Mä kirjan luin

Kohta 4. Kirja lisää hyvinvointiasi

Lukiessani mietin, miksi Murakami on minusta niin hyvä. Alunperin törmäsin häneen ihan sattumalta. Oli kuvitelma lammastilasta ja yhteiselosta. Tilatessani jotain muuta kirjaa, satuin näkemään kirjan nimeltä Suuri lammasseikkailu. Tilasin, luin ja olin myyty. Eikä yksikään Murakamin teos ole ollut pettymys. Olisin voinut laittaa tämän aika moneen kohtaan tuolla lukuhaasteessa, mutta päätin, että se ansaitsee juuri tämän määritelmän. Murakami kertoo paljon nuorten miesten naiselämän ongelmista, joten luulisi, ettei asia minua kosketa. Mutta päähenkilöiden ajatukset ja mietteet ovat ajattomia. Murakamia verrataan usein Kafkaan, jota luin ahkerasti nuorena. Tässäkin kirjassa kyllä unet ja todellisuus sotkeutuvat. Minähän tykkään enemmän mielikuvitusjutuista kuin faktoista, joten kait se on ainakin osa Murakamin viehätystä. Tykkään siitäkin, että tarinat eivät tule valmiiksi, niillä ei ole yksiselitteistä loppua vaan mahdollisuudet jäävät avoimiksi. Henkilöt jäävät elämään, eikä heidän tulevista vaiheistaan tiedä. Tässä siis kirja, jota voin suositella, jos haluatte kiusata aivojanne. Ei ainakaan minulle kaikkein helppolukuisin, mutta kuka tässä helppoutta haluaakaan.

Lähden tästä kuulemaan kritiikkiä omasta tekstistä ja kirjoittamaan lisää. Ottakaa päivästä kaikki irti. Huomenna on jo helmikuu.

Viimeisiä viedään

...siis tammikuun päiviä...

Yön aikana oli taas talvikin tullut.

Aamulenkki ehdittiin tehdä mukavassa säässä. Nyt sataa taivaan täydeltä märkää lunta. Suunnittelin kauppareissua, niitä lankoja. Kävellen ajattelin, mutta nyt kiehtoo ajatus bussista etenkin, kun lankamaailmassa olisi Spotsragg tarjouksessa. Osaako joku ihan suoralta kädeltä sanoa, millaista lankaa tuo on. Ajattelin seiskaveikkaa ostaa. Korvaako Sportsragg sen? Miten kestää pesussa ja käytössä? Nukkaantuuko helposti?

Nyt on Potteritkin kotona. Jos olisin nopea lukija, niin kohta voisin kertoa lukeneenikin. Siis olenhan minä nuo lukenut silloin, kun ne ilmestyi, mutta nyt ajattelin lukea uudestaan ja siksi ostin omat. Mutta olen hidas nyhertäjä ja luen ensin kaikenlaista muuta.

Pitäiskö ilmoittautua SNYhyn?

Runsaat annokset

Uusin talomme kohoaa majakan lailla aamu-usvasta. Tänne rakennetaan paljon. Tuohonkin nurkkaukseen tulee vieriviereen neljä kahdeksankerroksista taloa, joista ekaan on jo joku muuttanutkin. On kyllä onni, kun saa asua täällä viiskytluvulla rakennetulla alueella. Täällä on tilaa talojen välissä. Tuolla voi melkein sanoa käsipäivää talosta toiseen. Mikäs on reunimmaisessa talossa yläkerroksissa asuessa, mutta yltääkö edes auringonvalo keskimmäisten alakerroksiin? Minä täällä mäellä katselen vain kaiken yli kuin mikäkin kuningatar.

Oli sen verran mielenkiintoisia kommentteja aamupalaani (jota taas kohta alan syödä, kun ystävä koirineen tulee parin tunnin päästä hakemaan minua koiraretkelle), että rupesi kiinnostamaan, miten paljon te muut syötte. Minähän tunnetusti syön paljon. Ei puhettakaan, että joku 1000 kilokaloria tulisi kysymykseen. Tuskin pysyisin hengissä pitempään edes 1500 kilokalorin määrällä. (pitää muistaa lisätä tuo kilo vaikka arkipuheessa kaikki puhuvat vain kaloreista, mutta jos kirjoitan kalori, joku taatusti muistaa muistuttaa, että se on kilokalori) Nälkäkuurit ei minulta onnistu, ei ole koskaan onnistuneet. Mutta silti olin tosi yllättynyt, että teidän mielestä lautasellinen kaurapuuroa, johon on lisätty rasvatonta raejuustoa, vähäsokerista hilloa ja ripaus öljyä on tosi runsas aamiainen. On se minustakin, kun en ole tottunut aamuisin mitään syömään, mutta olen kuvitellut, että kunnon ihmiset syö aina aamupalan. Täytyy kyllä myöntää, että helposti tähän aamusyöntiinkin tottuu ja pitkälle sillä pärjää. Tosin aiemmassa elämässäni pärjäsin yhtä pitkälle pelkän aamukahvin voimalla, joten en ole varma, miksi olen ruvennut aamuisin syömään. Mutta mielenkiintoista on, ettei tämä tapa ainakaan lisää painoa vaikka voisi luulla, että yksi ylimääräinen ateria näkyisi lisääntyneinä kiloina. Pitäiskö sittenkin paikkansa se, että jos syö aamulla, syö päivän mittaan huomaamattaan vähemmän.

Noihin ystävänpäiväsukkiin tuhraantuu aikaa, mutta kiva niitä on tehdä. Minulla on toisetkin kirjoneulesukat kesken ja pari kinnasmallia odottamassa, että käyn lankaostoksilla. Kirjoneuleiden oheen tarvitaan vielä ihan perusukka, jotta neuloa voi esim. kurssilla. Olenkohan minä salaisesti adhd?

Ja vielä aasinsillan kautta ruoasta juomaan. Kohta vaihtuu kuukausi. Pitäisköhän ottaa huikaton helmikuu vai 100 päivää ilman viinaa? 100 päivää loppuisi vasta 11.5., 50 päivää loppuisi 22.3? vai jatkaisko vain tasaista punaviinin tissuttelua? Vaikeita päätöksiä. Menen kirjoneuleilemaan.

