Sadepäivä kotosalla

Kun kerran satoi aamulla, en noussut ylös vaan jatkoin unia. Satoi, kun heräsin uudestaan, tasaista, rauhallista sadetta, joka kastelee tehokkaasti maan ja ällistyttävä vihreys sen kun vain lisääntyy.

Kukkia löytyy sekä maasta että puusta. Minä odotan lempipuuni pihlajan kukkia. Pihlaja vetoaa minuun enemmän kuin mikään muu puu. Kevät edistyy vauhdilla vaikka edelleen näitä kalseita ilmoja riittää. Kielotkin kukkii ja mustikka. Kimalaisia näkyy vähän. Saa nähdä, miten ehtivät pölyttää. Toivottavasti ehtivät. Tarkoitus olisi käydä mustikassakin.

Eilen istutin sipulit ja vähän siemeniä piilotin maahan. Kasvimaan kunnostus on hidasta touhua, kun yritän seuloa pahimmat rikkaruohot pois ennenkuin laitan mitään kasvamaan. Mutta eipä tässä mikään kiire ole. Tänään taitaa jäädä puuhastelu sateen jalkoihin, eikä huomennakaan ole mahdollisuutta. Sain vihdoin monien mutkien ja viikkojen kautta ajan kuntotestiin. En ole kovin loistokunnossa, mutta jos viralliset tulokset innostaisivat parantamaan.

Nyt rupean laskemaan tämän kuun menoja, joita on taas ollut. Kaivelen varastoja ja kokkailen ruokaa tulevia päiviä varten. Kaappien kätköihin meinaa jäädä ruokatarpeita vanhenemaan. Kun tuhlaa rahansa muuhun, on hyvä, että voi tehdä syömistä myös parasta ennen tarvikkeista.

Lempeä laivankannella

 Eilen käytiin koiralenkillä venesataman kautta. Pitäisi ehkä tänäänkin lähteä johonkin vielä ennen iltaa. Illalla menen hakemaan istukassipuleita. Eikös se ala olla aika laittaa niitä kasvamaan. Kummasti vain tuo aamuinen kasvimaakeikka uuvuttaa. Onkohan vanhuus iskenyt kyntensä pahemman kerran vai pelkkä laiskuusko vaivaa, kun en millään viitsisi evääni liikauttaa. Mutta ehkä minä karistan levät perästäni ja raahaudun jonnekin.

Mehujäätä ja hirvijahtia

Liperi eli lipstikka ei valitettavasti ole linnunmuotoinen mehujää vaan lihaliemenmakuinen yrtti, joka kasvaa parimetriseksi ja valtaa kaiken vapaan maan. Maku on hyvin voimakas, joten pari kourallista riittää maustamaan isommankin sopan.

Tarjoilin soppaa hetken mielijohteesta parille naapurille, joihin törmäsin pihalle. Sipulia, valkosipulia, perunaa, kasvislientä ja tuorejuustoa. Hyvää siitä tuli ja vieraat lupasivat tehdä itsekin. Minä lupasin toimittaa lipstikkaa. Lupasin toimittaa raparperiakin, mutta tänä aamuna unohdin molemmat. Huomenna sitten.

Toki minä tänäkin aamuna taistelin itseni ennen aamukahvia kasvimaalle kitkemään. Joka aamu ajattelen, etten jaksa ja joka aamu pari tuntia lapioin. Pieni ikävä juttu osui tänään kohdalle. Kimalainen oli aloittanut pesänrakennuksen penkkiin, jota käänsin. Pesä meni päreiksi ja kimalainen tietenkin hätääntyi. Toivottavasti se ehtii rakentaa uuden pesän parempaan paikkaan, sillä marjapensaani kaipaavat pölyttäjää.

Aamuisin kasvimaalla on rauhallista. Kaikki muut juovat ensin aamukahvinsa ja syövät aamupalansa ja tulevat vasta myöhemmin raatamaan. Tänään kasvimaan liepeillä kuitenkin pyöri poliisiauto. Hirveä kyselivät. Sellainen oli nähty meidän kadulla. Mutta en minä mitään nähnyt, eikä kukaan vastaantulijakaan ollut hirveen tänään törmännyt.

