Aaveita aamussa

Aamulenkki ehdittiin kipaista ennenkuin usvahaamut alkoivat hiipiä ympäriinsä. Uutta luntakin on sadellut. Tänään ei kuitenkaan retkeillä lumisilla poluilla Koirapojan kanssa. Puolelta päivin on taas kirjoittajakurssi. Aiheena oli ilot ja surut. Kovin erilaisia ovat ihmisten ilot ja etenkin surut. Ja osahan kirjoittaa aina jostain muusta kuin sovitusta aiheesta. Minä kilttinä tyttönä pysyn aina sovitussa. Ensi kerraksi pitäisi kirjoittaa parhaasta ystävästä. Se jo etukäteen stressaa. Ei minulla lapsena ollut mitään parhaita ystäviä. 

Kurssin jälkeen pitää lorvehtia pari tuntia kaupungilla tai yrittää ehtiä käväistä kotona. Entinen työkaverini laittoi viestiä, että hänellä on pari lippua teatteriin.  Lupasin lähteä, kun ajattelin hyvin ehtiväni. Mutta hän haluaakin tavata aiemmin, jotta voidaan vaihtaa kuulumisia. Pärjäähän se Koirapoika täällä, kun käytän lenkillä vielä ennen lähtöä, mutta minun pitäisi keksiä jotain puuhastelua. Toki aina voin jumittua johonkin kahvilaan lukemaan kirjaa.

Tuhkapaastoa en ole muutamaan päivään kirjannut, mutta on se menossa joskin vähän ontuen. Lankapaasto sen sijaan pitää pintansa. Ystävänpäiväsukat neuloin vähän helpomman mukaan, kun ne edelliset jo meni ystävälle. Nallesta välityönä (kirjoneuleiden lisäksi pitää olla puikoilla jotain automaattineulonnalla menevää) tein yhdet sukat ja mummotettavalle kännypussin hankalasta kiiltävästä keinokuidusta.

Ja kun rupesin avautumaan, niin kyykkyhaaste on jäänyt. Viikonloppuna unohdin ja nyt ei oikein mikään innosta tuon kirpunpureman takia. Oikean käden sormien niveletkin on turvoksissa ja kipeät. Toivotaan, että kirppu siihenkin vaikuttaa. Ahkeralla hieronnalla ja jumpalla saan sormet kyllä toiminaan ihan hyvin, mutta kait niistä pitäisi joskus tohtorille mainita, kun on kuitenkin pakko jossain välissä käydä taas syynättävänä. Näyttäisi tuo kirppu sentään lopettaneen leviämisen. Patit, viisi kaikkiaan, ovat kyllä voimissaan ja kutina melkoinen. Olen kyllä oppinut olemaan raapimatta, kun nuo kutisevat hyönteisten pistot ovat kesäaikaan jokapäiväistä elämää. Mutta ottaa se päähän. Kuka haluaisi runoilla "kun kirppu puree sinua, muista silloin minua"...

Ja jatketaan vielä valituksia. Taitaa taas olla käynnissä kovapanosammunnat. Eilen meinasi lenkki stopata kokonaan, kun Koirapoika säikähti jyskettä. Kun sain sen vihdoin liikkeelle, veti hullun lailla viimeisen kilometrin. Ja nyt korvat hörössä kuuntelee, kun pauke kuuluu sisälle. Jos ei lopu pian, voi lenkkeily olla vaikeaa.

Suojelusenkeli työssään

 Pakkaset saapuivat varmaan ihan vain sen takia, ettei minun tarvitsisi toteuttaa lenkkeilyjäni. Illalla riitti sekä Koirapojalle että minulle sellainen vartin pyrähdys. Parikymmentä astetta pakkasta ja kunnon viima, ei siinä tassut kestä. Eikä nyt aamullakaan lähdetä kovin pitkälle. Mennään mummoilemaan koko päiväksi ja tilattiin kyyti sinne. Pyrähdetään siis taas vain lyhyin mahdollinen lenkki. Näin niitä hyviä aloituksia hissukseen kuopataan - olosuhteiden pakosta tietenkin, ei muuten.

Lankaelämä vähän on nytkähtänyt eteenpäin. Jouluyösukat eli ne toiset kalenterisukat jäi kesken. Neuloin ihan vain perussukkaa tuon kärkiosuuden, kun ei pitsi päässyt oikeuksiinsa kuviolangassa. Vauvasukkia olen nyt väkertänyt kolme paria. Ne pitäisi laputtaa ja pakastaa. Laputus, jotta saaja saa pesuohjeet ja pakastus, koska olemme eläintalous.  Liityin facebookryhmään, koska sieltä saa ohjeita ja vinkkejä. Välillä kyllä tekee mieli jättää koko homma, kun erehdyn lukemaan keskustelua. Hirveää vääntöä, mikä on oikea sininen, oikea koko, oikea lanka. Ikäänkuin vauvalle olisi väliä, onko sukissa juuri lipun värit. Mutta ehkä vielä näperrän noita pikkusukkiakin. Ensin pitäisi tehdä reisimittaiset säärystimet omalle lapselle. Tein joululahjaksi parit perussäärystimet ja eilen kehui, miten hyvät ja lämpimät ovat ja että reisipituisetkin vois ottaa. No, mitäs äiti muuta kuin lankaa puikoille.