Hotelliaamiainen

(eilinen taivas, tänään aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, mutta siitä ei kannata ottaa kuvaa, se on tylsä)

Ainakin Possu syö jatkuvasti hotelliaamiaisia ja taisi olla joku muukin, joka näin päätti tämän vuoden aamut aloittaa. Kun nyt olen tässä aamupalalla (!hotellissahan aamupala yleensä loppuu pari tuntia aiemmin!), ajattelin kertoa omastakin ruokailustani, kun en nyt muita neutraaleja aiheita keksi, enkä viitsi valittaakaan. Valituksen aiheitahan olisi aina.

Syön siis nykyisin ihan oikeaoppisen aamupalan. Toki ensin juon ne kaksi isoa mukillista vettä, kourallisen pillereitä, ruokalusikallisen oliivi/rypsiöljyä, johon on lisätty levärouhetta ja tietenkin ison mukillisen maitokahvia. Tämä on ollut aamunaloitukseni vuosikausia, mutta nykyisin syön kaiken tämän jälkeen vielä lautasellisen rasvattomaan maitoon keitettyä mikropuuroa. Puuroon tulee jotain hiutaleita, nyt on kaura, seuraavaksi näkyy olevan avaamaton paketti neljän viljan hiutaleita. Lisäksi puuroon tulee tällä hetkellä neljän viljan kuituseosta sen aikaa, kun paketti on tyhjä. Eikä tässä toki kaikki. Lisään vielä auringonkukan siemeniä ja pellavansiemenrouhetta sekä lorauksen oliiviöljyä. Kuvittelen, että öljy edesauttaa rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä. Kun puuro on kypsä, lisään mukaan reilusti raejuustoa ja jotain itsetehtyä hyvin vähäsokerista hilloa. Tänään loppui erittäin hyvä omena-kesäkurpitsahillo. Noissa vähäsokerisissa hilloissa on pikainen pilaantumisen vaara avaamisen jälkeen. Nyt oli vielä iso purkki, joten pieni homeenhäivähdys tuntui yhdessä suupalallisessa. Minä olen aikanaan töissä herkistynyt homeelle, joten maistan pienenkin aavistuksen. Tämä oli todella vain yksi aavistus, mutta onneksi purkki on nyt tyhjä. Laitan sekä hilloa että raejuustoa monta ruokalusikallista. Hillossa on heviä ja raejuustossa protskua. Jos ei ole raejuustoa, keitän pari kananmunaa. Näillä sitten mennään tänäänkin pitkälle iltapäivään -etenkin, kun kohta jo on iltapäivä -. Iltapäivällä lämmitän uunissa tehtyä kanasuikale-sipuli-porkkana-perunapataa, jota olen kohta viikon syönyt. Hyvää on, mutta ihan hyvä, että kohta loppuu. Pitäis miettiä joku muu ruoka se tilalle. Kaiken tämän lisäksi syön tietenkin kaikenlaista muuta.

Eilen kävi sellainen kiva juttu, että pari vuotta sitten kaalliilla huollettu ompelukone pimahti. Olen kyllästynyt. ostan uuden halvan, kunhan tulee eteen, jonkun tarjoussingerin. Lupasin mummotettavalle mekon synttärilahjaksi. Täytyy kysyä, mitä haluaa tilalle. ja täytyy yrittää saada edes se vuosikuvakirja valmiiksi. En ole edes aloittanut, mutta kuvia olen käynyt läpi. Ensin pitää noista ystävänpäivänsukista tehdä tämän päivän osuus. Onneksi on nyt helppo. Eilinen oli tosi vaikea.  Uloskin pitää ehtiä vielä ennen auringonlaskua. Olisi lankatarvetta (!), joten voisin kävellä Koirapojan kanssa johonkin etsimään.

Possuvaikutteita

 Posti toi arvauspalkinnon. Hieno kirjanmerkki. Kiitos Possu. Otin sen heti käyttöön. Kirjanmerkit on tarpeen, kun on useita kirjoja kesken. Ja kortti muistuttu, että minun pitäisi saada vyötärö, jotta voisin tehdä keskiaikapuvun.itselleni. Päätin heti aloittaa kuntoilun. - älä yritä! ei ollut sormet ristissä selän takana! -

Kirja kohtaan 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja

Luin Possulta saadun kirjan.  Oli vaikea sijoittaa tätä mihinkään, mutta päädyin kohtaan 11, koska tämä on selvästi harrastajakirjailijan teos. Jos tapanani ei olisi lukea loppuun kaikkea, minkä olen aloittanut, tämä olisi jäänyt kesken. Shöshötysh ärshytti. Lisäksi poimin tietenkin muitakin ärshyttäviä ykshityishkohtia shekä kieleshtä että juoneshta. Kirja osui toki epäreiluun kohtaan, kun tuon edellisen kieli oli niin rikasta jaa juoni kiehtova. Tämä on tullut jaetulle toiselle tilalle dekkarikilpailussa. Takakansi lupasi "Hitchcockmaista hiipivää jännitystä" ja että "kauhutilanteiden hidas kehittely kutkuttaa varmasti". Siellä olikin hienoja jaksoja välillä, hyvin kirjoitettuja. etenkin loppuosa oli hyvä. Henkilöt olivat uskottavia ja jotkut kohtaukset mielenkiintoisia.  Murhat ja murhaajat olivat selvillä kauan ennen loppua, mutta ei se haitannut. Tämä oli nopeasti luettu, mutta ehkä en lue uudestaan. - Onkohan Possukin harrastajakirjailija tai ainakin jonkin kirjoittajaseuran jäsen? -

Eilen kävi ilmastointimiehet tarkistamassa ilmastointia. Minulla ei makkarin korvausilmanotto toimi kuten pitäisi. Sieltä tuulee täysillä koko ajan väänteli nappuloita miten vain. Tarkastaja totesi, että juu, ei se toimi, se on rikkinäinen. Arvatkaas, mitä hän teki? Korjasi? Vaihtoi uuden, ehjän? No ei ihan. Käski teipata sen umpeen jollain teipillä ja aukaisemaan enemmän olkkarin venttiiliä, jottei kaikki korvausilma tule porraskäytävästä.

