Mutta helppohan minun on, kun ei ole mitään velvotteita vaan voin vain nautiskella puhtaasta lumesta.
sunnuntai 30. tammikuuta 2022
Suomessa on muutakin kuin Helsinki
Mutta helppohan minun on, kun ei ole mitään velvotteita vaan voin vain nautiskella puhtaasta lumesta.
perjantai 28. tammikuuta 2022
Kirjat ja lukeminen
keskiviikko 26. tammikuuta 2022
Hyvin menee mutta menköön
Oli tarkoitus kertoa, että on ollut masis, että ei suju, että ankeaa on. Jos tällaista päästää suustaan, sitähän odottaa myötätuntoa, sympatiaa, halia tai edes taputusta olalle ja rohkaisevaa kommenttia. Ennenkuin päästin sanat paperille muistin, että viimeksi avautuessani vastaus oli "Ihan oma vika, jos ei järjestä elämäänsä niin, että se on nautinnollista!" No samaa mieltä olen, joten keskitynkin kertomaan nyt, miten hyvin kaikki on.
Se, mikä aina jaksaa ilahduttaa on vaihtelevat taivaan värit. Onneksi olen osannut hoitaa silmiäni niin, että vielä toimii näkökyky taivaiden verran. Ja kaikkea pientä hilua, jota ei erota, ei tarttekaan erottaa.
Ilman vaaleanpunaisia lasejakin on helppo nähdä elämä pinkkinä.
Olen iloinen myös siitä, että pikkuihmisillä on taito kellahtaa nurin ilman pahempia pään halkeamisia. Leikkipaikoilla valot heijastuu kauniista jäästä, mutta ei tee mieli juosta ja riehua. Pikkuihmisten tekee.
Onneksi omat lapset on jo tukevassa keski-iässä... ainakin puolet lapsista.
Erityisesti päiviäni piristää Koirapoika, joka on taas kunnossa ja jaksaa ulkoiluttaa minua.
Ei se edes näytä kovin vanhalta.
Se viettää päivät ikkunassa katsellen kävelytiellä liikkuvia. Kun näkee koiran, uikuttaa. Ääntely on ihan uusi piirre. Liittyy varmaan kuurouteen. Se ei tiedä valittavansa ääneen. Narttujen tärppipäivät ovat saaneet vanhaan herraan kovasti vipinää.
Myös kampaajani ilahduttaa. Se tietenkin, että hän jaksaa hoitaa kaljuuntuvaa päätäni, mutta nyt erityisesti se, että hän löysi afrotupsun takaraivoltani. On ruvennut tiukkaa kiharaa pukkaamaan. Sehän tarkoittaa, että päässäni on jotain elämää. Ja myös, että elimistöni jaksaa aina yllättää uusilla oudoilla jutuilla.
Jonkinlaista elämänhalua ja uteliaisuuttakin vielä löytyy. Muutaman ajan mietin, mikä ihmeen valoilmiö on lenkkipolullemme ilmaantunut. Ei tuolla pitäisi mitään olla. Pakko oli sitten kerran mennä tarkistamaan.
Siellä on siis iso talo täynnä tarpeetonta tavaraa. Näitä putkahtelee koko ajan kaikkialle. Ihmiset ilmeisesti konmarittaa ja siirtää joutavaa pois silmistä.
Nyt voisi Sus' heiluttaa raippaa ja muutkin antaa mielipiteensä. Kuntokuuri tökkii.
lauantai 22. tammikuuta 2022
Jäätävä retki (8)
Olin suunnitellut siivouspäivää, kun alkaa pöly haitata elämää. Koirapoika tosin tykkää kaivella kaikenlaisia tavarakasoja, joita tänne on kertynyt. En kyllä Koirapoikaa ajatellut, kun päätin vaihtaa siivoamisen retkeen.
Oli vain taas vaihteeksi niin perin tympeä päivä.
Jäätävä retkestä tuli heti kotipihalta lähtiessäni. Vaikka on alla hyvät nastarenkaat, on pakko köpötellä varoen ja lyhyin askelin.
Minun palstani on tuolla horisontin puolella. Olen vähän suunnitellut ensi kesää. Pyysin naapuria tiputtamaan hesarinsa mulle. Kasaan niistä yhden (tai ehkä useammankin) pinon nurkkiin. Keväällä sitten peitän koko kasvimaani paksulla hesarikerroksella. Antaa ainakin lisäaikaa taistelussa rikkaruohojen kanssa.
Retkellä koukkasin lintuihmisten polkua tervalepikköön.
Retkestä teki jäätävän myös kamerointi. Metalli on aika kylmää paljaisiin käsiin. Vuosia sitten sormeni eivät koskaan palelleet, mutta monta pakkastalvea kameran kanssa ovat herkistäneet kylmälle.
Olisihan tästä saanut myös jäljet lumessa -retken, mutta eiköhän siihenkin vielä tule tilaisuuksia.
Koirapoikaa en ottanut mukaan, vaikka se onkin taas kunnossa. Ajattelin, että ehkä kuitenkin liikaa, kun retki kesti pari tuntia ja kilometrejä kertyi kymmenisen. (Tosin kännykkäni väitti, että kilometrejä tuli 1,26. Taisi hyytyä pakkasessa sekin.) Tässä kohtaa kyllä ajattelin Koirapoikaa, että josko taas keväällä istuskellaan täällä yhdessä. Tämä on kallio, jossa olen paljon viettänyt aikaa koiran kanssa.
Aika tiheässä näyttäisi olevan taloja vastarannalla.
Tällä puolen voisi kuvitella melkein olevansa erämaassa, kunhan vain muistaa katsoa oikeaan suuntaan.
Joku oli kaatunut.
Joku oli sulanut.
pelloille asti.
Minä härnäsin ohikulkijoita kuvaamalla rastaita. Jäivät kuikuilemaan, että onko joku rari eksynyt pusikkoon.