Olipa kerran...

...isäsukka, äitisukka ja tyttösukka.

Isäsukka on Nina Laitisen fisukat seiskaveikasta.

Äitisukat on omasta päästä keksityllä mallilla ja netistä googlatuilla kuvilla seiskaveikasta tehty.

Väri  on enempi tämä kuin tuo edellinen. Olikohan tämä hunaja? Musta on musta.

Tyttösukka on novitan nallelle tehdyllä mallilla neulottuna kevään snykierroksella saamastani fortissimasta.

SNY

Kiitos SNY herttaisesta kortista. Kiehautin itsekin teet, kun puput näyttivät nauttivan omasta teehetkestää. Uskon, että ilahdun jatkossakin.

Ankeuttaja

Olen aina ollut tulevaisuudenuskoinen, ajatellut, että elämä koko ajan paranee. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä valoisammalta on näyttänyt. Ei enää. Nyt en jaksa uskoa mihinkään positiiviseen, en jaksa yrittää, en suunnitella. Kunhan vain tässä raahaudun eteenpäin tai pikemminkin tönötän paikallani ja toivon, että aika kuluu. Ja sehän kuluu. (Tässä on sellainen ongelma, että kurjuusfiilis uhkaa hävitä, kun herään ja saan aamukahvia, joten pitää lopettaa ennenkuin rupean kuvittelemaan, että kyllä elämä kaikista vastoinkäymisistä ja takaiskuista huolimatta on elämisen arvoista. Ei se nyt vain ole!) Sorry, että pilaan päivänne.

Onko kaikki päin persettä

ja elämäs pelkkää erhettä 

voihan että koiratkin kintuille päästää eritettä 

ja vitutus kertoimet on aivan valtoimet

ku on tukkakin sekaisin ja masentaa aamutoimet

oot väärällä alalla, nouset väärällä jalalla

koko päivän täysin pihalla 

älä peitä mun aurinkoo säteitä tapa varjollasi, 

älä kipinälläsi pilaa päivää nousevaa 

älä peitä mun aurinkoo säteitä tapa varjollasi, 

älä kipinälläsi pilaa päivää nousevaa 

No et nosta pehevaasi, 

kasvoit kiinni sohovaasi 

kateus voimavarasi, ainut tunteesi 

kun niin vitusti ahdistaa se jopa askeleet tahdistaa 

kohti uusia pettymyksiä kitinä moottori laahustaa 

oot väärällä alalla, nouset väärällä jalalla 

koko päivän täysin pihalla 

älä peitä mun aurinkoo säteitä tapa varjollasi, 

älä kipinälläsi pilaa päivää nousevaa 

älä peitä mun aurinkoo säteitä tapa varjollasi, 

älä kipinälläsi pilaa päivää nousevaa

Hammaslääkäri

Mummossa alkaa olla tuota korjattavaa joka puolella, käytössä kulunutta ja tekovaiheessa tulleita valuvikoja. Eihän siitä uudenveroista saa, mutta parsimalla vielä jotenkin käyttökelpoisen. Pitäisi olla vain tarkastus, mutta yleensä ne aina löytävät jotain kaiveltavaa.

Olen tällä hetkellä kihisevän kiukkuinen räjähdysvalmis pommi. Sentään nuo muuttolinnut tuovat iloa elämääni - ja ehkä se koiranpennunpallero, jota lähden tässä ihan kohta katsomaan. Pitää totuttaa sitä Koirapoikaan, kun joutuvat jatkossa pärjäämään yhdessä. 

Illalla on mummoilua. Minulla on nyt syksyn ajan maanantaisin vakiovuoro. Vakiovuoro on siitä hyvä, että muita menoja voi sitten sopia sen mukaan. Ensi maanantaina alkaa espanjan kurssikin aamupäivällä. En tietenkään ole saanut kerratuksi paljon mitään, joten eka kerta lienee nöyryyttävä. 