Elämää mahapallon kanssa

Eilen kävin kasvimaatakin ohikulkiessani katsomassa. Hyvältä näyttää, kun hanki peittää kaiken. Käveltiin samalla Koirapojan kanssa reilut kaksi tuntia, mutta kyllä viikon askelsaldo jäi aika vähäiseksi muusta liikunnasta puhumattakaan. Nyt pitää tänään ja huomennakin varmaan nyhjätä kotona. Ilmastointitarkastus tulee jompanakumpana päivänä ja haluan olla paikalla. Tämähän on hyvä syy olla jumppaamattakin. Kuka sitä nyt haluaisi tulla yllätetyksi hikisissä jumppavaatteissa kotonaan. Tekosyitä siis riittää vaikka mahapallo ärsyttää ja huono kunto vielä enemmän. Joulupainosta on pari kiloa kadonnut, mutta joulupaino olikin kohtuuton. Mutta mitäs tässä narisemaan, kun kaikki on ihan itsestä kiinni. 

Kirja kohtaan 42. Esikoisteos.

Oli upea lukukokemus etenkin ensimmäiset 300 sivua. Ihania uusia sanoja, todella rikasta kielenkäyttöä, mystistä juonta, ehdottomasti kaikki palkintonsa ansainnut. Mies-nainen, isä-tytär, poika-karhu, tarina, joka tempaa mukaansa, mutta joka ei ole suora, yksiselitteinen, liian helppo. Tapahtuu Suomessa 1900-luvun alkupuolella. Välillä tarina oli jopa ahdistava, jännittävä ja jotain jäi arvailun varaankin. Ehdottomasti tulee kuulumaan suosikkieni joukkoon.

Hieno ulkoilusää

Minä kökötän sisällä. Nukuin vaihteeksi pätkittäin. Luin valvontajaksojen aikana ja nukahdin uudestaan, mutta vähiin jäi taas unet. Pikalenkin teimme Koirapojan kanssa aamulla vaikka Koirapoika ei ymmärrä, miksei lenkkeillä kunnolla. Josko tästä lähdetään kohta puoleen ulos aurinkoon. Ehkä tiskaan kuitenkin ensin, kun laitoin tiskialtaan täyteen käytettyjä astoita likoamaan kuumaan veteen. Kolmelta tulee Poirot eli hyvä syy istua neulomassa. Kait se pari tuntia kävelyä riittää, tuntikin. Minullahan on sekä nastakengät että luikuesteet, eikä tänään ole niin liukas kuin eilen. Tuo kaatumisenpelko on sekin uusi juttu. Nyt pukkaa uusia kokemuksia jatkuvalla syötöllä. Ja jotkut väittää, ettei vanhana tule uusia kokemuksia!

 Ihan uusi juttu on sekin, että ostin eilen ison kukan. Yleensä ostan ihan pieniä ja odottelen niiden kasvavan hoivissani isoiksi. Mutta tuo Polyscias oli niin outo, että se oli pakko saada. Ja kun löysin punaisen ruukunkin, piti ostaa myös muratti, jotta saan syyn ostaa pienemmänkin punaisen ruukun - itseasiassa ostin vielä ruokakaupasta kaksi kirkkaanpunaista ruukkua, kun olivat alessa ja tietenkin tarvitsen punaisia ruukkuja, kunhan rupean taas kasveja kasvattamaan - Murateista tykkäisin, mutta ei ne pysy minulla hengissä. Mutta aina voi yrittää uudelleen. Voi olla, ettei tuo Polysciaskaan tykkää minusta, mutta aika näyttää. Mehän mentiin tyttären kera mattokauppaan, josta ostin kalliin maton puoleen hintaan, ihan liian kalliin edelleen, liian isonkin, jotta saisin sen aikanaan kunnolla pstyä, mutta ostin, punaisen. Vingutin visaa, mikä ei ollut viisata, mutta ostoksiini olen tyytyväinen.

Ystävänpäiväsukat ovat aluillaan. Pysyin nyt ihan ohjeen väreissä. Resorin tein pienemmillä puikoilla kuten yleensäkin resorit, mutta muuten pysyn ihan ohjeissa. Kirjoneuletta on kiva neuloa näin eli muutama kerros päivässä. Ei tunnu niin rasittavalta. 

Ja nyt tiskaamaan ja sitten ulos.

Mustaa se on...

...vaikka harmaalta näyttää. Mustaa säärystintä Maija-langasta yhteensä n. 140 cm ja 222 g 2½ puikoilla nyherretty. Tytär toivoi reisimittaisia säärystimiä saatuaan joululahjaksi perinteiset polvipituiset. Neuloessa huomasin, että kyllä se tuo ikä vaikuttaa moneen. Aiempina vuosina välillä ihmettelin, kun jotkut valittivat, etteivät talvella pysty mustaa neulomaan. En enää ihmettele. Millään en meinannut saada selvää, meneekö silmukat oikein vai tuleeko jotain virheitä. sohvalla ollaan paljon järkevämpiä kun värikästä neulotaan. On minullakin jotain värikästä kesken ja tänään pääsen aloittamaan päivän myöhässä ystävänpäivänsukkiakin. Tosin siinäkin pohjaväri on harmaa. Tuon harmaan suhteen onkin hassu juttu. Minulla on runsaasti harmaita keränloppuja ja taitaa olla joku ihan kokonainenkin. Mutta sävyt ei ole ihan just samoja, koska keriä on usean vuoden - usean kymmenen vuoden? - ajalta. yritän tihrustaa samansävyisiä, mutta veikkaan, että valmiissa neuleessa ero kuitenkin näkyy. Teen silti.

