lauantai 15. lokakuuta 2022

Arkipäiviä

Pitkät, hallavat hopeahunnut
päällä pellon päilyy,
päällä keltaisen maan ja metsän,
puiden oksilla häilyy.

Tuosta tiedän, on päivä noussut;
nostan itseniki,
istun hiljaa ikävöiden
ikkunata liki.

(Leino on minusta hieno runoilija, mutta miten tämä tuntuu ontuvan pahasti. Tunnelma on kohdillaan, mutta tarve loppusointuihin tuntuu mättävän. Mutta enhän minä runoista mitään tiedäkään. Ne on muut, kun runoilee.)
 
Ulkona on hämyisempää, sateisempaa kuin kuvasta voisi päätellä.Syksyistä.
 

On ollut hiukan synkkä viikko. Koronaa sairastelen. Muutama kunnon kuumepäivä mutta lähinnä syvää väsymystä, velttoutta, nihkeyttä. Toki myös yskää, nuhaa ja muuta asiaankuuluvaa ja myös yllättäin nivelkipuja. Mutta siis helpolla olen päässyt verrattuna moniin muihin. Sitkeästi kyllä virukset minussa viihtyy. Pitänee taas tänään testata. En viitsi liikkua ihmisten ilmoilla niin pitkään, kun olen positiivinen. Positiivisuushan on minulle vierasta.

 
Koirapojan ulkoilutukset olen kyllä yhtä kertaa lukuunottamatta itse hoitanut. Tytär kävi yhtenä iltana hoitamassa ja vävy toi ruokaa, joten huolta ei ole.
 

 Naamioituneena olen tietenkin ulkoilut hoitanut, ihmisiä vältellyt ja varoitellut. Naapuri sattui myös paikalle, kun sanoin, että odottelen kunnes muut ovat menneet ja otan ihan oman hissin. Sain sitten pussillisen tuoreita munkkeja ja rasian luumuja oven taakse. Että ei tämä sairastelu pelkkää surkeutta ole.
 
 
Sen olen kyllä todennut, että on tuo Koirapoika minulle tärkeä, suuri ilo. On nyt taas ihan ok kunnossa. Eläinlääkärin jouduin perumaan, mutta hän kirjoitti näkemättä reseptin apteekkiin ja kipulääkettäkin saan kunhan toivun hakemaan. Molempia on kyllä vielä kotonakin, joten voin vielä rauhassa virustella.
 

 Melkoisen hienoja syyssäitä on ollut. Oli tarkoitus vähän retkeillä, mutta ehtiihän sitä marraskuussakin.


Olen ollut laiska kantamaan kameraa mukana, mutta ehkä taas ryhdistäydyn. Ei kännykuvat mitenkään pärjää oikealle kameralle, tai ehkä ne pärjäis, jos olisi huippukänny, mutta ei ole eikä tule. Onneksi noita kameroita riittää. Kuvien puutteen huomasin, kun teen ensi vuoden kalentereita. Koirapojastakaan ei ole joka kuukaudelta kuvia. Saan minä kalenterit tehdyksi, mutta olisi voinut olla parempia kuvia. 
---
Kuvat on kyllä yksi murheenkryyni. Niitä huonoja kun riittää. Yritän ajoittain järjestellä kuvatulvaani, mutta se on hillitsemätön. Ainoa pelastus on, että olen ahkera tekemään noita ifolorkirjoja. Mutta voisihan sitä jotain hyviä otoksia säästellä ihan kuvinakin.
---
Tein myös tämän naurettavan puhelinoperaation eli tilasin toiselta tarjoajalta liittymän ja palasin saman tien takaisin entiseen. Olin liian hätäinen, eikä tarjous ollut kovin hyvä, mutta kun ärsyttää tämä pelleily. Ei voida antaa tarjousta entisille asiakkaille vaan pitää uhata siirtyä muualla ja sitten saa vähän halvemmalla. Typerää!!!


Siirrynpä tästä puikkoihin. Niinhän ne päivät kuluu. Rupesin viihdykkeeksi katsomaan Viikinkejä. On myös juurileipä tekeytymässä. Teen huomenna aamulla sitten sämpylöitä.
---
Enkä edelleenkään pääse itse kommentoimaan. Hyvä, että muut kuitenkin.

 

19 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista sinne <3
    Ihania värejä kuvissa, syksy tuoksuu ja näyttää loistavalta.

    VastaaPoista
  2. Pikaista paranemista sinulle. Malta hoitaa kunnolla, ettei tule jälkiyllätyksiä. On tuo korona vaan sitkeä riesa. Jäädäkseen on näköjään tullut.
    Minulla on aivan sama kokemus hintojen yllättävästä halpenemisesta, kun uhkaa lähteä. Kerran peruutin jotain lehtitilausta. Kysyivät syytä ja minä sanoin, että liian kallis. Luurin toisessa päässä sanottiin, että katsotaan sinulle sopivampi hinta. Joopa joo, normaalihinnalla ei siis kannata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajattoman ärsyttävää tuollainen hintapelleily.

      Poista
  3. Hyvä, että kuume on laskenut ja olet jaksanut käydä ulkona. Koirapoika on kyllä kuvauksellinen, saat varmasti ihan hyvät kalenterit. Testi voi näyttää plussaa pitkään paranemisen jälkeen, kaksi oireetonta päivää (yskää saa olla, jos se ei ole kokoaikaista ja on selvästi vähentymässä) ja saat liikkua muiden joukossa vapaasti. T Saukkis

    VastaaPoista
  4. Malttia toipumiseen ❤️ Illat ja päivät lyhenee nyt vauhdilla, mutta on ollut upea syksy kaikkine väreineen. Koirapoika onkin upea kalenteripoika.

    VastaaPoista
  5. paranemisia! t.Possu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Possu. Ja kiitos kortista, joka on näköjään jäänyt vastakorttia vaille.

      Poista
  6. Toipumista - toivottavasti tauti alkaa jo irrottaa otettaan!

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti olo kohenee päivä päivältä!
    Jestas miten upeita kuvia - miten voikaan olla "ihan kaikkia värejä" samassa oksassa... onko koskaan täällä etelässä ollut yhtä kaunista syksyä? Minä en muista!!
    Viime aikoina on alkanut jäädä täälläkin kuvat "tallentamatta" paperiseen muotoonsa, voi klups... Koirapoika on kyllä niin-niin kuvauksellinen, että muistahan kuvata sitten kalenterikin meidän iloksemme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin hauska puu tänä vuonna, kun lehdet oli erivärisiä.

      Poista
  8. No voi, paranemisia! Vaikuttaa että hyvin jaksat kuitenkin. Mulla jäi kuiva yskä ainakin kuukaudeksi ja vieläkin yskittää, vaikka luulen että tämä viimeinen tauti ei ollut koronaa. Keuhkot pitäs jonkun tutkia, mutta kun ei jaksa soitella terveyskeskukseen...Nyt jo kyllä ehkä on helpottanutkin.
    Ihania värejä!!! Täällä en ole nähnyt noin hienoja haavan lehtiä.
    Raps raps, elämän ilollekin!

    VastaaPoista
  9. Toivottavasti jo pian saat negailla!
    Ihania syysvärejä, kiitos!

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.