Lillukan varsia

 Aamulenkillä törmättiin lillukan varsiin. Milloin olet itse lillukoita maistellut? Fizbania ei paljon kiinnostanut. 

 ---

Lillukan varsia ei ole kuitenkaan se, että nukuin yli yhdeksän tuntia hyvää unta heräilemättä. Tuli kyllä tarpeeseen. Nyt on freesi olo. Edellinen yö meni ihan häneksi. Ystävä oli yökylässä ja sehän ei sopinut Fizbanille. Muuten ok, mutta kun makkarissa nukkuja käänsi välillä kylkeä tai liikehti muuten. Siinähän oli Fizbanin pakko nostaa kumea haukku, jotta minäkin tietäisin, millainen vaara meitä yöllä uhkaa. Eilisen sinnittelin hereillä ilman päikkäreitä ja se selvästi kannatti. Ei ole mitään muistikuvaa, että olisin lähiaikoina ollut näin levännyt.

Yökyläilyyn oli hyvä syy. Maailmaa piti parantaa, kun oli mennyt niin rempalleen. Huomaatteko, miten paremmin on nyt, kun yötämyöten parannettiin?

Ennen parantamista käytiin tällaisessa talossa muistelemassa opiskeluaikoja.

Sieltähän löytyi vanhoja tuttuja kuten kaksipäinen vasikka ja Elmeri-norsu ja uusiakin eli lehdistön suosikiksi kohonnut mursu, jonka museon konservaattorit muokkasivat kuntoon.

Yläkerrassa oli entisen työkaverini näyttely. Hän on tosi taitava kuvanveistäjä. Hän on myös ollut suunnittelemassa ja rakentamassa museon hienoja näyttelyitä

kuten neljännen kerroksen uskomattoman upeaa dinosaurusajan elämää. Enkä nyt malta olla sanomatta, että poikanikin oli täällä mukana lähinnä puusepän apuna. Hän on taitava käsistään vaikka työkseen pyörittelee kaavoja ja suunnitelee aineistojen keräämistä, tekee siis ns. tiedettä.

(onhan tämä oman perheen kehuskelu vähän noloa, mutta jos tämän kerran)

Esi-isäni herättävät aina ihastusta. Onko hienompaa kuin villakarvamammutti? Kivikausi on ainoa historian jakso, joka jaksaa minua innostaa.

Museossa on myös satavuotisnäyttely

ja ilahduttavan paljon informaatiota luonnon tilasta ja meidän mahdollisuuksista vaikuttaa elämän jatkumiseen. Museoiden tehtävänähän on tiedon jakaminen, menneisyyden säilyttäminen ja tulevaisuuden turvaaminen.

Manulikin näytti viihtyvävän museossa.

---

(älkää pelästykö, museokorttini vetelee viimeisiään, joten tämä kulttuuripulssi on lähinnä lopun alkua)

Paluu normielämään

 

Lankaöverit ovat vieläkin järjestämättä. Tarvitaan lisää laatikoita. Josko ehtisin ennen sateita kauppaan. Säätiedotus lupaa sadetta vasta kahdelta, mutta usein sade juokseekin nopeammin. Sade ei haittaa, mutta tänään saattaa ukkonen yltää tännekin. Meille ei ukkospilvet helpolla nouse, joten vielä ei Fizbanilla ole kokemusta moisesta. Haluan olla paikalla, kun eka kerta tulee.

Kaikenlaisia säitä on ehtinyt olemaan. Tämä kesä on toistaiseksi ollut minulle mieleinen eli ei kohtuuttomasti kovia helteitä. Sadettakin on tullut sen verran, että kaikki kasvaa ihan ok.

Kasvimaalla kasvaa muutakin kuin rikkaruohoja. Marjoja tulee paljon, kurpitsat kukkivat runsaasti, mutta satoa saa odottaa. Pärriäiset viihtyvät omassa tarjoilussaan erinomaisesti. Hunajakukka ja kurkkuyrtti lunastavat maineensa pölyttäjäkukkina.