Varikset odottivat auringonnousua. Tuolla kauempana niitä onkin ihan kasapäin. Meillä on paljon variksiai, jotka aamuisin kerääntyvät langoille odottamaan, menevät päiväksi syömään johonkin kaatopaikoille tai muihin hyviin ruokaloihin ja palaavat illalla puihin nukkumaan. Ne eivät taida koskaan päästä eläkkeelle laiskottelemaan.

Minulla olisi tänään keikka mattokaupoille. Pääsen tyttären autolla, joten pitänee ostaa jotain ruokatavaraakin samalla reissulla. Keitin aamupuuron seuraksi kananmunia, kun raejuusto oli loppu. Haisivat tosi omituiselle ja maistuivatkin. Eivät kyllä näyttäneet pilaantuneilta ja parasta ennenkin on vasta kuun lopussa. Ne on ostettu tuosta meidän pikkusiwasta, joka eilen muuttui kmarketiksi. Ainakin siwana ollessaan se oli kuuluisa vanhoista ruoka-aineista. Nuo oli kyllä ulkokanojen munia, kun luomuja ei löytynyt, joten voihan se olla, että ulkoilu haisee. En ole mikään luomuintoilija vaikka usein ostankin luomua, jos sitä helposti saa, eikä hinta ole hirveän paljon suurempi. Kananmunat kuitenkin pyrin ostamaan luomuna, koska ajattelen, että niitä munivilla kanoilla on paremmat olot kuin häkkikanaloissa. Lapsena totuin kanoihin, jotka viettivät vapaata kanan elämää.

Näyttäisi tulevan kaunis päivä eli olisi ulkoilusää. Tuon mattokaupan lisäksi ulkoilun esteenä on peilikirkkaiksi kuluneet ja kulutetut tiet ja polut. Minusta on tullut vanha tuon kävelynkin suhteen eli pelkään kaatumista vaikka on nastat kengissä. Vielä viime talvena en pelännyt, mutta sitten olen jo kolmesti kaatunut ja telonut jalkojani. Oppia on taottu kantapäänkin kautta.

Menen aloittamaan niitä ystävänpäiväsukkia jollain harmailla. Mukavaa viikonloppua kävijöille. (Susanna nappasi tuon 888. Saa nähdä, nappaako myös 999.)

Aamun kirkas aurinkoinen

meni pilveen suunnilleen heti noustuaan.

Mutta ehti sitä ennen värjätä taivasta koko paletilla.

Eilenkin oli outoja valoilmiöitä udun takana. Valo on kyllä silminnähden lisääntynyt. Alkaa olla kevättä mielessä vaikka ulkona on aika hankala keli, liukasta. Tänään on kuitenkin lähinnä sisäpäivä, pyykkäystä, laskujen makselua (se eka eläke tupsahti tiliä rasittamaan, joten siitä on päästävä eroon) ja tietenkin perusjuttuja eli neulontaa, syömistä, lukemista. Eilen ponnistelin yhden jumpan läpi ja tarkoitus olisi tänäänkin vaikka ajatus on äärimmäisen vastenmielinen.

Säästäväisyys on hyve

Olen aloittanut budjetin pitämisen tässä vuoden alusta, kun siirryin kokopäiväiseksi eläkeläiseksi ja tulot romahtivat mutta menot ei. Laitan sen budjetin tännekin näkymään joskus, jotta voitte itsekukin valmistautua, jos vaikka teillekin kävis näin. Huomenna pitäisi eka eläke pamahtaa tilille, mutta laskujahan on jo ehtinyt kertyä. Laskut on vähän niinkuin pakollisia, joten kaikesta muusta pitää säästää eli ei mitään satunnaishankintoja. Mutta niitä satunnaishankintojakin on jo tiedossa. Uusia mattoja on pakko ostaa - tai ei tietenkään pakko, voihan sitä ihminen elää ilman mattojakin. En nyt kuitenkaan halua elää ilman mattoja, joten menen ehkä lauantaina mattokaupoille. Lupasin myös tehdä vanhemmalle mummotettavalle synttärilahjaksi mekon, johon mennään tänään tarvikkeita ostamaan. Ja tästä päästään asiaan eli säästämiseen. Mummotettavan isä soitti ja kysyi, onko minulla Harry Pottereita, kun he aikovta ruveta lukemaan niitä iltasaduksi. Sanoin, ettei ole, mutta olen ajatellut ostaa ne itselleni. Olen ne aikoinaan lukenut, mtta tyttäreni vei ne mennessään. Niinpä tilasin kaikki itselleni, pokkareina eli aika halpoina versioina. Ajatus oli, että lainaan sitten  niitä. Mutta selailin vielä vähän tarjontaa ja päätinkin ostaa kirjakaupasta ekan osan kuvitetun laitoksen lahjaksi tuolle mummotettavalle. Kunhan vielä sen ifolorkirjan saan tehdyksi, niin on taas ylenmäärin lahjottu tyttö ja minä olen elänyt säästäväisesti.

Viime yönä nukuin noin yksitoistatuntia, joten nyt ei väsytä. Siispä tänään alkaa kuntokausi reippaalla kotijumpalla. (jos siis ehdin...) Ja uuden blogin kunniaksi aloitetaan myös kävijöiden tarkkailu eli kun/jos satut käväisemään lähellä lukua 888, 999, 1111, 2222 jne. laita luku kommentteihin ja saat ehkä jotain postia - siis ehkä, jos satun viitsimään. Mutta ainahan sitä voi toivoa, että satun.

Rytmitöntä

Maanantaina yömyöhällä palasin Fuenteventurasta, enkä ole oikein nukkunut sen jälkeen, joten palaan matkakertomukseen myöhemmin, kunhan jaksan. Nyt on kaikinpuolin joutava olo. Apeus pyrkii pintaan. Mikään ei innosta. Mikään ei tunnu miltään, paitsi yksinäiseltä. Kroppaa kolottaa, selkä kipuilee, lonkassa on jotain ja nilkassa ja selässä. Jostain löytyi joku näkymätön ötökkä, joka teki ison kutiavan paukaman käteen. Väsyttää.

