Korvapuusteja munkeille

Vappu meni menojaan. Munkkien paisto jäi, ajattelin, että jäi lopullisesti. Jos yli viisi vuosikymmentä on joka vappu paistanut munkkeja, niin eikös se yhdelle ihmiselle riitä. Se varsinainen munkkien vaatija on nyt kaukana Japanissa perheineen, joten päätin ottaa rennosti. Paistoin vain korvapuusteja ja pasteijoita Japanista palanneelle suvun osalle. Säästin asuntoni rasvaukselta. Minulla on nyt tarve uudelle vaihteelle elämässä. Näköjään se tarkoittaa asioiden lopettamista. Joskus esille tuppaa ajatus, että jos vain lopetan koko ajan kaikkea, niin mitä minulle jää. Tungen ajatuksen takavasemmalle. Ei nyt innosta uudet aloitukset. Mutta vapun kunniaksi tarjoan näin jälkikäteen teille kaikille uuden korvamadon:

Meil vapauden kaiho soi
nyt rinnassamme toverit hoi
siks yhteistyöhöhön rintamahan käy
Pelastusta köyhille ei ennen näy.

Viha vaino pois
rauha parempi ois.
Sopusointu keskenämme
vallitkoon.

Voi vapaus kuule kutsua
sua itkevät orvot kaipaa.
Olet köyhän kansan pelastus,
siksi vapauslaulut raikaa.

Vaik aamu armas sarastaa
ja aurinkoinen heijastaa,
mut nuo synkät pilvet varjostaapi viel
ja jylhät vuoret onpi vapauden tiel.

Vaikka musta yö
Veljen kättä kun lyö,
niin pilvet haihtuu,
kylmyys vaihtuu tieltämme pois.

Voi vapaus kuule kutsua
sua itkevät orvot kaipaa.
Olet köyhän kansan pelastus,
siksi vapauslaulut raikaa.

Aamuisin, kun herään, päätän ehdottomasti, että tänään en lähde pitkälle lenkille, en vain jaksa. Ja sitten, joka kerta, kun olen puuhastellut ne pakolliset, mitkä pitää puuhastella ennenkuin voi lähteä ulos, tulee ajatus "Kait minä voin edes kunnon aamulenkin tehdä, kun en mitään muuta saa aikaan" ja niin sitä taas mennään. Tänään tosin mentiin ja tultiin bussilla. Vaikka siinä välissä käveltiin, ei tainnut ihan neljää kilometriä tulla. Äly tietenkin taas onnitteli pisimmästä lenkistä. Ehdittiin kuitenkin ennen sadetta ulkoilla.

 Kävin kaupassa ja päätin ostaa kasvimaan täytteeksi sellaisia kukansiemeniä, jotka voi kylvää suoraan maahan. Pitäähän minun siellä osoittaa jotain viljelynaikeita vielä ennen loppua. Osta neljä, maksa kolme oli diili. Kassalla sitten reppua pakatessa huomasin, että minullahan on tässä vain yksi pussi. Huomautin siitä kassalle. Jos olisin tiennyt millaisia seurauksia tällä on, olisin vain kärsinyt nahoissani ja rahoissani. 

"Me tutkitaan asiaa."

Minä sitten odotan ja odotan ja odotan. Ehdotin, että jospa vain jätän tämänkin pussin ja hän antaa rahat. Ei käynyt.

"Me selvitetään."

Ja taas minä odotin.

Ehdotin, että jospa minä vain lähden tästä ja kärsin tappiot. Ei käy.

"Me selvitetään kyllä tämä."

Paikalle tuli myymäläetsivä, joka katsoi minua kuin pahinta rikollista. Tuli myös toinen myyjä. Yhdessä tämä parivaljakko tuijotti minua aikansa. Alkoivat sitten selata läppäriltä kameroita, näin minä oletin, koska he tuijottivat vuoroin ruutua ja vuoroin minua. Sitten pyydettiin kuitti ja tuijotettiin taas ruutua. Tarkistivat ilmeisesti, pakkasinko vain maksamani tavarat. Sain kuitin takaisin. Pari jatkoi näytön tuijottamista vilkaisten minua välillä hyvin epäilevästi. Tarkistivat kait etten pakene. Yritin kyllä selittää, että haluaisin nyt vain jatkaa matkaani, eikä minua kiinosta se 3x69 centtiä.

"Me kyllä selvitetään tämä."

