Kun huolettomana juoksentelin koirapuistossa, en todellakaan arvannut, mihin vielä joudun.
Hissihän on jo sinällään kamala paikka, mutta entä kun sen jälkeen mennään ensin bussiin ja sitten metroon.
Metromatka päättyi outoon paikkaan, mutta minähän olin niin onnellinen, kun sain tuntea tukevan maan jalkojeni alla, että otin tyynesti kaiken hässäkän, mitä ympärillä pyöri. Ajattelin, että hyvä, kun kerran hengissä selvisin. En tiennyt, että tämä oli vasta alkua.
Seurasi uusi kulkuväline, juna. Siellä kyllä itketti väkisinkin
etenkin, kun matka kesti tuntikausia. Eikähän koettelemukset tietenkään siihen loppuneet. Vielä piti jollain autolla matkustaa.
Pääsinhän minä lopulta autostakin ulos. Pieniä ulkoiluja oli matkan varrella tehty, mutta kunnon jaloittelulle oli kuitenkin tarve.
Mentiin sisälle mökkiin ja siellä sitten vietettiin aikaa.
Kun mukana oli mökin omistaja, viihdyin ihan hyvin
vaikkakaan minulle ei tarjoiltu makkaraa, enkä päässyt saunaan. Tilanne muuttui täysin, kun mökin omistaja jatkoi matkaa ja jäin mummon kanssa kahdestaan.
Ulkona meni hyvin. Tykkäsin kuljeskella kaikenlaisissa maastoissa, mutta aina sisälle mennessä rupesin valittamaan hyvin, hyvin äänekkäästi ja sitkeästi. Mummo jo alkoi sanoa, ettei vie minua enää ulos. Minähän kuitenkin rauhoituin aikani valitettuani
ja nukuin hyvin mummon vieressä.
Ei mummo kuitenkaan toteuttanut uhkauksiaan vaan kierreltiin mökin ympärillä
ja tutustuttiin myös lähialueisiin.
Suoritin tyylipuhtaita kettuhyppyjä metsästäessäni kaikkia maassa möngertäviä eliöitä.
Porojakin pyöriskeli iltalenkkien ilona. Niitä en metsästänyt, koska en ole porokoira.
Onneksi seuraksemme tuli mummon opiskelukaveri. Kun hän oli paikalla en itkenyt sisääntuloa. Autossa kyllä itkin senkin edestä. Vieraalla, kun oli auto, niin sillä mentiin katsomaan nähtävyyksiä. Nähtävyydet oli mukavia, mutta matkat ihan hirveitä. Tein taatusti kuolemaa.
Ensin käytiin kertämässä Auttikönkään luontopolku. Se oli kivaa, vaikka mummo joutui tuijottamaan koko ajan kengänkärkiään, jottei kompastuisi. Minä viipotin vilkkaasti joka puolella.
Seuraavana päivänä pääsin taas kehittämään keuhkojani, sillä edessä oli vielä pitempi automatka. Tutustuttiin Pentikin aikaansaannoksiin. Olikin tasokas museomyymälä. Ihmisten mielestä oikea rauhan ja harmonian esikuva. Minulla ei ole sinänsä mielipidettä noista seinistä ja pylväistä, mutta oli kiva päästä autosta ulos.
Aikanaan tämäkin ihminen lähti ja jäin taas mummon kanssa kahdestaan - ja aloitin sisääntulohuutokonsertit.
Mummo oli aliarvioinut ruokatarpeeni. Meinasi nappulat loppua. Sain sitten maksalaatikkoa, jonka toki söin, mutta oksensin heti pois. Rajansa se on silläkin, mitä minuun menee. Nappuloilla kuitenkin pärjättiin loppuun asti.
Ja lammessahan riitti juotavaa.
Vietettiin vielä ilta mökin omistajan kanssa, kun hän palasi omilta reissuiltaan. Olin helpottunut, kun ei tarvinnut olla mummon kanssa kahdestaan. En nimittäin uskonut, että hän hallitsisi tällaista mökkielämää.
Aamulla pakattiin ja alkoi taas pitkällinen piina, sillä kotiin tultiin autolla, eikä se matka hoidu tunnissa tai parissa.
Taukoja kyllä pidettiin.
Loppumatkasta oli jo liian väsynyt valittamaan.
---
On kyllä ihana olla taas kotona.
Toivotan ihanaa juhannusta teillekin!