---

Fizban oli mukana kerran. Ei viihtynyt leikkikehässään vaan tunkeutui ulos. Pysyi aika hyvin minun lähellä. Ajattelin, että siirrän häkin aidaksi käytävän varteen, mutta eipä nyt tarvitsekaan. Fizban laidunsi niin tehokkaasti, että oksenteli seuraavan päivän. Kiellän nyt siltä heinän syönnin kokonaan, vaikka on mahdollista, että löysi palstalta jotain lievästi myrkyllistä. Mutta pärjätköön nyt ilman heinää.

Muuten Fizban elelee entiseen tapaan. Kovin on araksi muuttunut kuukausien mittaan. Sehän oli pentuna ihan yltiöpäisen sosiaalinen. Nyt arastelee vieraita ihmisiä, eikä ihan jokaisen koirankaan luo syöksy suoraan. Ei sillä ole mitään huonoja kokemuksia ollut. Varmaan vain rodun perusluonne alkaa tulla esiin, pidättyväisyys.

Pihapuutarhurin liljat kukoistavat oven pielessä. Ruskoliljoja minäkin himoitsen. Joskus ehkä hankinkin.

---

Postcrossausta olen taas tänään harrastanut. Pitäisköhän aloittaa bookcrossauskin?

Överiksi meni

 

Melkoisesti pyörii kottaraisnuorisoa viljapeltojen yllä, mutta se ei ole mitään minun lankavarastoihin verrattuna, sillä minun lankavarasto on SUURI!

Sain täydennystä, kun lasteni isä siskoineen kävi läpi Viikin mökin vinttiä. Anopin jäämistöissä oli lankaa kuten varmaan kaikkien neulojien. Minulle valikoitui yli 10 kiloa. Onneksi oli tiedossa toinenkin neuloja, jolle myös riitti jotain.

En tiedä, millä perusteella he valitsivat, mutta paljon kaikenlaista sain. Taitaa olla pakko ruveta neulomaan jotain muutakin kuin sukkia, koska sukkalankoja tässä ei ole. Hyviä puserolankoja kyllä löytyy. Varmaan myös pipoja, hanskoja ja kaulaliinoja näistä voi väkertää. Osa on ihan keinokuitua, osa ilmeisesti puhdasta villaa ja sitten erilaisia sekoituksia. Ikävää, kun minkäänlaista vihjettä laadusta ei suurimmassa osassa ole.

Minulla on siis tällä hetkellä yli 40 kiloa lankoja, mutta aina jotain puuttuu. Yksi suunniteltu projekti tarvitsi Maijaa pari kerää. Siispä kohti Lankamaailmaa, jossa oli kivasti - 20 % alen loppurysäyksenä. Ostin sitten Maijaa varmuuden vuoksi vähän enemmän. Pakko oli vielä ottaa pikkuisen silmäkarkkia eli Blossomia. Prismasta otin muutamat puikot, kun ne tarvittavat ovat koko ajan jossain keskeneräisessä kiinni. Minähän neulon aina kahta sukkaa kerralla, joten puikkoja tarvitaan. Onneksi nuo halvimmat puikot ovat minulle sopivimmat.

Nuo varastolangat ovat parvekkeella tuulettumassa, mutta koska vesisateita on luvattu ensi yöksi, ne pitää kerätä pois. Laitan väliaikaisesti kasseihin, mutta pian on mentävä kauppaan hakemaan uusia läpinäkyviä muovilaatikoita, läpinäkyviä, ettei aina tarvitse kaivaa jokaista laatikkoa.

Kulttuuripäivä

 

Pitää aloittaa kauempaa, kun olen tänne lisäillyt kuvia, joita en ole teille esitellyt. Tässähän on muutamana päivänä satanut, joten luonto kukoistaa, myös viljelty. Ja ei, tämä ei ole minun kasvimaani. Tämä on meidän piha, jossa yksi asukas jaksaa hoitaa kukkia kaikkien iloksi. Tuntikausia hän istuttaa, kitkee, kastelee, kuokkii ja kuopii. Jälki on upeaa. Ei mene raataminen hukkaan. Tässä väkisinkin miettii, pitäiskö minunkin käydä katsomassa palstaani.

