Pilvet luovat perspektiiviä

Eilinen aamu näytti tältä. Tänään on tasaisen harmaata.

Lupasin tuolla kommenteissa, etten ota kantaa köyhyyteen, joten tietenkin alkoi päässä pyöriä ihmisten erilainen suhtautuminen rahaan. Minulla on ystävä, jonka kanssa käteen jäävä osuus on suht sama. Hän on ilmoittanut, ettei hänellä ole varaa käydä minun luona, joten minä käyn hänen luonaan. Hän voisi pienentää asuntolainansa takaisinmaksuosuutta saadakseen enemmän liikkumisvaraa. Minä voin ottaa lisää joustoluottoani käyttöön vaikka tarkoitushan olisi maksaa se kokonaan pois. Minä kerään euron kolikoita purkkiin, ystäväni säästää vararahastoa pankkiin eli molemmat varaudumme takaiskuihin vaikkakin hiukan eri volyymilla. Erona on se, että hänellä oli menneisyydessä kohtuu kivasti rahaa käytettäväksi, sen verran, ettei kaupassa tarvinnut miettiä hintaa. Minulla oli useampi vuosi, kun jokainen penni oli harkittava vaikka en leipäjonoon kuitenkaan joutunut turvautumaan. Minulle on kasvanut tunne, että rahalla ei niin ole väliä vaan kyllä tässä pärjätään. Juu, tottakait joku takaisku voi romahduttaa minut, mutta olen huono suremaan asioita etukäteen. Nyt mietin kenkiä, kun käyttämäni ovat pelkkää reikää, mutta enpä nyt osta. Talvikengät on pakko ostaa, kun ne risat heitin keväällä roskiin. Onneksi Kuomat ei maksa kohtuuttomasti. Onhan minulla kävelyyn hätävarana yhdet mustat sievit, jotka ostin viimeisiin hautajaisiin. ja vanhat juoksukengätkin pelittää kävellessä. Se mitä yritän tässä selittää, on että köyhyys on kuitenkin suhteellista. On minulla myös ystäviä, joilla on oma asunto, kesämökki, kaksi autoa ja vene ja jotka ovat omasta mielestään köyhiä. (siis idea oli, että minä en tunne itseäni köyhäksi, koska voin tehdä älyttömiä ostopäätöksiä)

Ei olisi varmaan taaskaan pitänyt avautua, mutta antaa olla. olen aika hyvä puhumaan läpiä päähäni.

Laitetaan vain hempeät värit käyttöön ja porskutetaan eteenpäin. Tosin se rasittava sähköinen terveysvalvoja, jonka joskus otin käyttöön, keljuili tänä aamuna. Se lähettää joka maanantai kannustavia viestejä, joita en välttämättä edes lue. Nyt oli otsikkona "Viini valahtaa vyötärölle". Enpä taida viitsiä lukea.

Pilvilläni on toiveikas tausta kuitenkin.

Meidän hyppyrimäki on määrätty purettavaksi. Olen väsynyt purkamiseen, räjäyttämiseen, tuhoamiseen. Olen tullut (aina ollut?) vanhaksi. Haluan asioiden pysyvän ennallaan. En halua, että vanhaa tuhotaan uuden tieltä.

Nyt on kyllä paha sanaripuli, mutta ei voi mitään. Ei kait kukaan kuitenkaan lue kaikkea. Kuvat vain katsotaan ja siinä se.

Uutisoitiin, etteivät ihmiset myönnä valehtelevansa sairaslomista. Onko valehtelua, jos ei jaksa, ei vain yksinkertaisesti jaksa, lähteä töihin ja ilmoittaa olevansa sairas? Onko valehtelua, jos töihin meno ahdistaa ja ilmoittaa olevansa sairas? Minua ärsyttää, kun tämä oma sairaus tai poteminen on nyt niin kivuliasta (vai onko tämä vain ärsyttävää, koska ihan hyvin voin tämän kanssa elää) ja olisin voinut saada apua pari vuotta sitten, eikä tilanne olisi päässyt näin pahaksi - ehkä... enhän minä edes tiedä auttaako tämäkään troppi. Ja toisaalta tämähän on ikuinen, ainakin ikuisesti taustalla vaaniva, joten ehkä on hyvä, etten tiennyt aiemmin --- ja enhän minä vieläkään tiedä, kun tulokset tulevat vasta viikkojen päästä. Voihan tämä olla vakavaakin.

Nyt lopetan. Rupean tekemään uutta Ifolor-kirjaa. Nyt on hyvä imu ja näin saan lahjaongelmia ratkaistuksi. On noita alekuponkejakin, ellei tule jotain vielä parempaa viime hetken tarjousta.

Koirapoika retkottaa sängyssä selällään täydessä unessa. Koirapoika on minulle suuri ilo. Ehkäpä vien sen lenkille ennen muuta.

Ny lopetan. Oikeasti.

Ai niin... vielä ps. Sus voitti tasalukukilpailun, joten jotain postia tulee joskus. Nyt harveneekin, sillä seuraana tasaluku on vasta 22 222.