***
  9. Pöllö ***
  10. Saukkis ***
  11. Kristiina K **
  12. Possu **
  13. MaaritKoo *
  14. Iso Gnu *
  15. Suvi Kullström *  
Sitten voinkin kertoa, mitä kaikkea joulupukki minulle toi. Olen ällistynyt. Tällaista lahjamäärää ei ole ollut vuosiin. Suklaata, juustoa, keksejä, hunajaa, viiniä ja lisäksi


tikkaat, joita toivoinkin. On tuo tasapaino vähän hakusessa, joten nyt on turvallisempaa kiipeillä.


kirjoja, monenlaisia. Tuosta Sinuhesta vähän vihjasinkin, muut ovat täysi ylläri. Etenkin Sukkakirjaa ihmettelin pitkään, mutta sitten löysin converse-ohjeen ja luulen tietäväni, keneltä kirja on tullut.


Tämä palapeli ihastutti suuresti. Saattaa olla aika vaikea - ja lisäksihän minulla on nyt näitä palapelejä rästissä. Täytyy vain istua sitkeästi kokoamassa noita muita, jotta pääsen tähän käsiksi.


Parasta oli kuitenkin tämä palapeli, jonka heti illalla kokosin. Tämä on vanhemman mummotettavan maalaama, aivan uskomaton teos. Saatte arvailla, mitä tämä esittää.

tiistai 24. joulukuuta 2024

Pakettiin käärittyjä


 Makoisaa joulua toivottelen kaikille tässä puuroa syödessäni. Riisipuuro voisilmällä on herkkuani. Teen sitä aina jouluaattona ja ihmettelen, miksen tee muulloin. Mutta ehkä se on niin ihanaa juuri siksi, kun sitä saa vain joulunaikaan. Nyt kyllä jäi sen verran riisiä pussin pohjalle, että saatan keittää toisenkin kattilallisen. Punaista maitoakin on jääkaapissa vielä toinen litra ihan puuroa varten.
---
Fizban tykkää myös puurosta.
---
Aloitin itselleni värikkäät sukat. Kyllästyin vähän tuohon muille tekemiseen. Tosin helmikuun alussa pitää taas olle jotain lahjoja annettavaksi.
---
 
Tein tiimisukkia, koska aina on kiva kuulua joukkoon,
 

tiimisukat pojan perheelle


tiimisukat tyttärelle ja vävylle


tiimisukat kälyn perheelle

Yhdet tiimisukat jäi odottamaan aikaa parempaa eli tulevat jälkitoimituksena. Osoittautuivat sen verran työläiksi, että into katosi. Ei niissä enää paljon olisi, mutta teen joulun jälkeen.
---
Ja koska kaikilla ei ole joukkoa, jolle sukkia tekisin, myös yksittäisiä


lapsuuden ystävälle


porotutkijapojalleni, joka keräilee villasukkia

Loppu

Palapelijoulukalenterista tuli jännää, uutta teetä ja söpö teesiiviläpallo kuppeineen.

  Tiistai 24.12.2024 

Millin pienessä tuvassa oli lämmintä ja mukavaa. Joulupuuron hän oli käynyt syömässä isännän kanssa isossa talossa. Yhdessä he olivat myös käyneet ratsastamassa. Poju oli ollut onnessaan, kun sai laukata pitkin maita ja mantuja lumen pöllytessä ympärillä. Kun aatto alkoi painua iltaan, käytiin saunassa, syötiin perinteisiä jouluherkkuja ja jaettiin lahjoja. Milli oli saanut lankaa ja suklaata. Mukavasti meni loppuilta puikkojen kilistessä suklaata syöden. 

---

Me jätetään nyt hyvästit Millille, joka odottaa kiihkeästi kevättä ja niittykukkia.

maanantai 23. joulukuuta 2024

Vähiin käy

 

aamut, jolloin voi avata joulukalenterin


Aamujen vähetessä valikoima lisääntyy, koska palapelit on ilmeisesti loppu. Tässä on pari taskunlämmittäjää ja kasvonaamio.

 

Maanantai 23.12.2024 

Aamulla Milli hyppäsi sängystä heti herättyään ja juoksi yöpaitasillaan avojaloin hangesta välittämättä aittaan. Oi, miten hieno pikkutalo siellä olikaan. Harmaantuneet seinät, sammaloitunut katto, kelopuinen ovi. Portaana oli tasainen kivi, ikkunanpuitteina katajanoksia. Lattia oli tehty liuskoitetuista kannoista, huonekalut vanhoista käppyräisistä oksista. Talossa oli kaikki valmiina, olkipatjat, puuvillapäällysteiset untuvapeitot ja tyynyt. Oli pöytä, tuolit, kaappeja. Ja räsymatot lattialla. 