Eilen alkoi taas kirjoittajakurssi, joka oli mukavaa, mutta jälkikäteen on tunne, että mokasin taas. Sehän minulle tulee usein jälkikäteen. Nyt pitäisi viikon aikana kirjoittaa jotain koulusta. Toistaiseksi en ole päättänyt, miten lähestyisin aihetta, mutta eiköhän sitä tekstiä synny, kunhan rupean vain synnyttämään. Eilen myös mummoilin hetken ja olin turhaan kärttyinen sielläkin. Tänään on sovittu koiralenkki tutun kanssa ja sen jälkeen meidän english club. Olen myös ilmoittautunut espanjan nettikurssille, jonka ekat tehtävät sain eilen. Viikko aikaa niidenkin tekemiseen, mutta tässä eka viikolla vain kyseltiin, mitä olen aiemmin espanjasta opiskellut vai olenko. Vieläkö luettelisin näitä pitäisijuttuja. Ifolorilla pitäisi ihan pikapikaa tehdä kaksi kirjaa, toinen vanhemmalle mummotettavalle synttärilahjaksi ja toinen tästä matkasta lapselleni synttärilahjaksi. matkakuvia on pyöreät 1500, joten materiaalia on. Kukahan niitä kävisi läpi.

Matkalukemisena oli joululahjaksi saatu dekkari, jonka salapoliisina on yksitoistakesäinen tyttö Flavia de Luce, joka rakastaa kemiaa ja vihaa siskojaan. Näppärä kirja, kevyt luettava, meni sujuvasti viikon aikana. Laitoin sen Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 41. Kirjan kannessa on eläin, vaikka olisi se muihinkin kohtiin sopinut.

Matkakuumetta

Olen tullut siihen tulokseen, että aamuäreyteni johtuu matkakuumeesta. Pitäisi päättää, mitä pakkaan mukaan ja laittaa koti siihen kuntoon, että tänne on kiva tulla. Mutta vetkuttelen vain kaikissa muissa puuhissa. Pakkaamaan en voi ruveta ennenkuin Koirapoika haetaan. Se nimittän rupeaa stressaamaan, kun näkee minun pakkaavan. Pelkää, ettei sitä oteta mukaan. Ja oikeassa on. Ei oteta. Menee tyttären luo hoitoon. Mutta eihän se estäisi kasaamasta tavaroita valmiiksi.

Onneksi aamulenkki parantaa aamuäreyden kunhan vain viitsin tallustaa vähän pitempään. Nyt on enää -1 aste pakkasta, joten ei palele, enemmänkin kuuma tulee. Huonompi puoli on, että aura tamppaa tiet liukkaiksi. Mutta pitää vain keskittyä kävelemiseen. Selvästi huomaan, että tasapaino on heikentynyt. Sitäkin pitäisi treenata, kuten kaikkea muutakin. Selkäkin ilmoittelee olemassaolostaan ja issiashermo. Mitäs luulette, tuleeko lomalla treenatuksi? Minä aina kuvittelen, että pidän kuntoloman, mutta harvoinpa se toteutuu, ellei ole ohjelmoitu viikko. Mutta nythän se onnistuu, vai????

Tämän blogin ulkonäköön olen erittäin tyytyväinen. Kuukausikaupalla tätä muutin ja muokkasin ja tuntui, ettei mikään ole hyvä. Tuo valmis pohja onneksi miellytti sitten silmää ja kun sain norsukortin, tiesin, että siinä se. Kuvien ympärille olisi kiva saada kehykset, mutta tällainen blogin uudistaminen on sen verran iso ponnistus, etten rupea enää säätämään. Profiilikuva ei ole ihan sitä, mitä halusin, mutta olen jo siihenkin tottunut.

Menisinkö nyt tekemään jotain, mitä pitäis vai heittäytyisinkö selälleni lukemaan...

Säätiedotus

 Eilenillalla oli pakkasta -23 astetta, puolenyön aikaan -3 ja aamulla -5.

Aamulla oli myös piiskaava tuuli ja lumipyry. Täällä mäellä tuulee muutenkin aina ja tällaisina päivinä pyry iskee naamaan joka nurkalta, joten aamulenkille lähtö koetteli sisua. On taas kiitettävä Koirapoikaa, joka vei minut ulos. Kun ensimmäisen minuutin aikana jo peityin lumeen, ajattelin, että sama se. Välillä olin kääntymässä takaisin, mutta muutinkin mieleni. Pari koirankusettajaa nähtiin sen reilun tunnin aikana, kun kahlailtiin kinoksissa. Annoin Koirapojan purkaa ylimääräistä energiaansa, jota on kertynyt lyhyiden lenkkien aikana ja päästin sen irti useampaan otteeseen. Yleensä viikonloppuisin on niin paljon kansaa liikkeellä, että koira pitää pitää hihnassa koko ajan kaikkialla. Nyt ei jostain syystä ollut.

Ajattelin tänään pestä jääkaapin, kun kerran pakastinkin on puhdas. Onkin syytä. Löysin rasian täynnä hometta. Olen luullut, että siinä on omppuhilloa, joka kestää, mutta siinäpä olikin omenapaistosta. Aika harvoin minulle moista sattuu. Olen kohtuu tarkka noiden ruokien suhteen, kun ruoan poisheittäminen tuntuu pahalta. Mutta nyt heitän kyllä hyvän rasian sisältöineen päivineen sekajätteeseen vaikka pitäisi lajitella ja kierrättää. Mutta nyt saa maailma tuhoutua, jos se on kiinni tuon purkin lajittelusta. Tyhjennän tässä pari päivää muutenkin noita pilaantuvia ruokia ja käyn ostamassa säilyviä tilalle. On pakko käydä automaatilla hankkimassa käteistä matkalle, joten samalla voin ostaa jotain purtavaa kotiinpaluun varalle.

En yleensä katso elokuvia telkkarista, mutta eilen tuli yksi lempielokuvani Billy Eliot, joten katsoin sen taas kerran. Ja sitten samaan syssyyn katsoin Minority Reportin, jota en ole aiemmin nähnyt vaikka poikani on sitä kovin kehunut. Sehän olikin oikeasti hyvä.