Aurinko taas paistaa ja ilmeisesti ilmakin lämpenee hetkellisesti, joten eiköhän suunnata Koirapojan ja kavereiden kera rantaterassille.

Ilmoitin lankapaastoni tuloksen jo nyt, kun ei nuo nyherrykset tästä paljon ehdi edistyä. 1293 grammaa on kulunut neuloen.

Aurinkoni katoaa nurkan taa

Siellä satakieli laulaa.

Tervapääskyt sujahtelevat pilvissä ja kasvimaan nurkalla punavarpunen vislailee ihailevasti.

Vaahterat kukkivat

ja vihreys leviää kaikkialle. 

Minua nukuttaa. Lapioin koirankarvoja pois, pesen ja puunaan, vaihdan matot ja poistan paljon joutavaa roinaa. Ajattelin keittää lipstikkasoppaa, mutta sitä varten pitäisi kävellä kasvimaalle hakemaan niitä lipstikoita. Jaksanko? Vieraita odotan. Olisi kiva tarjota jotain. Ehkä ne osaavat tuoda syömiset tullessaan. Ehkä vain sukellan takaisin pölyn joukkoon.

Kummitus tipahti eilen postiluukusta. Possu lahjoitti koputtelijansa ilokseni.  Nyt odotan, mitä jännää tapahtuu.

Toukokuun SNY

Tänään tuli ilmoitus paketista ja sopivasti löytyi aikaakin paketin hakemiseen leffan jälkeen. Joten tässäpä pakettini. Parini haastaa minut langan värjäykseen. Pitänee kaivaa viimeinkin ne ohjeet esiin ja aloittaa värjäystalkoot. Neljä kerää kivaa lankaa ja neljä pussia kauniita värejä. Jotenkin tuntuu, että tuolla värimäärällä menisi enemmänkin lankoja. En tiedä. Pitää katsoa varastoja, olisiko siellä jotain. Uusia lankojahan en nyt hanki. Mutta värejä voin toki säästää. Katsotaan. Mukana oli myös söpöjä pikkupuikkoja, "hammastikkuja", sanoi parini. Pitäiskö aloittaa vaikka sormikkaiden neulonta? Lisäksi löytyi maikoisa pähkinäpussi. Ja pohjalta löytyi uusi ohjepätkä huiviin. Ei ole viimeinen pätkä, eikä ilmeisesti edes toiseksi viimeinen! Pitää kerätä voimia ennen kuin aloitan uuden huivijakson. Kiitos paketista ihana SNY ja kiitos kirjeestä. Ei haittaa, että vähän myöhästyi.

Selityksen makua

Periaatteessa en laita blogiin vieraiden ihmisten naamoja, mutta nyt teen poikkeuksen. Naamat ovat kaikki minulle tuntemattomia (jalkapohjissa voi olla jotain tuttua) ja edustavat tässä vain hienoa Hanamia. Siellä oli ihmisiä moneen kertaan enemmän kuin aiempina vuosina. Kirsikkapuut kukkivat täysillä, aurinko paistoi ja tunnelma oli miellyttävä. Koirapoikakin viihtyi ja käyttäytyi kuten tottuneen tapahtumakävijän kuuluukin. Tänään erityisesti olin mielissäni siitä, että jaksoin koko pentuajan totuttaa Koirapoikaa ihmisiin, tungokseen, liikenteeseen, vaikka se usein tuntui toivottomalta. Paljon oli tuttujakin ollut paikalla, mutta vain muutamaan törmäsin. Kirsikankukat jäi tungoksessa kuvaamatta, mutta jospa piipahdamme Koirapojan kanssa jollain lenkillä uudestaan ihan kuvaamismielessä.

