Ennen mainoskatkoa kuitenkin vähän päivän uutisia.
Reippaasti kuuden maissa lähdettiin lenkille. Pari tuntia käveltiin. Toki välillä vähän seisoskeltiin ja katseltiin lintuja ja kauriita, nuuskitiin kiviä ja kantoja, maisteltiin tielle osuvia roskia ja jätteitä, mutta enimmäkseen käveltiin. Kännykkä taskussa mittasi askeleita. Tai sen piti mitata. Sen takia se oli mukana. Taisi nukkua koko ajan. Sai tulokseksi reilun tuhat askelta ja melko tarkkaan kilometrin. Kerää tässä sitten 10 000 askelta päivässä, kun tekniikka ei hoida osuuttaan.
Tarkasti kun kuvaa katsotte, näetti, miten merimetsojen pesintä on muuttanut puut aavemaisen harmaiksi.
Sotkamolainen Lelukatti on loistava palapelikauppa (saa sieltä muutakin). Kaikenlaisia palapelejä, nopea toimitus ja vieläpä mukana tilaajalahja. Jos ikinä harkitset palapelin ostoa, käväise Lelukatin sivuilla.
Tilasin neljä palapeliä synttärilahjoiksi. Yllä olevat paketoin ja annan itselleni syntymöpäivänäni. (nyt aloitin yhtä vanhaa) Olen aina varmistanut, että saan lahjoja, ostamalla jotain itsekin, Niistä kahdesta muusta en nyt varmuuden vuoksi laita kuvaa. Yllätystä ei sovi pilata.
Shoppailu on outo juttu. En yhtään tykkää vaellella kaupoissa tai kirpputoreilla, mutta netistä on kiva bongailla mieleisiä juttuja kuten lempikirjailijoiden uutuuksia. Olen kiltisti odottanut, että Vieterilintukronikka tulee pokkarina. On kyllä isokokoinen, mutta olkoon. Minulla on Murakamia ennestäänkin erlaisia versioita. Tykkäisin tasakokoisista kirjahyllyn hyllyistä, mutta jotkut kirjat on vain omistettava.
Ja koska postimaksut on jotain turhaa, täydensin samalla muitakin kokoelmia. Onpahan taas lisää lukemattomia kirjoja hyllyyni.
Muuten elämä nilkuttaa entiseen tahtiin eteenpäin. Kohtuuton uupumus on mieleni perusolotila, ruumias notkea kuin rautakanki, kolottaa sieltä sun täältä, usein tekee mieli vain antaa periksi. Enimmäkseen noudatankin mielihalua. Fizban sen sijaan on täynnä tarmoa, kiinnostunut kaikesta, täysin uupumaton ja aina iloinen. Ihanat lumikinokset alkavat olla kokonaan kadonneet, mutta Fizban ei anna senkään haitata. Elämä on ihanaa, kaikki kivaa.