Aamusumu ei suinkaan osoita vähenemisen merkkejä. Maisema katoaa kiihtyvällä vauhdilla näkyvistä. Sumu on rauhoittavaa. Tulee olo kuin olisi pesässä, turvassa kirkkailta valoilta, ääniltäkin.
Kalasatamakin on kadonnut johonkin.
Ei sitä katoamista huomaa lähietäisyydellä. Lunta on kyllä kadonnut kaikkialta, mutta Koirapoika on vielä olemassa ja jaksaa lenkkeillä. Shiba oli meillä yökylässä. Se väsyttää Koirapoikaa, joten viime yönä nukuttiin hyvin. Koirapoika ei paikkaa vaihtanut vaan samoilla sijoilla nukkui melkein kymmenen tuntia. Saa nähdä, miten sitten kun shiba on meillä viikon.
Hiekka kyllä kiusaa koirien tassuja. Nyt on vielä metsäpolut jäässä, joten lenkkeily on haastavaa.
Apaattiselta näyttää Koirapoika kuvissa, mutta se johtuu lähinnä siitä, että on kyllästynyt poseeraamiseen. Se tietää, että kun valjaat riisutaan, pitää pysyä paikallaan kunnes taas on valjastettu. Niinpä se alistuneesti odottaa, että kuvaukset on loppu.
Kun kuvataan valjaiden kanssa, voi olla oma reipas itsensä. Mutta onhan se selvästi vanha ja väsynyt usein, mutta on myös usein reipas ja innokas. Joten yhdessä tallustellaan, kaksi vanhaa.
Poikani esitteli eilen uutta autoaan. Käytiin pikaisesti Uutelassa. Siinä mietin, miten kivaa olisi matkailla ja miten helppoa, jos olisi auto. Vain pikaisia keikkoja julkisilla tässä kuitenkin on luvassa, koska Koirapoikaa ei enää kiusata millään matkailuilla. Onneksi on näitä lähimetsiä ja rantoja koluttavaksi kunhan nuo jäät katoaa.
Ja kesälomalla voin tietenkin mennä Keski-Maahan.
Valon lisääntymisen kunniaksi vielä kuva päivien takaa. Kohta on taas yöttömiä öitä - jos ei täällä etelässä kunnollisia niin valoisia kuitenkin. Sitä kohti siis.