”Se on ihana!” huohotti Minni juostuaan takaisin taloon. ”Minä leivon meille tänään hyvää pullaa. Pidetään kunnon kemut, kunhan mökki on siirretty talliin. Ja annetaan hevosille porkkanoita ja ylimääräinen kauraannos.” 

Ja niin tehtiin

sunnuntai 22. joulukuuta 2024

Parhaansa tekee


vesisade sulattaakseen kinokset. Kävely ulkona muuttuu aina vain mielenkiintoisemmaksi. Jos ei olisi koiraa, tuskin läksisin ulos. Onneksi on koira ja vieläpä koira, joka valittamatta lähtee ulos säässä kuin säässä.


Ei palapeliä tällä kertaa.

 

  Sunnuntai 22.12.2024 

”Minä olen ajatellut” sanoi isäntä aamukahvipöydässä. ”Sinulle pitäisi rakentaa ihan oma pieni talo. Minulla on tuolla aitassa kivasti harmaantunutta lautaa. Mitäs sanot, jos teen sellaisen pikkuisen mökin. Se voisi olla talven ajan tuolla tallissa. Siellä on yksi pilttuu tyhjänä. Kesällä voisimme siirtää sen kedolle sopivaan paikkaan, vaikka jonkun katajan juurelle. En toki halua ajaa sinua täältä pois. Mukavaahan se on, jos on juttuseuraa, mutta jotenkin on tullut sellainen ajatus, että sinusta olisi kiva, jos olisi oma tupa ja oma lupa.” 

”Ihanaa! Aivan loistoajatus. Pojustakin varmaan olisi mukavaa.” 

”Hyvä, Minäpä panen toimeksi, niin voidaan pitää huomenna tuparit.” 

Arvatkaa, oliko Millillä kestämistä odottaa huomiseen. Isäntä ei päästänyt Milliä edes kurkistelemaan oven raosta. ”Keskeneräisiä töitä ei katsota. Mene nukkumaan. Aamulla on sitten valmista."

lauantai 21. joulukuuta 2024

Huonosti nukuttu


Mikä lie unen vienyt. Heräsin aikaisin aamuyöstä, enkä vain nukahtanut. Herään usein, mutta nukahdan pian. Tänään ei vain enää nukuttanut. Nyt on töttöröö olo. Pitää leikkiä virkeää. Naapuri, se pullanleipoja, pitää synttärit kerhohuoneella. Täyttää peräti 80. täytyy siis olla juhlakunnossa.
---
Minulla on ollut tässä jo pitempää kaikenlaista outoa häikkää. Jospa häikät tästä häviäisivät. Aurinko kuitenkin nousee.


Mystinen kysymys. Pitäisihän minun tietää elefanteista kaikki, mutta en tiedä. Tietääkö joku muu?

Lauantai 21.12.2024 

Yön nukuttuaan Milli oli rauhoittunut sen verran, että kykeni jo jotain ajattelemaankin. Metsäkoneet jyräsivät tauotta metsätiellä, joka ei ollut hirveän kaukana isännän maa-alueista. 

”Entäs, jos nuo koneet tulevat tännekin?” huolestui Milli. ”Mitenkäs sitten meidän suunnitelmien käy? Jyrääkö ne kaikki kissankäpälät. Kissankäpälähän on erittäin uhanalainen ja siksi rauhoitettu. Mutta tuskin noita koneita moinen pikkujuttu kiinnostaa.” 

”Ole huoleti. Minä olen ihan laillisesti rauhoittanut nämä omistamani alueet. Ei tänne kukaan voi tulla mylläämään. Sain helposti rauhoituspäätöksen, kun en halunnut rahallista korvausta. Sellainenkin oli mahdollista saada kertakorvauksena, jos rauhoittamisesta tulee taloudellista tappiota. Rauhoitus tehtiin pysyväksi. Päätökseen sisällytettiin myös kaikki tarvittavat maisemanhoitotoimenpiteet eli minä saan niittää ja laiduntaa karjaa suojelualueilla, estää vesakoitumisen ja puiden kasvun. Kaikki on siis kuunossa heti, kun saadaan niittykeiju hankkeeseen mukaan.” 

