Aika vaihtuu

 

Iltataivas kellojen siirtelyn lähestyessä.

Iltataivas ennen kellojen siirtelyä.

Näin se ajankulu vaikuttaa.

Mutta aurinko nousee, eikä Koirapoika piittaa kellosta.

---

Minulla sen sijaan pimeyden myötä puhkesi suoni, runosuoni.

 

Runoratsuni ontuen ravaa

sukkalaatikot kaikille avaa.

Sukkia neulon ja sukkia annan,

huolta varpaiden lämmöstä kannan.

Talvella ulkona pakkanen koittaa.

Villasukat sen lämmössä voittaa.

Astetta alemmas pyydetään sulta.

Villasukkia saat kyllä multa.

Kylmät ja koleat asuinhuoneet

lisää on sukkien tarvetta luoneet.

 

 Nina Laitisen Talven tullen -sukat kurssikaverille, jolla kuulemma on vain rikkinäisiä.

Perussukkia ystävälle, joka oli huolestunut lastensa varpaista ja halusi nimenomaan perussukkia. Kysyin väritoivetta "Jos on vihreää, niin yhdet vihreät". On vihreää. Vaikea kuvata tuollaista tummanvihreää. Väkisin tuli sinistä koko ajan.

Nämä ohuet fabelista erilaisilla kursseilla tehdyt taitavat jäädä itselle yösukiksi.

Turhakeko?

 

Se on sadepäivä, joten hiukan muutin aamusuunnitelmia, enkä käynyt viiden kilometrin koiralenkillä. Kävelin 730 metriä.

Päiväthän ovat menneet aika normaalitahtiin eli koiralenkkejä, neulontaa, lukemista, Mahtisormusten ja Viikinkien katsomista neuleen kanssa. Tuuli on riisunut suurimman osan puista jo paljaaksi. Olipa sellainenkin aamu, kun kaikki oli kuuran peitossa.

---

Eilen oli meidän itsenäisen kirjoittajaryhmän tapaaminen. Itsenäisiä ollaan, koska meillä ei ole enää opettajaa. Tapaillaan työväenopiston tiloissa lukien kirjoitelmiamme ja jutellen. Eilen sitten jotkut sanoivat miten ovat ruvenneet tuntemaan itsensä välillä ihan turhiksi. Tämä pani aivoni liikkeelle. Minä en tunne koskaan itseäni turhaksi, mutta enpä tunne tarpeelliseksikaan. Minulle on outo ajatus, että lupa elää pitäisi tienata jollain tavalla, pitäisi olla tarpeellinen. Miten on rakkaat mahdolliset lukijani: 

 ---

Tuntuuko, että pitäisi olla tarpeellinen? 

Tunnetko itsesi tarpeettomaksi?

ja vielä enemmänkin:

 Mikä on elämän tarkoitus?

---

Odottelen loistavia vastauksia ja kerron sitten, mikä minusta on elämän tarkoitus. 

Pitkän koronatauon jälkeen oli HIHSikin. Olin siellä tyytären ja mummotettavan seurassa. Kouluratsastus ei ole katsojien suosiossa

Estekisat täyttävät katsomot ja saavat muurahaisarmeijan vipeltämään rataa kasatessa.

Kauniita ja taitavia hevosia on kiva katsoa etenkin, kun nykyisin ei enää sallita niitä, jotka kuvittelevat piiskan kanssa pakottavansa eläimiä johonkin.

Josko tässä lähinnä sisäilisin säitä odotellessa. Kurssille on kyllä taas mentävä, mutta liikuntaa voinee harrastaa sisästiloissa.

Arkipäiviä

Pitkät, hallavat hopeahunnut
päällä pellon päilyy,
päällä keltaisen maan ja metsän,
puiden oksilla häilyy.

Tuosta tiedän, on päivä noussut;
nostan itseniki,
istun hiljaa ikävöiden
ikkunata liki.

(Leino on minusta hieno runoilija, mutta miten tämä tuntuu ontuvan pahasti. Tunnelma on kohdillaan, mutta tarve loppusointuihin tuntuu mättävän. Mutta enhän minä runoista mitään tiedäkään. Ne on muut, kun runoilee.)

 

Ulkona on hämyisempää, sateisempaa kuin kuvasta voisi päätellä.Syksyistä.

 

On ollut hiukan synkkä viikko. Koronaa sairastelen. Muutama kunnon kuumepäivä mutta lähinnä syvää väsymystä, velttoutta, nihkeyttä. Toki myös yskää, nuhaa ja muuta asiaankuuluvaa ja myös yllättäin nivelkipuja. Mutta siis helpolla olen päässyt verrattuna moniin muihin. Sitkeästi kyllä virukset minussa viihtyy. Pitänee taas tänään testata. En viitsi liikkua ihmisten ilmoilla niin pitkään, kun olen positiivinen. Positiivisuushan on minulle vierasta.