Pienestä kiinni

Aamulla oli vielä -22 astetta, mutta nyt jo lämpenee, enää - 13 ja aurinko paistaa. PossuMunkki yrittää saada minut tuntemaan huonoa omaatuntua, kun annan pakkasen estää lenkkeilyn. Huonoa omaatuntoa tunnen monesta, mutta en nyt vielä tästä. Mutta sai Possu minut miettimään. Olen niin fiksoitunut tuohon Koirapoikaan kävelyjen suhteen, etten osaa yksin ollenkaan lähteä turhanpäiväisille lenkeille. Koirapojan tassut rupeaa palelemaan ja meillähän ei koiria pueta. Mutta eipä näitä pakkaspäiviä paljon ole. Onneksi tulee sitten pyryjä ja sateita ja paisteita ja liukkautta ja kaikenlaisia säitä, joita voi käyttää tekosyynä.

Heräsin taas viideltä ja lueskelin kunnes nukahdin uudestaan kirja avoinna rinnan päällä. On ollut apea fiilis tässä jo jonkin aikaa. Tuntuu, etten saa otetta elämästä. Pakastimen sentään sulatin ja pesin ja samalla mietin, miten huonosti olen jaksanut kodin kunnostukseen syventyä. Kaikenlaisia yrityksiä on ollut, mutta kaikki jää kesken. Kyllähän minä täällä ihan sujuvasti asun, mutta voisin saada ympäristöstäni viihtyisämmän. Toisaalta, en halua mitään velvollisuuksia minkään suhteen vaan elää ihan hetken mielijohteiden kartoittamana. Mutta kun apeudun, ei tule mielijohteita. Aika vain lipuu ohi. Tällaisia pohdiskelin ja kaivauduin yhä syvemmälle synkkyyden poteroon. Ja sitten hupsis, pompahdin pinnalle. Syynä oli se, että kävin lukemassa muiden postauksia ennenkuin tulin tänne vuodattamaan synkeyttäni. Saga on ruvennut kuvailemaan lukemiaan kirjoja ja ne kuvailut käänsivät ajatusteni suunnan. Älkää kysykö, miksi. Jotenkin vain ajatus siitä, miten erilaisia kirjoja ihmiset lukevat, miten paljon erilaisia kirjoja maailmassa on tarjolla, synnytti hyvän olon tunteen. Kovin ailahtelevaisia ovat mielialani. Nyt on sitten taas otetta.

Suojelusenkeli työssään

 Pakkaset saapuivat varmaan ihan vain sen takia, ettei minun tarvitsisi toteuttaa lenkkeilyjäni. Illalla riitti sekä Koirapojalle että minulle sellainen vartin pyrähdys. Parikymmentä astetta pakkasta ja kunnon viima, ei siinä tassut kestä. Eikä nyt aamullakaan lähdetä kovin pitkälle. Mennään mummoilemaan koko päiväksi ja tilattiin kyyti sinne. Pyrähdetään siis taas vain lyhyin mahdollinen lenkki. Näin niitä hyviä aloituksia hissukseen kuopataan - olosuhteiden pakosta tietenkin, ei muuten.

Lankaelämä vähän on nytkähtänyt eteenpäin. Jouluyösukat eli ne toiset kalenterisukat jäi kesken. Neuloin ihan vain perussukkaa tuon kärkiosuuden, kun ei pitsi päässyt oikeuksiinsa kuviolangassa. Vauvasukkia olen nyt väkertänyt kolme paria. Ne pitäisi laputtaa ja pakastaa. Laputus, jotta saaja saa pesuohjeet ja pakastus, koska olemme eläintalous.  Liityin facebookryhmään, koska sieltä saa ohjeita ja vinkkejä. Välillä kyllä tekee mieli jättää koko homma, kun erehdyn lukemaan keskustelua. Hirveää vääntöä, mikä on oikea sininen, oikea koko, oikea lanka. Ikäänkuin vauvalle olisi väliä, onko sukissa juuri lipun värit. Mutta ehkä vielä näperrän noita pikkusukkiakin. Ensin pitäisi tehdä reisimittaiset säärystimet omalle lapselle. Tein joululahjaksi parit perussäärystimet ja eilen kehui, miten hyvät ja lämpimät ovat ja että reisipituisetkin vois ottaa. No, mitäs äiti muuta kuin lankaa puikoille.

Talviaamun aatteita

Edelleen sitkeästi sataa. Kahlasin auraamattomilla teillä tunnin verran ja totesin saman kuin aina: Alkumatka oli yhtä tervanjuontia. En voinut käsittää, mitä ihmettä teen siellä tuiskussa, pimeässä raahaamassa painavia jalkojani hitaasti eteenpäin. Koirapoika kiskoi ärsyttävävästi, tuuli pieksi naamaa, olin kuolemanväsynyt. Ja sitten jossain vaiheessa, ehkä noin puolen tunnin kävelyn jälkeen, huomasin ajattelevani ihan muuta, järjesteleväni pääni sisältöä, löytäväni uusia ajatuksia. Hankkikaa ihmiset koira, joka pakottaa teidät lenkille, koska se mahdollistaa kävelyn ilon löytämisen. Minun pitäisi kyllä pitentää iltalenkkejäkin, koska tunnin rauhallinen kävely illalla takaisi paremmat yöunet. Mutta jos nyt ensin edes nämä aamulenkit.

Minähän päätin, etten laihduta, mutta kyllä kiusaus olisi suuri. Joulupukki toi minulle viikon kanarianmatkan ja olen sitä varten sovitellut vaatteitani. Ei minua haittaa, että näytän paksulta mummolta, koska sehän minä olen, mutta kun niin harvat vaatteet mahtuvat päälle. Uusia en mene ostamaan, koska eläkeläisen on pysyttävä budjetin puitteissa, mutta vähän meinaa epätoivo iskeä, kun ei uimapukukaan oikein yllä mahan ympäri ja teepaidat nousevat mahapallon yläpuolelle ryttyyn. Mutta omapahan on vikani, kun olen tässä tilassa.

