Näytetään tekstit, joissa on tunniste palapelit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palapelit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

Aprilliii!

 

Syö sillii, juo kuravettä päälle.
Olipa kiva syödä kunnon suolasilliä, kun olen viime aikoina yrittänyt välttää kovin suolaista ruokaa. Ja kuravesi se vasta maistuikin! En edes muista, milloin viimeksi olen olutta juonut. Ja yllättäin yksi tölkki riitti hyvin. Enempää ei tehnyt mieli, vaikka ostin varmuuden vuoksi useammankin. Onneksi ne ei heti pilaannu.
 

Palapelikin valmistui. Onneksi kaikki palat oli tallella kaikesta siirtelystä huolimatta. Nyt pidän kyllä pientä taukoa paloissa.
 

 Oltiin Fizbanin kanssa taas muutama päivä mummotettavien luona. Siellä lenkkeillessä näin tällaisen kummajaisen. Puu oli kasvattanut juurensa ison kiven ympäri. Kun puu kaatui, se veti kiven irti maasta. Fizbania ihme ei yhtään kiinnostanut.
---
Nyt pääsiäistä kaikille!
 
 

torstai 26. helmikuuta 2026

Aika rientää, minä en

 
Näin kulutan aikaamaatessani alla tämän taivaanjosta pilvet tekevät harmaansen tiedän, varmaan takana sinistensilmieni päätäni vaivaanalla tämän taivaankun kuluttelen aikaa, kun kuluttelen aikaa
 
Ja mä poltan tupakan ja sitten toisen tupakanja sitten mietin; josko soittaisin jollekinei kukaan soita minulle, soittaisinko sinullekun et kuitenkaan pääsisi tulemaanja makaan selälläni, minun kelloni raksuttaapikkuhiljaa naksuttaaOlen yksin tämän perjantain,vietän yksin tämän perjantain,tämän pitkän perjantain
 
Takana sinistensilmieni tiedän värin taivaansillä päätä vaivaan,tiedän värin taivaan,tiedän värin taivaan
 
Päivä illaksi muuttuu,pelkään että kelloni puuttuu,itsekseen ajan kulkuun suuttuuLakkaa lyömästä,sitten syömästä aikaa poisei riitä että jätättää minut perjantaihinjättää, loputtomaan perjantaihinjättää, loputtomaan perjantaihin
 
Ja mä poltan tupakan ja sitten toisen tupakanja sitten mietin; josko soittaisin jollekinei kukaan soita minulle, soittaisinko sinullekun et kuitenkaan pääsisi tulemaanja makaan selälläni, minun kelloni raksuttaapikkuhiljaa naksuttaaOlen yksin tämän perjantain,vietän yksin tämän perjantain,tämän pitkän perjantain
 
Takana sinistensilmieni tiedän värin taivaansillä päätä vaivaan,
Tiedän värin taivaan
 
---
Minä en kyllä polta tupakkaa, en ole koskaan edes maistanut. Olisi varmaan kannattanut, koska nykyisin netti antaa minulle korjausliikkeeksi lopettaa tupankan polton, sanoo vielä "se yleensä riittää". 
 

 Että mitäkö olen tehnyt nämä hienot talvipäivät?
On ollut mummoystävällinen talvi eli ei liukkautta. Nyt, kun ilma lauhtui, saapunee liukkauskin tai sitten ei. Mutta hieno talvi on ollut, lunta ja pakkasta ja paljon aurinkoakin.
 

 Mummoilemassa oltiin Fizbanin kanssa kahteen otteeseen monta päivää.
 

 Oli synttäritkin. Yhdet sukat sain valmiiksi. Nyt on keskeneräisiä vain.
Olen käynyt leffoissa, tavannut ystäviä, käynyt kurssilla, jättänyt käymättä jollain kurssilla.
 

