Aurinkoa näkyvissä

 

Kohtuullisen aikainen aamulenkki kuten yleensäkin.

Aamukahvimaisemakin oli suht pimeä, koska vielä ollaan siirtymässä kohti pimeintä aikaa.

Mutta sieltä se aurinko nousee.

Eilen oli suorastaan hämmästyttävää - Fizbaninkin mielestä - kun näkyi aurinkoa. Tänäänhän tämä on jo tuttu juttu. Mukavaa, kun lumi, tuo vähäinen, on pysynyt maassa ja aurinko paistaa. Tekee sielulle hyvää,

ja koiralle. Nenä maassa koko ajan, kuono jokaiseen tassunjälkeen, vimmattua vauhtia ryntäillen paikasta toiseen

 

 ja koirapuistossa päätöntä juoksua vaikkei edes kavereita ole.

Pihlajanmarjoista kettupoika totesi, että happamia ovat.

Vielä pönötyskuva ja siirryn sukkatehtaalle. Fizban on jo unilla.

Kalenterista palapeli. Rupean näitä kokoamaan aatosta eteenpäin yhden päivässä.

 

 Keskiviikko 11.12.2024 

Aamuaurinko näki Millin yhä kävelemässä. Koivikko oli muuttunut sekametsäksi, polkuja risteili joka suuntaan, eikä Milli ollut ihan varma suunnasta. Kun aurinko alkoi hiipiä esiin puiden takaa, milli päätti suunnata sitä kohti eli siis itään. Kävellessään hän katseli, löytyisikö niitä sieniä. Mutta vuosi taisi olla jo liian pitkällä sienille. Kääpiä kyllä oli puiden rungoilla. Milli tiesi, että jotkut keittelivät koivulla kasvavista mustanpuhuvista pakurikäävistä teetä, joka perimätiedon mukaan paransi ihmisen melkein mistä vain. Taulakääpä auttoi tulen tekemisessä ja tulta voi säilyttää arinakäävässä, jossa se säilyi kytevänä hyvinkin pitkään. Milli jätti kuitenkin kaikki käävät paikoilleen, sillä niillä oli tärkeä tehtävä monien eliöiden kotina. Matkalla ollessa kodin arvon ymmärsi vielä paremmin kuin ollessaan omassa kodissaan. 

Aurinkoinen sää alkoi iltapäivällä muuttua sadetta enteileväksi. Suuria kuusia ei näkynyt, joten puiden alla yöpyminen ei innostanut. Jostain pitäisi kuitenkin löytää nukkumapaikka, sillä edellisen yön valvominen alkoi jo tuntua. Ja pilvistyvä taivaskin herätti pelkoa etenkin, kun tuuli yltyi. Edessä saattoi olla kunnon myräkkä, ehkä luntakin. 

Milli katseli ympärilleen huolestuneena ja eikös vain edessäpäin näkynyt taivaalle kohoava ohut savujuova. Varmaan siellä, joku viritteli tulta. Nyt piti vain rohkaistua pyytämään suojaa yön ajaksi. Savun hajukin alkoi tuntua, mutta nuotiota ei näkynyt. 

Savu kohosi pienestä kumpareesta. Oliko se jokin kytemään jäänyt metsäpalo? Yhtäkkiä maasta kömpi pieni outo olento.

 ”Tervehdys kulkija. Olenkin jo odotellut sinua. Käy äkkiä sisälle, jotta saadaan ovi kiinni ennen kuin myrsky iskee.” 

”Kuka? Mitä…” Milli änkytti, mutta ei ehtinyt kunnolla edes ajatella, kun pieni käsi tarttui häneen ja veti kummun alle. Siellä olikin ihan kohtuukokoinen asumus. 

”Nyt ei ehditä juttelemaan. Pitää kömpiä yöpuulle. Tuossa on sinulle sänky. Kaivaudu peittojen alle. Minä sammutan valon. Jutellaan aamulla.” 

Eihän siinä auttanut kuin totella. Peti oli mukava, peitot pehmeitä ja uni tuli pian.