Tekiskö Possut...

...ja laittais vain kuvat

vai lisäiskö ihan tekstiä ja selityksiä tyyliin "tässä kuvia meidän pihalta, jossa ahkerat mummot (en siis minä) hoitelee kukkia kaikkien iloksi.

Tosin nämä kukat on Luonnotar kylvänyt ja kasvattanut meidän kaikkien suureksi ihmetykseksi ilman ihmisten apua.

Kettuja ei ole nyt näkynyt, eikä mustikkasadosta näytä tulevan kovin hääppönen meidän huudeilla. Mustikkametsien, kettujen  ja kallioiden lisäksi meillä on tällaisia sodanaikaisia rakennelmia, joiden päällä kulkee mukavia, rauhallisia polkuja. Koirapoika yrittää väkisin aina ohjata lenkit tänne, kun tietää saavansa juosta irti. Joskus siellä voi liikkua joku muukin koirankusettaja tai maastopyöräilijä, mutta yleensä ei ketään. Toistaiseksi on ollut onnea, eikä Koirapoika ole törmännyt kehenkään vieraaseen.

Pilviä olen tietenkin kuvaillut. Se on loputon ilo. Nytkin ukkospilvet kiertelee taivaanrannassa, mutta meidän sateet on taas ohi. Sadekaudella olikin komean tummaa taivasta.

Olin eilen illalla naapurissa maistelemassa erilaisia kermaliköörejä, pakastin mansikoita ja kokkasin ensi viikon ruokia. Tänään raahasin itseni kuntosalille ja uimaan, enkä lähtenyt enää mihinkään vaikka olin alustavasti luvannut mennä ompeluseuraan. Vähän noloa tällainen laiskuus, mutta jos huomenna sitten uusin innoin. Olisi itsellekin ommeltavaa, mutta ennen kaikkea olisi tehtävä mummotettavalle synttärikirja, jonka aloittaminen tökkii pahasti. Eihän siinä muuta kuin toimeen. mutta ei kait just nyt. Eihän? Potteria on kivempi lukea.

Leppeä ilta

oli eilen, kun kotiin kävelin. Käytiin viemässä synttärilahjoja iltamyöhällä pitkän päivän päätteeksi. Koirapoikakin on nyt niin väsynyt, ettei ole kiire ulos.

Minulla oli ajatuksena mennä kuntosalille nyt, mutta en jaksa. Jäi yöunet niin vähäisiksi, ettei yhtään mikään innosta. Vien kelloni patterinvaihtoon ja käyn ostamassa ruokatarpeita. Suunnittelen suunnittelevani viikon ruokalistaa ja kokkaavani sitä varten kaikenlaista. Kunhan nyt ensin edes sinne kaupoille tästä selviän. Mutta ei hötkyillä. Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty.

Sain minäkin lahjan, kuoret kännyyn.

Josko veisin kuitenkin tuon Koirapojan aamulenkille. Eilen nähtiin laiha kettuäiti tuossa leikkikentän liepeillä, mutta ei ollut kuvauskalustoa mukana. Illalla kotiutuessa näin, kun sama kettu hiipparoi saalistusretkiltään kotiin ja esiin pöllähti lauma pikkukettuja, olisko ollut neljä kappaletta. Se on tämä kaupunkielämä aina yhtä hektistä.

ps. Kommentit tulee. Kiitos neuvoista Pöllö. Minulla oli spostiosoite jo siinä ekassa, mutta ilmeisesti tarvittiin taas uusi suostumus ja ehkä se toinenkin spostiosoite. Mutta nyt pelittää.

Sillä silmällä

Possu lupaili, että pilvistä voisi nähdä jotain tulevaa, miehiä sun muuta, joten olen tiivistänyt taivaiden tarkkailua. En minä siellä kyllä paljon muuta näe kuin tervapääskyjä ja variksia. Johtuneeko siitä, että olen puettuna.

Mutta on tuo pilvien katselu ihan yhtä hyvä tapa kurkata tulevaan kuin muutkin ennemerkit.

