sunnuntai 29. joulukuuta 2024
Lopun alkua
keskiviikko 25. joulukuuta 2024
Uskollisuus palkitaan
- Purulaari *****************
- Puikoillankin *****************
- Laiskiainen *******
- enkulin käsityöt ******
- Emilie *****
- Sartsa ****
- Rita A ****
- SusuPetal ***
- Pöllö ***
- Saukkis ***
- Kristiina K **
- Possu **
- MaaritKoo *
- Iso Gnu *
- Suvi Kullström *
tiistai 24. joulukuuta 2024
Pakettiin käärittyjä
Makoisaa joulua toivottelen kaikille tässä puuroa syödessäni. Riisipuuro voisilmällä on herkkuani. Teen sitä aina jouluaattona ja ihmettelen, miksen tee muulloin. Mutta ehkä se on niin ihanaa juuri siksi, kun sitä saa vain joulunaikaan. Nyt kyllä jäi sen verran riisiä pussin pohjalle, että saatan keittää toisenkin kattilallisen. Punaista maitoakin on jääkaapissa vielä toinen litra ihan puuroa varten.
Loppu
Palapelijoulukalenterista tuli jännää, uutta teetä ja söpö teesiiviläpallo kuppeineen.
Tiistai 24.12.2024
Millin pienessä tuvassa oli lämmintä ja mukavaa. Joulupuuron hän oli käynyt syömässä isännän kanssa isossa talossa. Yhdessä he olivat myös käyneet ratsastamassa. Poju oli ollut onnessaan, kun sai laukata pitkin maita ja mantuja lumen pöllytessä ympärillä. Kun aatto alkoi painua iltaan, käytiin saunassa, syötiin perinteisiä jouluherkkuja ja jaettiin lahjoja. Milli oli saanut lankaa ja suklaata. Mukavasti meni loppuilta puikkojen kilistessä suklaata syöden.
---
Me jätetään nyt hyvästit Millille, joka odottaa kiihkeästi kevättä ja niittykukkia.
maanantai 23. joulukuuta 2024
Vähiin käy
Maanantai 23.12.2024
Aamulla Milli hyppäsi sängystä heti herättyään ja juoksi yöpaitasillaan avojaloin hangesta välittämättä aittaan. Oi, miten hieno pikkutalo siellä olikaan. Harmaantuneet seinät, sammaloitunut katto, kelopuinen ovi. Portaana oli tasainen kivi, ikkunanpuitteina katajanoksia. Lattia oli tehty liuskoitetuista kannoista, huonekalut vanhoista käppyräisistä oksista. Talossa oli kaikki valmiina, olkipatjat, puuvillapäällysteiset untuvapeitot ja tyynyt. Oli pöytä, tuolit, kaappeja. Ja räsymatot lattialla.
”Se on ihana!” huohotti Minni juostuaan takaisin taloon. ”Minä leivon meille tänään hyvää pullaa. Pidetään kunnon kemut, kunhan mökki on siirretty talliin. Ja annetaan hevosille porkkanoita ja ylimääräinen kauraannos.”
Ja niin tehtiin
sunnuntai 22. joulukuuta 2024
Parhaansa tekee
Sunnuntai 22.12.2024
”Minä olen ajatellut” sanoi isäntä aamukahvipöydässä. ”Sinulle pitäisi rakentaa ihan oma pieni talo. Minulla on tuolla aitassa kivasti harmaantunutta lautaa. Mitäs sanot, jos teen sellaisen pikkuisen mökin. Se voisi olla talven ajan tuolla tallissa. Siellä on yksi pilttuu tyhjänä. Kesällä voisimme siirtää sen kedolle sopivaan paikkaan, vaikka jonkun katajan juurelle. En toki halua ajaa sinua täältä pois. Mukavaahan se on, jos on juttuseuraa, mutta jotenkin on tullut sellainen ajatus, että sinusta olisi kiva, jos olisi oma tupa ja oma lupa.”
”Ihanaa! Aivan loistoajatus. Pojustakin varmaan olisi mukavaa.”
”Hyvä, Minäpä panen toimeksi, niin voidaan pitää huomenna tuparit.”
