Lumikeijuja harmitti likaiset ikkunani niin paljon, että he koristelivat ne yön aikana joukkovoimalla.
Vähän hämmästelin, kun kaikki ikkunat oli peitetty vaikka ne ovat eri puolilla taloa.
Siellä oli varmaan pantu jalalla koreasti ihan kunnolla, pyöritty ympäriinsä, heitetty kuperkeikkaan ja rynnätty käsikädessä nurkkien ympäri.
Koirapojasta parasta maailmassa (no ehkä kuitenkin toiseksi parasta - ruoka maistuu nykyisin aika hyvin, olisko kortisonin ansiota) on uusi lumi. Intopiukeena se painalsi kinosten läpi, piehtaroi ja nuuskutti. Ja tulomatkalla löytyi vielä melko tuoreet koirantassunpainaukset, joita oli kiva seurata laittamalla kuono jokaiseen jälkeen. Väliäkö sillä, että ne oli omat.
---
Satuimme onnistuneesti lenkille pyryjen väliin. Ny taas sataa taivaan täydeltä.
---
Tavattiin yksi naapuri kahlaamassa auraamattomalla jalkakäytävällä keppi toisessa kädessä, käsilaukku toisessa. Hän on tavattoman positiivinen ihminen. Odottaa lonkkaleikkaukseen pääsyä, mutta ei anna säiden, kipujen tai minkään lannistaa. Hän käy kävelemässä joka päivä useamman kerran ja jaksaa aina olla hyvällä tuulella. En ole koskaan kuullut hänen valittavan. Saattaa kysyessä todeta, että kyllä koskee, mutta elettävä on. Nyt sanoi lähteneensä kokeilemaan, miten pitkälle pääsee. Todettiin myös, että tänä vuonna näitä talvia on melko useita.
Otsikkoon palatakseni. Ostin lankoja, kun puuttui joku väri. Ostin, koska kohtahan alkaa lankapaasto.
Minulle paasto tarkoittaa myös sitä, etten osta kirjojakaan
joten piti niitäkin muutama hankkia. Tuo suuri vuosisata on kasassa, paitsi osa 4 Sokea piste, puuttuu. En onnistu löytämään sitä pokkarina mistään. Mutta jatkan hakemista. Tässä tulee ilmi yksi minun omituisuuteni: On hankittava koko sarja vaikka en ole oikein edes aloittanut lukemista. Kuvittelen pitäväni sarjasta kunhan joskus sen aloitan. Maan lapset sarjan olen silloin aikoinaan lukenut ja se on joskus ollut hyllyssänikin, mutta sitten poistunut. Nyt sitten kerään sen uudestaan ja luenkin joskus. Minulla on lukemattomia lukemattomia kirjoja hyllyssäni. Meitähän on moneen junaan ja osa jää asemalle.
---
Jos joku on jaksanut lukea tänne asti, kerron, että olen ajatellut kantaa vetovastuun lankapaastosta. Eli ajalla 22.2.-6.4. ei osteta lankoja. OK? Viime vuonnahan oli sellainen vapautus, että viikonloppuna sai ostaa, mutta nyt sitäkään ei sallita, jos aikoo paastota ohjeiden mukaan. Jos on ehdoton pakko saada jotain, lahjoja saa tietenkin ottaa vastaan eli voihan sitä pyytää ystävää avuksi. Pääsiäisenä sitten arvon jotain lankoihin liittyvää pientä turhaa kaikkien paastonneiden kesken. Langankulutustakin voi samalla seurata. Ehkä eniten kuluttanutkin saa jotain. Ilmoittautumisia otetaan vastaan keskiviikkoon asti.
---
Minulle paasto siis tarkoittaa myös kirjojenostolakkoa (enköhän vielä tässä jotain ehdi), mutta myös suklaan ja karkin syömättömyyttä ja punaviinin juomattomuutta. Nuo mahajutut kyllä auttaa kummasti näissä jälkimmäisissä. Mutta nämä on siis vain minun henkkohtjuttuja. Lankapaasto on se teidän homma.
Kun ruuasta tuli puhe, täytyy näyttää aamupalani. Kävin eilen hankkimassa viidennen koronarokotuksen ja samalla hävikkileipää. Tuossa kahvimukin vieressä on pari palaa cashew-karpalo-ciabattaa voideltuna alentajalla päällystettynä avokado-herbamare-mustapippuri-valkosipuli-seoksella ja vihreällä suippupaprikalla. Olipa hyvää! Suippopaprikat on nykyisin jokapäiväistä ruokaani, yleensä punaisia, mutta vaihteeksi muutakin.
Paastossa mukana:
- Puikoillanikin
- Tytti
- HPöllö
- Saukkis
- leena