Koko päivä on oltu liikenteessä. Koirapoika oli jo niin väsynyt, että meinasi nukahtaa istualleen, kun poikani toi meidät kotiin mummoilun jälkeen. Normipäivinähän Koirapoika nukkuu koiran unta suurimman osan päivästä. Nyt käytiin vain pikaisesti kääntymässä kotona. Huominen on rauhallisempi. Menen ehkä leffaan, joten Koirapoika saa levätä.

Tasaluvuista totean nyt sen verran, että, kun samaa numeroa on rivi tuossa kävijälistassa, voi paikalle osunut aina ilmoittautua, jos haluaa jotain postia. En näitä jaksa joka kerta mainostaa, joten vastuu on lukijoilla. Ellei kukaan reagoi, voi postia tulla hyvinkin kaukaisella numerolla. Lasken toki ennen ja jälkeen käynnit.

Pitäisi kohta siirtyä Koirapojan seuraksi unten maille, mutta on ollut niin kiva viikonloppu, etten malttaisi lopettaa. En ole mikään helteenystävä tai auringonpalvoja, mutta on ollut uskomattoman mukavaa, kun voi olla ulkona kevyesti puettuna ilman toppatakkeja, hanskoja ja pipoja. Leppeää, valoisaa kesäiltaa ilman itikoita on vaikea panna paremmaksi. (Minähän siis olen niitä ihmisiä, joita kaikki verenimijät rakastavat ja joille tulee kammottavat, kutisevat paukamat joka pistosta.) Mutta jos netin ainakin suljen ja ajatuksen tasolla valmistaudun huomisen kasvimaakeikkaan. (Ei kait huomenaamulla sada? Eihän???)

Repu vierii ettei sammaloituisi

Mukava aamulenkki suuntautuu nykyisin suoraan kasvimaalle. Ennen aamukahvia ja aamupalaa jaksaa hyvin pari tuntia maata kääntää ja rikkaruohoja  kurittaa. Tänä aamuna käkikin kukkui kahdeksan onnen vuotta, joten tulevaisuus on taas valoisa. Suhtaudun nyt ihan tositarkoituksella kasvimaahan muutaman huolettoman vuoden jälkeen. Kotona on kaikenlaista multapurnukkaa, joissa kait itää jotain. Hyvin voisi siemenet laittaa suoraan maahan, mutta on helpompaa kasvattaa ensin pikkutaimet kotona. Kun sitten kitkee penkin kunnolla ja laittaa taimet riviin, on helpompi tietää jatkossa, mitä viljelee ja mitkä alut ovat ei-toivottuja. Tosin luontaiset apulaisetkin huomaavat taimet mustasta maasta ja käyvät napsimassa ne suihinsa. Mutta sellaista se maanviljelijän elämä on.

Kävin eilen entisen työkaverin kanssa kiertelemässä meren rantoja, syömässä kesän ensimmäiset jäätelöt ja juomassa ensimmäiset terassioluet eli korkkaamassa taas uuden kesän. Poltin samalla vähän naamaani. Ei edes 50-suojakerroin riitä, kun koko päivän on paahteessa. Ei se pahasti palanut, mutta kivasti punoittaa nyt.

Hevoset kaivarissa oli tarkoitus katsoa, mutta mentiin vähän ohi niistä isoimmista laumoista. Ystävällä on lonkkaongelmia, joten päätettiin tyytyä siihen, mitä eteen osui. Voihan noita heppoja käydä muuallakin fiilistelemässä.

Lapintiiran sain uudeksi tulokkaaksi listaan.

Perjantai-illan koirakävelyllä oli vain kalatiiroja, joita olen aiemminkin nähnyt.

Mutta mukava oli perjantainakin ilma kävellä, maisemat rauhallisia ja seura kivaa.

Eilen kävelin sitten iltalenkillä tuohon koetilalle ne haarapääskyt bongaamaan. En ottanut niistäkään pääskyistä kuvaa, mutta vasikasta sentään naamakuvan.

Nyt pitääkin kipittää Hanami-juhlaan, jossa poikani esiintyy aikidonäytöksessä. Sen jälkeen on ehkä luvassa mummoilua.

Kesä!

