torstai 6. helmikuuta 2025

Pyykkitupatonttu

 Onkos teillä pyykkitupatonttu? Se on sukua saunatontulle. Ennen vanhaanhan pyykit pestiin saunassa, mutta etenkin kaupunkien kerrostaloissa on nykyisin erillinen pyykkitupa. Toki sellainen oli historian hämärissä myös isoissa kartanoissa ja linnoissa. Niiden pyykkituvissa eli hyvin hienostunut pyykkitupatonttu. Kaikkihan linnoissa on hienostunutta. Mutta minä puhun tällaisesta arkisemmasta tontusta, sellaisesta tavallisen väen parissa viihtyvästä.


Kävin taas pyykkituvalla. Siellä kun on käytävä etenkin nyt, kun tuon kylppärissä majailevan pienen pesukoneen vesiliitäntä suihkuaa vettä pitkin seiniä. Olen sen verran tympääntynyt meidän huoltomieheen, etten viitsi kysyä, tulisko vääntämään ruuvin tiukemmalle. Menen mieluummin pyykkituvalle, jossa saan myös pyykit kuiviksi. Otan yleensä kirjan tai neuleen mukaan, ettei mene aikaa hukkaan. En viitsi kävellä välillä kotiin, kun pyykkituparakennus on muutaman talon takana, parisen pihan päässä.


Meidän pyykkituvalla on myös kirjojen kierrätyshylly, josta aikoinaan löysin myös vanhan Dyyni-sarjan. Se oli aikaan ennen nykyistä dyynibuumia. Olin etsiskellyt kirjaa kaikkialta pitemmän aikaa, mutta edes divareista sitä ei löytynyt. Olin lukenut sen nuoruuteni päivinä ja halusin lukea uudestaan. Sitten yhtenä pyykkipäivänä kaikki kolme osaa olivat siististi hyllyssä. Nyt ne ovat minun kirjahyllyssäni. En silloin vielä osannut tonttua epäillä. Olin vain iloisesti yllättynyt ja hämmästynyt hyvästä tuuristani. Mutta nyt tontun olemassolo on todistettu.


Jälleen kerran nuoruuteni kirja, jota olen etsiskellyt, odotti pyykkituvan kierrätyshyllyssä minua. Kiitän tuhannesti tonttua ja yritän olla vaatimatta lisää harvinaisia kirjoja, ettei tonttu suutu. Divareista sentään löytyy paljon kaikenlaista.
---
Olen sitkeästi (3 kertaa!!!) käynyt tutustu kuntosaliin kurssilla. Aamulla tuli mieleen, että pitäisi varmaan ostaa niitä kuntosalikäyntejä, jotta voisi kurssin jälkeenkin jatkaa saleilua. Muistin, että jotain tarjousta on näkynyt. Juu,on. Loppuu sunnuntaina. Ja nyt sitten nyppii, kun en eilen tajunnut ostaa. Ja eläkeläisalennusta ei saa netistä vaan pitää mennä paikalle. Menen siis tänään. Ja harmittaa, kun siihen menee reilu tunti aikaa. Vuosikortillahan matkustaa sujuvasti, mutta eikös olekin ajanhukkaa matkustaa vain ostamaan jotain. Sen verran alea kuitenkin saa, että käytän tänään kalliarvoista aikaani busseiluun, aikaa, jonka voisin käyttää vaikkapa palapelin tuijottamiseen.


Joku tuolla kehui, miten minulla riittää sinniä palapelin kanssa. Onhan se valmiiksi saatava. Olen yrittänyt taivastakin jo tehdä, mutta se vasta on hankalaa. Palat kiiltävät ikävästi, joten sävyjen hahmottaminen on vaikeaa. Ja kun väärän palan onnistuu, johonkin survomaan, jatko ei sitten toimi ollenkaan. Mutta jonain päivänä täällä on kokonainen palapeli - ellen ole hukannut paloja johonkin.

22 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Onpa kätevä kirjahylly ja kiltti tonttu!

Emilie kirjoitti...

Vau, mikä ihana hylly ja ihanat tontut, jotka tuo sinne sopivia kirjoja! Olen jonkun kerrostalon käytävässä huomannut, mutta ei tässä. Kirjastossakin supistivat kierrätyshyllyn, joka oli hieno ennen.
Eikä ole pesutupaakaan, kuivaushuone on, mutta en ole vienyt sinne mitään. Lakanat kuivaa aika äkkiä kun on lämmin pesuhuone.
Kuntosalia olen itekki miettinyt, niin jäykistää, mutta en ole vielä päässyt ajatuksista pidemmälle.
Onhan tuo jo paremmalla puolen tuo palapeli. Minä vaan sitkeästi kokeilisin joka palan aina värin mukaan, niin piti tehdä yhden palapelin kanssa kun siihen hermostuin. Ja niipä tuli valmiiksi.

Aliel kirjoitti...