Nauttikaa te kukin tykönänne elokuun viimeisistä päivistä. Minun kesänihän loppuu, mutta onneksi ainakin Possun kesä jatkuu.

Kadotettu?

Kuuntelin - katselinkin - Ultra Brata, ääniä menneisyydestä. Tuli haikea olo, ikävä varmaa tietoa, ehdottomuutta, kosmista maailmantuskaa, nuoruutta. Miten tässä näin on käynyt? Huolehdin bakteereista, tulehduksista, tasapainostani, keskikehostani - vaikka maailma edelleen hukkuu paskaan, hullut johtajat lietsovat sotaa, jääkarhuja uhkaa sukupuutto. Onhan se elämä vanhana helpompaa, kun pyörii lähinnä oman navan ympärillä ja osallistuu maailman murheisiin vähän vasemmalla kädellä. Ja olihan se kuluttavaa, kun kaikkeen meni sydän edellä koko olemus vereslihalla -  mutta milloin minä vanhenin, mikä tasoitti tunneskaalan, hioi ääripäät pois? Pitääkö tässä vain tyytyä toteamaan, että olen minäkin joskus elänyt?

Onko kaikki muutos edistystä?

Potemiseni kehittyy. Kävin tänään hakemassa antibioottikuurin, kun bakut ovat löytäneet minut. Oli taas äärettömän ystävällisiä, mukavia, ammattitaitoisia, helläkätisiä, huumorintajuisia sairaudenhoitohenkilöitä. Yksi töykeähkö mies neuvonnassa ei riittänyt muuttamaan mielipidettäni hoitohenkilöistä. Jos en olisi pipi, olisi kiva sairastaa. Nyt vähän nyppii, mutta näillä mennään. Kivasti menee viikkoja potemiseen juuri kun ostin sitä kuntosalia kolme kuukautta.

Sain tyttäreltäni ihanan koiravauvakuvan. Hänellä on nyt vihdoin se, jota on pitkään odottanut eli toinen koira. Kunhan tästä tokenen, menen katsomaan. Nyt tyydyn hipsuttelemaan kotona. Illalla olisi ollut hieronta, johon luulin kykeneväni menemään. Ei onnistu. Pitää peruuttaa

Hyvä puolihan tässä on, ettei ruokahalu ole mennyt vaan voin tympääntymistä kompensoida mässäyksellä. Jokainen tekosyy on hyvä syy syödä yli tarpeen.

Vanhus ja vanhuus

(Tuo köyhyyskeskustelu rupesi pursuilemaan, joten tökkäänpä toista ampiaispesää.)

Lomakuvista ifolorkirjaa tehdessä voi joskus käydä niin, että törmää omaankin kuvaan. Kovin harvinaista se on, koska minähän siellä kameran takana yleensä roikun. Mutta joskus poika on ottanut kameran sanoen "Pitäähän sinustakin joku kuva olla." Siinäpä sitten ällistyneenä vain tuijottaa, että miten sitä ihminen - ja vielä muka naisihminen! - voi olla homsuinen, huonoryhtinen, paksumahainen ja kulunut, ettei suorastaan loppuunkäytetty. Hetkeksi suoristaa selkänsä kuvan nähtyään ja ajattelee, että nyt, nyt kyllä ryhdistäydyn, otan itseäni niskasta kiinni ja panostan olemukseeni.

Olen omasta mielestäni ollut vanha jo kauan. Inhoan kaikkia ihmetermejä kuten ikääntynyt, seniori, kypsässä iässä, kultaiset vuodet. Vanha on vanha ilman sen kummempia klumeluureja. Vastarannan kiiski sisälläni haluaa toitottaa kaikille, että kyllä tässä vanhoja ollaan. Mutta vaikka olen termitasolla mieltänyt itseni vanhaksi, ei se ole ajatuksissa kiteytynyt tosiasiaksi. Peilikuvaa katson jonkin suodattimen läpi, kiloistahan pääsen eroon ihan hetkellä millä hyvänsä ja hyväkuntoinenhan minä olen ja tervekin. Ja sujuvasti palaan itsepetokseen nähtyäni sekunnin murto-osan verran oikean olemukseni. Deleteä vain peliin. Eihän se kirja tuollaisia kuvia kaipaa.