 

Koirapojan ulkoilutukset olen kyllä yhtä kertaa lukuunottamatta itse hoitanut. Tytär kävi yhtenä iltana hoitamassa ja vävy toi ruokaa, joten huolta ei ole.

 

 Naamioituneena olen tietenkin ulkoilut hoitanut, ihmisiä vältellyt ja varoitellut. Naapuri sattui myös paikalle, kun sanoin, että odottelen kunnes muut ovat menneet ja otan ihan oman hissin. Sain sitten pussillisen tuoreita munkkeja ja rasian luumuja oven taakse. Että ei tämä sairastelu pelkkää surkeutta ole.

 

 

Sen olen kyllä todennut, että on tuo Koirapoika minulle tärkeä, suuri ilo. On nyt taas ihan ok kunnossa. Eläinlääkärin jouduin perumaan, mutta hän kirjoitti näkemättä reseptin apteekkiin ja kipulääkettäkin saan kunhan toivun hakemaan. Molempia on kyllä vielä kotonakin, joten voin vielä rauhassa virustella.

 

 Melkoisen hienoja syyssäitä on ollut. Oli tarkoitus vähän retkeillä, mutta ehtiihän sitä marraskuussakin.

Olen ollut laiska kantamaan kameraa mukana, mutta ehkä taas ryhdistäydyn. Ei kännykuvat mitenkään pärjää oikealle kameralle, tai ehkä ne pärjäis, jos olisi huippukänny, mutta ei ole eikä tule. Onneksi noita kameroita riittää. Kuvien puutteen huomasin, kun teen ensi vuoden kalentereita. Koirapojastakaan ei ole joka kuukaudelta kuvia. Saan minä kalenterit tehdyksi, mutta olisi voinut olla parempia kuvia. 

---

Kuvat on kyllä yksi murheenkryyni. Niitä huonoja kun riittää. Yritän ajoittain järjestellä kuvatulvaani, mutta se on hillitsemätön. Ainoa pelastus on, että olen ahkera tekemään noita ifolorkirjoja. Mutta voisihan sitä jotain hyviä otoksia säästellä ihan kuvinakin.

---

Tein myös tämän naurettavan puhelinoperaation eli tilasin toiselta tarjoajalta liittymän ja palasin saman tien takaisin entiseen. Olin liian hätäinen, eikä tarjous ollut kovin hyvä, mutta kun ärsyttää tämä pelleily. Ei voida antaa tarjousta entisille asiakkaille vaan pitää uhata siirtyä muualla ja sitten saa vähän halvemmalla. Typerää!!!

Siirrynpä tästä puikkoihin. Niinhän ne päivät kuluu. Rupesin viihdykkeeksi katsomaan Viikinkejä. On myös juurileipä tekeytymässä. Teen huomenna aamulla sitten sämpylöitä.

---

Enkä edelleenkään pääse itse kommentoimaan. Hyvä, että muut kuitenkin.

 

Tienhaarassa

Kaikenlaisia valintoja sitä ihminen joutuu tekemään, mutta välillä jokin muu ratkaisee. Nyt tuli sellainen ratkaisu, etten itse pääse kommentoimaan omaa blogiani. Ei siis tule vastauksia kommentteihinne. Mutta kaikki on luettu ja kaikkia kiitän.

 Värjärin urani tuli päätepisteeseen.Alkoi taas kerääntyä hometta kannen alle, joten nostin vyyhdit pesuun. Tässähän niissä melkein näyttäisi olevan väriä.

Ja vielä tässäkin.

Mutta kuivat vyyhdit on aika kalpeita. Rooibos sai niihin jotain väriläikkiä. Kait noista jotain voi joskus tehdä, mutta tämä oli nyt minun osalta tässä. Kerätyt avokadot, punasipulit, kiinanruusut, teet pääsevät biojätteeseen. Jäljelle jää alunaa ja kahden litran lasipurkki. Mutta onpahan nyt tullut tätäkin kokeilluksi. Jatkan teollisesti värjätyillä langoilla.

Pientä takaiskua on esiintynyt kunto-ohjelmassani, mutta kyllä se jatkuu ja minusta tulee parempi ihminen. Mukava terkkari sanoi, että se on kuitenkin hyvä, että ajoittain tekee ryhtiliikkeen, parempi kuin, ettei koskaan yrittäisi mitään.

Koirapojan kunto-ohjelmassakin on jotain kuprua. Ajattelin ensin, että pyydän vain uutta antibioottia, mutta päädyin sitten kuitenkin tilaamaan ajan. Eli huomenna lääkäriin. Mieluummin heittelen satasia hukkaan kuin totean, että nyt on jo myöhäistä tehdä mitään. Sitäpaitsi minua stressaa epävarmuus.