Tuollainen kirjanvaihtohylly on kyllä kiva, ja ihan mahtavaa, että sieltä tekee löytöjä! Vanhassa asuinpaikassani oli kirjastossa vastaava ja vein sinne kirjoja monta kertaa, kun harvensin omia hyllyjäni. Ilahdutti aina, kun huomasi sieltä jonkun ottaneen niitä minun vieviäni.

sini kirjoitti...

Tuollaisia kivoja pesutupatontuilla soisi olla myös sukulaisia, olisi tonttu joka löytäisi ne kaikki parittomat sukat, erityisesti haluaisin tutustua leipuritonttuun joka pyöräyttäisi päivä kaffeille tuoreet pullat!
Oikeasti ihan oikea ihme että löysit haluamasi kirjat!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa kätevä tuollainen löytöhylly. Ihastuttava tuollainen tonttu, jolla on hyvä kirjamaku

Iso Gnu kirjoitti...

Tuollainen kirjahylly on mukava. Löytyy varmaan erilaista luettavaa.
Kyllä se pyykkitupatottu on kiltti. Olisi kiva nuo muutkin tontut: leipuritonttu pullaa leipomassa, päättelytonttu lankojen päättelyssä ja etsivätonttu etsimässä kadonneita tavaroita jne.
Fysioterapeutti aloitti viimeksi innostamisen kuntopyöräilyyn lauseella : jos harkitsit kuntopyörällä polkemista. Eikä pyytänyt muuta ja nyt olen sitten jopa polkenut välillä.

Puikoillanikin kirjoitti...

Hyvin edistyy palapeli. Kohta se on valmis.

Sinisen sohvan emäntä kirjoitti...

Komea pyykkitupa ja kirjahylly. Mahtavaa toimintaa! Itse käyn kirjaston kierrästyshyllyillä ja teen kivoja löytöjä, jopa ihan avaamattomia kirjoja. Lieneekö muutossa tai muussa pesän tyhjennyksessä kiertoon laitettuja. Luen kiitollisena ja vien seuraavaan kirjastoon.

Repolainen kirjoitti...

Hauska seurata palapelin edistymistä.... olet antanut sille aikaa, joten annahan salikortin hakemisellekin!! Iloa viikonloppuunne, taitaa olla synttäritkin....

Purulaari kirjoitti...

Hyvin edistyy palapeli. Taivaassa on niin paljon lähes samanlaisia paloja, että sen kokoaminen vie kyllä aikaa. Tontut on ystävällistä väkeä. Ei se pyykkituvan tonttu hätkähdä, vaikka kainosti toivoisit vielä lisää kirjoja, jos vaan mieleen tulee jokin aarre, jonka toivoisit omaksesi.

Pöllö kirjoitti...

Täytyypä kysyä Pojalta, onko niillä Pyykkitupatonttua - jos ei, niin täytyy sanoa sille, että tarjoaa Tontulle paikkaa niiden talon pyykkituvasta.
Palapelihan on pihan valmis.
Minun palapeli ei taas etene mihinkään.

Olifantti kirjoitti...

Joskus kannoin tuolta paljonkin kirjoja kotiin, mutta nyt yritän hillitä itseäni, kun on jo ennestään liikaa niitä lukemattomia kirjoja.

Olifantti kirjoitti...

Olenkin kokeillu joka palaa löytämättä oikeaa :) Kyllä se taivaskin joskus tulee.

Olifantti kirjoitti...

Kiva tavata Aliel. Pitääkin käydä sinun blogissasi.

Olifantti kirjoitti...

Tontuiila olisi moneen kysyntää, mutta taitavat vähän vierastaa nykyistä elämää.

Olifantti kirjoitti...

Olen miettinyt, että kukahan täällä tuo noita minun kirjoja hyllyyn.

Olifantti kirjoitti...

Mukava, että fysioterapeutti osaa vain ehdottaa. Käskemisestä syntyy helposti vastarinta.

Olifantti kirjoitti...

Jonain päivänä...

Olifantti kirjoitti...

Minä yritän hillitä itseäni, kun noita kirjoja on jo ennestäänkin ja aina on joku tietty, minkä haluaisin.

Olifantti kirjoitti...

Salikortin kanssa kävi hassusti. Ei siitä mitään lisäalennusta saanut, joten olisin voinut ostaa netistä ilman matkailua. Tuolla on vielä tosi töykeät asiakaspalvelijat. Kekenään vain juttelevat ja jos sitkeästi seisoo tiskin edessä tulevat kysymään, mitä haluaa. Kysymys tulee siihen tyyliin, että tekee mieli pyytää anteeksi, kun häiritsen.

Olifantti kirjoitti...

Onneksi tällä hetkellä ei ole mitään erityistä toivetta kirjoista. Noin silloin tällöin on mukava löytää joku erityinen kirja.

Olifantti kirjoitti...

Ehkä joka tupaan ei ole tullut tonttua, mutta varmaan ne mielellään tulee, kun pyydetään. Haluaisin jo pääst' käsiksi uuteen palapeliin.