Sadepäivinä onnistuttiin säännöllisesti lähtemään lenkille juuri, kun kaatosade alkoi. Kastuttiin tehokkaasti. Tänään on aurinkoista ja niin oli eilenkin.

Onni on ystävät, jotka huolehtivat minunkin museokortin ulkoilutuksista. Eilen tapasin tällaisen ystävän.

---

Ohikulkiessa tuli katsotuksi Kim Simonssoni Sammaljätit. Näistä tykkäsin kovasti. Herttaisia hyvänmielen lapsia, jotka tekijän mukaan eivät tarvitse aikuisia vaan pärjäävät omillaan. Huomionarvoista on myös, että nämä lapset kommunikoivat keskenään suomenkielisellä viittomakielellä. Kun en osaa viittomakieltä, en tiedä, mitä he sanovat. Voin siis kuvitella millaista on olla kuuro, kun kaikki muut puhuvat ääneen.

Varsinaisesti matka suuntautui taidehalliin, jonka ulkopuolella olikin tuttu hahmo.

Maalauksista tykkäsin, etenkin näistä kahdesta. Kupariveistokset ahdistivat, joten niistä ei ole kuvia. Ne olivat pelkkiä naamioita ilman aivoja, ilman takaraivoa, tyhjiä päitä. Hienoja ilmeitä niissä oli, mutta jostain syystä onttous vaivasi minua tavattomasti. Veistokset, joista tykkäsin olivat kokonaisia, kuten tuo pienokainen, joka tyynesti katsoi yllään leijuvaa valtavaa kiveä. Ei pelännyt, että kivi hänet murskaa. Oli vain utelias, utelias varmaan, koska oli pieni lapsi. Aikuinen olisi kauhistunut tulevaisuuden edessä. Olisiko syytä ottaa lapsesta oppia, eikä miettiä, mikä kaikki voi mennä pieleen.

Se, mistä tykkäsin tavattomasti oli Toijan ateljee, joka oli siirretty Taidehalliin. Sinne kannatti jonottaa. Uskomattoman rikas ympäristö täynnä keskeneräisiä ja valmiita töitä, kaikkea, mitä tekemiseen tarvitaan ja myös kaikkea, mistä saa inspiraatiota, pieni rauhaisa nurkkaus nojatuolineen ja kirjahyllyineen seinä täynnä kristillistä symboliikkaa, aivan uskomatonta. Täällä olisin voinut olla vaikka kuinka kauan. Ja kaiken tämän keskellä hyväntuulinen taiteilija työsti teoksiaan, jutteli vieraiden kanssa, näytti viihtyvän häkkieläinolossaan. Tätä suosittelen kaikille. Jonottakaa kärsivällisesti. Se kestää, koska kaikille annetaan mahdollisuus viipyä ateljeessa niin pitkään kuin on tarvis. Vahtimestari huolehtii, ettei paikalla ole liikaa ihmisiä.

Toinen vahtimestari ihastui StarWarspaitaani ja vinkkasi, että ateljeessakin on aiheeseen liittyvää. Olin vain ottanut yleiskuvan, joten piti palata ottamaan kuva yksityiskohdastakin. Tuolla se on pöydänkulmalla pikku kuvassakin.

---

Tästä riittää iloa pitkäksi aikaa.

Käveltiin takaisin toista kautta ja saatiin uusia näkymiä kaupunkiin kiertämällä Pikkuparlamentin tontti. Tuolla kaukana näkyy Oodi, joka on aivan erinäköinen tästä kuvakulmasta.

Käveltiin vielä Kiasman eteen katsomaan NewYorkista tuotua Nina Beierin teosta Women & Children. Teos on rakennettu taiteilijan löytämistä eri aikakausilta peräisin olevista pronssipatsaista, joiden silmistä vesi virtaa suihkulähteeseen. Tämä on minusta groteski, kammottava. En halua mennä uudestaan katsomaan.

Päätettiin retki kahvilla ja pullalla, kuten asiaan kuuluu, vaikka pulla olikin croissant.