Joulupukki oli  tainnut saada väärää tietoa vakoilijatontuilta. En minä niin kiltti ole ollut. Sain nimittäin myös liput Apassionataan ja lupauksen lipuista Raskasta joulua -konserttiin kirjojen ja kaiken muun lisäksi. Ja pitänee mainita, että sain myös Game of Thronesin kuudennen kauden entisten jatkoksi. Taidan taas katsoa koko sarjan alusta asti. Siinä voi samalla neuloa.

Kilokamppailu

Lunta on satanut tauotta yli vuorokauden. Ei tämä mitään pyryä ole vain tasaisen rauhallisesti pieniä hiutaleita leijuu alas. Mukava oli aamulenkillä tallustaa kauniissa metsämaisemissa täydellisessä hiljaisuudessa. Eikä liikkeellä ollut kovin monta muuta, pari koirankusettajaa ja yksi metsäkauris. Reilun tunnin raahustin ja sen jälkeen taas pari kertaa heilautin kahvakuulaa.

Kävellessä päässä pyöri kaikenlaista, myös tämä vuodenvaihteen vakiajatus eli laihdutus. Minähän en nyt tänä vuonna ole ajatellut laihduttaa, mutta sen verran mietin syömisiäni, etten liho. Mutta, jos lehtiin on uskomista, suuri osa ihmisistä aikoo laihduttaa, joten onhan minunkin otettava kantaa.

Tuossa syssymmällä painoin reilut viisi kiloa vähemmän kuin nyt. En merkkaillut mihinkään, kun ajattelin tässä vuodenvaihteessa lyödä kaikki ällikällä. En lyönyt ketään millään. Miksikö? Miksi laihduin ja miksi lihoin?

Laihduin ihan sillä vanhalla hyväksi koetulla konstilla eli liikuin enemmän ja söin vähemmän. Liikuntana oli pääasiassa kävely. Joka aamu ennen aamukahvia lähdin koiran kanssa 5-7 kilometrin kävelylle. Aluksihan se oli samanlaista raahustamista kuin nytkin, mutta aika pian jalka alkoi nousta vikkelämmin ja välillä jopa hölkkäsin ihan vain liikkumisen ilosta. Kunnon kasvuun auttoi sekin, että lenkillä oli useampia ylämäkiä, osa aika jyrkkiäkin. Ei tainnut lähteminen olla kertaakaan helppoa. Koko elimistö ja etenkin pää pani täysillä hanttiin. Kaikenlaisia verukkeita, tekosyitä ja itsepetoksia pyöri mielessä: "tänään en jaksa", "sääkin on huono", "menen sitten päivällä oikein pitkälle lenkille", "voisin mennä uimaan tänään". Vaati oikeasti itsekuria lähteä vaikka koira on jokatapauksessa ulkoilutettava. Mutta koiranhan voi lenkittää vain lyhyesti. Aika usein myös ajattelin, ettei minulla ole aikaa! Ei ole aikaa! En taida koskaan ajatella, ettei minulla ole aikaa istua sohvalla tuijottamassa telkkarista jotain ohjelmaa, josta en edes jälkikäteen kysyttäessä muista mitään. Jossain vaiheessa, sitten se "ajanpuute" ja muut selitykset saivat jättämään lenkin väliin ja ennenkuin huomasinkaan oli mennyt viikko ja toinen ja lenkit jäi. Tuli lunta ja liukasta, kroppa oireili, kun en venytellyt, piti neuloa joululahjoja, juosta kaupoissa, levätä. Miten helposti se paikalleenjuuttuminen kävikään ja miten vaikea on taas saada itseään liikkeelle, vaikka tiedän, että kyllä se kävely on kivaa, kunhan vain lähtee liikkeelle.

Syömisiä en sitten kauheasti säädellyt, ainakaan en vähentänyt. Minulle ei vain sovi kieltäymykset. Yritin syödä enemmän kasviksia, marjoja, hedelmiä ja proteiineja. Söin myös tukevan, kunnon ruoan illansuussa. auttoi kummasti joutavaan telkkarin edessä naposteluun, jos kuuden seitsemän maissa illalla söi kukkuralautasellisen jotain ruokaa. Ei minulla mitään säännöllisiä ruoka-aikoja ollut, mutta aamupäivällä söin usein puuroa tai rahkaa raejuuston, marjojen ja hillon kanssa. Minulla on paljon itsetehtyjä vähäsokerisia hilloja, joita olen pitänyt jotenkin kiellettynä hedelmänä vaikka oikeastihan ne ovat lähinnä marjoja ja vihanneksia. (Sotken usein hillojen joukkoon kurpitsaa, porkkanaa tai muuta outoa. Siellä ne menee ihan täydestä.) Tänään tein munakkaan, kun jääkaapissa oli kylmäsavustetun lohen jämät ja vanhoja kananmunia. Pilkoin pannulla noin 200 grammaa kirsikkatomaatteja, lohen, valkosipulia ja mausteita. Kolmen munan munakkaan, kun söin, niin ei nyt ihan heti ole nälkä.

Sen olen huomannut, että kun syön ison aterian, tekee mieli jotain sokerista jälkkäriä. Muutaman mantelin tai pähkinän pureskelu auttaa. Useimmiten en kuitenkaan ota mitään, mutta jos hirveästi tekee mieli, tyydyn pariin suklaapalaan. Tumma suklaa vie hyvin makeanhimon pois. Illalla keitän maitoa, johon sulattelen suklaata tai ihan vain kaakaota. Mutta rovaniemeläinen ystäväni tarjosi jälkkäriä, jota voin suositella kaikille. Resepti löytyy hyytelösokeripaketin kyljestä nimellä Hyytelömarjat. Tosi helppo, nopea ja erittäin maukas, sekä lisäksi terveellinen.

Mutta sitten on vielä tämä kysymys, miksi lihoin. Paras vastaus on, että jätin kävelyn. Siirryin enimmäkseen istumaan. Yritin myös säännöstellä syömistäni, mikä johti lisääntyneeseen iltanaposteluun.

MUOKS!
Nyt sataa valtavan isoa lumirättejä.