Taas pyydettiin kuittia. Nainen katosi kuitin kanssa jonnekin ja etsivä tuli viereeni seisomaan. Sitten nainen palasi kuitin ja siemenpussien kanssa kysymään, onko nämä ne, mitä halusin. Joo. Joko voisin lähteä. No ei. Etsivä seisoi siinä edelleen, eikä myyjä antanut kuitia ja siemeniä. Nyt he halusivat selittää:

"Kun tavarat on maksettu, ne ovat ostajan vastuulla. Mutta tässä tapauksessa syy oli kassahihnassa. Siemenpussit olivat liukuneet viereiseen lokeroon, josta toinen nainen oli poiminut ne ja laittanut taskuunsa."

Ensi kerralla pidän kyllä suuni kiinni.

 

 Takapihan nurmikolle on tullut iso runko, joka kyllä hyvin toimii penkkinä, jos saa olla siinä. Joskus täällä oli penkkikin, mutta se poistettiin. Tämä runko tietenkin pelotti Fizbania. Kesti pitkään ennen kuin uskalsi mennä lähelle.

 

 Metsässä rungot ei pelota, koska ne kuuluvat sinne.

 

 Kukkia pukkaa ja sananjalkoja.

 

 Nyt siirryn harkitsemaan, teksinkö jotain.

 

Teeleipää ja avokadoa

 

Tässä aamukahvimaisemani ääressä nautiskelen teeleipiä, joita eilen leivoin. Löytyi nimittäin ruokakaapista monta pussia vehnäjauhoja. Ei, en ole niitä hamstrannut. Olen niitä saanut. Ja kun en paljon nykyisin leivo, jauhoja on kertynyt. Tein sitten pellillisen teeleipiä vanhimmista jauhoista kera vanhojen kaurahiutaleiden. Niistä tuli erinomaisia, kun heittelin joukkoon jotain vanhojen maustesekoitusten jämiä.

 

Shiba kävi eilen taas harjoittelemassa. Shiban omistajat saivat mukaansa puolet teeleivistä, mutta silti niitä jäi tällekin aamukahville. Avokadoja ostin pussillisen. Ovat kypsyneet, joten niitä on syytä syödä. Hyvin menee leivän päällä.

---

Paistoin myös ananaslettuja, kun sieltä kaapin kätköistä löytyi parastaennen-ananasmurskaa. Silti vielä riittää yliaikaisia jauhoja, joten eiköhän kohta taas uuni lämpene, jos keksin jotain kokattavaa.

---

 Limenuudelit oli ihan ok syötävää. Niitä riittää tällekin päivälle. En viitsi pilkkoa noita neljän hengen annoksia. Mieluummin syön useana päivänä samaa ruokaa.

Ei tarvita paljon kuuraa, kun elämä alkaa näyttää valoisammalta - tai ainakin maisema. Minulla on vähän alakuloinen fiilis, mutta sinnittelen täällä. Nyt pääsee jo pitemmällekin lenkille, kun alkaa maa olla jäätöntä. Ennen pakastumista oli aika pimeää ja märkää.

Isojalat olivat liikkeellä. Ne tykkäävät sateesta.

Koirapuistossakin on käyty. Etsi kuvasta lunnikoira.

Palapeli vie aikaa ihan hillittömästi.

Sumussa

 Aurinko yrittää puskea usvan läpi näkyviin.

Talvinen hämärä on kaunista.

Joku on ollut kalliolla liikkeellä. Tässä on aiempina talvina ollut aina polku, koska minä olen mennyt tästä koiralenkille säännöllisesti. Nyt pitäydyn muiden tekemillä poluilla. Niin on helpompaa.

Ihmiset säälivät Fizbania tuolla lumessa - ja paheksuvat minua, kun vien pienen pakkaseen.

Fizban ei paheksu.

Näyttäisi enemmän tykkäävän kuin kärsivän. Kaikenlaista risua ja heinää on maisteltava.

Minun aikahan menee edelleen sujuvasti kalentereita avaten, pissoja siivoten ja muka neuloen. Ilmoitin kyllä hyvissä ajoin ihmisille, että saattaa olla, ettei joululahjasukkia valmistu vaikka yritän. Mutta tuleehan uusia jouluja. Fizbanin kasvattajalle vein villasukat ja yllättäin hän totesikin tykkäävänsä villasukista. Ihminen, joka tykkää villasukista, ei voi olla huono ihminen.