 

Kotitanhuvilla on kaunista. On uskomaton etu elämässä, kun saa luonnosta aina iloa ja voimaa. Ja sekin, että sattuu asumaan seudulla, jossa luontoa riittää. 

---

Haavat, jota katselen parvekkeelta keräävät nyt lehtiinsä punaistakin keltaisen lisäksi. Syystuuli kyllä yrittää parhaansa mukaan kaljuunnuttaa nekin, mutta katsotaan. Olisihan se kiva, jos tuossa edessä hehkuisi punaista ja keltaista.

 

Mukaviahan nuo istutuksetkin on. Onni on sekin, että talossa sattuu asumaan innokkaita puutarhureita, jotka hoitavat kukkia kaikkien iloksi.

Josko tästä jotain puuhastelemaan. Kotona on kovin karvaista. Imurointi voisi olla paikallaan. Syödäkin pitäisi. Vispipuuroa puolukoista ehkä keitän. Ja ehkä katson areenasta Norsusairaalaa. Joskus katsoin paljon sairaalasarjoja, romanttisia ikuisuussarjoja ja kaikenlaista realityä maajussillemorsian-ekatreffitalttarilla-sun muuta. Nyt en enää noita jaksa. Norsusairaala on mukava.

Pimeyden ruhtinatar

 

Ihanan pimeitä, pehmeitä, hiljaisia aamuja.

Mutta sieltä se aurinko puskee esille.

Halokin ilmestyi Kalasataman ylle.

---

Tänään olisi tarkoitus ryhdistäytyä ja hakea toinen punkkirokotus ennenkuin menee myöhäiseksi. Samalla voisin täydentää ruokavarastoihin jotain terveellistä. Kurssijuhlan jälkimainingeissa on tullut mässättyä kaikkea turhaa. Jonkinlainen alakulo hiipi elämään. 

Mutta nyt alkaa alakulo hiipua ja taas elämä voittaa. 

Niin oli synkkää, että jätin kurssitkin väliin. Ei, ei ole huono omatunto. Suon itselleni luvan lintsata, jos siltä tuntuu. Peruutin kyllä pukusuunnittelukurssin kokonaan, kun totesin, että näinkin on turhan paljon kalenterissa varattuja aikoja. Ettei vapauden tunne pääse hyytymään. Onhan tämä sellaista taiteilua, kun välillä kaipaan seuraakin. Alakuloaikoina joskus jopa ajattelen, että joku vakituinen kanssa-asuja voisi olla kiva. Se ajatus kyllä pian katoaa, kun asiaa tarkemmin tutkailen.

Siitä se taas iloksi muuttuu.

Koirapoika pitää tunnelmaa yllä 

 

 

ja ulkoiluttaa minua kauniissa syysmaisemissa.

Iloa elämään teillekin. Sopivassa valaistuksessa tuo väri-iloittelu meinaa mennä överiksi.

Menneisyydestä olevaan

 

Vanhassa kurssikeskuksessa tapasin kurssikavereita. Meitä oli 28 paikalla 45 vuoden jälkeen. Ja käytännössä tunnistin kaikki ilman esittelyä. Minua ei kyllä kaikki tunnistaneet ainakaan ennen kuin olin maskin poistanut. Maskeja pidettiin bussissa yhden osallistujan toivomuksesta. En meinannut millään muistaa aina laittaa. Olen siis ehtinyt vieraantua maskien käytöstä.

Meillä ei tietenkään ollut mitään iltapukujuhlaa. Alaan liittyen harrastimme reipasta kävelyä.

Järjestäjät olivat huolehtineet, että sateet ehtivät alta pois. Meillä oli kaunis syksy.

Oli myös taysin tuuletonta.

Maisemat heijastuivat kirkkaasti järvistä ja lampareista.

Välillä maisemat muuttuivat utuisiksi.

 

Vanhoissa metsissä on aina katseltavaa.

---

Kävin uimassakin (tai siis kastautumassa jääkylmässä vedessä) illalla vaikka rantasaunan lämmitys oli epäonnistunut ja pääsimme vain höyrysaunalämpötilaan.

---

Illalla muisteltiin, katseltiin kuvia, juteltiin. Tuli puhutuksi monien sellaistenkin kanssa, joiden kanssa ei opiskeluaikoina vaihdettu sanaakaan. Vuodet yhdistää.

---

Ruoka oli yhtä hyvää kuin ennenkin.

 

Ja vielä paluu tähän päivään.

 

 Sain ihanat säärystimet neulojaringiltä. Erityisesti tykkään siitä, miten hyvin he ovat sisäisen minäni ymmärtäneet. Kiitos teille.