Kun tervapääskyt ovat saapuneet, on kesä. -  Ja nyt ne ovat täällä!

Oli todella sumuinen aamu. Olen parina yönä laittanut verhot makkarin ikkunaan, jotta taatusti saisin univelkaa nukutuksi pois. Oli tuossa aiemmin turhan aikaisia lähtöjä muutaman kerran. Yleensä en pidä verhoja, koska tykkään katsella taivasta. Mummotettavien takia kuitenkin laitoin aikanaan perusverhojen vuoriksi pimentävää kangasta eli täydellinen pimeys on helppo saada aikaan. Eilen en kuitenkaan laittanut verhoja ja aamulla, kun heräsin hyvin nukutun yön jälkeen, olin hämmästynyt, miten hämärää oli. Yleensä nukun kyllä ihan hyvin valoisassakin, mutta herään aikaisin valoon. On mukava herätä aikaisin, jos ei ole univelkaa ja yleensähän eläkeläisellä ei ole.

Kaikenlaisen viivyttelyn jälkeen mentiin koirapojan kanssa taas pariksi tunniksi palstalle. Olikin ihana aamu. Satakieletkin ovat saapuneet. Ne metelöivät oikein urakalla tuolla kasvimaiden reunamilla. Mahtavat hanhiparvet kailottivat kohti pohjoista ja sirittäjät lisäsivät oman osansa konserttiin. Joku haukkakin liiteli taivaalla, mutta en laskenut sitä lintulistaani, kun en ollut varma määrityksestäni. Olisi pitänyt ottaa kuva, jotta olisin voinut kotona rauhassa tutkailla.

Kasvimaakin vihertää mukavasti. Kitkeminen hankaloituu, kun heinää tunkee esille. Koirapoika kyllä tykkää, kun laidunkausi on alkanut. On viime päivinä puputtanut heinää koko ajan, kun ollaan ulkona. Nyt nukkuu häkissään tyytyväisenä. Tosin räjäytyksen äänet ajavat ääniaran tyypin tuolini taakse turvaan. Illansuussa koirallinen ystäväni tulee taas hakemaan meitä lenkille. Hänellä on auto, joten päästään vähän kauemmas ulkoilemaan.

Jos viitsisin voisin pestä parvekkeen kesäkuntoon, käydä ostamassa eteiseen uuden maton, siivota, pestä taas kerran ikkunat, ommella vaatteita... - tai voisin olla tekemättä.

Kesä kiitää kohti

Sumuinen, tihkusateinen aamu, joten jätin kasvimaa-ajatukset ja menin vain pitkälle lenkille. Ja sehän olikin taas mukavaa. Hämmästyttävää on vauhti, jolla kasvit puskevat vihreyttä maailmaan heti, kun pakkaset ovat hellittäneet. Niillä on kiire kuroa myöhästyminen umpeen. Kevään hento vihreys, joka joinakin vuosina kestää viikkokausia, tuntuu menevän ohi silmänräpäyksessä. Veikkaan, että kasvimaallakin kukoistaa. Onneksi virtuaaliPTlle kelpaa liikunnaksi myös raskas puutarhatyö. Jos huomenna pääsisin talikkoa ja lapiota heiluttamaan, niin viikon raatamisannos olisi pian täynnä. Tänään viipyilen kotona kunnes on aika ehtiä leffaan.