---

Ja minä päätän taiderunoilun tähän ja lähden ilman koiraa kasvimaalle rikkaruohoja tappamaan, jotta tuntuisi siltä kuin olisin tehnyt jotain.

Enemmän kuvia, vähemmän opetusta

 

Kun on tyytynyt kolmen kuvan postaukseen, tuleekin seuraavaksi tarve sulloa reilusti kuvamateriaalia. Olin yllättynyt, että heilimöidä oli vieras sana. Kivahan se on opettaa uusia asioita, mutta tänään veivaan vain sitä samaa kuin aina eli säätä ja koiraa. 

---

Nämä kukat keräilin palstalta, kun käytiin Fizbanin kanssa hiukan poistamassa rikkaruohoja ja heilimöivää heinää - minä kitkin, Fizban yritti syömällä saada jotain aikaan. Oli tarkoitus mennä tänäänkin, mutta taitaa siirtyä. Nyt olisi kiva, kun ei ole helle, mutta muut säätekijät eivät ole suosiollisia.

Nyt kodikkaasti sade ropisee ikkunaan. Hyväähän se sade tekee. Hyvä on myös pitää sisäpäivää ja vaikka vaihteeksi keräillä pölykoiria ja setviä romukasoja, molempiahan täällä riittää. Pitää myös käydä kaupassa ja apteekissa. Fizbanin maha temppuilee. Se on aina vähän huolestuttavaa lunnikoiran kohdalla. Sen verran huolestuttavaa, että eilen käytiin ellillä. Saatiin varalta antibioottiresepti. Pakotin ellin myös ottamaan verikokeita, jotka onneksi oli ihan ok. Sen verran rajoilla kuitenkin, että kolmen kuukauden päästä otetaan kontrolli. Ellin mielestä taisin olla vähän hysteerikko.

Mutta kun on tuollainen laihapoika silakkaruippana, niin ei kovasti kaivata mitään mahaongelmia.

Onneksi Fizban osaa ottaa myös rennosti. Silloin, kun nukkuu ketarat kohti taivasta, minäkin voin rauhoittua.

Näyttää aika vahvasti siltä, että sade jatkuu pitkään. Ukkosen jyrinääkin kuuluu jostain kaukaa. En voi lähteä kauppaan vielä. Täytyy olla kotona, jos ukkonen nousee päälle. Fizban ei ole moista vielä kohdannut, joten saattaa pelästyä pahasti. (tuntuuko teistä siltä, että tärkeintä elämässäni on joku koira? - sepä saattaa tällä hetkellä pitää paikkansa, kun ei ole isompia ongelmia)

Ja kun en viitsi ruveta pölyjahtiinkaan, voisin yrittää koota tätä toivotonta palapeliä. Kaivoin kaapista tyttären vanhan palapelin olettaen, että kaikki palat on tallella. Täsmälleen samanlaisia paloja on kyllä kasapäin. niitä sitten yksitellen yritän sovitella yhteen. Tässä menee kauan.

Jos olisi normipäivä, olisimme jossain kaukana lenkillä. Tehdään pitkiä, monen kilometrin kävelyjä. Välillä mennään bussilla tai metrolla kauemmas ja kävellään takaisin. Pitää totuttaa Fizban erilaisiin kulkuneuvoihinkin.

Vaikka en ehkä ole kesäihminen, tykkään kyllä näistä rehevistä maisemista. Vihreäkään ei ole lempivärini, mutta luonnossa se onnistuu näyttämään aivan ihanalta.

Ja lempiväreistä puheenollen, eilisiltaisia taivaita lopuksi. Pinkki viehättää tällä hetkellä.

HEI HEInäkuu ja sen kolme kuvaa

 

HEInittyy mummon kasvimaa, kun ei kukaan kitke. Kasvuaikaa on tämä kuukausi.

Pientareella puntarpäät sun muut Poaceae-heimon edustajat HEIlimöivät tyytyväisinä. On tulevaisuus ja uusi sukupolvi taas turvattu.