 Suurin syy, miksi en ole bloggaillut on tämä pahuksen palapeli. Minä yleensä avaan läppärin aamukahvilla ja silloin myös tänne kirjoittelen. Nyt on keittiön pöydällä oleva keskeneräinen palapeli vienyt kaiken huomion. Se ei vain edisty. Mutta tänään siirrän sen pois nenän edestä. Kutsuin työkaverin punaviinille viikon alussa, joten pitää vähän raivata tilaa eli siivouspäivä vaihteeksi luvassa. Hyvä päivä sille. Ulkona lumisade tihenee tiiviisti. Illalla olisi ompelukurssi. Nyt sen kanssa kamppailen, menenkö vai jätänkö.
 
Nyt olisi siirryttävä päivän aiheen ääreen, mutta josko ensin vähän möllöttäisin...
 
 

maanantai 15. syyskuuta 2025

Kiinteyttää todistetusti jo neljässäkymmenessä päivässä

 

Minulla oli kymmenen päivää sitten siivouspäivä. Se jatkuu edelleen. Pitäisköhän hankkia joku tehoseerumi, jottei päivät venyisi. Tämän pitkän päivän aamuna päätin, että tänään on pyykkipäivä. Toivottavasti se on lyhyempi.
---
Fizban on sentään tyytyväinen, kun korjasin vanhoja leluja. Musta rotta on ehdoton lemppari. Häntääkin on vielä sen verran jäljellä, että siitä saa kiinni. Fizban tuhoaa tosi vähän mitään, mutta rotan kuono piti kursia kokoon. Nyt on vaalea rotta, mutta se ei herätä samanlaisia intohimoja kuin musta. Musta oli iltaisin aina suussa lutkutettavana, joten nyt elämä hymyilee taas.
 

 Oli sovittu autollisen ystävän kanssa retkeilyä meren rannalla. Peruttiin sateen takia. Siirtyi johonkin hämärään tulevaisuuteen, että voipi siirtyä viikkoja, kuukausia, vuosia. Mutta tänään siis retkuilen vain Fizbanin kera lähiseuduilla.



 On tässä välillä retkeilty metromatkan päässä
 


 Bussillakin on siirrytty johonkin,
 

 Mutta enimmäkseen on pyöritty ihan vain lähiseuduilla,
 

 seurattu urtsin remontin edistymistä
 

 ja peurojen touhuja pelloilla. Oli jopa valkohäntäemo kahden lapsensa kanssa. Kun emo tuijotti Fizbania, lapset käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja iskivät kiinni maitobaariin.
 

 Ihan yksin ei ole tarvinnut koko aikaa retkeillä.
 

 Mutta ei Fizban ole syypää blogitaukoon. Syy löytyy tästä kuvasta. Levitin palapelimaton keittiön pöydälle. Sehän täyttää koko pöydän. Palapeli edistyy hyvin hitaasti, joten saattaapi taas kestää, kun jaksan läppäröidä näin hankalasti eli läppäri sylissä.
 

On tässä keksitty myös syitä tuohon siivouspäivän venymiseen. Työväenopiston syys pyörähti käyntiin. Joitain kursseja sentään peruin, mutta jokunen jäi, sellaisiakin, jotka vaativat tutustumaan metron remontointiin. Odotan kiihkeästi, jotta remontti valmistuu ja pääsen noista busseista eroon. Niihin kun tulee tungos keskellä päivääkin. Millaista lienee työmatkaliikenteen aikaan. 
  

Olen valloittamassa ihan uutta maailmaa eli menin taideterapiakurssille. Pitäisi siis mennä kauppaan hankkimaan jotain värejä. Ajattelin kyllä pysytellä minimissä, koska ainakaan toistaiseksi (siis yhden kerran jälkeen, kerran, jossa puhuttiin vain niistä välineistä) en tunne syvää halua maalaamiseen. Valitsin kurssin, koska nyt ei innosta mikään kirjoittajajuttu ja koska on hyvä, joskus venyttää rajojaan.
 

 Pyykkipäivän kunniaksi pesin osan koruistani: Minulla oli ystävä, joka näitä teki ja möi, joten näitä on. Näillä oli hintaa sen verran, että kannattaisi käyttää enemmänkin. Nyt voin taas leikkiä joulukuusta, kun ovat puhtaita. Olivat todella likaisia! Pitää pestä tänään loputkin. Tulee se pyykkipäivä hoidetuksi vaikken enää viitsisi raahautua pyykkituvalle. Voi nimittäin olla, etten enää viitsi. Eikös se ole niin, että siirrä huomiseen kaikki, minkä voit jättää tänään tekemättä.
 