Mustikkasadosta voisin ennustaa sen verran, ettei ainakaan tästä kannata lähteä etsimään marjoja.
Mansikat pitäisi kuulemma ostaa just nyt. En ole hintoja seurannut, mutta jos tänään ehdin kaupoille, pitää vilkaista. Kaupoille olisi mentävä, kun kelloni on kuluttanut taas patterinsa. Kelloa tarvitsen, jotta sykevyö voi lähettää tietoa nähtäväksi. Kävin eilen aloittamassa taas kuntoilun pilateksen ja uimisen kera ilman sykettä. Nyt notkoselkä kipuilee keskikehotreenien seurauksena. Ei siis hukkaan mennyt.

Ärsyttävää tuo, kun kommentit ei enää tule spostiin. Pitäisi muistaa, montako kommenttia missäkin jutussa on, jotta blokkaisi uudet. Toisaalta kommentteja on kuitenkin aika vähän, joten viimeisimmät muistaa. Pitää vain toivoa, ettei kukaan vanhoja kaivele.

Nyt neuleiden ja telkkarin pariin. Casualty aloittaa nykyisin päiväni. Ja tänään mummoilu lopettaa.

ps. lupaukset on tehty rikottaviksi - painosta puhun - juhannus näkyy.

Ohi on...

...taikayöt. En kerännyt kukkia tyynyn alle, enkä muista unia. Koirapojalla oli pehmoleluja mahan alla. Lienee nähnyt uniansa.

Eilen piti nakuna hiippailla parvekkeelle ottamaan kuvia iltapilvistä,

vaikka aattoillan taivas oli vieläkin hienompi. Silloin minullakin oli vaatteet päällä.
Meillä on ollut juhannuksena aika tyhjä talo. Sen tietää siitä, että hissi on aina siinä, mihin olen sen hylännyt. Hiljaista meillä on yleensäkin, enimmäkseen, minun mielestä. Jotkut naapurit kyllä valittaa melusta, mutta äänet liikkuvat rakenteissa ihan omia ratojaan. Minun radoilla vallitsee rauha.

Eilen ulkoilutin kiikaria yli kaksi tuntia.

Latvustoista kuului laulua

mutta ei tuolta pöheiköstä mitään näkynyt - tai siis peippoja, rastaita, tiaisia, västäräkkejä ja ehkä yksi uusi. Täytyy mennä uudestaan joku päivä, jos saisin määrityksen. Olisi tipu, jota en ole aiemmin tunnistanut, koskaan, ikinä, milloinkaan.

Sunnuntai 24.6.2018 klo 8:45

Sunnuntaikuvasta näkyy, miten palanutta kallioilla on. Nurmikko kyllä heti heräsi noiden kaatosateiden seurauksena,

mutta ei taida enää mikään pelastaa kallioiden puustoa. Toisaalta uutta kyllä versoo, kun olot paranee.

Huonompi homma, että isotkin puut ovat kärsineet. Tuuli niitä tuivertaa rajusti, joten jonain päivänä nuo kuivuneet haarat kopsahtavat alas. 

Nythän on taas aika suunnitella tulevaa. Suunnitellessa huomasin, etten päässyt Jäämerelle. Olen unohtanut merkata kilometrejä ylös, joten se projekti kuivui kokoon kuten monet muutkin projektit. Mutta aina voi aloittaa jotain uutta!

Juhannus on meillä herttainen

Pirttiä ei kyllä ole pesty. Huomasin, etten nykyään mitenkään juhlista oikein mitään. Ennen aina siivosin ennen juhlapyhiä, laitoin kukkia ja hyvää ruokaa, silloin töissä ollessa. Nyt kaikki päivät on jotenkin samanarvoisia. Pitäisi ehkä järjestää enemmän juhlahetkiä erottamaan aikoja toisistaan. Laitan mietintään.

Lapsiparkani on tottunut vähäsokerisiin hilloihin. Valitti, että kaupasta saa vain äkkimakeita, joten lupasin tehdä puolukkahilloa. Nyt oikein ylitin itsenikin sokerin vähyydessä, joten laitoin pikkupurkkeihin. Kestää vaikka söisi vähemmän kerrallaan. Mansikkahilloa teen kahta blaatua, makeaa vävyehdokkaalle ja vähäsokerista tyttärelle. Itse en mansikkahillosta paljon välitä, mutta puolukkahilloa on oltava maksalaatikon kanssa. Maksalaatikko on herkkujani.

