Juhannus on meillä herttainen

Pirttiä ei kyllä ole pesty. Huomasin, etten nykyään mitenkään juhlista oikein mitään. Ennen aina siivosin ennen juhlapyhiä, laitoin kukkia ja hyvää ruokaa, silloin töissä ollessa. Nyt kaikki päivät on jotenkin samanarvoisia. Pitäisi ehkä järjestää enemmän juhlahetkiä erottamaan aikoja toisistaan. Laitan mietintään.

Lapsiparkani on tottunut vähäsokerisiin hilloihin. Valitti, että kaupasta saa vain äkkimakeita, joten lupasin tehdä puolukkahilloa. Nyt oikein ylitin itsenikin sokerin vähyydessä, joten laitoin pikkupurkkeihin. Kestää vaikka söisi vähemmän kerrallaan. Mansikkahilloa teen kahta blaatua, makeaa vävyehdokkaalle ja vähäsokerista tyttärelle. Itse en mansikkahillosta paljon välitä, mutta puolukkahilloa on oltava maksalaatikon kanssa. Maksalaatikko on herkkujani.

Posti muisti minua käsintehdyllä kuorella. Hetihän tiesin, että kyseessä on Susanna, joka ollessaan SNYni, lähetteli tällaisia kauniita paketteja. Mukana oli kaunis kortti ja jotain karkkirakeita. En ole moisiin ikinä törmännyt, joten uusia kokemuksia elämään.

Lisäksi oli ihanan pehmeä huulirasva (olen siis heti kokeillut) ja neulojan neuloja, jotka ovat aina tarpeen. Minä päättelen langanpätkät neulalla ja niin, etteivät taatusti purkaannu. Kiitos Susanna! Tämä oli iso ilo.

Tuosta kuoresta tuli mieleen omat postit, joten kaivoin laatikoita esiin ja vähän järjestelin säilyttämiäni kirjeitä ja kortteja, joita on suunnattomasti. Ja mikä määrä sanoja! Kortit kirjoitettu täyteen mikroskooppisella käsialalla marginaalilisäyksin ja sivukaupalla kirjeitä samoin mahdollisimman pienellä käsialalla  ja lisäyksiä ja lisäyksen lisäyksiä, ei yhtään tyhjää nurkkaa. Mistä ihmeestä meillä on asiaa riittänyt?  En toistaiseksi jaksanut yhtään lukea, oli niin hengästyttävää pelkkä selailu, mutta yhdessä pinossa oli kiitoskortti viisivuotisen suhteen kunniaksi. Siis viisi vuotta tauotonta kirjoittamista. Olen toki ollut aina heikkona sanoihin ja taitaviin sanankäyttäjiin, mutta kuka noita ikinä jaksaa penkoa. Ehkä on onneni, että ensimmäiset viisitoista vuotta kirjoitetusta elämästäni on kadonnut. Nykyisinhän ei jää paljon  mitään. Joku kortti silloin tällöin ja tätä virtuaalikirjoittamista. Ei liene ihme, että ravaan kirjoittajakursseilla leikkimässä sanoilla. Pitäisköhän aloittaa kirjeenvaihto?

Tuossa omassa vapauskisassa päätin palkita Possun, jonka lapsuusvapaus miellytti minua kovasti. Lisäksi Possu otti innolla osaa keskusteluun, kuten kyllä muutkin. Kaikilla oli hienoja näkemyksiä. Kiitos jokaiselle osallistujalle. Pöllö meinasi kiriä Possun ohi viime metreillä, mutta ajattelin, että Possu kuitenkin kaipaa enemmän elämänohjeita.