”Nittykeiju on mukana” hihkui Milli ja tuskin malttoi mennä illalla nukkumaan.

perjantai 20. joulukuuta 2024

Mummoilua

 

Kävin leikkimässä mummoa. Siellä oli tietenkin piparkakkutalo ja kuusikin.


Tavarakalenterissa oli tänään runsas saalis. Kertomuskalenteri sen sijaan näköjään kutistuu kutistumistaan ennen loppua.
 

Perjantai 20.12.2004 

Nyt oli Millin uuden elämän ensimmäinen aamu. Aamutoimien jälkeen Milli alkoi suunnitella seuraavaa kesää. He kävivät isännän kanssa kukkakaupassa ostamassa niittykukkien siemeniä, jotta niittyaluetta voitaisiin laajentaa. Isäntää nauratti, kun Milli puhkui intoa niin, että oli lentoon lähteä. Ei sinä päivänä oikein mistään tullut mitään. Hyvä, että syödyksi saatiin ja eläimet hoidetuksi. Pojulle Milli kävi kyllä kertomassa, että tähän taidetaan jäädä. Poju hörisi hevoseksi, että hyvä päätös kaikkien kannalta.

torstai 19. joulukuuta 2024

Vesisadetta


Uusi vesi lienee vanhan lumen surma.


Torstai 19.12.2004 

Aamukahvi oli jo valmiina, kun Milli heräsi. Sikeitä unia oli tullut viime aikoina nukutuksi. Tuvassa ei ollut ketään, mutta Milli päätti juoda kahvit ja syödä puuron ennen kuin rupeaisi ihmettelemään, missä isäntä oli. Mutta ennen kuin puurolautanen oli tyhjä, eteisestä kuuluikin jo kolinaa. 

”Huomenta. Kävin syöttämässä eläimet. Hevosesi oli sitä mieltä, ettei nyt kannata jatkaa matkaa. Minustakin olisi järkevintä jäädä tänne. Sinähän olet kukkakeiju ellen väärin ymmärrä. Minulla on tässä paljon maata. Osa on tietenkin viljelyksessä ja eläimet tarvitsevat laidunta, mutta on tässä melkoisesti myös luonnontilaista niittyä ja ketoja. Kukkakeijuja ei kuitenkaan ole näkynyt. Sen verran uusia nämä luonnontilaiset alueet ovat, etteivät keijut ole tänne osanneet. Ehdotankin, että jäisit ainakin väliaikaisesti tänne. Työtähän on tietenkin paljon, mutta pikkuhiljaa voisit niittykukkia lisätä. Miltäs kuulostaa?” 

Milli oli häkeltynyt tästä äkkikäännöksestä vaeltajasta paikka-asujaksi. Mutta eihän hänellä ollut varsinaista tiettyä päämäärää, joten miksikäs ei. Isäntä esitteli päivän aikana lumihankia, joiden alla niityt ja kedot nukkuivat. Huomenna ryhdyttäisiin toimeen.

keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Rintaan pistää, henki haisee enkä diggaa jeesuksesta

 
 
 lauloivat froikkarit aikoinaan. 
Minulla oli taas tänä aamuna samanlainen fiilis - ja on usein aamuisin nykyään. Joka paikkaa särkee, selkä on jumissa, yskittää, huimaa, ihottumat vihlovat, kirvelevät, kutisevat, elävät, pää on sumuinen, olo epätodellinen, tavarat putoilee käsistä, törmäilen oviin. Jos olisin nuorempi, voisin huolestua. Nyt vain totean, että olisi ehkä syytä vähän petrata, venytellä, jumpata, nukkua paremmin, syödä terveellisemmin, ajatella positiivisemmin.


Joulukalenterista tuli vaihteeksi palapeli. Niitä on tullut noina edellisinäkin päivinä, jolloin en ole viitsinyt laittaa kuvaa tänne. Minulla on tässä joskus urakointia edessä, kunhan kokoan nuo kaikki. Teen taidan juoda jo tänään.


Mutta tänä aamuna oli myös pieni norsu, joka muutti päivän fiiliksen kertaheitolla. Laitoin sen heti avainnippuun, jotta kulkee mukana. Ja koska huoletti tuon kiinityssysteemin pitävyys, pujotin sen renkaaseenkin, tuplavarmistus. Minulla oli joskus pieni puinen taskuelefantti, joka oli aina matkassa, mutta nyt on mennyt vuosia ihan norsutta. Tämä on kyllä ihan huippu! Kiitos.
 
 
Eilen oli kaunista talvea. Ehkä tänäänkin.