Mutta eipä tämä ole edes pelkällä ulkonäkötasolla. Eilen olin taas siivousapuna ja piti ottaa kattolamppuja irti. Siispä tikkaille kiipeämään. Olipa vaikeaa. Ei mitään uskoa tasapainoon. Tässäkö nyt selittelen, että nyt on näitä liikkuminongelmia (- niin, ei puhettakaan mihinkään kuntosalille tänäänkään, käsipainoja ja kahvakuulaa voisin kyllä kotona heiluttaa, jos saisin aikaiseksi... -) ja siksi ei tasapaino ole vakaa. Katit! Ikä heiluttaa. Tarvitsisin paljon, paljon tasapainoharjoituksia kaiken muun elämäntaparemontin lisäksi. 

Nythän te sanotte, että harjoittele. Niinpä-niin... Jatkan kuvakirjaa. Enkä laita sitä omakuvaa mukaan.

Nyt loppu saarnoille

Se on uskomaton etu, kun saa nautintoa tuosta ulkomaailmasta. Pitkä lintuhelminauha lensi juuri taivaanrannassa ja täytti minut riemulla. Se on syksy ja muuttoaika ihan kohta taas. Vaikka itse istun tiiviisti täällä sisätiloissa, muut pääsevät matkustelemaan. Eihän se matkanteko pelkkää nautintoa ole, mutta aina siihen liittyy sellainen kupliva ilon tunne jossain kaikkien vaikeuksien alla. Minunhan piti reppureissata koiran kanssa koko ajan, mutta enpä ole kertaakaan vielä moiseen sortunut. Joku on täällä useinkin muistanut huomauttaa, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, kun olen suunnitelmiani julkituonut. Mutta sekin on tie. Ja jos ei ikinä ole suunnitelmia, tuskin tulee mitään tehtyäkään. Edelleen pidän mielessä reppureissut.

Tänään on pakko mennä käväisemään ihmisten ilmoilla, täydentää ruokavaroja, kun eläke pamahti tilille. Edelleen tuo Ifolor koukuttaa, joten kaiken muun ajan plaraan kuviani. Paksuja kirjoja ja lukemattomia kalentereita teen, joten ei ihme, että saan noita huippuasiakkaan alekuponkeja. Mutta on niitä kiva suunnitella ja toivoa, että saajatkin tykkäävät. Joskus väittävät tykkäävänsä.

Muutama kirja ja neule on kesken ja kohta alkaa syksyn kurssit ja se kuntosalikin odottaa. Sovitaan, että huomenna dumppaan sen verran kipulääkettä, että voin mennä. Sitten joku vielä kyselee, miten saan ajan kulumaan. Itseasiassa aika kuluu ihan itsekseen, ikkunasta uloskatsellessa, lintujen lentoa ihaillessa.

Tänään on hyvä päivä, onnekas olo.

Pilvet luovat perspektiiviä

Eilinen aamu näytti tältä. Tänään on tasaisen harmaata.