Yhtenä päivänä leivoin pakastimeen vierasvaraa. Jotkut ovat uhanneet tulla katsomaan Fizbania.

Possulle iso kiitos tilhikortista. Hieno oli runokin. Kiva saada postia.

---

Nyt siirryn puurokalenterin pariin.

Ollako vai eikö olla?

 Aika tylsä aamutaivas taitaa luvata lämpöä. Olisi melkein pakko mennä kasvimaalle, kun en ole taas siellä käynyt. Saattaa olla vielä jotain mustaviinimarjojakin ja karviaisia, mutta ennen kaikkea, pitäisi raivata sitä rikkaruohopöheikköä. Aurinkoinen, tyyni päivä vain ei ole siihen paras mahdollinen. Mutta milloin se paras päivä tulisi? On taas kertynyt kaikenlaista ohjelmaa tuleville päiville. 

Ja tietenkin se saamattomuus haittaa. Sama tämän blogin kanssa. Olen ehtinyt meinata postata, mutta ei sittenkään. Nyt sitten höpötän viikon edestä. Olisi ehkä lukijaystävällisempää suosia lyhyitä päiväraportteja.

Aikahan menee kivasti taivaita tuijotellen

ja myrskyjä kuunnellen. Vaikka ei se myrsky sitten kovinkummoinen ollut. Ja niinkun sitä mainostettiin!

 

 Joskus taivaanrannassa näkyy kaikkea outoa.

Yhdet synttärit oli myös. Perinteinen suklaakakku epäonnistui, mutta tuli syötyä. Tytär kysyi, teenkö aina samalla ohjeella ja ihmetteli sitten, miten se joka kerta maistuu erilaiselta. Totesin, että olen niin luova ihminen, etteivät ohjeet minua kahlitse.

Ohjeetta tein sukat synttärisankarin toiveitten mukaan. Ja hän tykkäsi.

Ohjeita on kuitenkin kiva katsella, joten tilasin kirjan. Sen saikin halvalta, kun tilasi tekijältä eikä kirjakaupasta. Siinä on yksi hieno kettusukkaohje, jota ehkä voisin joskus noudattaa tai soveltaa tai ainakin ajatella tekeväni.

Kotona olen siis ollut. Kerran kävin tuossa lähimmässä kauppakeskittymässä bussilla, bussilla, koska satoi. Tarkoitushan on toki kävellä, mutta vähiin on kävelyt jääneet, koska aina löytyy hyvä syy. 

Kyllä sika syitä löytää, jos ei ole maa jäässä, on kärsä kipeä.

 

 Koirapoikahan toki lenkittää minua säännöllisesti. Kalliolla on usein muitakin. Leikitään piilosta.

Pitihän minun ommellakin, mutta ei se vielä edennyt. Yhden laatikon sentään purin, katsoakseni, onko materiaalia. No, onhan sitä. Hyvä, että on, jos joskus vaikka innostuisin.

 

 Lopuksi vielä perinteinen lintukuva. Lajin saa tunnistaa.

--- 

Rupean harkitsemaan, mitä tänään jättäisin tekemättä.

Toukokuu

 

Valkovuokkoja on taas paljon

Mutta voikukatkin jo aloittelevat.

Huhtikuu loppui värikkäästi.

Toukokuu alkoi sokerisesti.

Aattona sain naapurilta pullaa ja simaa. Tänään vein naapuriin munkkeja.

Ja kun ruusuista ei ollut eläjiksi ostin terttuneilikoita tarjouksesta. Ainakin toistaiseksi kumpikin kimppu voi hyvin.

Lätäkkökuvaajan onnenpäivä

  

Aamulenkillä oli komeita lätäköitä. Sisämerikin alkaa muodostua estämään peruslenkkimme.

Tänään ei satanutkaan. Eilen satoi, koko ajan. Ja loskassa kahlattiin puoli sääreen. Koreteksit imi vettä kuin sieni, kun mihinkään ei päässyt ilman sohjopaarustamista. Koirapoika ei tykkää tassujen uittamisesta. Sillä oli vaikeaa, kun yritti löytää kävelypaikkaa. Mieluummin taivalsi pehmeässä lumessa upoksissa kuin vedessä tassut märkinä. Tänään mentiinkin sitten tylsästi vain jalkakäytäviä pitkin. Niillä lätäköt on matalampia ja välillä on ihan kuivaakin.

Aamu kalliolla 13.3.23

Nopeasti maisema muuttuu. Tänään en viitsinyt kahlata kalliolle. Onhan tämä aamukuva kaikinpuolin kauniimpi kuin näkymä nyt.