Mummon tyytyväisyys kasvaa, kun ilta-aurinko värikkäänä HEIjastuu maisemassa.

Kesäkuu loppuun tapahtumarikkaasti

Hippasen saatiin sadettakin ja hiukan viileämpää, mutta kovin on hikistä taas sisällä. Ilmankosteus suuri, eikä tuuli yllä tähän pöydän ääreen. Taidan vähän laiskotella ennen urakkaa. Järjestin nimittäin eilen itselleni toimintaa. Ja kun en eilen viitsinyt toimia, se on tehtävä tänään.

Eilen oli tyttäreni syntymäpäivä. Hän oli joskus toivonut varvassukkia. Olikin hankala projekti, kun salaa niitä tein eikä siis ollut mitään käsitystä varpaista - tai oli tytär kertonut, että ukkovarvas on tosi iso. Bergenistä kun ähersin, teki usein mieli jättää kesken. Lanka on turhan vaativaa, mutta tytär tykkää sen pehmeydestä. Eipä sitten paljon muuta tullut kesäkuussa tehtyä. Meni into koko neulomiseen. Nyt jatkan jonkun aikaa taas piirakoita. Se on rentouttavaa. Ja sukat on kuulemma hyvät, paitsi pikkuvarpaat olisi saaneet olla lyhyempiä, mutta ei kuulemma haittaa.

---

Urakka ei liity näihin sukkiin enää. Tytär kävi eilen aamusta hakemassa lahjakassinsa, mm. palapelit, jotka olin hankkinut kuukausia sitten. Ja myös näille sopivan palapelimaton.

 

Joskus tytär mainitsi, että olisi kiva tehdä palapelejä, mutta kun ei ne sitten mahdu mihinkään. Siispä hyvä lahja, vai kuinka? Eihän se sitten kuitenkaan mennyt kuten strömsöössä. Viikko, pari sitten tytär kertoi, että heillä on nyt 2000 palan StarWarspalapeli. Että silleen. Ja matto tietenkin sille. No, kiltisti otti nämä vastaa todeten, että eipähän tartte heti hankkia lisää. Eikä se haittaa, että mattoja on kaksi isompi isoille, pienempi pienille.

---

Urakan alku on siinä, että hakiessaan lahjoja tytär toi kolme laatikkoa masikoita minulle pakastettavaksi. Minun pakastimeni kun on meidän yhteisten marjojen säilytystila. Minullahan meni hellepäivä kivasti hikoilemalla mansikoiden kanssa. Siinä sitten sähläsin ja heitin lattialle yhden purkillisen sokeroituja mansikoita. Kivaa tahmaa lattialle. Ja kun niitä keräilin, tallasin pari mehevää mansikkaa mattoon. Hiukan hyydytti.

---

Ennen kuin rupesin keittiötä siivoamaan, päätin kastella kukat, jotka kovin nuokkuivat helteen takia. Ja kappas, heitin yhden ruukun lattialle. Mullat levisivät laajalle, mm. Fizbanin lelulaatikkoon. Tuli pyykättäviä leluja melkoinen kasa. Silloin mittani tuli täyteen. Ajattelin, että siirrän kaiken huomiseen, otan lasillisen punaviiniä ja menen nukkumaan.

---

Nyt on se huominen. Pitänee ruveta siivoamaan. Puruluut ja kovat lelut jo huuhtelin. Pehmolelut on laitettava pyykkikoneeseen. Mullat pitänee imuroida ja samantien koko olkkari kannatta siivota - ja eteinen ja makkari myös, koska multaa lienee Fizbanin tassuissa siirtynyt kaikkialle. Fizbanista on tosi jännää, kun on multaa lattialla. Sanoin, kyllä, ettei kannata välittää, mutta eihän se usko, kun on niin  kiva kokeilla.