Perintö

Heräsin ennen viittä aivan liian lyhyiden yöunien jälkeen. Lueskelin tunnin verran ja odottelin, josko uni vielä tulisi. Kun ei tullut, raahauduin ylös ja pakotin itseni ulos. Koirapojalla ei ollut mitään ongelmia lähtemisen kanssa, mutta minulle Osakainen oli jättänyt perinnöksi ylipainoa, lihasjäykkyyttä ja yleistä raihnaisuutta. Pukeutuminen tapahtui kuin hidastetussa filmissä ja reilun puolen tunnin kävely oli silkkaa raahustamista. Polvet lonksuivat äänekkäästi, issias ilmoitteli olemassaolostaan, pää humisi ja ylämäessä hengitys vinkui kuin ruostunut sarana. En edes kuvitellut tekeväni mitään pitempää lenkkiä. Kotona sitten väitin itselleni aloittavani lihaskunnon kohottamisen heiluttelemalla pari kertaa käsipainoja ja kahvakuulaa. Mittailin myös itseäni kaikin tavoin ja sain kaikenlaisia tuloksia. Kunto on tyydyttävä, mikä ei kyllä minua tyydytä. Painoa on 81 kiloa ja mahaa 106 senttiä. Jos tekisin nyt uudenvuodenlupauksia, sanoisin, että tästä suosta noustaan kuin feenikslintu tuhkasta, mutta en tee enkä sano. Sanon vain, että katsotaan ja että se näkee ken elää.

Osakainen oli muutenkin viime töikseen kovin reilulla tuulella. Se jätti minulle oivan kasan lukemattomia kirjoja ja vielä enemmän luettuja, joista on vain hämäriä mielikuvia. Yhden leffalipunkin se jätti ja muutaman uintikerran sekä  jotain 14 kuukautta tai enemmänkin museokortille käyttöaikaa. Yritti selvästi saada minua aktivoitumaan monille aloille. Bussilippuun ei jättänyt yhtään aikaa vain pelkkää arvoa muutaman matkan verran. Liekö ajatellut, että rupeaisin kävelemään lyhyemmät matkat.

Lankojen suhteen Osakainen olikin aivan ylitsevuotavan antelias. Yli 20 kiloa odottaa neulojaansa. Kun AnonyymiAnne arvasi grammat oikein, rupesin epäilemään, että olisko noita kiloja se kaksi enemmän, mutta en jaksa ruveta punnitsemaan vaan luotan Osakaisen tulokseen. Anne siis arvasi kaksi kiloa liikaa ja Possu kilo 900 grammaa liian vähän eli Possu osui niukasti lähemmäs. Kait minun on lunastettava Osakaisen ajattelemattomasti antama lupaus jostain palkinnosta joskus. Toivottavasti odottavan aika ei käy pitkäksi, sillä tämä saattaa nyt kestää. Kuten varmaan kestää tuon lankamäärän tuhoaminenkin. Ahkerat neulojat tikuttavat satakin sukkaa vuodessa, mutta minä tuskin moiseen kykenen, vaikka päätin ruveta neulomaan Kättärin itsenäisille vauvoille junasukkia. Ja vaikka niitä syntyisi se sata, ei se paljon lankaa vähennä. Mutta ehkä minun ei ole tarvis ihan heti ostaa uutta, sillä Osakainen oli kyllä hamstrannut mitä moninaisimpia sukkalankoja, sinistäkin sen verran, että vauvasukkia voi tehdä jokusen. Menen siis nyt neulomaan.

Palattiin kotiin

 

Oli mukava vuodenvaihde rauhallisissa maisemissa. Viime vuonna oli pakkasta, tähtitaivasta, vähän lunta, paljon huurretta, talvi. Ei ollut tänä vuonna. Nyt oli pilvistä, lämmintä, pimeää. Mutta Koirapoika säästyi rakettikauhulta ja minä sain perunakukkoa. Mitäs sitä muuta ihminen voisi kaivata. Saunassakin oli leppoisat löylyt. Nyt en tehnyt mitään uudenvuodenlupauksia kunpahan vain neuloskelen, lueskelen, kuntoilen ja tietenkin mittailen painoani, mutta ihan ei ole vielä toimintatavat selvillä, joten palataan kaikkeen siihen myöhemmnin.

Onnellista Uutta Vuotta

Nyt on vuosi 2017 ja minä olen täysiaikainen eläkeläinen, elätti, joutonainen. Tällä hetkellä lienen nauttimassa maaseudun rauhasta ja hiljaisuudesta ystäväni luona, sillä kumppanini Koirapoika ei kestä ilotulitusten pauketta. Mutta arjen tullen palaan kotiini mäen päälle, suht korkean talon yläkertaan kaupungin valojen katveeseen. Palattuani raportoin enemmän tai vähemmän säännöllisesti elämäni kulusta, arkipäivistä, sillä juhlia on harvoin. Mutta kymmenien vuosien aamuheräämisten, tekemättömien töiden painon, ajan vähyyden ja yleisen riittämättömyyden tunteen jälkeen, kaikki päivät vapaana aikatauluista ja velvotteista ovat juhlaa. Yritän olla hankkimatta pakollisia menoja ja aikatauluja, mutta myös täyttää elämäni asioilla, joista pidän eli samoilulla, lukemisella, leffoilla ja tietenkin neulomisella. En toivo enkä odota mitään suuria. Minulle riittää auringonnousu ja -lasku, lintujen laulu, puiden humina, taivaanrannassa sykkivän majakan valo ja vuodenaikojen vaihtelu, myrskyt, sateen ropina ja nurkissa ujeltava tuuli. Usein katson elämää kameran linssin läpi, mutta sekin on vain yksi ominaisuuksiani ja omituisuuksiani. Suvaitsevaisuutta, lempeyttä ja anteeksiantoa olen yrittäny opetella koko elämäni. Ehkä olen jotain oppinut myös itseni suhteen.

Tervetuloa siis seuraamaan, miten yksinelävä eläkeläisnainen viettää aikaansa kaupungin vuokra-asunnossa keskellä kerrostalolähiötä.