Posti muisti minua käsintehdyllä kuorella. Hetihän tiesin, että kyseessä on Susanna, joka ollessaan SNYni, lähetteli tällaisia kauniita paketteja. Mukana oli kaunis kortti ja jotain karkkirakeita. En ole moisiin ikinä törmännyt, joten uusia kokemuksia elämään.

Lisäksi oli ihanan pehmeä huulirasva (olen siis heti kokeillut) ja neulojan neuloja, jotka ovat aina tarpeen. Minä päättelen langanpätkät neulalla ja niin, etteivät taatusti purkaannu. Kiitos Susanna! Tämä oli iso ilo.

Tuosta kuoresta tuli mieleen omat postit, joten kaivoin laatikoita esiin ja vähän järjestelin säilyttämiäni kirjeitä ja kortteja, joita on suunnattomasti. Ja mikä määrä sanoja! Kortit kirjoitettu täyteen mikroskooppisella käsialalla marginaalilisäyksin ja sivukaupalla kirjeitä samoin mahdollisimman pienellä käsialalla  ja lisäyksiä ja lisäyksen lisäyksiä, ei yhtään tyhjää nurkkaa. Mistä ihmeestä meillä on asiaa riittänyt?  En toistaiseksi jaksanut yhtään lukea, oli niin hengästyttävää pelkkä selailu, mutta yhdessä pinossa oli kiitoskortti viisivuotisen suhteen kunniaksi. Siis viisi vuotta tauotonta kirjoittamista. Olen toki ollut aina heikkona sanoihin ja taitaviin sanankäyttäjiin, mutta kuka noita ikinä jaksaa penkoa. Ehkä on onneni, että ensimmäiset viisitoista vuotta kirjoitetusta elämästäni on kadonnut. Nykyisinhän ei jää paljon  mitään. Joku kortti silloin tällöin ja tätä virtuaalikirjoittamista. Ei liene ihme, että ravaan kirjoittajakursseilla leikkimässä sanoilla. Pitäisköhän aloittaa kirjeenvaihto?

Tuossa omassa vapauskisassa päätin palkita Possun, jonka lapsuusvapaus miellytti minua kovasti. Lisäksi Possu otti innolla osaa keskusteluun, kuten kyllä muutkin. Kaikilla oli hienoja näkemyksiä. Kiitos jokaiselle osallistujalle. Pöllö meinasi kiriä Possun ohi viime metreillä, mutta ajattelin, että Possu kuitenkin kaipaa enemmän elämänohjeita.

Kesäpäivänseisaus

Syksyiseltä on näyttänyt, kun heinä kulottuu ja puut kuolee. Nyt on pilvistäkin, joten vuoden pisin päivä ei ole kovin valoisa.

Sateet ovat edelleenkin tervetulleita. Juhannuksena ainakin pitäisi taas sataa, mikä sopii minun suunnitelmiin erinomaisesti, kun kotona ajattelin olla ja vihdoinkin iskeä noihin kangaspinoihin tosissaan.

Illalla oli kaunis auringonlasku

Ja muutenkin hienoja värejä taivaalla.

Sain myös Neilin arvonnassa voittamani käsintehdyn muistikirjan.

 

On aivan uskomattoman hieno. Tuota ei kyllä heti raski ottaa köyttöön. Paksua paperia, kauniit kannet ja merkkinauha. Lisänä oli myös metallinen perhoskirjanmerkki eli minua on hemmoteltu ylenmäärin. Lämmin kiitos Neili. Tämä on jokaisen muistikirjafriikin unelma.

Jäähyväiset salaisille ystäville

Tuli paketti,

paketti täynnä kaikkea kivaa. Oli kannustava kortti, jossa myös salainen ystäväni Pami ilmoittautui. Oli myös sekä norsu- että mammuttinauhaa ja niin söpö muistikirjalaatikko kynineen. Itsevirkatussa sipulipussissa oli Koirapojalle herkkua. Ihanaa, kun asuinkumppaniani oli taas muistettu. Tuossa taustana on muistilistakassi, jossa on hyvä kuljettaa neuleita.