Elämän positiivisia puolia on Fizban, joka raahaa minut ulos. Aina kun ulos menen, on mukavaa, vaikka lähteminen kuinka tympäisisi. No, vähän ärsyttää, kun Fizban yrittää kiskoa käteni irti. Kun se on ihan intopiukeena lumesta, se ryntää täyttä vauhtia johonkin ottamatta huomioon hihnan pituutta. Yritän opettaa ja olla raivostumatta.


Leffat on myös positiivista ja tytär, joka huolehtii, että halukkaat pääsevät katsomaan kaikki tarpeelliset elokuvat. Rohirrimin sodassa oli jaossa myös karttajulisteita.

 

Keskiviikko 18.12.2004 

Aamulla Milli huomasi, etteivät ihmisäänet olleetkaan unta. Ladon vierestä kulki metsätie. Tietä pitkin rymisteli isoja kolhoja metsäkoneita. Hakkuulle menossa ilmeisesti. Kait se metsien hakkaaminen oli tarpeellista, yhtä tarpeellista kuin niityn muuttaminen parkkipaikaksi. Ihan kaikkea ei pieni kukkakeiju kuitenkaan voinut ymmärtää. Mutta ei kuulunut kukkakeijun toimenkuvaan sotkeutua asioihin, joita hän ei ymmärtänyt. Kukkakeijun kuului soitella kissankelloja ja silitellä kissankäpäliä. Tuli vähän haikea mieli, kun mietti, milloin voisi taas hoidella niittykukkia. 

Nyt piti kuitenkin suoriutua eteenpäin. Poju päätti hyödyntää valmista metsätietä. Siinä oli helpompi kävellä. Kun koneita jyristeli vastaan, Poju pysähtyi tien viereen, eikä kukaan huomannut heitä. Metsänpeitto toimi. 

Päivä oli tuskin puolessa, kun Poju kääntyi pienelle sivupolulle ja suuntasi yhden mökin pihaan. Mökistä tuli ulos nuori mies. Milli kuvitteli, että he ovat taas metsänpeitossa, mutta ilmeisesti ei, sillä mies sanoi: 

”Mukava, että ehdit tänne jo nyt. Minulla on täällä pari kirjettä, joiden kirjoittamiseen tarvitsisin apua. Kirjeethän eivät enää ehdi jouluksi, mutta paketteja voi vielä lähettää, joten paketin mukana kirjekin menee. Ja osa kirjeistä onkin menossa vastaa uudeksi vuodeksi. Minulla on nuo vieraat kielet vähän vaikeita, mutta sinähän osaat sekä ruotsia, että englantia ja voit auttaa minua. Jäät tietenkin yöksi. Hevosen voit viedä talliin muiden seuraksi. Siellä on tyhjä pilttuu. Ruuat on jo jaettu kaikille.” 

Milli vei Pojun talliin ja meni itse sisälle. Isäntä tarjosi ensin ruokaa. Sitten Milli käänsi isännän kirjeet. Eipä siinä muuta ehtinyt, ennen kuin oli aika mennä taas nukkumaan.

tiistai 17. joulukuuta 2024

Talvisäitä


Jääkausi on saapunut. Nastoista huolimatta kovin varovaisesti kävelin.


Onhan se kiva, että on talvi. Lumi on kaunista. Katsotaan, miten tästä jatkuu. Kyllähän meillä yleensä on silkkaa jäätä nuo tiet ainakin helmikuun alkuun. Kun päivällä sataa vettä ja yöllä pakastuu, niin luistinratoja tulee ihan itsestään. Harmi, että olen huono luistelemaan.

 

Tiistai 17.12.2004 

Hyvin nukutun yön jälkeen Milli heräsi virkeänä, teki pienen nuotion, keitti aamukahvit ja puuronkin, istui rauhassa nauttimassa aamiaista. Poju rouskutti heinää odotellessaan. Milli antoi Pojulle vähän kauraakin pussista, jotta Poju jaksaisi taas vaeltaa. 

Päivästä ei ole paljon kerrottavaa. Poju kulki tasaista tahtia eteenpäin. Sekametsä vaihtui enemmän havupuuvaltaiseen maastoon. Pieniä mäkiä oli matkalla. Mutta ketään ei nähty. Kuukkeli kyllä seurasi, pari kertaa vilahti kettu, kerran kärppä, mutta siinäpä kaikki. Ja illaksi saavuttiin taas tyhjälle ladolle. 