Arvatkaa, oliko Millillä kestämistä odottaa huomiseen. Isäntä ei päästänyt Milliä edes kurkistelemaan oven raosta. ”Keskeneräisiä töitä ei katsota. Mene nukkumaan. Aamulla on sitten valmista."
lauantai 21. joulukuuta 2024
Huonosti nukuttu
Lauantai 21.12.2024
Yön nukuttuaan Milli oli rauhoittunut sen verran, että kykeni jo jotain ajattelemaankin. Metsäkoneet jyräsivät tauotta metsätiellä, joka ei ollut hirveän kaukana isännän maa-alueista.
”Entäs, jos nuo koneet tulevat tännekin?” huolestui Milli. ”Mitenkäs sitten meidän suunnitelmien käy? Jyrääkö ne kaikki kissankäpälät. Kissankäpälähän on erittäin uhanalainen ja siksi rauhoitettu. Mutta tuskin noita koneita moinen pikkujuttu kiinnostaa.”
”Ole huoleti. Minä olen ihan laillisesti rauhoittanut nämä omistamani alueet. Ei tänne kukaan voi tulla mylläämään. Sain helposti rauhoituspäätöksen, kun en halunnut rahallista korvausta. Sellainenkin oli mahdollista saada kertakorvauksena, jos rauhoittamisesta tulee taloudellista tappiota. Rauhoitus tehtiin pysyväksi. Päätökseen sisällytettiin myös kaikki tarvittavat maisemanhoitotoimenpiteet eli minä saan niittää ja laiduntaa karjaa suojelualueilla, estää vesakoitumisen ja puiden kasvun. Kaikki on siis kuunossa heti, kun saadaan niittykeiju hankkeeseen mukaan.”
”Nittykeiju on mukana” hihkui Milli ja tuskin malttoi mennä illalla nukkumaan.
perjantai 20. joulukuuta 2024
Mummoilua
Perjantai 20.12.2004
Nyt oli Millin uuden elämän ensimmäinen aamu. Aamutoimien jälkeen Milli alkoi suunnitella seuraavaa
kesää. He kävivät isännän kanssa kukkakaupassa ostamassa niittykukkien siemeniä, jotta niittyaluetta
voitaisiin laajentaa. Isäntää nauratti, kun Milli puhkui intoa niin, että oli lentoon lähteä. Ei sinä päivänä
oikein mistään tullut mitään. Hyvä, että syödyksi saatiin ja eläimet hoidetuksi. Pojulle Milli kävi kyllä
kertomassa, että tähän taidetaan jäädä. Poju hörisi hevoseksi, että hyvä päätös kaikkien kannalta.
torstai 19. joulukuuta 2024
Vesisadetta
Torstai 19.12.2004
Aamukahvi oli jo valmiina, kun Milli heräsi. Sikeitä unia oli tullut viime aikoina nukutuksi. Tuvassa ei ollut ketään, mutta Milli päätti juoda kahvit ja syödä puuron ennen kuin rupeaisi ihmettelemään, missä isäntä oli. Mutta ennen kuin puurolautanen oli tyhjä, eteisestä kuuluikin jo kolinaa.
”Huomenta. Kävin syöttämässä eläimet. Hevosesi oli sitä mieltä, ettei nyt kannata jatkaa matkaa. Minustakin olisi järkevintä jäädä tänne. Sinähän olet kukkakeiju ellen väärin ymmärrä. Minulla on tässä paljon maata. Osa on tietenkin viljelyksessä ja eläimet tarvitsevat laidunta, mutta on tässä melkoisesti myös luonnontilaista niittyä ja ketoja. Kukkakeijuja ei kuitenkaan ole näkynyt. Sen verran uusia nämä luonnontilaiset alueet ovat, etteivät keijut ole tänne osanneet. Ehdotankin, että jäisit ainakin väliaikaisesti tänne. Työtähän on tietenkin paljon, mutta pikkuhiljaa voisit niittykukkia lisätä. Miltäs kuulostaa?”
