Rintaan pistää, henki haisee enkä diggaa jeesuksesta

 

 

 lauloivat froikkarit aikoinaan. 

Minulla oli taas tänä aamuna samanlainen fiilis - ja on usein aamuisin nykyään. Joka paikkaa särkee, selkä on jumissa, yskittää, huimaa, ihottumat vihlovat, kirvelevät, kutisevat, elävät, pää on sumuinen, olo epätodellinen, tavarat putoilee käsistä, törmäilen oviin. Jos olisin nuorempi, voisin huolestua. Nyt vain totean, että olisi ehkä syytä vähän petrata, venytellä, jumpata, nukkua paremmin, syödä terveellisemmin, ajatella positiivisemmin.

Joulukalenterista tuli vaihteeksi palapeli. Niitä on tullut noina edellisinäkin päivinä, jolloin en ole viitsinyt laittaa kuvaa tänne. Minulla on tässä joskus urakointia edessä, kunhan kokoan nuo kaikki. Teen taidan juoda jo tänään.

Mutta tänä aamuna oli myös pieni norsu, joka muutti päivän fiiliksen kertaheitolla. Laitoin sen heti avainnippuun, jotta kulkee mukana. Ja koska huoletti tuon kiinityssysteemin pitävyys, pujotin sen renkaaseenkin, tuplavarmistus. Minulla oli joskus pieni puinen taskuelefantti, joka oli aina matkassa, mutta nyt on mennyt vuosia ihan norsutta. Tämä on kyllä ihan huippu! Kiitos.

 

 

Eilen oli kaunista talvea. Ehkä tänäänkin.

Elämän positiivisia puolia on Fizban, joka raahaa minut ulos. Aina kun ulos menen, on mukavaa, vaikka lähteminen kuinka tympäisisi. No, vähän ärsyttää, kun Fizban yrittää kiskoa käteni irti. Kun se on ihan intopiukeena lumesta, se ryntää täyttä vauhtia johonkin ottamatta huomioon hihnan pituutta. Yritän opettaa ja olla raivostumatta.

Leffat on myös positiivista ja tytär, joka huolehtii, että halukkaat pääsevät katsomaan kaikki tarpeelliset elokuvat. Rohirrimin sodassa oli jaossa myös karttajulisteita.

 

Keskiviikko 18.12.2004 

Aamulla Milli huomasi, etteivät ihmisäänet olleetkaan unta. Ladon vierestä kulki metsätie. Tietä pitkin rymisteli isoja kolhoja metsäkoneita. Hakkuulle menossa ilmeisesti. Kait se metsien hakkaaminen oli tarpeellista, yhtä tarpeellista kuin niityn muuttaminen parkkipaikaksi. Ihan kaikkea ei pieni kukkakeiju kuitenkaan voinut ymmärtää. Mutta ei kuulunut kukkakeijun toimenkuvaan sotkeutua asioihin, joita hän ei ymmärtänyt. Kukkakeijun kuului soitella kissankelloja ja silitellä kissankäpäliä. Tuli vähän haikea mieli, kun mietti, milloin voisi taas hoidella niittykukkia. 

Nyt piti kuitenkin suoriutua eteenpäin. Poju päätti hyödyntää valmista metsätietä. Siinä oli helpompi kävellä. Kun koneita jyristeli vastaan, Poju pysähtyi tien viereen, eikä kukaan huomannut heitä. Metsänpeitto toimi. 

Päivä oli tuskin puolessa, kun Poju kääntyi pienelle sivupolulle ja suuntasi yhden mökin pihaan. Mökistä tuli ulos nuori mies. Milli kuvitteli, että he ovat taas metsänpeitossa, mutta ilmeisesti ei, sillä mies sanoi: 

”Mukava, että ehdit tänne jo nyt. Minulla on täällä pari kirjettä, joiden kirjoittamiseen tarvitsisin apua. Kirjeethän eivät enää ehdi jouluksi, mutta paketteja voi vielä lähettää, joten paketin mukana kirjekin menee. Ja osa kirjeistä onkin menossa vastaa uudeksi vuodeksi. Minulla on nuo vieraat kielet vähän vaikeita, mutta sinähän osaat sekä ruotsia, että englantia ja voit auttaa minua. Jäät tietenkin yöksi. Hevosen voit viedä talliin muiden seuraksi. Siellä on tyhjä pilttuu. Ruuat on jo jaettu kaikille.” 

Milli vei Pojun talliin ja meni itse sisälle. Isäntä tarjosi ensin ruokaa. Sitten Milli käänsi isännän kirjeet. Eipä siinä muuta ehtinyt, ennen kuin oli aika mennä taas nukkumaan.