Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaulaliinoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaulaliinoja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

Talvipäivänseisaus

 

Vuoden pimein päivä. Aurinko pysähtyy miettimään, mitähän tekisi. Päättää sitten kääntyä takaisin valaisemaan pohjoista pallonpuoliskoa. Me alamme matkan kohti valoa ja kesähelteitä. Olen ennenkin sanonut, mutta sanonpa vieläkin. Minä tykkään valon vaihtelusta. Seisaukset ja tasaukset ovat minulle aina vuoden merkkihetkiä. Tänään on taas hyvä päivä miettiä elämäänsä. Reilu puolitoista vuotta on ollut enemmän alakuloa. Olisko nyt aika siirtyä valoisampaan.
 

 Kovin vähiin on neuleetkin kutistuneet. Kaulaliina oli toivomuksena,
 

 säärystimet toisena. Molempien väri oli määrätty ja säärystimissä myös toive alaspäin levenemisestä, jotta kenkien päällekin yltää.
Keskeneräisiä neuleita on paljon. Muutamien kohdalla tein päätöksen, että teen ne valmiiksi ja säästän lahjoiksi ensi jouluun. Usein annan joulun jälkeen, mutta nyt ei. Siiten kuvittelen säästyväni vuoden päästä viime hetken paniikista. Nytkin pitäisi olla heiluttelemassa puikkoja, koska tekemättömiä toivomuksia on. Luuletteko, että  onnistuisi, jos tekisin yhden joululahjan joka kuukausi ensi vuoden aikana? Siinä pitäisi vain osata vastustaa kiusausta antaa tehtyjä jonnekin kesken vuoden. Tammikuussa alkaisi kyllä myös PuoliSeiskan tumpputalkoot. 
Ainahan sitä voi suunnitella kaikkea. 
 

 Nyt voin suunnitella vaatteiden paikkaustakin, sillä adventtikalenterista tuli vaatelaastareita. Jotain rasvatahroja mietinkin pari päivää sitte, että olisko laastari niihin hyvä. Norsulaastareitahan voi levitellä vaatteisiin ihan muuten vain.
---
Minulla on nyt menossa Avatar-leffaputki. Eilen katsoin ykkösen ja kakkosen telkkarin ruudulta ja tänään menen katsomaan uusimman isolta kankaalta tyttäreni kanssa. On jäänyt tältä vuodelta merkkaamatta tuonne kulttuurisivuille joitain leffoja ja kirjojakin. Siinäkin olisi petraamista.
 

 Kiitos kaikille, jotka sitkeästi muistavat minua joulukorteilla. Arvostan tätä tapaa suuresti vaikka en itse lähettelekään joulukortteja.
 
 

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Niukasti

Päivän tavoite:
Älä tavoittele taivaita vaan tyydy siihen mitä on. 
 

Muuttolinnut kokoontuvat matkaa varten. Minulle riittää se, että muut pääsevät.


Niukasti syntyi kesällä neuleita. Mitä lienen puuhastellut. Pari kaulaliinaa kuitenkin niistä langoista, joista pyysin teiltä keväällä vinkkejä. Ylempi Novitan Elegiasta, joka osoittautuikin yllättävän mukavasti. Sitä olen ahkerasti käyttänytkin. Alempi on Hobbiin Twisteriä, pehmeää kuin mikä, mutta myös aika lämmin, kun on tiivistä neuletta.


Perussukat Sockista


Miraculous Ladybug eli leppäkerttusukat mummotettavalle lahjaksi
 

ja tyttärelle saapassukat. Tämä on joku Nina Laitisen malli, mutta en jaksa etsiä nimeä. Joku talvijuttu se oli, valkoisesta tehty ohjeessa.

 
Vaikken taivaita tavoittele, katselen sinne kuitenkin ahkeraan.



perjantai 8. marraskuuta 2019

Avaudun kunnolla


Kauneus on katsojan silmässä ja luonne katsojan päässä. Minulla on yksi ystävä, jonka mielestä olen aina yltiöpositiivinen, suorastaan rasittavan pärjäävä ja välinpitämätön maailman murheille. Johtunee siitä, että yleensä yritän piristää häntä, kun hän meinaa vaipua synkkyyteen. Sitten on ystäviä, joiden mielestä kaivelen vain ikäviä asioita koko ajan. Ole tässä nyt sitten. Tällaisina päivinä olisi kiva, jos joku piristäisi, mutta eipä huvita ihmisiä tavata. Nuo ensimmäisen kaltaiset toteaisivat "onpas hyvä, että sinullakin menee joskus huonosti" ja jälkimmäisen kaltaiset "aina sinä olet tuollainen, ei sinua kestä, yrittäisit edes joskus". Joten oma seura paras seura ja Koirapoika, joka lohduttaa, jos olen surullinen ja intoutuu, jos olen iloinen.
(ja heti tuli parempi olo, kun sain ihmisiä mollata)


Lumi on toistaiseksi kestänyt.