Milli oli häkeltynyt tästä äkkikäännöksestä vaeltajasta paikka-asujaksi. Mutta eihän hänellä ollut varsinaista tiettyä päämäärää, joten miksikäs ei. Isäntä esitteli päivän aikana lumihankia, joiden alla niityt ja kedot nukkuivat. Huomenna ryhdyttäisiin toimeen.
keskiviikko 18. joulukuuta 2024
Rintaan pistää, henki haisee enkä diggaa jeesuksesta
Keskiviikko 18.12.2004
Aamulla Milli huomasi, etteivät ihmisäänet olleetkaan unta. Ladon vierestä kulki metsätie. Tietä pitkin rymisteli isoja kolhoja metsäkoneita. Hakkuulle menossa ilmeisesti. Kait se metsien hakkaaminen oli tarpeellista, yhtä tarpeellista kuin niityn muuttaminen parkkipaikaksi. Ihan kaikkea ei pieni kukkakeiju kuitenkaan voinut ymmärtää. Mutta ei kuulunut kukkakeijun toimenkuvaan sotkeutua asioihin, joita hän ei ymmärtänyt. Kukkakeijun kuului soitella kissankelloja ja silitellä kissankäpäliä. Tuli vähän haikea mieli, kun mietti, milloin voisi taas hoidella niittykukkia.
Nyt piti kuitenkin suoriutua eteenpäin. Poju päätti hyödyntää valmista metsätietä. Siinä oli helpompi kävellä. Kun koneita jyristeli vastaan, Poju pysähtyi tien viereen, eikä kukaan huomannut heitä. Metsänpeitto toimi.
Päivä oli tuskin puolessa, kun Poju kääntyi pienelle sivupolulle ja suuntasi yhden mökin pihaan. Mökistä tuli ulos nuori mies. Milli kuvitteli, että he ovat taas metsänpeitossa, mutta ilmeisesti ei, sillä mies sanoi:
”Mukava, että ehdit tänne jo nyt. Minulla on täällä pari kirjettä, joiden kirjoittamiseen tarvitsisin apua. Kirjeethän eivät enää ehdi jouluksi, mutta paketteja voi vielä lähettää, joten paketin mukana kirjekin menee. Ja osa kirjeistä onkin menossa vastaa uudeksi vuodeksi. Minulla on nuo vieraat kielet vähän vaikeita, mutta sinähän osaat sekä ruotsia, että englantia ja voit auttaa minua. Jäät tietenkin yöksi. Hevosen voit viedä talliin muiden seuraksi. Siellä on tyhjä pilttuu. Ruuat on jo jaettu kaikille.”
Milli vei Pojun talliin ja meni itse sisälle. Isäntä tarjosi ensin ruokaa. Sitten Milli käänsi isännän kirjeet.
Eipä siinä muuta ehtinyt, ennen kuin oli aika mennä taas nukkumaan.
tiistai 17. joulukuuta 2024
Talvisäitä
Tiistai 17.12.2004
Hyvin nukutun yön jälkeen Milli heräsi virkeänä, teki pienen nuotion, keitti aamukahvit ja puuronkin, istui rauhassa nauttimassa aamiaista. Poju rouskutti heinää odotellessaan. Milli antoi Pojulle vähän kauraakin pussista, jotta Poju jaksaisi taas vaeltaa.
Päivästä ei ole paljon kerrottavaa. Poju kulki tasaista tahtia eteenpäin. Sekametsä vaihtui enemmän havupuuvaltaiseen maastoon. Pieniä mäkiä oli matkalla. Mutta ketään ei nähty. Kuukkeli kyllä seurasi, pari kertaa vilahti kettu, kerran kärppä, mutta siinäpä kaikki. Ja illaksi saavuttiin taas tyhjälle ladolle.
Nukahtaessaan Milli kuitenkin kuvitteli kuulevansa ihmisääniä, mutta se oli varmaan vain unta.
maanantai 16. joulukuuta 2024
Maanantai
Maanantai 16.12.2004
Milli heräsi aikaisin. Matkalle lähtö jännitti sen verran, että uni kaikkosi heti, kun aamu alkoi muuttua valoisammaksi. Haikeaa oli erota mummosta, mutta jalat tahtoivat jo eteenpäin. Mummo varusti Millin huolella matkaan, antoi uusia lämpimiä vaatteita ja ison repullisen ruokaa. Aamukahvit vielä juotiin ja Milli oli valmis jatkamaan matkaa.