 Fizbanin elämään on viritelty verkkoja. Joku/jotkut älykääpiöt ovat alkaneet paukutella. Voipi olla ilotulituksia, toivon kyllä, että ampuisivat toisiaan. Minulla on sitten nyt taas ääniarka koira. Tulevaisuus ei näytä ruusuiselta. Paukuttelua varmaan jatkuu, koska ääliöt ovat loppumaton luonnonvara. Niin hyvin onkin tähän asti mennyt, mutta nyt on ollut vaikeaa. Fizban ei uskalla mennä parvekkeelle, eikä oikein makkariinkaan ja ulkona kulkee häntä koipien välissä kauhua silmissä. Ja jotta kaikki olisi täydellistä, Fizban kävi tohtorilla ja verikokeissa oli häikkää. Mutta mehän porskutetaan.
 

Sain postcrossingissa aivan loistavan itsetehdyn kortin Kiinasta. Tämä puhuttelee minua niin paljon, että ajattelin antaa tiedänkin nauttia. Lohikäärmeet ovat lähellä sydäntäni. Kiinalaisilla lohikäärmeillä ei ole siipiä, ne ovat suojelevia, jumalallisia olentoja eli aika erilaisia kuin länsimaiset. Tykkään kyllä siivekkäistäkin. Ja minähän olen kiinalaisessa horoskoopissa lohikäärme.
---
Siirsin pyykkipäivän torstaihin!
 
 

maanantai 4. elokuuta 2025

Kyselyikä

Nuorisoko se yöllä ammuskelee raketteja? Olenko vanha kiukkuinen mummo, kun ärsyttää suunattomasti? Pitäisikö minun ymmärtää erilaisia ihmisiä?
 
No, enhän minä tiedä, ketkä siellä ammuskeli. Ihan hyvin voi olla keski-ikäisiä miehiä. Sukupuolirasisti olen selvästi, sillä vaikea kuvitella keski-ikäisiä naisia ammuskelemassa ilotulituksia maanantaiaamuyönä. Ja miten se nuorisossakin ajatus kääntyy miesoletettuihin. Pitäisi tarkistaa ennakkoluulojaan.
 
Olen tietenkin vanha ja kärttyinen ja mummo. Olen aina kärttyinen väsyneenä ennen aamukahvia. Nyt olen erityisen väsynyt ja erityisen kiukkuinen. Jäi nukkuminen vähiin, kun pitkään piti rauhoitella Fizbania ennen kuin sain sen uneen, nukkumaan kainaloon
 
Kyllä pitäisi! Pitäisi ymmärtää erilaisia ihmisiä. Ja ymmärränhän minä, miten mukavaa se on lämpimänä kesäyönä valaista taivasta ja saada aikaan räiskettä. Sitä iloahan vain lisää, kun tietää, että se on kiellettyä ja miten se muita ärsyttää. Olen minäkin ollut kapinallinen. Muistan vielä sen kutkuttavan tyytyväisyyden, kun teki jotain, joka ei ollut hyvien tapojen mukaista, etenkin, kun vähemmän kapinalliset ystävät kauhistuneena ihailivat. Mutta hyvin ymmärtäväisesti olisin valmis piiskaamaan ne viime öiset kapinalliset, jos käsiini saisin. Taitaa tämän jälkeen olla turha luulo, että uudet vuodet sujuisivat levollisesti. Vaikka ainahan sitä voi yrittää olla positiivinen.
 

 Aamulenkillä oli kuitenkin mukavaa. kivan viileä ilma, vaikka ilman kosteus tuntuu vain lisääntyvän. Tuntuuhan se aktiiviselta, kun hiki virtaa selkää pitkin. Tänään olisi syytä aloittaa muukin aktiivisuus. Nyt, kun sydän on todettu terveeksi, voin alkaa treenata kunnolla. Nopeasti lihakset surkastuu, kun muutaman viikon vain olla möllöttää. Nyt on motivaatiota parantaa tilannetta, sillä en usko, että hyvä tilanne sydämenkään suhteen jatkuu, jos en mitään tee. Joten kunhan tästä koneen edestä nousen, kaivan taas liikuntakykyni naftaliinista.
 