Nukahtaessaan Milli kuitenkin kuvitteli kuulevansa ihmisääniä, mutta se oli varmaan vain unta.

maanantai 16. joulukuuta 2024

Maanantai

 Maanantai 16.12.2004 

Milli heräsi aikaisin. Matkalle lähtö jännitti sen verran, että uni kaikkosi heti, kun aamu alkoi muuttua valoisammaksi. Haikeaa oli erota mummosta, mutta jalat tahtoivat jo eteenpäin. Mummo varusti Millin huolella matkaan, antoi uusia lämpimiä vaatteita ja ison repullisen ruokaa. Aamukahvit vielä juotiin ja Milli oli valmis jatkamaan matkaa. 

Lähdön hetkellä mummo talutti ulos pienen suomenhevosen. ”Tämä on Poju. Poju lähtee sinun mukaan. Ratsastaen matka sujuu paremmin. Poju myös löytää sinulle yöpaikat, kun annat vain sen päättää, mihin suuntaan menette. Pojusta saat seuraa, turvaa ja myös mukavan kumppanin, kun löydät määränpääsi. Älä välitä, jos joskus tuntuu, etteivät ohikulkijat huomaa sinua. Poju käyttää tarvittaessa metsänpeittoa, jos katsoo, että ohikulkijat ovat vaarallisia. Luota vain Pojuun. Se hallitsee kulkemisen. Saat mukaasi myös matkasauvan. Se voi olla hyödyllinen joskus. Tai annankin useamman sauvan. Voit antaa niitä edelleen, jos joku tarvitsee. Hyvää matkaa!” 

Mummo jäi ovelle vilkuttamaan, kun Milli ratsasti pois. Poju kahlasi päättäväisesti paksussa lumessa koko pitkän päivän. Milli istui selässä, söi välillä eväitä, ihasteli maisemia ja jutteli niitä näitä Pojulle. Ja kun ilta pimeni, Poju pysähtyi tyhjän ladon eteen. Ladossa oli sen verran heiniä, että Milli sai kaivetuksi yöpymiskuopan itselleen.

sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Sunnintai 15.12.2024

Sunnuntai 15.12.2004 

Aamulla mummo herätteli Minnin: ”Nyt myrsky on ohi. Avataan ovi ja mennään katsomaan, miltä ulkona näyttää. Keitetään vasta sitten aamukahvit, kun on lapioitu lumet ikkunan edestä. On mukava juoda kahvia ja katsella ulos aurinkoon.” 

Eihän Milli edes tiennyt, että täällä oli joku ikkuna. Ei ollut valoa näkynyt ulkoa. Mutta kyllä sieltä kinosten alta löytyi ikkuna, kun ensin oli työnnetty ovi auki, puhdistettu oven edusta kinoksista, tallattu polku mäen ympäri. Sieltä suojan puolelta löytyi ikkuna, joka oli melko helppo puhdistaa lumesta. Ulkona paistoi aurinko, hanget hohtivat puhtaina, tuuli oli tyyntynyt. Mummo komensi eläimetkin vähän jaloittelemaan, nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta. Jopa kissakin innostui leikkimään hangella. 

Illalla Milli sanoi, että huomenna hänen pitäisi varmaan jatkaa matkaa. Mummo käski kuitenkin ensin nukkua kunnolla.

lauantai 14. joulukuuta 2024

Lauantai 14. päivä

 

Helsinki on hetkisen kaunis. Aamu oli upea. Nyt kyllä jo vettä sataa. Toivottavasti ei kaikkea lunta hävitä. Jos edes maahan jäisi jotain. Senhän voi sitten vaikka jäädyttää, jotta kaikki saa tasapainojumppaa.


Luvassa ylellistä jalkojen hoitoa... joskus.

Lauantai 14.12.2024 

Eipä Milli enää aamulla edes ajatellut matkan jatkamista, niin oli mukavaa eläminen noidan kodissa.

 ”Nyt on lauantai ja lauantaina saunotaan”, sanoi mummo aamulla. 

Ensin kuitenkin siivottiin koko asunto, myös eläinten suojat, levitettiin puhtaita olkia lattialle ja sänkyyn uudet petivaatteet. 

 ”Kyllä suuri maailma on täynnä kaikenlaisia ihmeitä”, mietti Milli, kun kaikki tapahtui kuin itsestään. Likaiset katosivat ja puhtaat ilmestyivät ihan huomaamatta. 

”Nyt leivotaan suklaakakku”, mummo totesi, kaivoi kaapista leivontatarvikkeet ja paljon suklaata. ”Saunan jälkeen on mukava juoda iltatee suklaakakun kanssa. Tai voidaanhan me glögiäkin keittää, jos se tuntuu maistuvan paremmalta."