Motivaatiota

Kävin tohtorissa. Sain lähetteen eteenpäin. Ilmeisesti se autoimmuunivika, mitä ehdotin työterveyslääkärille puolitoista vuotta sitten. Harvoin olen saanut niin halveksivaa vastaanottoa, kun silloin. Että uskalsinkin ehdottaa jotain harvinaista tautia hänelle, tautien asiantuntijalle! Kun olen tällainen minua-et-tertte-neuvoa-tyyppi, otin nokkaani ja ajattelin, että toiste en moisesta puhu. Nyt oli pakko käydä reseptejä uusimassa. Valitsin terveyskeskuksesta sellaisen kivan tyttötohtorin, jolla jo kerran olen käynyt. Hän sitten teki diagnoosin ilman, että yhtään johdattelin. Hiukan otti päähän. Tautihan ei parane, mutta sitä voidaan pitää kurissa jollain tasolla. Nyt se on ehtinyt edetä aika hyvin. Mutta niillä mennään, mitä annetaan. Onpahan yksi syy lisää pitää paremmin huolta itsestään ja etenkin katsoa, mitä suuhunsa pistää. Hyvä peruskunto on paikallaan ja joitakin on terveellinen ruokavalio auttanut. Eikä se haittaa vaikka olisi kyse lumevaikutuksesta, jos toimii. (Ja olen nyt jo pari kertaa todistanut, että kunnallinen terveydenhuolto on jopa parempi kuin yksityinen.)

Ennen tätä tohtoriepisodia tilasin kuntotestiajan ja pyörittelin mielessäni ajatusta oikean PTn palkkaamisesta. Kallistahan se on, mutta jos en yksin kykene mahapalloa pois hoitamaan, kannattaa apulaiseen satsata. Lääkärille jonottaessa (lääkäri oli ajoissa, mutta minä etuajassa) huomasin tällaisen mainoksen 

sähköinen terveystarkastus ja valmennus

Heti siinä odotellessa tein testin ja tilasin sekä painonhallinta- että liikuntavalmennuksen. Katson, josko ihan tällä pärjäisin nyt kun olen saanut lisämotivaatiotakin.

Kävin perinteisellä äitienpäiväristeilyllä. Hyvin pärjäsin vaikka en ollenkaan tajunnut passia ottaa. Nuorempi mummotettava sairastui, joten vähän meni puihin matka, mutta kivaa oli silti. Mummotettavien perheellä on tietenkin kiie, joten oli elisen hoitelemassa potilasta.

Sain kivoja lahjoja tietenkin, kirjoja, kameraan muistikortin ja ihanan evok-paidan. Mutta nostalkisin oli vanhemman mummotettavan vohveliliina. Siitä on jo aikaa, kun viimeksi olen tällaisen saanut. Sekin oli punainen eli lempivärini ei ole muuttunut. Söpöä!

Tein myös sukat SNYltä saadusta langasta. Tein pitsikuvioraidan toiselle reunalle SNYn lähettämän ohjeen mukaan. Mukavan helppo ohje. Sopii hyvin tällaisiin kirjoneuleen välitöihin. ja kuten huomaatte, raidoituskin meni aika tavalla kohdalleen. Hiukan siis lankapaasto edistyi, mutta ei tällä minun vauhdilla kärkeen kiilata.

Ja Susanna on nyt jo ansainnut kaksi tasalukupalkintoa. Laitan molemmat samassa paketissa.

Tuhoaminen tuottaa mielihyvää

Kovin pitkin hampain päätin sitten kuitenkin mennä vilkaisemaan kasvimaata eilen. Viikonloppuja vältän, kun en halua seurustella naapureiden kanssa, keskustella siitä, miten huonosti nuo muut hoitavat palstaansa tai tehdä tiliä omasta elämästäni. Oli siellä pari muutakin paikalla, mutta sattuivat olemaan myös tällaisia itsensä seurassa viihtyviä. Toki siinä jokunen sana vaihdettiin säistä ja työmäärästä, mutta jätettiin poissaolijat omaan rauhaansa. Ja niinhän siellä tapahtui taas tämä maan ihme. Oli mukava kaivaa, kitkeä, kuopia, repiä. Ison säkillisen juuria ja juurakoita kannoin pois, kun yllättäin palstallani asuu kasveja, joiden olemassaolo ei ole toivottavaa. Kovasti tekisi mieli mennä uudestaankin, mutta nyt on mummoilua ja äitienpäivään liittyvää ohjelmaa. Mutta eiköhän taas joskus ensi tai seuraavalla viikolla löydy joku sopiva kolo. Tehtävää siellä kyllä riittää. Koirapoikakin viihtyy, kun saa piilotella niitä kitkemiäni juurakoita uusiin paikkoihin. En sotkeudu Koirapojan puuhiin, koska "tämä on meidän yhteinen harrastus" kuten yksi palstanaapuri sopivasti totesi.