---

Keittiö onkin sitten ihan oma lukunsa. Onneksi on noita vanhoja mattoja laittaa, kunhan ensin jynssään tuon sokeritahman lattialta. Mattotuvan jo varasin ensi viikolle. Voin samalla pestä kaikki muutkin likaiset matot. Keittiö on myös täynnä likaisia astoita. Noiden sukkien neulominen jäi viime tippaan, enkä ehtinyt tehdä mitään. Mansikoista jäi osa yli, kun pakastin täyttyi, keitän niistä hilloa. Että voisin ryhtyä vaikka raatamaan. Taidan kuitenkin ensin vähän rentoutua telkkarin edessä piirakoita neuloen. Ehtiihän tässä. Mikäs kiire meillä valmiissa maailmassa.

Olen suomalainen

 

En ole mitenkään kansallishenkinen tai kotipaikkaihminen, mutta kun aamukahvilla katselin ikkunasta, ajattelin, että jotain yhteistä minulla on suomalaisten kanssa. Tuuli heilautti lipputangossa olevan lipun auki ja ajattelin, voisinko kuvitella jonkun muun maan päättävän, että maan lippu täytyy aina ottaa yöksi alas, mutta vuoden valoisimpana yönä se nostetaankin illalla liehumaan yöksi. Ajatuksesta syntyi tunne, minun maani, minun kansani.

Kyllä minä nautin näistä valoisista öistä vaikken kesäihminen olekaan. Vuodenajat on jotenkin niin hieno keksintö, ettei tottakaan. 

Sen verran pitää noista ylevistä sfääreistä laskeutua maan pinnalle, että voin kehua uudella lelullani. Kun valitin, että kuntoiluni menee harakoille, kun känny ei laske askeleita kunnolla, poikani päätti antaa vanhan älynsä minulle. Nyt tulee askeleita! Tämä ilmoittaa tuplasti sen, mitä känny samalla reissulla. Tuleehan tähän lisää myös siitä, että sisälle suoritetut liikkumisetkin rekisteröityy, mutta ei haittaa. Nyt voin nostaa päivätavoitteen 15 000:een. Ei se pelkästä sisäliikunnasta kuitenkaan tule. Pitää käydä ihan kävelyllä. Nyt kyllä ikävästi tuo yksi varvas häiritsee. Pitää varmaan ottaa uudestaan yhteyttä tuonne terveyskeskukseen. Se ei ole murtunut. Näin röntgen ilmoitti. Mutta vikaa siinä on.

---

Tuo äly on kiva, kun huolehtii sykkeestä ja unestakin. On kiva aamulla katsoa, miten yö on mennyt. Aina on jotain valittamista. Mutta ei älykään kaikkea ymmärrä. Kun valittaa liian useista heräämisistä, kehoittaa välttämään liiallista nesteen nauttimista illalla. Ei tajua, että syy on nuoren koiran, joka lähtee kesken yön vaeltelemaan.

Toinen kvartaali

 

Alkoi mansikoilla. En suonut ajatustakaan sille, onko ehkä joku koira just tähän kusassut. Napsin mansikat hyvällä halulla.  

(eikä Fizban kyllä osoittanut mitään mielenkiintoa mansikoita kohtaan, joten ihan tuoretta postia tässä ei ainakaan ollut. --- siis, ajattelinko kuitenkin, kun kerran tämän havainnoin???)

Fizban on menettänyt paljon pentuajan huolettomuudesta. Kyllä se saa hepuleita ja menee moikkailemaan joitakin vastaantulijoita, mutta myös säpsähtelee kaikkea, ääniä, liikettä, väärässä kohdassa olevia kukkalaatikoita. Se on myös ruvennut luopumaan pentuturkistaan. Piti ihan ostaa karsta, jottei näyttäisi niin takkuiselta. Kait se siitä aikuistuu.

Sängyllä ei ole enää roskakasoja. Sänkypeitonkin laitoin eli aletaan elää aikuiselämää.