Päivä kului arkipuuhissa, laitettiin ruokaa, lämmitettiin sauna ja saunottiin pitkään ja perusteellisesti. Saunan jälkeen istuttiin uunin edessä juomassa glögiä ja syömässä suklaakakkua. Ja kun tuli aika kömpiä sänkyyn, ei unta tarvinnut odotella.

perjantai 13. joulukuuta 2024

Perjantai 13. päivä

 

Näin kamera näkee aamumaisemani


mutta totuus taivaasta on tällainen. Kamera valehtelee ihan huolettomasti


Nämä pikkupalapelit on kiehtovia. Paloista voi yrittää arvaillakuvaa, joka sinne kätkeytyy.

 

 Perjantai 13.12.2024 

Tämä aamu oli siitä erilainen, että Milli tiesi, missä oli. Aamutoimet sujuivat rutiinilla. Ulos ei menty tänäänkään. Sukankudin edistyi mukavasti. Kokattiin yhdessä, siivoiltiin vähän ja ennen kaikkea juteltiin. Milliä kiehtoi tämä pieni mummo, eikä hän väsynyt utelemaan, kuka hänen emäntänsä oli. 

Mummo kertoili jotain: ”Noitahan minä kait olen. Niin isot ihmiset ovat sanoneet. En minä nosta myrskyjä, enkä varasta heidän karjaansa. Osaisinhan minä jotain säällekin tehdä, mutta eipä se ole minun asiani. Antaa myrskyjen myrskytä aikansa. Pitäähän niidenkin saada purkaa tarmoaan. Mitä siitä tulisi, jos joka asiaan sotkeennuttaisiin. Isot ihmiset kyllä tekevät kaikkensa tuhotakseen muita mahdollisimman paljon. Niihin hankkeisiin, minä kyllä sotkeennun. Siksi kait minua noidaksi sanotaan. Ja siksikin, kun isojen ihmisten lemmikit ja karja pyrkivät luokseni. Ohjaan kyllä kaikki takaisin koteihinsa. No, en kaikkia. Joillakin on niin huonot olot, että olen antanut niiden jäädä luokseni. Metsänpeitoksi sanovat, kun eivät enää näe karjaansa, vaikka karja laiduntaa ihan samoilla nurmilla kuin ennenkin. Heiltä vain puuttuu kyky nähdä.” ”En kyllä minäkään ole täällä mitään karjaa nähnyt.” 

”Katsopa uudestaan.” 

Ja Milli näki pari kirjavaa kissaa uunin pankolla, koiran pöydän alla makaamassa, lampaan, pienen possun ja kolme lehmää jossain kauempana. Tupa oli avartunut niin, että katon alla oli myös karjasuoja ja eikös tuossa kaapin päällä ollut kanoja ja kukko. 

Mummoa nauratti: ”Talvella me asutaan kaikki täällä, mutta keväällä eläimet vaeltelevat vapaina ulkona.” 

Olipas taas päivä, mietti Milli illalla nukahtaessaan.

 

torstai 12. joulukuuta 2024

Luonteen heikkouttako?

 

Suklaata tekisi hirveästi mieli. Suklaata kyllä olisi reilusti, monenlaista mistä valita. Ehkä nyt kuitenkin keitän teetä jostain joulukalenteripussista ja mietin sitten uudelleen. Menen sen teekupin kanssa tuonne olkkariin neulomaan harmaita miessukkia.


Kalenterissa oli ihanan väristä lankaa. Kunhan tämä lahjontakierros on ohi, neulon jotain kirkkaanväristä.


Joku ei stressaa mitään. Ottakaa tekin siellä rennosti.

 Torstai 12.12.2024 

Taas aamu uudessa paikassa. Pieni kumara mummo puuhaili hellan edessä. Milli katseli häntä ja mietti, miten outoa kaikki oli. 

”No, johan sinä heräsit. Taisit olla aika väsynyt. Alkaa olla jo iltapäivä. Tänään ei mennä ulos ollenkaan. Lunta pyryttää edelleen. Ovikin on varmaan juuttunut kiinni. Mutta mikäs meillä täällä sisällä on ollessa. On lämmintä ja ruokaa. Tuolla takanurkassa voi käydä pesulla ja pisullakin. Siellä on kaikki tarvittava. Ehkä sinun kannattaa vaihtaa vaatteetkin, jos löytyy jotain kevyempää. Täällä on aika lämmintä ja sinullahan on vielä nuo vaellusvaatteet päällä. Laitetaan ne tähän uunin yläpuolelle kuivumaan ja tuulettumaan.” 