Kävelyt on minimissä, mutta josko taas hissukseen. Popsin antibiootteja, joten olen ottanut vähän rennommin. Mutta onhan tässä ryhditäydyttävä. Jotain olen saanut tehdyksikin.

 

Pökkösukat mummoteetavalle


StarTreksukat lapselle


ja vihdoinkin siitä viime vuonna ostetusta heijsatinlangasta itselle

 

kypärämyssy


kintaat ja kaulaliina. Tosin lankaa oli niin vähän, että taitaa kaulaliina muuntua pääpannaksi. Mutta valmista on. Ihan virkkasinkin tuohon kypärään pätkän. Enkä löytänyt virkkuukoukkujani, joita on melko paljon, joten piti ostaa uusi. Eiköhän ne piileskelevät koukut kohta tupsahda ihmistenilmoille.
---
Ja ostin sitten taas tarjouksesta mustaa ja valkoista seiskaveikkaa, jottei lankamäärä pääse vähenemään.
---
Olen myös taivaanrantaa maalaillut.

tiistai 25. joulukuuta 2018

Jouluksi valmistuneita

Jotain valmistakin syntyi vaikka käsi välillä kiukkusi. Hiukan hätäisesti kuvattuina tässä paketteihin eksynyttä.

sukkia

 
   

kintaita


kynsikkäät tai ajohansakat


kaulaliina
 

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Erilaisia aamuja - toukokuussa tehtyjä



Uuteen päivään herätty näissä fiiliksissä. Olisi hyvä palstasää, joten yritän ehtiä siellä jotain. Sateeseen en usko, mutta mukavaahan se olisi. Silloin voisi kasvimaankin unohtaa. Eilen käytiin Koirapojan kanssa kastelemassa, mutta maa on niin kuiva, että vesi tahtoo valua omia teitään.


Sunnuntaikuva 3.6.2018 klo 8:45

Vielä jaksavat puut vihertää, mutta nurmikot ovat monin paikoin kellastuneet.

 Aina sitä jotain syntyy, kun kauniit päivät viettää telkkarin ääressä puikkoja heilutellen. Otsikon pitäisi kyllä olla "Toukokuussa valmistuneita", kun osa on aloitettu aiemminkin. Mutta kun tällaisella otsikkomuodolla vuoden aloitin, näillä mennään.


Ninan äitienpäiväsukat ylimääräisillä pohjesilmukoilla turkoosista jollekin turkoosin rakastajalle.

Ystävän toivomuksesta säärystimet tai paremminkin reisittimet, sillä toive oli reiden lämmittäjistä. Lankaa oli vain yksi kerä, eikä sopivaa jatkoa löytynyt, joten tuli tällainen lyhyt malli. Teen joskus sellaiset koko jalan mittaiset jämälangoista raidoittaen.

Toivomustyö tämäkin eli tassukaulaliina. Kaksi metriä piti olla, mutta vähän jäi vajaaksi. Tehty täysin suunnittelemattomasti tai siis pätkäsuunnitellen. Tällaista on kiva neuloa, kun voi ykskaks päättääkin tehdä erilaista. Pohja on 1nurin-1oikein, joka soveltuikin yllättävän hyvin kaulaliinaan.


Sitten ihan vain omaksi iloksi versot oransseina. Mukava malli, mutta piti merkata sukat, kun tässä on erilainen kuvio oikealle ja vasemmalle sukalle eli peilikuviona pitää neuloa. Ennenkuin tajusin merkata sukat, oli kauhea miettiminen kumpaa nyt teen - siis minähän neulon sukkaparia kerralla eli ensin pätkä toista sitten toista. Minusta on tylsää, jos on yksi sukka jo valmis ja sitten pitäisi tehdä toinen samanlainen. Näin ne menee huomaamatta.

Tämäkin on tilaustyö eli virkattuja ampiaisenpesiä. Virkkaaminen ei ole minun juttu, jokin tekniikkavirhe. Näitä innostuin tekemään yhteen pötköön, sillä virkkaushan valmistuu nopsaan paksusta langasta. Mutta meinasi jo käsi kipeytyä pahasti. Katsotaan, onko näistä apua ampiaisongelmaan.


Kävinhän minä täälläkin. Oli hieno. Pitäisi saada jostain se elokuva ja katsoa uudestaan.

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Helmikuussa tehtyjä


 kaulaliina


ystävänpäiväsukat


piirakat


piirakat


Ja synkän yön jälkeen nouseva aurinko värjäsi taivaan keltaiseksi ja näytti, miten hangesta kurkisti lauma citykaneja.

Mitens sitten?
1. pohjaväri
2. kuvioväri
3. kuvio