Lähdön hetkellä mummo talutti ulos pienen suomenhevosen. ”Tämä on Poju. Poju lähtee sinun mukaan. Ratsastaen matka sujuu paremmin. Poju myös löytää sinulle yöpaikat, kun annat vain sen päättää, mihin suuntaan menette. Pojusta saat seuraa, turvaa ja myös mukavan kumppanin, kun löydät määränpääsi. Älä välitä, jos joskus tuntuu, etteivät ohikulkijat huomaa sinua. Poju käyttää tarvittaessa metsänpeittoa, jos katsoo, että ohikulkijat ovat vaarallisia. Luota vain Pojuun. Se hallitsee kulkemisen. Saat mukaasi myös matkasauvan. Se voi olla hyödyllinen joskus. Tai annankin useamman sauvan. Voit antaa niitä edelleen, jos joku tarvitsee. Hyvää matkaa!”
Mummo jäi ovelle vilkuttamaan, kun Milli ratsasti pois. Poju kahlasi päättäväisesti paksussa lumessa koko
pitkän päivän. Milli istui selässä, söi välillä eväitä, ihasteli maisemia ja jutteli niitä näitä Pojulle. Ja kun ilta
pimeni, Poju pysähtyi tyhjän ladon eteen. Ladossa oli sen verran heiniä, että Milli sai kaivetuksi
yöpymiskuopan itselleen.
sunnuntai 15. joulukuuta 2024
Sunnintai 15.12.2024
Sunnuntai 15.12.2004
Aamulla mummo herätteli Minnin: ”Nyt myrsky on ohi. Avataan ovi ja mennään katsomaan, miltä ulkona näyttää. Keitetään vasta sitten aamukahvit, kun on lapioitu lumet ikkunan edestä. On mukava juoda kahvia ja katsella ulos aurinkoon.”
Eihän Milli edes tiennyt, että täällä oli joku ikkuna. Ei ollut valoa näkynyt ulkoa. Mutta kyllä sieltä kinosten alta löytyi ikkuna, kun ensin oli työnnetty ovi auki, puhdistettu oven edusta kinoksista, tallattu polku mäen ympäri. Sieltä suojan puolelta löytyi ikkuna, joka oli melko helppo puhdistaa lumesta. Ulkona paistoi aurinko, hanget hohtivat puhtaina, tuuli oli tyyntynyt. Mummo komensi eläimetkin vähän jaloittelemaan, nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta. Jopa kissakin innostui leikkimään hangella.
Illalla Milli sanoi, että huomenna hänen pitäisi varmaan jatkaa matkaa. Mummo käski kuitenkin ensin
nukkua kunnolla.
lauantai 14. joulukuuta 2024
Lauantai 14. päivä
Lauantai 14.12.2024
Eipä Milli enää aamulla edes ajatellut matkan jatkamista, niin oli mukavaa eläminen noidan kodissa.
”Nyt on lauantai ja lauantaina saunotaan”, sanoi mummo aamulla.
Ensin kuitenkin siivottiin koko asunto, myös eläinten suojat, levitettiin puhtaita olkia lattialle ja sänkyyn uudet petivaatteet.
”Kyllä suuri maailma on täynnä kaikenlaisia ihmeitä”, mietti Milli, kun kaikki tapahtui kuin itsestään. Likaiset katosivat ja puhtaat ilmestyivät ihan huomaamatta.
”Nyt leivotaan suklaakakku”, mummo totesi, kaivoi kaapista leivontatarvikkeet ja paljon suklaata. ”Saunan
jälkeen on mukava juoda iltatee suklaakakun kanssa. Tai voidaanhan me glögiäkin keittää, jos se tuntuu
maistuvan paremmalta."
Päivä kului arkipuuhissa, laitettiin ruokaa, lämmitettiin sauna ja saunottiin pitkään ja perusteellisesti. Saunan
jälkeen istuttiin uunin edessä juomassa glögiä ja syömässä suklaakakkua. Ja kun tuli aika kömpiä sänkyyn,
ei unta tarvinnut odotella.
perjantai 13. joulukuuta 2024
Perjantai 13. päivä
Perjantai 13.12.2024
Tämä aamu oli siitä erilainen, että Milli tiesi, missä oli. Aamutoimet sujuivat rutiinilla. Ulos ei menty tänäänkään. Sukankudin edistyi mukavasti. Kokattiin yhdessä, siivoiltiin vähän ja ennen kaikkea juteltiin. Milliä kiehtoi tämä pieni mummo, eikä hän väsynyt utelemaan, kuka hänen emäntänsä oli.