Milli kävi pesulla ja pisullakin. Vessa oli riuku pienen maanalaisen puron yläpuolella. Vesivessa siis. Pesuvedetkin valuivat samaan puroon. 

”Älä hätäile. Puron vesi imeytyy maahan tuolla hyvin kaukana. Sinne imeytyvät kaikki jätteet. Tähän olen rakentanut pohjan sileistä kivistä pitkälle matkalle, jottei jätteet ja hajut häiritse elämääni. Tulehan syömään. Otetaan sen jälkeen neuleet esille. Kait sinä osaat neuloa? Minulla on täällä langanjämiä ja puikotkin. Neulo vaikka värikkäät raitasukat itsellesi.” 

Siinä puikkojen kodikkaasti kilistessä kului päivä. Ulkoa ei kuulunut mitään. Syötiin hyvin, juteltiin ja mentiin nukkumaan.

keskiviikko 11. joulukuuta 2024

Aurinkoa näkyvissä

 

Kohtuullisen aikainen aamulenkki kuten yleensäkin.


Aamukahvimaisemakin oli suht pimeä, koska vielä ollaan siirtymässä kohti pimeintä aikaa.


Mutta sieltä se aurinko nousee.


Eilen oli suorastaan hämmästyttävää - Fizbaninkin mielestä - kun näkyi aurinkoa. Tänäänhän tämä on jo tuttu juttu. Mukavaa, kun lumi, tuo vähäinen, on pysynyt maassa ja aurinko paistaa. Tekee sielulle hyvää,


ja koiralle. Nenä maassa koko ajan, kuono jokaiseen tassunjälkeen, vimmattua vauhtia ryntäillen paikasta toiseen
 

 ja koirapuistossa päätöntä juoksua vaikkei edes kavereita ole.


Pihlajanmarjoista kettupoika totesi, että happamia ovat.


Vielä pönötyskuva ja siirryn sukkatehtaalle. Fizban on jo unilla.


Kalenterista palapeli. Rupean näitä kokoamaan aatosta eteenpäin yhden päivässä.

 

 Keskiviikko 11.12.2024 

Aamuaurinko näki Millin yhä kävelemässä. Koivikko oli muuttunut sekametsäksi, polkuja risteili joka suuntaan, eikä Milli ollut ihan varma suunnasta. Kun aurinko alkoi hiipiä esiin puiden takaa, milli päätti suunnata sitä kohti eli siis itään. Kävellessään hän katseli, löytyisikö niitä sieniä. Mutta vuosi taisi olla jo liian pitkällä sienille. Kääpiä kyllä oli puiden rungoilla. Milli tiesi, että jotkut keittelivät koivulla kasvavista mustanpuhuvista pakurikäävistä teetä, joka perimätiedon mukaan paransi ihmisen melkein mistä vain. Taulakääpä auttoi tulen tekemisessä ja tulta voi säilyttää arinakäävässä, jossa se säilyi kytevänä hyvinkin pitkään. Milli jätti kuitenkin kaikki käävät paikoilleen, sillä niillä oli tärkeä tehtävä monien eliöiden kotina. Matkalla ollessa kodin arvon ymmärsi vielä paremmin kuin ollessaan omassa kodissaan. 

Aurinkoinen sää alkoi iltapäivällä muuttua sadetta enteileväksi. Suuria kuusia ei näkynyt, joten puiden alla yöpyminen ei innostanut. Jostain pitäisi kuitenkin löytää nukkumapaikka, sillä edellisen yön valvominen alkoi jo tuntua. Ja pilvistyvä taivaskin herätti pelkoa etenkin, kun tuuli yltyi. Edessä saattoi olla kunnon myräkkä, ehkä luntakin. 

Milli katseli ympärilleen huolestuneena ja eikös vain edessäpäin näkynyt taivaalle kohoava ohut savujuova. Varmaan siellä, joku viritteli tulta. Nyt piti vain rohkaistua pyytämään suojaa yön ajaksi. Savun hajukin alkoi tuntua, mutta nuotiota ei näkynyt. 

Savu kohosi pienestä kumpareesta. Oliko se jokin kytemään jäänyt metsäpalo? Yhtäkkiä maasta kömpi pieni outo olento.

 ”Tervehdys kulkija. Olenkin jo odotellut sinua. Käy äkkiä sisälle, jotta saadaan ovi kiinni ennen kuin myrsky iskee.” 