Lupasin tuolla kommenteissa, etten ota kantaa köyhyyteen, joten tietenkin alkoi päässä pyöriä ihmisten erilainen suhtautuminen rahaan. Minulla on ystävä, jonka kanssa käteen jäävä osuus on suht sama. Hän on ilmoittanut, ettei hänellä ole varaa käydä minun luona, joten minä käyn hänen luonaan. Hän voisi pienentää asuntolainansa takaisinmaksuosuutta saadakseen enemmän liikkumisvaraa. Minä voin ottaa lisää joustoluottoani käyttöön vaikka tarkoitushan olisi maksaa se kokonaan pois. Minä kerään euron kolikoita purkkiin, ystäväni säästää vararahastoa pankkiin eli molemmat varaudumme takaiskuihin vaikkakin hiukan eri volyymilla. Erona on se, että hänellä oli menneisyydessä kohtuu kivasti rahaa käytettäväksi, sen verran, ettei kaupassa tarvinnut miettiä hintaa. Minulla oli useampi vuosi, kun jokainen penni oli harkittava vaikka en leipäjonoon kuitenkaan joutunut turvautumaan. Minulle on kasvanut tunne, että rahalla ei niin ole väliä vaan kyllä tässä pärjätään. Juu, tottakait joku takaisku voi romahduttaa minut, mutta olen huono suremaan asioita etukäteen. Nyt mietin kenkiä, kun käyttämäni ovat pelkkää reikää, mutta enpä nyt osta. Talvikengät on pakko ostaa, kun ne risat heitin keväällä roskiin. Onneksi Kuomat ei maksa kohtuuttomasti. Onhan minulla kävelyyn hätävarana yhdet mustat sievit, jotka ostin viimeisiin hautajaisiin. ja vanhat juoksukengätkin pelittää kävellessä. Se mitä yritän tässä selittää, on että köyhyys on kuitenkin suhteellista. On minulla myös ystäviä, joilla on oma asunto, kesämökki, kaksi autoa ja vene ja jotka ovat omasta mielestään köyhiä. (siis idea oli, että minä en tunne itseäni köyhäksi, koska voin tehdä älyttömiä ostopäätöksiä)

Ei olisi varmaan taaskaan pitänyt avautua, mutta antaa olla. olen aika hyvä puhumaan läpiä päähäni.

Laitetaan vain hempeät värit käyttöön ja porskutetaan eteenpäin. Tosin se rasittava sähköinen terveysvalvoja, jonka joskus otin käyttöön, keljuili tänä aamuna. Se lähettää joka maanantai kannustavia viestejä, joita en välttämättä edes lue. Nyt oli otsikkona "Viini valahtaa vyötärölle". Enpä taida viitsiä lukea.

Pilvilläni on toiveikas tausta kuitenkin.

Meidän hyppyrimäki on määrätty purettavaksi. Olen väsynyt purkamiseen, räjäyttämiseen, tuhoamiseen. Olen tullut (aina ollut?) vanhaksi. Haluan asioiden pysyvän ennallaan. En halua, että vanhaa tuhotaan uuden tieltä.

Nyt on kyllä paha sanaripuli, mutta ei voi mitään. Ei kait kukaan kuitenkaan lue kaikkea. Kuvat vain katsotaan ja siinä se.

Uutisoitiin, etteivät ihmiset myönnä valehtelevansa sairaslomista. Onko valehtelua, jos ei jaksa, ei vain yksinkertaisesti jaksa, lähteä töihin ja ilmoittaa olevansa sairas? Onko valehtelua, jos töihin meno ahdistaa ja ilmoittaa olevansa sairas? Minua ärsyttää, kun tämä oma sairaus tai poteminen on nyt niin kivuliasta (vai onko tämä vain ärsyttävää, koska ihan hyvin voin tämän kanssa elää) ja olisin voinut saada apua pari vuotta sitten, eikä tilanne olisi päässyt näin pahaksi - ehkä... enhän minä edes tiedä auttaako tämäkään troppi. Ja toisaalta tämähän on ikuinen, ainakin ikuisesti taustalla vaaniva, joten ehkä on hyvä, etten tiennyt aiemmin --- ja enhän minä vieläkään tiedä, kun tulokset tulevat vasta viikkojen päästä. Voihan tämä olla vakavaakin.

Nyt lopetan. Rupean tekemään uutta Ifolor-kirjaa. Nyt on hyvä imu ja näin saan lahjaongelmia ratkaistuksi. On noita alekuponkejakin, ellei tule jotain vielä parempaa viime hetken tarjousta.