Palapeliä tekisi mieli taas ruveta tekemään. Vähän jo lajittelin paloja, kun sain tilaamani palapelimaton. Tilatessa katselin, mitä muut ostaneet ovat siitä sanoneet. Yksi mielipide löytyi:
 
"Palapelimatto on käyttökelvoton, palat takertuvat mattoon, niin ettei niitä voi siirtää kuin yksi kerrallaan. En suosittele kenellekään."
 Yhden tähden oli antanut.
 
Minua huvitti, sillä ajattelin, että tämän ostan, koska tämähän toimii. Ideana kait on, että ne palat pysyvät paikallaan silloinkin, kun maton rullaa säilytykseen. Ja minähän rakennan palapeliä pala kerrallaan.
 
Nyt ei kuitenkaan ole vielä aika palapelille. Mummotettavan synttärijuhlat lähestyvät ja bambutakki on edelleen kesken. Joten neulomaan taas. Vai käisinkö ensin vähän vierailuilla täällä blogistaniassa. Ainakin SusuPetalilla näytti olevan mielenkiintoinen kirjoitus. Sinne siis.
 
 
 
 

sunnuntai 16. helmikuuta 2025

Kaunis aamu


 Hieno pakkasaamu. Oli mukava herätä, vaikka yöuni oli taas kovin katkonaista. Ja kyllä näin aurinkoisina päivinä huomaa, miten päivä on taas pidentynyt.
 

 Lumi ja pakkanen on mukavaa. Fizban ei kauaa viihtynyt paikoillaan, sen verran jäinen maa tuntui tassujen alla. Eikä kovin pitkästi lenkkeilläkään, kun ei ole totuttu kylmyyteen. Mutta kohtuullisesti kuitenkin kerätään askeleita. Nilkkani edelleen välillä vihoittelee, vaikka fyssarin mielestä se on ihan kunnossa. Kyllähän minulla muutenkin suunnilleen kaikki nivelet ajoittain ilmoittaa olemassaolostaan. Fyssarilla käynnin jälkeen tapahtui sellainenkin hiukan pelottava asia, että ykskaks yllättäin ihan tasaisella maalla toinen polvi petti. Onnistuin pysymään pystyssä, mutta kyllä tapahtuma antoi taas uutta puhtia treenaamiseen. Onneksi kuukkeli löytää ohjeita joka lähtöön. Ja onneksi ensi perjantaina on se omalääkäriaika.
 
 
Tutustu kuntosaliin -kurssi loppui, mutta onnistuin innostamaan muutkin mukaan whatsappryhmään. Meillä oli tosi kiva porukka ja tarkoitus olisi käydä yhdessä jatkamassa. Ainahan kaikki ei pääse mukaan, mutta minua ainakin auttaa, kun ryhmässä ilmoitan, milloin olen tulossa. Ei tule niin helposti jäätyä pois.
 

Kauniiden ilmojen lisäksi on ollut kovin sosiaalista elämää. Teini täytti 16. Repolainen teki kortin, joka herätti suurta ihailua sekä päivänsankarissa että vieraissa. Synttäreiden lisäksi olen kyläillyt ystävän luona, käynyt leffassa toisen kanssa ja huomenna tulee yksi kolmeksi päiväksi minun luo. (Tämähän meinaa sitä, että on siivottava makkarikin, joka yleensä toimii roinavarastona. Laitan vieraat nukkumaan makkariin ja nukun itse olkkarissa sohvalla. Makkari kun on ainoa, jossa saa oven kiinni. Saavat vieraat olla rauhassa.) Kaiken muun sosiaalisuuden liaäksi olen kursseillutkin. Yleissiivous vie aikaa, joten kevätsiivouskalenteri on edistynyt vain vähän
 
LUUKKU 3: Kaikenmaailman tyhjät rasiat ja purnukat johonkin järjestykseen odottamaan uutta satokautta.
 