Reikä päässä...

...häiritsee elämää, vaikka se olisi sisäpuolellakin. Leuka tuntuu oudolta vaikka varsinaista särkyä ei enää ole. Ei ole oikeastaan ollut koko aikana, kun olen tropannut niin hyvin. Nyt en enää troppaa. Nyt kuvittelen leuan olevan turvoksissa. Syöminenkin on outoa, kun en uskalla pureskella kunnolla. Mutta eihän se minua estä syömästä, ei suinkaan. Koko ajan syön ja paljon, vaikkei ruoka maistu millekään. Oraaliseen mielihyvään olen siis koukussa.

 Olen myös huomannut, miten kiivaasti puren hampaita yhteen öisin. Haamuhammas ei siitä tykkää vaan kipeytyy. Ilmeisesti myös kuorsaan raivokkaasti, joten ei liene ihme, että päivisin väsyttää. Onneksi en ole satavuotista unta nukkuva prinsessa. Siinä menisi prinssiltä sisu kaulaan, kun näkisi hampaita narskuttelevan äänekkäitä korahduksia päästelevän prinsessan sängyssä röhnöttämässä. Vaivihkaa hipsisi prinssi takavasemmalle ja jättäisi prinsessan jatkamaan korisemistaan.

Tarkastus- ja jatkotoimiaika on elokuun lopulla. Kysyttiin kyllä, mihin haluan eli olisin voinut valita sen hellän ja hempeän lääkärin. Mutta kun ei ole mitään kokemusta tai tietoa kenestäkään, otin tuohon omaan terveyskeskukseen ajan jollekin nimettömälle. Siitähän se sitten aikanaan paljastuu, millainen tyyppi on kyseessä.

Nyt kipitän mattotuvalle. Tytär piipahti eilen tuomassa koiranruokapussin (käytän hänen autoaan isojen asioiden liikutteluun) ja hakemassa mansikkahilloa. Totesi, että talvella yhdessä ostamamme matto on yhä käärössä sängyn alla. Tunsin syyllistävän sormen osoittavan itseäni ja lupasin parantaa tapani ja sisustaa. Aloitan mattotuvalta.

Pöllölässä on nyt kävelyttäjä. Minä kaipaisin PTtä. Kuka teistä rupeaa hommaan? Palkka ei tule olemaan suuri, homma on haastava ja asiakas ärsyttävä. Toimi sopii jollekin, joka kaipaa äksöniä. Eli persoonatreenaaja, joka tekee rankkoja liikuntaohjelmia ja niukkoja ruokalistoja viikko kerrallaan, saa heti paikan. Olen kuullut, että etäohjauskin toimii. Tuntekaa itsenne hyödylliseksi! Pätekää! Motivoikaa minua!

