lauantai 1. tammikuuta 2022

Taakse - eteen

 

 Onnea tälle vuodelle! jokaiselle kansalaiselle ja myös kansalaisettomille.

Meidän vuosi vaihtui lentokenttähotellin Happy Dog -tapahtumassa. Sehän tarkoittaa, että koko hotelli on täynnä paukkuarkoja koiria omistajineen, koska ilotulittelu lentokentän läheisyydessä on kielletty ja koska hotellissa on melko hyvä äänieristys.


 Koirille oli tervetuliaispaketti ja maksusta olisi ollut koirahierontaa, kynsien leikkuuta, oma ravintola ja kaikkea.

Minä hain oman annokseni huoneeseen, koska en halunnut jättää Koirapoikaa yksin pitkäksi aikaa. Sen verran stressiherkkä se kuitenkin on, että kehitti keskiyöksi suihkuripulin. Mutta näyttäisi menevän ohi, kun päästiin turvallisesti takaisin kotiin.
---
Oli muuten uskomattoman hyvää ruokaa!!!
 

Aika rennosti kyllä kaikenkaikkiaan otettiin, joten enköhän tuossa tiistaina, kun varaus avautuu, ole taas heti yhdeksältä koneella.

Viime vuoden alussa en luvannut oikeastaan mitään, enkä taida paljon lupailla tällekään vuodelle, ainakaan vielä ja ainakaan julkisesti.
--- 
Mutta jotain tein  kuitenkin viime vuonnakin. Lankatilanteen jo kerroin, mutta pidänhän minä lukua muustakin.
---
Tein juuri äsken talouskatsauksen. Minähän merkkaan menot ja tulot kuukausittain hyvinkin tarkkaan eriteltyinä ja vuoden lopuksi vertaan kaikkia kategorioita edelliseen vuoteen. Miinuksella mennään koko ajan. Osittain se johtuu siitä, että pyöristän menot ylöspäin ja tulot alaspäin, mutta kaikenlaiset isot hankinnat kyllä miinustaa oikeastikin. Salaisuus tähän miinustuksen mahdollistumiseen on tietenkin luotto ja mastercard. Tarkoitushan olisi maksaa ne pois, mutta sitten jokin iskee. Viime vuonna se oli mm. silmälasit ja läppäri, mutta ennen kaikkea Koirapoika. Koirapojan menoissa ei voi säästää, joten jotain muuta on tehtävä. Lankapaasto tietenkin ja kirjat ajattelin myös toistaiseksi jättää ostamatta. Luettavaahan löytyy ennestäänkin. Postittelua voisin vähentää ja kaikenlaista itseeni ja hyvinvointiini satsaamista ja olisi ruokamenoistakin mahdollista joku kymppi nipistää. Mutta vuoden päästähän sitten nähdään, missä mennään.
---
Pidin myös kirjaa lukemisista, kun minulla on tuo Possulta aikanaan saatu Lukupäiväkirja. Ostin uudenkin. Ja kun ei joulukalenterissa kelvannut, niin nyt minulla on niitä kaksi tyhjää ja tuossa entisessäkin melko monta tyhjää sivua jäljellä. Viime vuonna siis luin 31 kirjaa, joista tuli 13 499 sivua. Edellisenä vuonna 27 kirjaa 10 073 sivua. Parannusta siis.
---
Leffojakin oli tarkoitus kirjata, mutta se jäi. Josko tänä vuonna kokeilisin uudestaan.
---
Noin sata lintua on jo ihan rutiini, vaikka sataa en ole yhtenäkään vuonna saanut. Hyydyn aina alkuinnostuksen jälkeen. Viime vuoden saldo oli 62 eli tosi vähän. Kyllästyin suht pian ja huomasin myös, että lajeja on jäänyt merkkaamattakin. Harvinaiset tulee aina, mutta tavalliset saattaa unohtua. Mutta tietenkin jatkan taas tänä vuonna. Ja harkitsen vieläpä lajien kuvaamista.
---
Muihin mahdollisiin suunnitelmiin palaan, jos on aihetta.
 


13 kommenttia:

  1. Todella hyvän näköinen safka!! Kuola valuu... . Koirapojalla näyttäisi olevan oikeasti nautinnollista vaikka vähän persekommentoikin.. ;D Tuolla tyylillä pääsisi aika monen ohjelman tuomaristoon, simoncowell-linja.

    Tuo viimeinen kuva on kerrassaan hieno, hyvä valo ja koirakin poseeraa.