 Toinen, mikä on vienyt aikaa on tuo palapeli, jossa jo pitkään jouduin kokeilemaan jokaista palaa lähes joka kohtaan. Välillä piti purkaakin, kun olin laittanut väärän palan.
 

 Mutta siinä se nyt on. Pari palaa puuttuu. Sehän aiheutti vielä enemmän päänsärkyä, kun yritin etsiä oikeaa palaa, jota ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan. Päätin ostaa palapelimaton uutta peliä varten. Tuo Keskimaan kartta on sen verran iso, että täytyy löytää melko iso matto. Ongelma on se, että kartta on neliö ja palapelit yleensä suorakaiteita. Mutta onneksi on isojakin mattoja.
 

 Taaskaan en ehdi tämän enempää täällä sählätä. Pitää mennä kaivamaan makkaria esiin. Olisko peräti
 
LUUKKU 4: Makkari esiin.
 
 

Fizban lähettää terkkuja kaikille.

torstai 6. helmikuuta 2025

Pyykkitupatonttu

 Onkos teillä pyykkitupatonttu? Se on sukua saunatontulle. Ennen vanhaanhan pyykit pestiin saunassa, mutta etenkin kaupunkien kerrostaloissa on nykyisin erillinen pyykkitupa. Toki sellainen oli historian hämärissä myös isoissa kartanoissa ja linnoissa. Niiden pyykkituvissa eli hyvin hienostunut pyykkitupatonttu. Kaikkihan linnoissa on hienostunutta. Mutta minä puhun tällaisesta arkisemmasta tontusta, sellaisesta tavallisen väen parissa viihtyvästä.


Kävin taas pyykkituvalla. Siellä kun on käytävä etenkin nyt, kun tuon kylppärissä majailevan pienen pesukoneen vesiliitäntä suihkuaa vettä pitkin seiniä. Olen sen verran tympääntynyt meidän huoltomieheen, etten viitsi kysyä, tulisko vääntämään ruuvin tiukemmalle. Menen mieluummin pyykkituvalle, jossa saan myös pyykit kuiviksi. Otan yleensä kirjan tai neuleen mukaan, ettei mene aikaa hukkaan. En viitsi kävellä välillä kotiin, kun pyykkituparakennus on muutaman talon takana, parisen pihan päässä.


Meidän pyykkituvalla on myös kirjojen kierrätyshylly, josta aikoinaan löysin myös vanhan Dyyni-sarjan. Se oli aikaan ennen nykyistä dyynibuumia. Olin etsiskellyt kirjaa kaikkialta pitemmän aikaa, mutta edes divareista sitä ei löytynyt. Olin lukenut sen nuoruuteni päivinä ja halusin lukea uudestaan. Sitten yhtenä pyykkipäivänä kaikki kolme osaa olivat siististi hyllyssä. Nyt ne ovat minun kirjahyllyssäni. En silloin vielä osannut tonttua epäillä. Olin vain iloisesti yllättynyt ja hämmästynyt hyvästä tuuristani. Mutta nyt tontun olemassolo on todistettu.


Jälleen kerran nuoruuteni kirja, jota olen etsiskellyt, odotti pyykkituvan kierrätyshyllyssä minua. Kiitän tuhannesti tonttua ja yritän olla vaatimatta lisää harvinaisia kirjoja, ettei tonttu suutu. Divareista sentään löytyy paljon kaikenlaista.
---
Olen sitkeästi (3 kertaa!!!) käynyt tutustu kuntosaliin kurssilla. Aamulla tuli mieleen, että pitäisi varmaan ostaa niitä kuntosalikäyntejä, jotta voisi kurssin jälkeenkin jatkaa saleilua. Muistin, että jotain tarjousta on näkynyt. Juu,on. Loppuu sunnuntaina. Ja nyt sitten nyppii, kun en eilen tajunnut ostaa. Ja eläkeläisalennusta ei saa netistä vaan pitää mennä paikalle. Menen siis tänään. Ja harmittaa, kun siihen menee reilu tunti aikaa. Vuosikortillahan matkustaa sujuvasti, mutta eikös olekin ajanhukkaa matkustaa vain ostamaan jotain. Sen verran alea kuitenkin saa, että käytän tänään kalliarvoista aikaani busseiluun, aikaa, jonka voisin käyttää vaikkapa palapelin tuijottamiseen.