---

Siivousprojektini on hyvällä tolalla. Kaikki huoneet on hinkattu, pölyjä kerätty ja mattoja levitetty joka lattialle. Kuvitelkaapa ihan huviksenne, mikä määrä pölyä kertyy sängyn alle, nurkkiin sun muihin koloihin yhdeksässä kuukaudessa. Näitä pölypaikkoja oli paljon, koska hyvissä ajoin ennen pennun saapumista tukin kaikki kolot, mihin rääpäle olisi voinut itsensä tunkea. Pääsyä ei ollut sohvan tai sen sängyn alle, eikä kaappien, pienempien pöytien alle, eikä tietenkään mihinkään pistorasioiden luo. Sain aika pitkään työnnellä imuria ja pestä lattioita, ennen kuin oli sellaista, että matot voi taas kaivaa esiin. Mutta on nyt aika erilainen fiilis. Tuntuu kuin olisi kotona.

---

Tähän projektiinhan liittyi sitten niitä järjestelyjä, koska esteiksi oli haalittu laatíkoita, jotka piti palauttaa paikalleen. Mutta enhän minä olisi minä, ellen aloittaisi purkamalla laatikoiden sisällöt. Olisihan se ihan liian helppoa, jos vain antaisi kaiken olla entisellään. Siispä kävin jokaisen lippusen ja lappusen läpi, järjestelin kaikki paperikasat loogiseen järjestykseen, säilöin laatikoihin ja vieläpä kirjoitin, mitä missäkin laatikossa on. No, myönnetään, että vielä on jokunen ns. sekalaatikko ja jopa yksi sekakaappikin. Ja aika monta hyllyä on vielä käymättä läpi. Mutta hankalimmat eli ne paperit on hoidettu. Paljon meni kaikenlaista roskiin, esim. tyhjiä pahvilaatikoita. Kun tavarat järjestää, ne vaativat vähemmän tilaa.

---

Muistikirjoistakaan ei tullut suurta ongelmaa. Osan tyhjistä sain sijoitettua muihin talouksiin ja ne kauneimmat mahtuivatkin sitten yhteen laatikkoon. Niistä aloitetuista, otin muutamista talteen kirjoitukset ja heitin loput pois. Sen verran noloja juttuja tuli vastaan, että ehkä olisi syytä tuhota nekin, ettei lasten tarvitsisi joskus hävetä. Osa, itseasiassa suurin osa, aloitetuista oli sellaisia, joita voi hyvin jatkaa sopivassa tilanteessa. Niistä tuli yksi laatikollinen.

 

Tuossa kuvassa on yksi outo kaappi, jonka funktio ei ole minulle ihan selvinnyt. Mutta hoidin homman jo vuosia sitten, siirtämällä sinne pari hyllykköä auttamaan järjestyksen pidossa. Nyt siellä on hyvä järjestys noilla hyllyillä, mutta vieressä on kyllä tyhjä tila sellaisessa romukasakäytössä. Papereiden lisäksi olen onnesta soikeana, kun kankaatkin on enimmäkseen käyty läpi. Kankaat asuivat monessa valtavan isossa laatikossa. Nyt suurin osa on hyllyllä näkyvissä ja nekin, jotka ovat laatikoissa, ovat kaltaistensa joukossa nimettyinä. Oikean puoleisessa kuvassa on sitten perusnäkymä kaappiin. Hyllyjen eteen jää sopivasti tilaa lankalaatikoille. Yli puolet langoista pysyvät kivasti poissa mielestä oven takana.

---

Voin siis todeta, että viime postauksen jälkeen olen tehnyt sen, mitä piti.

Sittenhän minulla on tämä vuosisuunnitelma. Ensimmäinen kvartaali meni vähän opettelun merkeissä eli ei päätähuimaavia tuloksia. Päätin kuitenkin palkita itseni yrityksestä uudella kahvimukilla, kun osuin loistavaan tarjoukseen. Kahvi maistuu huomattavasti paremmalle uudesta mukista.

Siirryn tästä miettimään toisen kvartaalin tavoitteita.

---

Hyvää kesäpäivänseisausta kaikille! Se, kuulkaas, alkaa taas matka kohti pimeyttä, joten nyt on syytä kerätä valoa niiden, jotka ovat valoihmisiä.

(kuvassa on muuten niittyhelmikkä Melica nutans, kasvi, jonka nimen jostain syystä aina muistan - suurin osa kaikesta  keräämästäni tiedosta on hautautunut niin syvälle, etten pääse niihin käsiksi)