Harrastin myös leipomista, kun taikinajuuripurkkini meinaa kasvaa yli äyräittensä. Tein yönylisämpylöitä juureen. Ihan syötäviä niistä tuli, kun maustoin taas kaikenlaisella. Juurileivonta tuottaa aika tiukkaa leipää. Kohoaahan nuo sämpylät, mutta ei lopputuloksessa ole mitään hötöä, ilmakuplia tai muuta.

Ja kun olin kerran sotkenut keittiössä, tein samalla kivan pirtsakkaa puolukkapiirakkaa. Vaniljarahka antaa makua ja makeuttakin, mutta ei liikaa.

Lankavarasto nitkahti pikkuisen, kun tein tyttärelle hänen antamistaan joulukalenterilangoista sukat. Tytärhän on kertonut, ettei tartte enää sukkia, mutta näihin ihastui. Itse valitsemistaan langoista tehdythän on eri asia kuin jonkun muun ostamista.

---

Jos lankavarastot ei hupene hirveää vauhtia, muu roina kyllä vähenee, jos nyt ei sekään juosten, mutta kuitenkin. Kaikenlaista poistettavaa olen kaapeista löytänyt. Teen paaston lopuksi sitten listauksen, mihin olen yltänyt. Ostellut en ole mitään kiellettyä, enkä syönytkään tai juonut. Että paasto pitää taas.

Pullapäivä?

 

Viimeinen tilaus saapui, kun peruutin yhden, jota "odotetaan saapuvaksi". Sinänsä sillä ei ollut väliä, koska se oli tilattu vain, jotta ei tarttis maksaa postikuluja. Siis ainahan kannattaa tilata jotain joutavaa, jotta säästyisi postikuluilta! Tuo StarWars neulekirja on lahja, mutta Loistavat lapaset on ihan heräteostos, harvinaisen onnistunut heräteostos. Nyt tekisi mieli ruveta tekemään kintaita kaikilla noilla ohjeilla! Jos ikinä olet kaivannut kinnaskirjaa, osta tämä. Hienoja, haastavia ohjeita, kivoja faktoja joukossa ja hienot kuvat. Kirja, jossa on tarina. Olen ihan täpinöissäni kaivellut lankavarastojani. Kaikki ohjeet on fingeringlangoille ohuilla puikoilla eli aikaahan näihin menee. Toisaalta, jos haluan mieskintaat, kannattaisko ottaa vaikka jotain Nallea? Ei kyllä olisi sekään kivaa, että neuloisi hankalan ohjeen mukaan kintaat, jotka olisi liian isot kaikille. Minäpä mietin. Onhan minulla niitä fingeringejäkin vaikka kuin. Mutta siis sukkatehtaani laajenee nyt auttamatta kintaisiin.

Parit perussukat joulukalenterilangoista syntyi. Neonkeltaiset on viime joulukuulta, tyttären valitsemia lankoja. Niin tarkkaan kerät käytin, että piti varpaat tehdä eri langasta. Alemmat, ruskeat, on tehty langasta, jonka sain pari vuotta sitten Pöllöltä joulukalenterivaihdossa. Olen kyllästynyt nauhakavennuksiin, kun niissä tahtoo aina tulla reikiä niihin kavennuskohtiin. Ja eikös tuollaiset pyöreät kiilakavennuskärjet ole herttaisemman näköisiäkin.

Ulkona taas talvea tekee. Kiva kahlata lumihangessa ja yrittää vältellä alla olevaa jäätä. Onneksi on muutakin puhuttavaa kuin sää, nimittäin paaston sujuminen. Taisin luvata etten syö suklaata, enkä juo punaviiniä. No sanasta miestä, kärsästä Olifanttia. Eilen söin kaksi palaa suklaata ja join kaksi lasillista punaviiniä. Että sellaista mielenlujuutta täällä. Mitenkäs teillä paasto sujuu?

Shibapoika tuli taas kylään. Vävy totesi tullessaan, että tuntuu mummolalta. Olin paistamassa teeleipiä aamupalaksi, joten ilma tuoksui. Ajattelin, että jospa leipoisin pullaa ja yllättäisin vävyn, kun se tulee puolilta päivin hakemaan shiban takaisin kotiin.  Pitää vielä miettiä, viitsinkö.

Ai niin:

Hyvää Naistenpäivää!