Joku tuolla kehui, miten minulla riittää sinniä palapelin kanssa. Onhan se valmiiksi saatava. Olen yrittänyt taivastakin jo tehdä, mutta se vasta on hankalaa. Palat kiiltävät ikävästi, joten sävyjen hahmottaminen on vaikeaa. Ja kun väärän palan onnistuu, johonkin survomaan, jatko ei sitten toimi ollenkaan. Mutta jonain päivänä täällä on kokonainen palapeli - ellen ole hukannut paloja johonkin.

sunnuntai 2. helmikuuta 2025

Teeleipää ja avokadoa

 

Tässä aamukahvimaisemani ääressä nautiskelen teeleipiä, joita eilen leivoin. Löytyi nimittäin ruokakaapista monta pussia vehnäjauhoja. Ei, en ole niitä hamstrannut. Olen niitä saanut. Ja kun en paljon nykyisin leivo, jauhoja on kertynyt. Tein sitten pellillisen teeleipiä vanhimmista jauhoista kera vanhojen kaurahiutaleiden. Niistä tuli erinomaisia, kun heittelin joukkoon jotain vanhojen maustesekoitusten jämiä.

 
Shiba kävi eilen taas harjoittelemassa. Shiban omistajat saivat mukaansa puolet teeleivistä, mutta silti niitä jäi tällekin aamukahville. Avokadoja ostin pussillisen. Ovat kypsyneet, joten niitä on syytä syödä. Hyvin menee leivän päällä.
---
Paistoin myös ananaslettuja, kun sieltä kaapin kätköistä löytyi parastaennen-ananasmurskaa. Silti vielä riittää yliaikaisia jauhoja, joten eiköhän kohta taas uuni lämpene, jos keksin jotain kokattavaa.
---
 Limenuudelit oli ihan ok syötävää. Niitä riittää tällekin päivälle. En viitsi pilkkoa noita neljän hengen annoksia. Mieluummin syön useana päivänä samaa ruokaa.


Ei tarvita paljon kuuraa, kun elämä alkaa näyttää valoisammalta - tai ainakin maisema. Minulla on vähän alakuloinen fiilis, mutta sinnittelen täällä. Nyt pääsee jo pitemmällekin lenkille, kun alkaa maa olla jäätöntä. Ennen pakastumista oli aika pimeää ja märkää.


Isojalat olivat liikkeellä. Ne tykkäävät sateesta.


Koirapuistossakin on käyty. Etsi kuvasta lunnikoira.


Palapeli vie aikaa ihan hillittömästi.

torstai 23. tammikuuta 2025

Asiatonta

 

Suhruisena päivänä ihan vain ilman mitään asiaa tai syytä tulin kertomaan, että tihkusadetta riittää ja tekisi mieli valittaa tylsyyttä, mutta jospa jätän sikseen. Minähän yleensä rajaan nämä kuvani huolellisesti, mutta nyt otin ihan vain sen, mitä näkyy. Tuossa vasemmalla on naapurin parveke. Kämppäni on sellaisessa ulokkeessa ja puoli kerroksessa, että yläkerrasta voi parvekkeelta katsella suoraan keittiööni ja minä taas, kun istun tässä keittiön pöydän ääressä voi tarkkailla alakerran parveketta - ja toki myös istuessani toisella puolen, minulla on suora näkyvyys tuonne yläkerran parvekkeelle. Siellä istun, kun on vieraita. Silloin yläkerran kissat tuijottaa silmät pyöreinä, että mitä ihmettä, liikkuuko tuolla joku. Täällä on kyllä kivat naapurit, joten nämä näköyhteydet ei haittaa. kukaan ei jaksa kytätä, mitä joku tekee.