Koirapoika retkottaa sängyssä selällään täydessä unessa. Koirapoika on minulle suuri ilo. Ehkäpä vien sen lenkille ennen muuta.

Ny lopetan. Oikeasti.

Ai niin... vielä ps. Sus voitti tasalukukilpailun, joten jotain postia tulee joskus. Nyt harveneekin, sillä seuraana tasaluku on vasta 22 222.

Taivaanrannanmaalari

Taivaallinen valo lankesi eilen meille.

Tänään ukkonen jyrähteli, mutta viime viikon rajuilman jälkeeen meihin on vaikea tehdä vaikutusta noin pienellä yrityksellä.

Täytyy kuitenkin myöntää, että illalla näkymät paranivat vastustamattomiin.

Päivän vietin kuuraten nuoren ystäväni mummon asuntoa. (mummo kuoli ja nuori ystävä ei halua mennä asuntoon yksin) Lisäksi väsäsin ifolor-kirjaa synttärimatkasta. Noiden kuvakirjojen kanssa saa menemään hillittömästi aikaa, mutta yritän nyt saada tuon äkkiä valmiiksi, jotta pääsen muiden kimppuun. Ja voisin muutakin tehdä. Ajattelin, että maanantaina joka tapauksessa menen kuntosalille, Viikko potemista saa riittää.

On se kaunis!

Uusi imuri uudella matolla. Pelittihän se vanhakin, mutta kun en jaksa piiskata mattoja, tarvitaan hyvä ja etenkin hiljainen imuri. Ja kun se sattui olemaan vielä punainen ja tarjouksessa, niin eipä muuta kuin lainaraha käyttöön ja shoppailemaan. Minulle aina tulee näitä hälläväliä-kausia, jotka estävät säästeliään elämäni vaikutuksia näkymästä pitemmällä tähtäimellä. Mutta mielestäni rahan tarkoitus on tehdä elämästä miellyttävämpää. Tulevaisuuteen ei voi kuitenkaan varautua, joten ratkaistaan ongelmat sitä mukaa, kun ne tulee eteen. (Jotkut kyllä ovat sitä mieltä, että huonosti minulle käy tällä huolettomuudella. Voi olla, mutta olipahan edes hetken hauskaa. - tosin tässä taitaa olla edessä myös läppärikaupat ja uudet silmälasit eli kun kaikki luotto on tuhlattu, on edessä pakollinen ryhtiliike - siitä sitten aikanaan...)

26. Sukutarina
Korpinkehän toinen osa kääntää kaiken päälaelleen ja loppuu ihan väärin. Haluaisin tietää, miten tässä loppujen lopuksi käy, mutta kolmatta osaa ei vielä ole. Harmittaa, mutta josko saisin joululahjaksi. Eiköhän tyttäreni huolehdi asiasta.

Koska tuo lukuhaaste on vaiheessa, laitan sinne kaiken lukemani eli näin (pitäähän sitä lukea se, mitä muille sysää)

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
21. Sankaritarina
 

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

Lukuhaastessa tilanne on 27/50 eli yli puolen välin jo - tai vasta. Mutta ei heitetä kirvestä nurkkaan tai hanskoja naulaan ennen kuin vuoden lopussa.
Erilaiset yritykseni eivät muutenkaan ole nyt myötätuulessa. Paino on taas hivunnut ylös ja kesäni loppuu ihan tuotapikaa. Possun kesä kestää vuoden loppuun, minun elokuun viimeiseen päivään. Mutta vielähän tässä ehtii ottaa loppukirin - kunhan nyt ensin syön. Ja langatkin ovat plussalla, kun saan kaikkien elämästä poistuneiden vanhusten langat. Onneksi eurot sentään ovat miinuksella. Muuten voisi epätoivo iskeä näinkin positiiviseen ihmiseen.