Viekää sitten hampaatkin suusta

Hammaslääkäriseikkailuni eivät ole noin synkkiä ollenkaan. Mukava kansakoulun kiduttaja jätti jälkeensä pysyvän kammon. Jo pelkkä hammaslääkärinhaju saa paniikin päälle vaikka välillä on ihan mukaviakin tyyppejä. Kymmenisen vuotta sitten kävin julkisella puolella paikkauttamassa hampaitani. Ensin pääsin ostopalveluun, jossa minua kohdeltiin kuin katuojasta poimittua saastaa. Seuraavaksi sain tutustua varsinaiseen sadistiin, joka kieltäytyi puuduttamasta ja ruhjoi ja karjui, kun itkin kipuja, enkä millään voinut olla säpsähtelemättä. Päätin sitten satsata helläkätiseen yksityiseen. Hän puudutti ja piti taukoja ja oli ystävällinen. Näin meni mukavasti vuosia. Kävin kerran tai pari vuodessa ja olin tyytyväinen. Sitten tohtori vanheni ja vähensi vastaanottoaikojaan ja sanoi minullekin, ettei sitä niin usein tarvitse käydä. Mutta kun olen hyvä jämähtämään rutiineihin, kävin vain. Sitten tuli ongelmia paikattavan viisaudenhampaan kanssa. Hampaaseen vaihdettiin paikka, mutta kolottelu ei hävinnyt. Lääkäri jo kiukkuisena kaiveli sitä ja sanoi, että kyllä se on kunnossa ja ajan mittaan lakkaa särkemästä. Ei se kokonaan lakannut, mutta oli lähes huomaamaton, kunnes yhtenä kesänä iski kipu. Oma lääkärini oli kesälomalla, mutta pääsin saman keskuksen päivystävälle, joka sitten kertoi, että paikan alla on juuri mädäntynyt ja tulehdus levinnyt leukaankin ja hammas on paras poistaa, koska mikään juurihoito tuskin auttaa. Menin sitten kesän jälkeen takaisin sille omalle lääkärille, joka oli tosi nolona. Kävin siis edelleen samalla ja hampaita paikattiin, kun vanhat paikat karisivat tiehensä. Taas alkoi yksi hammas oireilla, taas sitä kopeloitiin ja taas kaikki oli hyvin. Kerran sen paikasta lohkesi pala. Oma lääkäri ei ollut paikalla, joten saman keskuksen toinen lääkäri paikkasi paikan ja sanoi, että jos se tuntuu, pitäisi ehkä avata kokonaan ja katsoa. Taas menin omalle lääkärille, kerroin terveiset. Hän otti röntgenkuvat ja kertoi, että kaikki on ihan hyvin, että niitä pieniä tuntemuksia voi tulla ihan vain sen takia, että hammas on elossa.  Kävin sitten vielä kerran tarkastuksessa, mutta mukava oma lääkärini alkoi olla vähän tylyhkö, kun minä vain aina valitin. Viime käynnistä on nyt puolitoistavuotta ja ajattelin, että menen tarkastukseen julkiselle. Siellä varaustäti laittoikin minut päivystykseen ja hammas otettiin pois eilen, (se hammas, josta oli pari vuotta valittanut). Koko kaksijuurinen hammas oli juureen asti halki ja toinen juuren haara murtunut. Oli kovin osaavantuntuinen tohtori, joka lähes ilman mitään tuntemuksia kiskoi hampaan kolmessa osassa pois. Motkotti kyllä, että ei saisi päästää hampaita tällaiseen kuntoon vaan pitäisi aiemmin valittaa, tulla heti tarkastukseen, jos vähänkin tuntuu jotain. Käski tilata ajan tarkastukseen ja purentakiskon laittoon ja ehkä jopa osaproteesiin, kun multa puuttuu nyt useampi hammas. Että hammaslääkäriseikkailussa seuraa vielä joskus jatkoa.

Mutta jotain pysyvääkin on elämässä eli säät, lunta, räntää, rakeita ja yöpakkasia toukokuun kunniaksi.

Joskus valoisampia aamuja ja lämpimämpiä tuulahduksia - hetkellisesti.

Sitkeästi kesä kuitenkin yrittää painaa päälle vaikka valkovuokotkin roikuttavat apeina kukkiaan.

245 silmukkaa, 168 kerrosta

Eilen ponnistelin tämänkertaisen huivivihjeen vihdoin loppuun. Niin sitkeästi ponnistelin, että luulin jo sokeutuneeni. Minun on tässä pakko kytätä jokaista silmukkaa ja siitä huolimatta aina joku karkaa. Kun sitten tuntikausia tapitin käsiäni, eivät silmät meinanneet enää jaksaa mukautua muille etäisyyksille, vaan kaikki näkyi kahtena. Kyllä näkymät siitä hissukseen rauhoittuivat ja loppuajan muistin välillä lepuuttaa silmiäni katsomalla taivaanrantaan. Mutta nyt olen taas hetkeksi urakkani tehnyt.