Se, mitä minä teen, on tuo palojen tuijottaminen ilman sen kummempia tuloksia. Joskus vähän nytkähtää eteenpäin, vähän ja harvoin. Mutta onpahan tekemistä. Nyt voisin kyllä vaihteeksi vaikka nousta tästä ylös ja kävellä olkkariin istumaan. Joku saisi täällä joskus taas siivotakin...


torstai 16. tammikuuta 2025

Toimii tai ei


Vaikea sanoa tuosta palapelistä. Yksi pala tunnissa oikealle paikalleen näyttää olevan liikaa vaadittu. Mutta pala tai jopa kaksi päivässä, kun vain sitkeästi jaksan paloja tuijottaa. Maalaukset on hankalia, kun siellä voi ihan yllättäin olla aivan eri väriä. Mutta sitkeydellä ne on muutkin selätetty.
---
Sen sijaan nyt täytyy sanoa, että ystävämme Posti saattaa joskus yllättää positiivisestikin. Laitoin pari kirjettä postiin ilman postimerkkiä ja ne oli saapuneet perille. Tässä tapauksessa on erinomaista, että Posti toimii päättömästi.
 ---
Kommentointi täältä Tuliketusta ei onnistu, enkä nyt viitsi avata toista selainta. Käyn joku toinen päivä.
 

 Kävin leikkauttamassa tukkani ja annoin kampaajani toteuttaa itseään. Minulla on hyvä kampaaja. Jaksaa piristää mummoa.


keskiviikko 25. joulukuuta 2024

Uskollisuus palkitaan

"valkeata joulua keskellä hankien"
Siinäpä oiva laulu tällekin päivälle.

Jouluhan on lahjojen aikaa, mutta ennenkuin rupean kehuskelemaan saamisillani, puhun vähän antamisesta ja palaan tuohon Millin elämään.

 Joulukalentereihinhan liittyy kilpailu ja palkinnot. Olenpa siis pitänyt kirjaa siitä, ketkä jaksavat käydä kommentoimassa vaikken minä käy vastavierailuilla, enkä edes vastaa kommentteihin. Tässä taitaa olla selvä kahden kärki, Purulaari ja Puikoillanikin kommentoivat yhtä ahkerasti, joten saisinko osoitteet, jos vaikka kirjeen lähettäisin. (repukoi at gmail.com). Myös Laiskiainen, enkulin käsityöt ja Emilie ansaitsevat oman kortin, joten heiltäkin haluaisin osoitteet. Jos olen laskenut jonkun kohdalla väärin, saa valittaa. Yritin pysyä laskuissa.

  1. Purulaari *****************
  2. Puikoillankin *****************
  3. Laiskiainen *******
  4. enkulin käsityöt ******
  5. Emilie *****
  6. Sartsa ****
  7. Rita A ****
  8. SusuPetal ***
  9. Pöllö ***
  10. Saukkis ***
  11. Kristiina K **
  12. Possu **
  13. MaaritKoo *
  14. Iso Gnu *
  15. Suvi Kullström *  
Sitten voinkin kertoa, mitä kaikkea joulupukki minulle toi. Olen ällistynyt. Tällaista lahjamäärää ei ole ollut vuosiin. Suklaata, juustoa, keksejä, hunajaa, viiniä ja lisäksi


tikkaat, joita toivoinkin. On tuo tasapaino vähän hakusessa, joten nyt on turvallisempaa kiipeillä.


kirjoja, monenlaisia. Tuosta Sinuhesta vähän vihjasinkin, muut ovat täysi ylläri. Etenkin Sukkakirjaa ihmettelin pitkään, mutta sitten löysin converse-ohjeen ja luulen tietäväni, keneltä kirja on tullut.


Tämä palapeli ihastutti suuresti. Saattaa olla aika vaikea - ja lisäksihän minulla on nyt näitä palapelejä rästissä. Täytyy vain istua sitkeästi kokoamassa noita muita, jotta pääsen tähän käsiksi.


Parasta oli kuitenkin tämä palapeli, jonka heti illalla kokosin. Tämä on vanhemman mummotettavan maalaama, aivan uskomaton teos. Saatte arvailla, mitä tämä esittää.