Aurinko laski eilenkin ja aamu alkoi tihkusateisena. Kursseille olen ilmoittautunut. Nyt olisi asiallista valmistautua eli kerrata espanjan alkeita. Nyt olisi myös tilaisuus, kun yhden lääkärioperaation ansiosta en pääse kuntosalille tai uimaan tai muutenkaan mihinkään aktiviteettiin vaan voin hyvällä tekosyyllä lojua sisätiloissa. Saatan keksiä mukavamppakin puuhastelua.

Syysmietteitä

Outo on ihmisen mieli - tai tiedä nyt ihmisistä - sanotaan, että outo on minun mieli. Nyt kun vihdoinkin on kesäisempiä säitä, minä mietin syksyä. Johtuuhan se toki siitä, että työväenopistoon ilmoittautuminen on ajankohtaista. Ajattelin kaksi kertaa viikossa jaksavani, yhtenä päivänä espanjaa, yhtenä elämänkertaa. Elämänkertakurssit on joka toinen viikko, mutta voin ilmoittautua kahdelle, kun viikot menevät mukavasti lomittain. Kaikki olisivat päivällä ja minulla on kuntosalille päiväkortti. Tuleekohan tuosta turhan kiireistä elämää? Mutta jos tulee, niin aina voin jättää kesken. Se sujuu minulta hyvin, keskenjättäminen, peruminen.

Tänään siis ilmoittaudun yhdelle kurssille, koiralenkkeilen ja kotipuuhastelen. Otan rennosti ilman muunlaista ohjelmointia eli suomeksi sanottuna laiskottelen.

Pihlajasaari

Vesibussiliikenne saariin pelittää erinomaisesti.

Vartin matkan päässä on Pihlajasaari, jonka huono puoli on se, ettei sinne voi koiraa ottaa. Mutta kyllä siellä kannattaa kerran kesässä käydä.

Heti laiturin vieressä vasemmalla on hieno uimaranta, jossa harmaana torstaiaamuna oli vain hanhia. Päivemmällä, kun aurinko tuli esiin, ilmestyi paikalle auringonottajiakin.

Uimarannalla on myös söpöjä pukukoppeja, jottei vaatteita tartte vaihtaa pensaikoissa. Ja kunnon polut mutkittelevat saaren keskustaan ja vastarannalle.

Saarella on myös ravintola, jonka terassille mahtuu isompikin ihmismäärä.

Muitakin rakennuksia löytyy, ränsistyneitä

tai kunnossa olevia, kuten tämä viehättävä pieni rantasauna

tai henkilökunnan talo omassa pikkusaaressa.

 Pihlajahan on lempipuuni, mutta minä innostuin enemmän havupuista

jotka mukautuvat tuuleen avoimilla rannoilla.

Ja kelothan ovat aina kauniita, kuten kukat ja jäkälätkin.

Saaren toisella puolen on ulkosaaristotunnelma, vaikka ollaan ihan kaupungin vieressä.

Sileillä kallioilla on mukava loikoilla kauniina päivinä etenkin, jos on auringonpalvoja. Minähän tykkään viihtyä varjoissa, mutta kyllä niitäkin löytyy kallionkoloista.

Muutamia pienia lammikoitakin on etenkin matalan veden aikaan

ja sumusta voi ilmestyä jättiläinen, sillä Tallinan autolautat kulkevat aivan saaren vierestä Länsisatamaan.

Vieressä on pienempi saari, johon pääsee siltaa pitkin. Siellä on myös leirintäalue ja satama pienveneille. Jos omalla veneellä tulee, tänne voi ottaa koirankin mukaan. (koirathan on tärkeitä) Oikealla puolen tätä pikkusaarta on nudistiranta, joka on ainakin rantakallioilla suojattu korkealla aidalla. Näin havaitsimme, kun törmäsimme aitaan.

Leiriytymään pääsee vanhojen seinien suojaan

ja saunomaan kovin moderninnäköiseen saunaan.

Kuten kaikissa Helsingin saarissa, on täälläkin merkkejä sodanaikaisista rakennelmista.

Suosittelen.