Mummo kertoili jotain: ”Noitahan minä kait olen. Niin isot ihmiset ovat sanoneet. En minä nosta myrskyjä, enkä varasta heidän karjaansa. Osaisinhan minä jotain säällekin tehdä, mutta eipä se ole minun asiani. Antaa myrskyjen myrskytä aikansa. Pitäähän niidenkin saada purkaa tarmoaan. Mitä siitä tulisi, jos joka asiaan sotkeennuttaisiin. Isot ihmiset kyllä tekevät kaikkensa tuhotakseen muita mahdollisimman paljon. Niihin hankkeisiin, minä kyllä sotkeennun. Siksi kait minua noidaksi sanotaan. Ja siksikin, kun isojen ihmisten lemmikit ja karja pyrkivät luokseni. Ohjaan kyllä kaikki takaisin koteihinsa. No, en kaikkia. Joillakin on niin huonot olot, että olen antanut niiden jäädä luokseni. Metsänpeitoksi sanovat, kun eivät enää näe karjaansa, vaikka karja laiduntaa ihan samoilla nurmilla kuin ennenkin. Heiltä vain puuttuu kyky nähdä.” ”En kyllä minäkään ole täällä mitään karjaa nähnyt.”
”Katsopa uudestaan.”
Ja Milli näki pari kirjavaa kissaa uunin pankolla, koiran pöydän alla makaamassa, lampaan, pienen possun ja kolme lehmää jossain kauempana. Tupa oli avartunut niin, että katon alla oli myös karjasuoja ja eikös tuossa kaapin päällä ollut kanoja ja kukko.
Mummoa nauratti: ”Talvella me asutaan kaikki täällä, mutta keväällä eläimet vaeltelevat vapaina ulkona.”
Olipas taas päivä, mietti Milli illalla nukahtaessaan.
torstai 12. joulukuuta 2024
Luonteen heikkouttako?
Torstai 12.12.2024
Taas aamu uudessa paikassa. Pieni kumara mummo puuhaili hellan edessä. Milli katseli häntä ja mietti, miten outoa kaikki oli.
”No, johan sinä heräsit. Taisit olla aika väsynyt. Alkaa olla jo iltapäivä. Tänään ei mennä ulos ollenkaan. Lunta pyryttää edelleen. Ovikin on varmaan juuttunut kiinni. Mutta mikäs meillä täällä sisällä on ollessa. On lämmintä ja ruokaa. Tuolla takanurkassa voi käydä pesulla ja pisullakin. Siellä on kaikki tarvittava. Ehkä sinun kannattaa vaihtaa vaatteetkin, jos löytyy jotain kevyempää. Täällä on aika lämmintä ja sinullahan on vielä nuo vaellusvaatteet päällä. Laitetaan ne tähän uunin yläpuolelle kuivumaan ja tuulettumaan.”
Milli kävi pesulla ja pisullakin. Vessa oli riuku pienen maanalaisen puron yläpuolella. Vesivessa siis. Pesuvedetkin valuivat samaan puroon.
”Älä hätäile. Puron vesi imeytyy maahan tuolla hyvin kaukana. Sinne imeytyvät kaikki jätteet. Tähän olen rakentanut pohjan sileistä kivistä pitkälle matkalle, jottei jätteet ja hajut häiritse elämääni. Tulehan syömään. Otetaan sen jälkeen neuleet esille. Kait sinä osaat neuloa? Minulla on täällä langanjämiä ja puikotkin. Neulo vaikka värikkäät raitasukat itsellesi.”