”Kuka? Mitä…” Milli änkytti, mutta ei ehtinyt kunnolla edes ajatella, kun pieni käsi tarttui häneen ja veti kummun alle. Siellä olikin ihan kohtuukokoinen asumus. 

”Nyt ei ehditä juttelemaan. Pitää kömpiä yöpuulle. Tuossa on sinulle sänky. Kaivaudu peittojen alle. Minä sammutan valon. Jutellaan aamulla.” 

Eihän siinä auttanut kuin totella. Peti oli mukava, peitot pehmeitä ja uni tuli pian.  


tiistai 10. joulukuuta 2024

Väsyneenä uuteen päivään?


Minä nukun yleensä ihan hyvin, mutta ei taida kuusi tuntia olla ihan riittävästi. Sen verran kuitenkin, että kun herään, en enää saa unta. Uniapneahässäkän lisäksi minulla on uusi tehokeino. Tyyny jalkojen välissä on poistanut lonkkakivun, mikä ikävästi häiritsi unta. Yhtenä yönä tosin heräsin vasemman käden keskisormen nivelkipuun. Ei pitäisi olla koko ajan näyttämässä keskisormea. Siinä nivelet kuluu.


Kauniita aamupalakattauksia jotkut esittelevät, joten miksi en minäkin. Maitokahvia puoli litraa. Edelleen sitä pahaa kuten väristäkin voi päätellä. Kaurapuuroa maitoon keitettynä vanhentuneista Kinnarin tilan höyryttämättömistä hiutaleista. Ovat tosi hyvänmakuisia, mutta pussia käännellessäni totesin, että säilyvyysaika on suht lyhyt. Hyvälle tuo puuro silti maistuu. Lisukkeena on kylmäpuristettua kotimaista luomurypsiöljyä, torilta kesällä poimittuja nyt pakasteesta sulatettuja puolikoita ja iso kotimainen vapaan kanan muna. Yritän kyllä yleensä ostaa ulkokanojen munia, mutta ei ollut viimeksi.  - Tosin yleensä ostan naapurilta kennoittain. 
---
Kuvausten aikana kaikki ehti jäähtyä, mutta hyvin meni alas. Ruoka oli hyvää ja kahvi kävi kahvista. Kuten huomaatte syön suoraan kattilasta, koska en viitsi siirtää puuroa lautaselle. Miksi siirtäisin. Tulisi vain lisää tiskiä. Tämä toimii hyvin näin yhden ihmisen taloudessa. Taustalla häämöttää 1000palanpalapeli, joka on ollut kesken kuukausia. Saa pölyyntyä tuossa odottamassa aikaa, jolloin ehdin sitä taas tehdä. Yksinasumisen hyviä puolia tämäkin, että keittiön pöydän voi täyttää palapelillä. Eikä tässä ole vieraitakaan luvassa. Ja jos olisi, mahtuu tässä pari ihmistä kahvit juomaan.


Pieni palapeli ei pölyynny, kun odottaa pussissa.

 

 Tiistai 10.12.2024 

Niin mukavaa kuin Rymyn kanssa olikin, päätti Milli heti aamulla, että hänen piti jatkaa matkaa. Rymy halusi tehdä hänelle runsaat eväät mukaan, lähtipä vielä saattamaan alkumatkasta. 

Kun mäki laskeutui alas metsikköön, Rymy kääntyi takaisin. Hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi puiden katveessa vaan kaipasi avointa taivasta ylleen, kun oli asunut koko ikänsä puuttomalla mäellä. Lämpimät halauksen vielä eron hetkellä ja kumpikin lähti omaan suuntaansa. 

Milli käveli valkeiden koivunrunkojen keskellä, kun takaa kuului juoksuaskelia. Rymy sieltä rymysi pensaikon läpi. 

”Odota, odota. Minua vähän säälittää sinun yksinäinen matka, joten haluan antaa sinulle tämän korttipakan. Voit vaikka pelata pasianssia, jos tuntuu ikävältä. Tai, jos korttipeli ei kiinnosta, tämä auttaa ruuan etsinnässäkin. Metsästä löytyy varmaan vielä sieniä. Et ehkä tunne kaikkia, joten tästä on hyvä tarkistaa.” 

Milli liikuttui Rymyn huolenpidosta. Taas halattiin ja erottiin. 

Koivikossa oli helppo kävellä, mutta yöpaikkaa ei oikein löytynyt, joten Milli päätti vain kävellä yön tullen eteenpäin kunnes joku majapaikka löytyisi.