    VastaaPoista
  2. Herkulliselta näyttää tuo annos! En tiennytkään, että koirille on järjestetty tuollaista, hyvä, että jonnekin pääsee paukuttelulta turvaan. Saisi olla lyhyempi tuo paukutteluaika muutoinkin, vaikka eipä sekään auta, jos äänet pelottavat. Ihana tuo tapasi kirjata ja listata asioita :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että pääsitte paukutusta pakoon hotelliin. Hyvin alkaa tämä vuosi, suunnitelmien ja haaveiden ellei peräti tavoitteiden muodossa. Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Jossain lehdessä oli, että varaukset koirahotelliin oli mennyt vartissa, ja että koirille on ohjelmaa. Mietinkin, että kävittekö jumpassa tai jotain. Hyvä, että saitte rauhallisen vuodenvaihteen. Hyvää Uutta Vuotta teille ja Koirapojalle rapsutuksia.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, että tuollainen palvelu on tarjolla koirille. Meilläpäin paukuttelu alkoi jo päivää ennen aattoa jatkuen sitten koko aaton ajan. Huipennus oli tietenkin sitten keskiyöllä, kun käyvimme vieraidemme kanssa pienellä yökävelyllä ihmettelemässä raketteja. Onhan ne kauniitakin, mutta rahaa palaa, ilma saastuu ja eläimet kärsivät. Jotenkin soisi, että muotiin tulisi joku muu tapa juhlistaa vuodenvaihdetta.
    Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja koirapojalle. Ihan hienoja suunnitelmia sinulla tuntuu olevan.

    VastaaPoista
  6. Kyllä täälläkin oli paukkuja, ei vaan enää kiinnosta minuakaan. Onneksi lopettivat kuitenkin yöllä ajoissa.
    Hienoa kun on tuollainen Hotelli jonne voi mennä karkuun pauketta.
    Ihan hienot suunnitelmat sulla on täksi vuodeksi. Niin minäkin merkkaan kaikki ostokset ylös, tai rahamäärät. Mutta kyllä unohtuu laskematta, mutta eihän ne siitä häviä, voi laskea myöhemminkin. Kirjat tallennan vaan tuonne blogiin ja sieltä sitten muistitikulle.
    En tiedä mitä tänä vuonna tekis, yhet sukat on kesken, ainakin neulottava ne.

    VastaaPoista
  7. Kuule, jos raaskit siitä toisesta lukupäiväkirjasta luopua, niin minä voisin sen sulta lunastaa? Siis en ole ronkumassa sitä ilmaiseksi, vaan olen valmis maksamaan siitä, muutakin kuin postikulut.

    Tuo teidän hotellireissu kuulosti hienolta - jos ei meillä olisi täällä yhtä rauhallista "tällaisenaan", muutama paukku illan mittaan, niin voisin ensi vuodeksi kysyä, voiko Mursun laskea koiraksi ja voitaisiin varata yö sieltä hotellista.
    Jos meillä olisi enemmän tilaa, niin meillekin voisi tulla raketteja turvaan; ne muutamat raketit ammuttiin tuolla kylän toisella puolella, ei kuulunut kuin pientä rätinää.

    VastaaPoista
  8. Hotelli oli hyvä ratkaisu vaikka Koirapoikaa sekin stressasi vähän. Se täyttyy kyllä todella hetkessä. Jos ihmiset pitäisivät kiinni noista annetuista ajoista, kotonakin voisi ehkä olla, mutta paukuttelu on täysin sattumanvaraista. Ja täällä myös liian lähellä taloa. On joskus oltu tuttujen luona ja hyvin on mennyt satunnaiset pamaukset. Nyt ei Koirapojan kanssa matkustella.
    Pöllölle ylimääräinen kirja samaan pakettiin kunhan joskus saan ne kalenteripalkinnot postiin.

    VastaaPoista
  9. Hupia aamuun!!
    https://youtu.be/L1dU1HZ_73M

    Elijah kuulostaa hyvältä, on varmaan räpännyt ennenkin.

    VastaaPoista
  10. Tänään voisikin olla hyvä päivä pitää sormustenherramaratoni.

    VastaaPoista
  11. Oikein hyvää alkanutta vuotta Repukalle ja koirapojalleen. Mukavat kuvat koirasta, aika herkkiä ovat vaihtelulle yleensä, sen olemme kokeneet täälläkin. Ihana tuo alin kuva, siinä on jo aurinkoa. Mtn lupauksia ei täälläkään annettu, mutta pientä ryhtiliikettä voisi harkita:)

    VastaaPoista
  12. Minullakin aina ryhtiliike takaraivossa.

    VastaaPoista

Mammuttimaiset kiitokset kommentistasi!
Aina on kiva, kun joku sanoo jotain, ilmaisee mielipiteensä, osoittaa käyneensä tälläkin tontilla.