Lankaakin oli taas runsaasti. Olet suloinen, kun laitoit aina kaksi samanlaista kerää. Helpottaa sukkien neulomista, kun voi tehdä molempia yhtä aikaa. Nalle on ihanan punaista ja tuo Alize, joka on uusi tuttavuus, tuntuu tosi pehmeältä. Olet ollut erittäin kiva pari, mutta pysyn silti suunnitelmassani jättää salaiset ystävät historiaan. Mukavaa on ollut, mutta nyt on aika siirtyä uusiin juttuihin,

Kaikki alkoi kauan kauan sitten. Joku teki uutisen, kuinka Suomeen on levinnyt ilmiö, jossa ventovieraat lähettelevät paketteja toisilleen. Olin siinä vaiheessa innokas postikortteilija ja ajatus paketeista kuulosti astetta paremmalta. Joten otin yhteyttä Salainen Martta nimellä pyörivään rinkiin. Ja minut otettiin mukaan vaikken ole yhtään martta - en tosin kovin mariakaan. Ringissä paketin hinta oli 5 euroa ja kierrätys kannatettavaa tietenkin, koska kyse oli martoista. Oli kivaa ja arvatkaapas mitä! Siellä tutustuin Sinisen Sohvan Emäntään. Hän oli yksi pareistani. 

Valitettavasti salainen martta kuoli pois ja elämääni jäi salainen aukko paikattavaksi. Mutta ei hätää olin jo aiemmin löytänyt innokkaan etsinnän tuloksena uuden salaisen ystävän, Salaisen Neuleystävän. Hintaan 10 euroa alkoivat paketit vaihtua. Sain paljon ihania paketteja, joiden lähettäjistä on erikseen mainittava Saga, joka yritti innostaa nukketaloprojektiani mm. neulomalla minikokoiset sukat ja huivin, jotka edelleen ovat tuolla nukketalossa käytössä. Moni muukin ystävä tuli tutuksi. Paketteja oli kiva saada. Niiden aukaisu oli aina kutkuttavaa. Ja aina sisältö yllätti iloisesti.

Pakettien lähettäminen sen sijaan oli stressaavaa. Vaikka kuinka luin saajan toiveita, jännitti, miten hän suhtautuua. Postauksista luin rivien välistä pientä tyytymättömyyttä ja ahdistuin. Aina ei tarvinnut lukea edes rivien väleistä vaan välillä tuli selkeää palautetta, että ei mennyt putkeen. Yritin kokemusten innoittamana olla omissa palautteissani pehmeä, mutta kiero huumorintajuni selvästi loukkasi välillä. Nettielämä on vaikeaa, kun puuttuu ne liveilmeet ja eleet.

Intoni salaisiin ystäviin sun muihin kasvoi niin suureksi, että kaivoin esiin kaikkea muutakin. Otin osaa Salainen Leivontaystävä rinkiin, vaikken leivo oikeastaan koskaan. Hilpeitä juttuja sain ja totesin, että leivonta on ihan oman lukunsa.

Olen ollut myös Joulukalanterivahdossa ja Joulahjavaihdossa ja Ystävänpäivänvaihdossa ja Kesäkassivaihdossa. Näistäkin on tullut vaikka mitä kivaa, mutta vähän jäi kaihertamaan kun joskus sattui, ettei pari reagoinut mitenkään saamaansa pakettiin vaikka postin seurannan mukaan oli paketin saanut. Herkkänahkaisena tietenkin ajattelin, että inhosi saamaansa. Itse en koskaan pettynyt saamiini paketteihin vaikka välillä yllätyinkin saamisistani. Jo pelkkä pakettien aukaiseminen oli ihanaa, mutta liikuttavinta oli, kun huomasi parin todella miettineen sisältöä.

Vaihtoihin tarvitaan tietenkin jonkinlainen budjetti, jotta tiedetään, mitä odottaa. Alkuajan vaihdot olivat viiden euron luokkaa, mikä tuntui aika sopivalta. Hinta on tietenkin noussut, eikä tuo 20 euroa per paketti + postikulut kuulosta kohtuuttomalta, kun on töissä. Nyt se kuitenkin lohkaisee vuodessa parin kuukauden ruokarahat, mikä ei toki haittaa, kun tuota vararavintoa on tullut kehoon kerätyksi. Mutta tämäkin on yksi syy lopettaa.