Edelleen näyttäisi tulevan kaunis päivä, tosin vähän viileämpi. (kuva on eilinen auringonlasku) Pitää kipittää aamulenkille ja pilatekseen. Tein virheen, kun söin puuroa. On aika täydentuntuinen olo. Toivottavasti ei haittaa pahasti pilatointia. Tänään olisi pihatalkootkin ja kasvimaa on tietenkin koskemattomana. Lisäksi leukaa jomottaa. Pitää yrittää tilata hammaslääkäri. Olen käynyt yksityisellä, mutta lienee syytä siirtyä kunnalliseen taloussyistä. 

Reipasta viikonalkua itsekullekin!

Repu ei ehdi pitkästymään

Lumet ovat sulaneet, mutta aamuisin maa on jäässä, kun yöt ovat edelleen kylmiä. Ja vaikka lämpötilat päivällä nousevat hienoihin lukemiin, hyytävä tuuli jaksaa muistuttaa, ettei nyt vielä ole kesä.

Mutta keväällä pitäisi aloittaa kasvimaapuuhat, aikaisin keväällä. Repu ei ole kovin aikainen lintu, mutta kävi Koirapojan kanssa kuitenkin vähän kuopimassa multaa. Käynti jäi lyhyeksi, kun jostain kuului hirveän kova pamaus. Koirapoika kauhistui ja Repun oli pakko lähteä kotiin. Nyt Repu ei taas pitkään aikaan ehdi leikkimään maanviljelijää. Repu ja Koirapoika lähtevät viinunmaistajaisiin.

Repu tykkää punaviinistä, Koirapoika ei. Mutta Koirapoika lähtee mukaan, kun Repu menee peräti junamatkan päähän, eikä Koirapoika halua mennä hoitoon.

Repu kiittää SNYtä hienosta e-kortista. Oli mukava yllätys. Repu on kyllä nyhertänyt huivia, mutta ei vielä ole kaikki kerrokset valmiina. Usko pois, että kyllä ne vielä joskus valmistuu. Välillä tippui silmukoita, mutta Repu vain kursi ne esille. Huivista tulee kovin persoonallinen.

Sinivuokkoja on kovin monenlaisia näkynyt, myös punaisia sinivuokkoja. On valkovuokkojakin metsät täynnä, joten joskus pitänee mennä kuvausretkelle.

Nyt Repu on vain linuja kytännyt. Mutta ei niitäkään hirveän aktiivisesti, kun Repu yrittää myös kohottaa kuntoa ja leikkiä mummoa. Olisi niin paljon kaikkea kivaa, ellei päivät olisi kovin lyhyitä.

Repu yrittää nyt lukea enemmän ja olla koneella vähemmän. Siksi postauksia tulee harvemmin, mutta sitäkin pitempiä. 

Kvanttivaras-trilogia on mielenkiintoisesti rakennettu. Ensimmäinen osa on kaikkein työläin lukea, mutta tarinan edistyessä, asiat alkavat hahmottua. Toinen osa oli jo lähes ymmärrettävä ja kolmas vie mukanaan. Repulla on kasoittain paksuja kirjoja odottamassa sopivaa aikaa. Kunhan ilmat lämpenevät ja Repu saa kotinsa kuosiin, Repu istuu aamupäivät parvekkeella lukemassa (ellei ole tekemässä jotain muuta). Repun parvekkeella ei iltapäivisin kykene herkkänahkainen oleskelemaan, kun aurinko alkaa porottaa sinne suoraan. Mutta aamuisin on leppoisaa. Repulla on aloittamatta neljäosainen Suuri vuosisata -sarja ja kahdeksanosainen Matkantekijä-sarja. Kumpaa suosittelette ensin luettavaksi? Vai pitäisikö Repun lukea, jotain muita lukemista odottavia, joita myös löytyy jokunen? Saa siis äänestää ja perustella mielipiteensä. Saa myös bongailla tasalukuja. Yritän keksiä jotain pieniä palkintoja. Sorry Susanna, kun viipyy. Mutta kyllä se tulee vielä.

(Repu siirsi taas vastuun lukijalle ihan vain kiusallaan. Repu on sellainen kiusanhenki.)