Siinä puikkojen kodikkaasti kilistessä kului päivä. Ulkoa ei kuulunut mitään. Syötiin hyvin, juteltiin ja mentiin nukkumaan.
keskiviikko 11. joulukuuta 2024
Aurinkoa näkyvissä
Keskiviikko 11.12.2024
Aamuaurinko näki Millin yhä kävelemässä. Koivikko oli muuttunut sekametsäksi, polkuja risteili joka suuntaan, eikä Milli ollut ihan varma suunnasta. Kun aurinko alkoi hiipiä esiin puiden takaa, milli päätti suunnata sitä kohti eli siis itään. Kävellessään hän katseli, löytyisikö niitä sieniä. Mutta vuosi taisi olla jo liian pitkällä sienille. Kääpiä kyllä oli puiden rungoilla. Milli tiesi, että jotkut keittelivät koivulla kasvavista mustanpuhuvista pakurikäävistä teetä, joka perimätiedon mukaan paransi ihmisen melkein mistä vain. Taulakääpä auttoi tulen tekemisessä ja tulta voi säilyttää arinakäävässä, jossa se säilyi kytevänä hyvinkin pitkään. Milli jätti kuitenkin kaikki käävät paikoilleen, sillä niillä oli tärkeä tehtävä monien eliöiden kotina. Matkalla ollessa kodin arvon ymmärsi vielä paremmin kuin ollessaan omassa kodissaan.
Aurinkoinen sää alkoi iltapäivällä muuttua sadetta enteileväksi. Suuria kuusia ei näkynyt, joten puiden alla yöpyminen ei innostanut. Jostain pitäisi kuitenkin löytää nukkumapaikka, sillä edellisen yön valvominen alkoi jo tuntua. Ja pilvistyvä taivaskin herätti pelkoa etenkin, kun tuuli yltyi. Edessä saattoi olla kunnon myräkkä, ehkä luntakin.
Milli katseli ympärilleen huolestuneena ja eikös vain edessäpäin näkynyt taivaalle kohoava ohut savujuova. Varmaan siellä, joku viritteli tulta. Nyt piti vain rohkaistua pyytämään suojaa yön ajaksi. Savun hajukin alkoi tuntua, mutta nuotiota ei näkynyt.
Savu kohosi pienestä kumpareesta. Oliko se jokin kytemään jäänyt metsäpalo? Yhtäkkiä maasta kömpi pieni outo olento.
”Tervehdys kulkija. Olenkin jo odotellut sinua. Käy äkkiä sisälle, jotta saadaan ovi kiinni ennen kuin myrsky iskee.”
”Kuka? Mitä…” Milli änkytti, mutta ei ehtinyt kunnolla edes ajatella, kun pieni käsi tarttui häneen ja veti kummun alle. Siellä olikin ihan kohtuukokoinen asumus.
”Nyt ei ehditä juttelemaan. Pitää kömpiä yöpuulle. Tuossa on sinulle sänky. Kaivaudu peittojen alle. Minä sammutan valon. Jutellaan aamulla.”
Eihän siinä auttanut kuin totella. Peti oli mukava, peitot pehmeitä ja uni tuli pian.
tiistai 10. joulukuuta 2024
Väsyneenä uuteen päivään?
Tiistai 10.12.2024
Niin mukavaa kuin Rymyn kanssa olikin, päätti Milli heti aamulla, että hänen piti jatkaa matkaa. Rymy halusi tehdä hänelle runsaat eväät mukaan, lähtipä vielä saattamaan alkumatkasta.
Kun mäki laskeutui alas metsikköön, Rymy kääntyi takaisin. Hän ei tuntenut oloaan kotoisaksi puiden katveessa vaan kaipasi avointa taivasta ylleen, kun oli asunut koko ikänsä puuttomalla mäellä. Lämpimät halauksen vielä eron hetkellä ja kumpikin lähti omaan suuntaansa.
Milli käveli valkeiden koivunrunkojen keskellä, kun takaa kuului juoksuaskelia. Rymy sieltä rymysi pensaikon läpi.
”Odota, odota. Minua vähän säälittää sinun yksinäinen matka, joten haluan antaa sinulle tämän korttipakan. Voit vaikka pelata pasianssia, jos tuntuu ikävältä. Tai, jos korttipeli ei kiinnosta, tämä auttaa ruuan etsinnässäkin. Metsästä löytyy varmaan vielä sieniä. Et ehkä tunne kaikkia, joten tästä on hyvä tarkistaa.”
Milli liikuttui Rymyn huolenpidosta. Taas halattiin ja erottiin.
Koivikossa oli helppo kävellä, mutta yöpaikkaa ei oikein löytynyt, joten Milli päätti vain kävellä yön tullen eteenpäin kunnes joku majapaikka löytyisi.