Lisäksi on ollu kaikenlaista KALia, Lankapaastoa, Paastonajan haastetta, Sukkasatoa ties mitä netin ihmeellisestä maailmasta kaivettua yhteistapahtumaa. En vanno, etten kaikenlaiseen tulevaisuudessakin hurahtaisi, mutta yritän ainakin pysytellä erossa kaikenlaisista salaisista pakettivaihdoista. Palaan juurilleni ja kirjaudun postcrossingiin uudestaan. Tuleepahan jatkossakin muutakin kuin laskuja postiluukusta. (en ymmärrä, miksi paperilaskuja edelleen liikkuu...)

Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat minulle paketteja lähettäneet, pakettini vastaanottaneet ja olleet kanssaosallistujia. Olen nauttinut seurastanne! Selailin vanhoja postauksia ja muistelin kaikkea ihanaa, mitä olen saanut, sukkia, joista osa alkaa olla jo niin reikäisiä, että täytyy päästää ne pois (minähän en parsi!), lankoja, joita en edelleenkään raski käyttää, kortteja, kirjeitä, mietelauseita. Tekisi niin mieli luetella kaikki, näyttää kaikki kuvat uudestaan. Melkein alan katua tätä lopettamista, mutta on aika siirtyä elämässä eteenpäin, kohti uusia tuulia. Ja iso kiitos kaikille "emoille", jotka ovat eri ketjuja pyörittäneet.

Retkiä sinne sun tänne

Aloitetaan kuitenkin sunnuntaikuvalla, joita pitäisi vielä ottaa muutama eli viimeinen on heinäkuun 2. päivä. Mutta tässä viimeisin

Sunnuntaikuva 17.6.20klo 18:18

Ja sitten vielä sellainen ilouutinen, että tänään satoi, kun olin museokäynnillä

Olisi saanut sataa enemmänkin, mutta onneksi edes jotain.

Ja sitten arvauksia eli missä paikassa retkeilin viikonloppuna.

 

 

 

 

 

Asuntoesittely

Meillä on tänään esittelyssä kaksio korkealla mäellä.

Kun avaamme oven porraskäytävästä sisään, törmäämme varoitusviidakkoon.

Empien astumme sisään. Pyörimme eteisessä, mutta vaarallisia koiria ei näy. Melkein ulko-ovea vastapäätä on avoin ovi huoneeseen.

Näyttää makuuhuoneelta, sillä ikkunan edessä on sänky - ja sängyllä makaa se koira, josta on varoitettu useilla kielillä. Peräännymme eteiseen ja törmäämme suljettuun oveen.

Avaamme oven ja näemme pienen ahtaan kylpyhuone-vessa-yksikön. Suljemme oven ja astumme sen vieressä olevasta ovettomasta aukosta.

Edessä avautuu keittiö, pieni, mutta toimiva. Ruokapöytäkin on onnistuttu ujuttamaan ikkunan eteen. Täällä taitaa asua ikkunoistatuijottaja, kun kaikki on ikkunan edessä. Koiraa ei onneksi näy. Peräännymme eteiseen ja katsomme seuraavasta ovettomasta aukosta.

Siellä on taas se koira - vai onko täällä useita koiria? - joka huoneessa yksi? Tämä lienee olohuone. Perällä näkyy avoin ovi, joten suuntaamme varovasti sitä kohti toivoen pääsevämme koiran ohi hengissä. Ovella vilkaisemme taaksemme.

Koira on lähtenyt seuraamaan meitä. Pujahdamme nopeasti avoimesta ovesta ulos.

Onnettoman pieni, metri kertaa kaksi ja puoli, parveke ei paljon suojaa tarjoa, eikä alaskaan taida uskaltaa hypätä, joten hiivimme tiehemme. Postinkantaja on ilmeisesti käynyt, sillä eteisen oven edessä lojuu kortti.

Joku Possu ja Sammakko ovat laittaneet viestin. Poistumme paikalta juuri, kun Asukas tulee sisälle. Asukas kiittää Possua ja Sammakkoa. Koira juoksee innossaan Asukasta vastaan. Me syöksymme turvaan hissiin ja samantien ulos koko talosta.